Alustus

Tämä on lyhyt katsaus mielenhallinta- ja manipulaatiotekniikoista, joita jokainen ihminen kohtaa vuorovaikutustilanteissa aivan normaalissa elämässään. Katsaus on kirjoitettu kahdesta syystä: 1) jokaisen ihmisen on hyvä olla perillä niistä tietoisista ja alitajuisista tekniikoista, joilla häntä itseään hallitaan muiden ihmisten, informaatiokanavien ja mainonnan toimesta, sekä 2) jokaisen ihmisen on hyvä olla tietoinen niistä tekniikoista, joita hänen ei tule ilman täyttä luottamusta ja molemminpuolista sopimusta käyttää keneenkään muuhun ihmiseen, kuin itseensä.

Vaikka ihmiset usein luulevat, että heillä on vapaa tahto, melkein yhtä usein näin ei ole asianlaita. Vapaa tahto ei voi ilmetä ihmisessä ilman, että hänen tietoisuutensa on kehittynyt pois ajattelusta, joka on normaaleissa yhteiskunnan sosiaalisissa kahleissa. Kahleiden purkamiseksi on seuraavaksi esitelty muutamia mielenhallintatekniikoita, joita valitettavan usein ei ole käytetty vain ihmisen omaan henkilökohtaiseen kasvuun, vaan nimenomaan toisten ihmisten manipulointiin oman edun tavoittelun nimissä. Tässä yhteydessä en erittele tekniikoiden lähteitä, tai edes yritä muodostaa niistä tieteellisiä väittämiä, mutta silti kehotan jokaista ihmistä pohtimaan niitä omissa ajatuksissaan, sekä sitä kautta oppimaan yleistä vastuullisuutta ja hyveellistä ajattelutapaa.

 

1. ”Älä anna vaan pyydä apua” -tekniikka

On yleinen harhaluulo, että tarjoamalla omaa apua hanakasti muille ihmisille he alkavat jossain vaiheessa luottamaan. Totuus on pikemminkin päinvastainen. Jos haluat voittaa ihmisen luottamuksen puolellesi, pyydä häneltä apua. Tällöin kohde kokee alitajuista paremmuudentunnetta sekä turvallisuutta, sillä tuskin kukaan ”paha ja itsekäs ihminen” pyytäisi toiselta apua.

 

2. ”Minusta tuntuu” -tekniikka

Usein elämässä saattaa tulla eteen tilanne, jossa keskustelukumppanisi haluaa lopettaa vuorovaikutuksen omaksi edukseen ja toteaa sinulle suurella varmuudella: ”Minusta nyt vain tuntuu siltä ja siksi teen näin.” Monet ihmiset muuttuvat tässä vaiheessa kivipatsaiksi, eikä heidän sana-arkustaan löydy mitään vastaväitettä toisen ihmisen tunteita vastaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tällaisessa tilanteessa voit vaikkapa kysyä: ”Kun nyt kerrot minulle tunteittesi ohjaavan sinua, niin haluan kysyä sinulta, että oletko valaistunut ihminen?” Useimmiten ihminen vastaa, ettei ole. Tällöin häneltä voi kysyä, että onko valaistumattoman mielen mahdollista joutua omien tunteittensa pettämäksi. Yleensä vastaus on, että kyllä. Ja sehän riittää. Mitä suurempi ego keskustelukumppanillasi on, sen vähemmän tällä keskustelunjatkeella on merkitystä, ja sen todennäköisemmin kumppanisi kuitenkin tekee, kuten itse tunteidensa vankina on päättänyt. Aina on kuitenkin parempi nostaa esille uusia mahdollisuuksia ja voimavaroja, kuin vain tyytyä pakotettuna tekemään jokin ratkaisu. Eräs ohjenuorani elämään on: ”Anna tunteiden haihtua ensin mielestäsi, toimi vasta sitten.” Aiemmin käytin ohjetta vain ”pahoihin” tunteisiin, mutta jossain vaiheessa ymmärsin, etteivät hyvätkään tunteet välttämättä johda lopullisesti oikeaan suuntaan.

