Lajittele Kaiken ja Ei-minkään Teoria tutuksi
Harjoituksen tarkoitus on saada oma tahto lajittelemaan asioita Teorian opettamalla tavalla, jumalallisella järjestyksellä. Tehtävänäsi on pohtia itseksesi annettu sana/asia kerrallaan, mihin Teorian lokeroon tuo kyseinen sana kuuluisi, ja millä perusteella valitsisit juuri tuon lokeron. Tehtävä voi aluksi tuntua oudolta ja jopa kaoottiselta sattumankaupalta, mutta kun ensin tiedostumaton mieli alkaa hahmottaa (ja muistaa) järjestyksen olemassaolon, saattavat koko maailma, ja varsinkin sen taustalla vaikuttava rakenne hahmottua aivan uudenlaiseksi – vastaamaan perimmäistä totuutta.
Harjoituksen kannalta on hyvä huomioida, että Totuuden tien ensimmäisessä vaiheessa (vesikaste) sinun tulee oppia vain lajittelemaan näitä asioita oikein. vasta toisessa vaiheessa (tulikaste) sinun tulee oppia perustelemaan oikein ja vieläpä todistamaan kaikki väitteesi oikeaksi sekä tieteellisten tutkimusten että pyhien kirjojen valossa.
Kaiken ja ei minkään teoria, eli makrokosmos | |||||
”Avoin konteksti” mallinnettava yläkäsite, eli mikrokosmos | |||||
Ei-olevaiset | Olevaiset | ||||
Syvyys | Maailmankaikkeus | ||||
Ääretön, Ikuinen | Mitattava (alku ja loppu) | ||||
Pimeys, Liikkumaton | Valo, Liike | ||||
Ei kuvattava, Ei aistittava, Ei muotoa | Kuvattava, Aistittava, Omaa muodon | ||||
Tahto |
Taulukko. Kaiken ja ei minkään teorian “avoin” sovellus
Sana/Asia:
Ateismi (sanatarkan määritelmän nojalla), Armo, Luku π, Numero 144, Totuuden henki, Supermassiivinen musta aukko, Kaikkinäkevä silmä, Higgsin bosoni (eli hiukkanen), Elämänpyörä, Syyn ja Seurauksen laki, Aurinko (sekä muut tähdet), Valonnopeus, Gammasäteily, Tietoisuus, Maailmankaikkeuden eetteri, Sävelasteikko, 10.000 kpl heinäsirkkoja, Stonehenge, Ihmisen viisi aistia, Seksuaalisuus, Kantasolut, Sinä itse, Vihamiehesi, Edustamasi aate (kuten puolue tai hengellinen aate), Nooa ja Arkki, Raamatun paratiisin käärme, psykologia, puhekyky, elekieli, Gizan suuri pyramidi, geometrisen yksikköpallon origo, raha, askeettisuus, järki ja tunne, viisaus, kuolema, jälleensyntymä.