 

3. ”Kohtaa ihminen hänen omassa maailmassaan” -tekniikka

Hyvin usein voi todistaa vierestä tilannetta, jossa myyjä on koulutettu kohtaamaan asiakas (lue: kohde) hänen omassa maailmassaan. Jokainen ihminen voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan sen mukaan, mitä aistikanavaa he pääsääntöisesti käyttävät kuvatessaan ajatuksiaan. Nämä aistikanavat ovat näkö (visuaalinen), kuulo (auditiivinen) ja tunne (kinesteettinen). Jos haluat tehdä vaikutuksen tunne-ihmiseen, on aivan turhaa yrittää kuvailla hänelle kaunista maisemaa tai soittaa lempimusiikkiasi. Vastaavasti, jos kerrot hänelle miltä sinusta tuntuu ja tarjoat hänelle kutkuttavia elämyksiä, voitat hänen luottamuksen parissa minuutissa. Kuuntele siis tarkasti, mitä henkilö kertoo sinulle (auditiivinen), TAI Näytä ihmiselle, minkä värinen paita säteilee hänen yllään (visuaalinen). Näetkö, kuuletko vai tunnetko tämän opetuksen pointin – keskitä huomiosi ihmisen sanoihin ja myötäile niitä. Huom. tämä ei ole pelkästään manipulointia, vaan myös hyvän vuorovaikutuksen oppiläksy.

 

4. ”Arvojen hyväksikäyttö” -tekniikka

Jos osaat kartoittaa ihmisten arvoja oikeilla tekniikoilla (ks. Löydä todelliset arvosi), voit häikäilemättömästi manipuloida heidän päätöksentekoprosessiaan. Jos esimerkiksi lomaosakemyyjä on saanut selville, että arvostat ”turvallisuutta” ja ”perhettä”, hän ei yritä myydä sinulle ”halpaa” tai ”järkevää” sijoitusta. Hän voisi kertoa sinulle vaikkapa seuraavaa: ”Nyt kun pohdit tosissaan tämän osakkeen ostamista, mieti samalla kuinka turvallinen sijoituskohde tämä on. Älä ajattele vain itseäsi, vaan myös koko perhettäsi ja sitä, kuinka hyvä teillä on viettää tutussa ja turvallisessa ympäristössä vuosittainen lomaviikko.”

Aiheeseen liittyy pari pointtia: 1) Jos et itse tiedä omia arvojasi (eli et ole selvittänyt niitä riittävän ajan ja oikeiden tekniikoiden kanssa), kuka tahansa arvosi selvittänyt henkilö pystyy aina ohjaamaan päätöksentekoprosessiasi sinun tietämättä siitä mitään. Jos olet vastannut myyjälle ”mikä sinulle on siinä tärkeää” -kysymykseen useammin kuin kerran, pitäisi hälytyskellojen soida ainakin tästä eteenpäin. 2) Jos olet joskus ostanut jotain, josta olet seuraavana päivänä/päivinä alkanut ajatella, että mitä ihmettä minä oikein mietin, todennäköisesti joku ihminen tai mainos on myynyt sinulle sen hyväksikäyttämällä arvojasi. Tämä mentaalinen raiskaus ei ole laissa rangaistava teko. 3) Jos olet hurmannut kumppanisi myötäilemällä hänen arvojaan, tulee jossain vaiheessa seinä vastaan, kun teidän todelliset arvonne kohtaavat ensimmäisen kerran. Muista: arvot aktivoituvat vain valintatilanteissa, jolloin sisustus, auton osto, harrastukset ja muut ”tärkeät” asiat toimivat yleensä arvoriidan laukaisijana.

 

5. ”Miten hän noin sanoi” -tekniikka

Tämä tekniikka ei ole pelkkää manipulointia, vaan oikeastaan itsensä/kasvojensa pelastamistekniikka. Kun olet juuri päästänyt suustasi kauhean sammakon, joka on saanut keskustelukumppanisi suu auki haukkomaan henkeään, voit vielä kokeilla pelastaa tilanteen. Ota askel sivulle siitä fyysisestä kohdasta, jossa juuri seisoit, kun sanoit tuon hirveän asian. Nyt käänny osoittamaan entistä paikkaasi kuin siinä edelleen olisi joku ihminen, ja totea itsevarmalla äänellä: ”Miten hän noin sanoi?” Kun sinulla ja keskustelukumppanillasi molemmilla on hämmästynyt ilme kasvoillanne, jatkat vain luontevasti keskustelua kysymällä jotain aivan muuta eri aiheeseen liittyvää. Hyvin usein tässä vaiheessa henkilön alitajunta rekisteröi tapahtuman, mutta hänen tietoisuutensa on jo unohtanut koko jutun.

 

6. ”Mutta” - ja ”Ja…ja…ja” -tekniikat

Vuorovaikutustilanteessa kannattaa asentaa itselleen jonkinlainen hiljainen hälytys sen varalle, että toinen osapuoli sanoo ”mutta” -sanan. Annan esimerkin: ”Sinä olet kyllä varsin mukava ihminen ja viihdyn kanssasi todella hyvin, mutta…” Eikö ole periaatteessa aivan sama, mitä ennen ”mutta” -sanaan tulee, sillä ”mutta” tarkoittaa tässä yhteydessä: ”unohda kaikki mitä sanoin ennen tätä sanaa ja kuuntele minun todellinen mielipiteeni vasta tämän sanan jälkeen”. Sama vielä käytännössä: Voit kyllä kuunnella oikein sujuvasti, mitä ystävälläsi on sanottavaa jo heti alkulauseessa, mutta keskity erityisesti ”mutta” -sanan jälkeen tulevaan osaan.

”Ja…ja…ja” -tekniikka on toiselta nimeltään ”puhu liian kauan” -tekniikka. Kun puhelinmyyjä haistaa sinun sanovan seuraavaksi ”ei” -sanan, hän ryhtyy tahallaan pitkittämään myyntilausettaan niin kauan, että sinä et enää lauseen päättymisen jälkeen muista, mille olit sanomassa ei. Jos vaikka sanon sinulle: ”Eikö olekin hyödyllistä tietää tämä asia?” Ja huomaan sinun alkavan sanoa ”ei”, aloitan heti puhumaan lisää: ”Anna kun jatkan vielä hieman lisää, JA kerron sinulle, että tämä tekniikka saa sinut paljon valppaammaksi, kuin muuten olisit esimerkiksi elektroniikkakaupassa asioidessasi JA miten voisitkaan väitellä sutjakkaasti vuoropuheluiden muodossa kokouksessa kumppaneidesi kanssa JA näin saat lisäksi menemään omia ehdotuksia läpi JA muistankin kerran kun itse käytin tätä samaa tekniikkaa, jolloin sain sillä aikaan juuri haluamiani tuloksia.” Kuten huomaat, tässä vaiheessa juttu on edennyt niin paljon eteenpäin siitä, kun olit sanomassa ”ei”, ettet enää edes muista, miksi tuo sana oli huulillasi.

 

Välihuomautus

Nyt alkulämmittelyjen jälkeen on sitten aika ottaa käyttöön järeämpää kalustoa. Mitä syvemmällä tiedostumattoman mielen tasoilla liikutaan, sitä vaikeampaa on asioista perillä olemattoman ihmisen pysyä kärryillä siitä, mitä vuoropuhelussa on oikeasti tapahtumassa.

 

7. ”Jumalan nimen väärinkäyttö” -tekniikka

Tekniikan nimi tulee suoraan Vanhasta Testamentista, jossa kerrotaan Jumalan itsensä ilmoittavan Moosekselle hänen nimensä, joka on ”Minä olen”. Aivan hyvin tekniikan nimi voisi olla ”identiteettitason imartelut” -tekniikka. Annan heti alkuun tekniikasta vaikean esimerkin: ”Koska sinä olet kuitenkin niin älykäs ja hyvä ihmismielentuntija, huomaat varmasti, mistä tässä on kyse.” Huomasitko? Ainakin tunnet itsesi älykkääksi ja imarrelluksi. Sillä ei ole merkitystä, oletko oikeasti älykäs tai hyvä ihmistuntija, tekniikka puree sinuun sen vuoksi, että siinä puhutellaan sinua identiteettitasolla. Aina, kun käytetään sanoja ”minä olen” tai ”sinä olet”, viitataan niillä juuri ihmisen syvimpään olemukseen ja ajatukseen hänestä itsestään.

Voisimme tässä välissä pitää pienen kahvitauon, ja hei, sinähän keitit viimeksi ne oikein hyvät kahvit, sinä olet kyllä paras kahvinkeittäjä, jonka tunnen, niin haluaisitko keittää tänäänkin kahvit? Hyvin moni haluaa, valitettavasti. Alat varmasti päästä jo jyvälle siitä, miten tämä homma toimii, muistelen, että jo ala-asteella sinä olit hyvä oppimaan uusia asioita; opit varmasti tämänkin. Tekniikkaa käytetään paljon myös lastenkasvatuksessa, minkä vuoksi se voi jossain määrin jopa ehdollistaa mieltä ottamaan vastaan identiteettitason mairitteluja, vaikka niitä käytettäisiin jopa sinua vastaan. Huom. jos identiteettitason manipuloinnista jää kiinni vuorovaikutustilanteessa, on se erittäin huono asia, sillä jos kehu muuttuukin loukkauksesi, on myös sen teho erittäin syvällinen.

Anna huomiosi myös sille faktalle, että suurin osa ihmissuhderiidoista johtuu identiteettitason loukkauksista kumppania kohtaan. Näitä loukkauksia on vaikeinta antaa anteeksi. On helpompaa antaa anteeksi kommentti siitä, että "sinä syöt paljon kerralla", kuin siitä, että kuulee olevansa "läski".

 

8. ”Kahden valheen” -tekniikka

Todennäköisesti kukaan ihminen, joka ei ole narsisti tai sen pahin muoto, sosiopaatti, ei käytä tätä tekniikkaa tietoisesti väärin. Alitajuisesti kyllä monet ajautuvat käyttämään tätä tekniikkaa kuin pakon edessä, mutta vaatii jo paljon kyetä suunnitelmallisesti toteuttamaan tätä. Valitettavasti hyvin moni ihminen silti joutuu tämän tekniikan uhriksi elämänsä aikana.

Oletetaan, että minä vaikka olisin mies, ja haluisin sinulta, naiselta, varastaa luottokortin lompakostasi. Kun et olisi työpisteellä paikalla, lähestyisin laukkuasi ja alkaisin penkoa sitä. Samaan aikaan tulisitkin etuajassa jostain takaisin ja saisit minut kiinni rysänpäältä. Kysyisit järkyttyneenä: ”Mitä sinä oikein teet?” Moni olisi hädissään tilanteessa, mutta ei ”hyvä varas”. Hän sanoisi jotain seuraavaa: ”Voi anteeksi kamalasti, minä menin laukullesi etsimään sinun puhelinnumeroasi (väärä tunnustus). En enää voinut itselleni mitään, sillä olen nimittäin ollut jo jonkin aikaa palavasti ihastunut sinuun (uusi valhe). Voitko ikinä antaa tätä minulle anteeksi, lupaan, etten enää koskaan tee mitään näin hölmöä." Ja peli seis. Mitä tässä oikein tapahtui?

Oikeastaan jokaiseen ihmiseen, tai pikemminkin ihmismieleen, on rakennettu komponentti, jonka mukaan tunnustuksen tehneelle tulee antaa anteeksi. Tässä esimerkissä tilanne on jopa jossain määrin miellyttävä uhrille, sillä hänellä on ollutkin salainen ihailija. Kuka voisi tässä tilanteessa ajatella kyseessä olevan jotain muuta? Todellisuus on kuitenkin eri – kuten muistetaan, varkaan ainoa intressi oli, ja on edelleen, saada lompakosta poimittua luottokortti parempaan talteen. Samaa tekniikkaa voisi käyttää tilanteessa, jossa jää kiinni kerrottuaan väärän ammatin keskustelukumppanilleen tai liioiteltuaan palkkaansa tai muuta vastaavaa. Tekniikan juju on simppeli: 1) Valehtele tai tee sopimatonta, 2) Tunnusta valhe tai teko, 3) Valehtele uusi valhe paljastuneen tilalle selittämään ensimmäistä valhetta. Normaalissa vuorovaikutustilanteessa älykkäimmätkään ihmiset eivät kykene toimimaan kuin yhdellä syy-seuraus-tasolla, ja siksi lähes poikkeuksetta henkilö, joka toimii syy-seuraus/syy-seuraus-tasolla, pystyy petkuttamaan heitä kaikkia niin halutessaan.

 

9. ”Ensivaikutelma kunniaan” -tekniikka

Ensivaikutelmaan liittyy paljon myyttejä ja harhaluuloja, eikä tässä oikeastaan puututa niihin, vaan pikemminkin muistutetaan jokaisen luontaisesta, intuitiivisesta kyvystä tunnistaa hyvä ja paha. On siis hyvä olla tietoinen kahdesta eri prosessista:

1) Jos saamasi ensivaikutelma on ollut huono, älä päästä siitä heti irti. Jos annat sen hämätä, että mitä enemmän kuulet asiasta lisätietoa ja faktaa, niin jostain syystä käsityksesi alkaakin muuttua. Kannattaa aina kirjata itselle ylös huonot ensivaikutelmat, sillä taitavat manipuloija-esitelmöitsijät, aviopuoliso-ehdokkaat jne. osaavat kitkeä sinulta pois oman tahdon ja istuttaa ajatuspenkkiisi kauniita muovikukkia, joita pian ryhdyt luulemaan oikeiksi kukiksi.

2) Jos saamasi ensivaikutelma on ollut hyvä, älä anna senkään hämätä, että oma mielesi alkaa seuraavien päivien kuluessa muovata siitä huonoa. Myös jokainen hyvä ensivaikutelma kannattaa kirjoittaa itselle muistiin ja mahdollisesti jopa perustella sitä, sillä hyvin usein hyvät asiat joutuvat arvostamiesi ”asiantuntijoiden” eteen, ja he voivat saada sinut vakuuttuneeksi asian huonoudesta, vaikka se olisi ollut kuinka hyvä.

 

10. ”Hyvä poliisi, paha poliisi” -tekniikka

Vaikka tekniikan nimi viittaa virkavaltaan ja ehkä sitä kautta ”hyvien puoleen”, on se usein juuri narsistinen henkilö, joka tätä tekniikka käyttää. Tekniikkaan ei siis välttämättä tarvita kahta poliisia, joista ensin toinen käy sinulle tiuskimassa ja murisemassa, ja sen jälkeen hänen parinsa tulee tarjoamaan sinulle olkapäätä, jota vasten itkeä ja puhua syntyjä syviä. Ei, näin se ei yleensä mene, vaan pikemminkin näin: Henkilö kysyy sinulta, rakas, mennäänkö tänään elokuviin? Johon vastaat, ettet millään jaksa tänään lähteä mihinkään. Tähän kumppanisi jatkaa vihaisesti: sinä et koskaan arvosta minua tai huolehdi minun jaksamisestani, aina vain itsestäsi, en enää jaksa tällaista. Tämän seurauksena sinä joko i) alat lepytellä tätä ihmistä ja suostut hänen katalaan pyyntöönsä tai ii) kerrot hänelle tyynesti, ettei tuollainen ylireagointi auta mitään. Mitä enemmän narsismia on henkilön veressä, sen suurempi on hänen seuraava vihanpurkauksensa, jonka hän sinuun kohdistaa. Jos edelleenkään et taivu, voi kumppanisi vetääntyä tappion edessä nuolemaan haavojaan. Pian hän kuitenkin saattaa palata luoksesi kissanpentuilme kasvoillaan, pyydellen anteeksi, ja sitten iloisesti kysyy sinulta: mitä sinä haluaisit tänään tehdä? Huom. tämänkään idea ei ole mikään muu, kuin saada sinut iloisesti pohtimaan jotain muita vaihtoehtoja kuin sitä, joka sinulla alun perin oli. Viimeistään tässä vaiheessa, kun ihminen jo luuli voittaneensa ”pahan poliisin”, tuleekin yhtäkkiä paikalle takaisin ”hyvä poliisi”, ja saa sinut tekemään juuri kuin hän itse haluaa.

Ehkä osasit yhdistää tarinan ”kumppanin” käyttäytymisen pikkulapsen käyttäytymiseen, ja se on aivan oikein. Noin 1–3 vuotiaat lapset elävät todeksi narsismin kulta-aikaa, ja heidän sisäinen narsistinsa vaatii olla kaikkien ihailun ja palvonnan kohteena – ja sekin on aivan oikein: lapset tarvitsevat kehityksensä turvaksi tässä vaiheessa kaiken saamansa rakkauden ja kannustuksen. Toisin on kuitenkin aikuisten ihmisten keskinäisessä kommunikoinnissa.

Huom. monet liikemiehet käyttävät tätä tekniikkaa kokouksissa ja liikeneuvotteluissa hyödykseen. Jos he eivät ole edes ilmoittaneet olevansa liikkeellä yhdessä, sitä paremmin tekniikka tietämättömiä kumppaneita kohtaan toimii. Usein onkin hyvä idea sanoa tällaisen myyntitykityksen keskellä isoon ääneen, että tässä on nyt tullut niin paljon asiaa, että tätä pitää miettiä ainakin kolme päivää kaikessa rauhassa. Jotkut kehottavat nukkumaan vain yhden yön yli, mutta monesti on parempi edetä rauhassa kuin kiireellä, varsinkin kaikkein merkittävimpien päätösten kanssa. Jos jokin osapuoli (lue: narsistiset ihmiset) ei pysty tätä aikaa odottamaan, on heidän kanssaan mahdollista yhteistyötä syytä miettiä vielä toisen kerran.

 

Pohdittavaa

Kuten alussa todettiin: tämän katsauksen ei ole tarkoitus toimia oppikirjana tai pyrkiä olemaan kattava mielenhallintakurssi, mutta nämä tekniikat ovat varmasti jokaisen syytä tiedostaa. Erityisesti on hyvä oppia hoksaamaan, miten ne esiintyvät aivan tavallisissa arkielämän keskusteluissa, neuvottelupöydissä ja autokaupoissa. On surullista huomata, kuinka lapsenkengissä psykologia ja käyttäytymistieteet ovat, sillä niiden parasta antia ei ole saatu vielä edes kouluopetukseen mukaan. Jostain syystä kauppamiehet, mentaalitaikurit ja narsistit ovat muita ihmisiä edellä, vetelemässä oikeista naruista.

Lopuksi voit miettiä oleellista kysymystä: esimerkiksi Suomessa vuonna 2016 mielenhallintatekniikoiden väärinkäytöksiin liittyen ei ole olemassa selkeää rikosoikeudellista menettelyä, vaan on ollut yhteinen päätös luottaa kollektiiviseen uskomukseen, ettei ketään ihmistä saa toimimaan vastoin hänen omaa tahtoansa, oli hän sitten hypnoottisessa transsissa tai jonkin muun tekniikan vaikutuspiirissä. Eräs ”tämän alan” Suomen johtavista asiantuntijoista, Hannu Lauerma, sanoo kuitenkin kirjassaan Hyvän Kääntöpuoli (2014, 79), ettei tällaiselle lapsenuskolle ole mitään perusteita.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).