Harjoituksen ideana on valita vapaasti, minkä supervoiman ottaisit, jos voisit saada ihan mitä vain. Jos et osaa suoraan valita pelkkää supervoimaa, voit myös kokeilla helpottaa valintaasi miettimällä, kuka supersankari haluaisit olla. Kun tiedät oikean supersankarin, sitten vain otat selvää, mitä supervoimia tuolla kyseisellä supersankarilla on.

 

Harjoituksen 1. osa – valitse supervoimasi

Harjoituksen spontaaniuden ja ehkä jopa onnistumisen kannalta on todella tärkeää tehdä oma valintasi ennen kuin jatkat harjoituksen lukemista. Muiden ihmisten esimerkit voivat nimittäin vaikuttaa valintaasi myöhemmin, eikä tuolloin kyseessä ole enää sinun oma valintasi. Tällöin harjoitus voi kohdallasi häiriintyä.

Ota siis nyt paperia / Word ja kirjoita siihen ylös, minkä supervoiman ottaisit itsellesi, tai kuka supersankari haluaisit olla. Käytä valintaan riittävästi aikaa, mutta muista, että joskus ensimmäisenä mieleen pompannut asia voi tulla suoraan rehellisimmästä osasta itseäsi. Muista myös, ettei tässä harjoituksessa ole oikeita tai vääriä vastauksia, vaan oikeastaan ainoa oleellinen seikka on suorittaa valinta itsenäisesti ja rehellisesti itseä kohtaan.

Jatka tästä eteenpäin vasta, kun olet tehnyt harjoituksen ensimmäisen osan. Harjoitus jatkuu kuvan jälkeen…

 

Kuvassa on kymmenittäin eri supersankareita

Kuva 1. Lähes jokainen ihminen pystyy valitsemaan mieleisensä supersankareiden runsaasta joukosta.

 

Harjoituksen 2. osa – mitä tekisit / mihin käyttäisit supervoimaasi?

Seuraavaksi – kun sankari ja/tai voima on valittu – mietitään, mihin tätä voimaa tosissaan sitten tarvitsisi. Palaa paperisi/tiedostosi pariin ja jatka kirjoittamasi supersankarin/voiman perään, mitä tuon voiman avulla tekisit, ja mihin saamaasi voimaa käyttäisit.

Muista, että tässäkin harjoituksen vaiheessa on erityisen tärkeää olla rehellinen itselleen. Vaikka käyttäisit voimaasi johonkin kyseenalaiseen asiaan, niin kirjoita se itsellesi ylös rehellisesti. Mitä rehellisempi pystyt olemaan, sen enemmän tämä harjoitus voi sinulle lopulta antaa.

Jos et millään meinaa keksiä, mihin voimaasi käyttäisit, voit vilkaista seuraavasta kohdasta joitakin muiden vastauksia. Yritä kuitenkin välttää suoraa kopiointia ja kehittele vastauksesta omanlainen.

 

Harjoituksen 3. osa – esimerkkejä muiden valinnoista

Haluaisin olla tosi vahva ja räiskyvä. (voima) Valitsin tämän siksi, että ihmiset näkisivät, kuinka erityinen olen…

Haluaisin olla Iron man. (voima) Hän on rikas, menestyvä, viisas jne.

Haluaisin osata juosta veden päällä. (voima) Että osoittaisin, etteivät luonnonlait ole totta…

Haluaisin olla jumalallinen entiteetti. (voima) Siksi että ihmiset palvoisivat minua haltioissaan, ja sitten voisin kertoa kaikille, mitkä asiat ovat totta ja mitkä eivät ja ohjeistaa heitä elämään oman tahtoni mukaisesti…

Haluaisin osata lentää kuten teräsmies. (voima) Voisin auttaa ihmisiä ja pelastaa vaikeuksissa olevia. Ehkä voisin jopa lopettaa sodat ja tuoda ihmisten keskelle ikuisen rauhan…

Haluaisin olla näkymätön. (voima) Voisin näkymättömänä mennä paikkoihin, joihin on pääsy kielletty, sekä kuunnella muiden keskusteluita.

Haluaisin vaikkapa näkymättömyyden tai koskemattomuuden. (voima) Voisin tehdä asioita, joita en uskalla ilman supervoimia tehdä…

Haluaisin ympärilleni voimakentän. (voima) Olisin itse turvassa ja suojassa hyökkääjiltä…

Olisin Spider man. (voima) Täynnä nuoruuden intoa ja seikkailumieltä.

 

Harjoituksen 4. osa – teoriaosuus

Ennen kuin pääsemme kiinni itseanalyysiin, on esiin nostettava se pakollinen paha – eli tässä tapauksessa teoriaosuus.

Ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa pätee eräs hyvin mielenkiintoinen asia: usein me sorrumme arvostelemaan muita ihmisiä juuri sellaisista virheistä, joita me itsekin teemme. Tämä samainen ”laki” pätee myös hyviin asioihin: hyvin usein me palvomme idoleina ja esikuvina juuri sellaisia ihmisiä, joita me itse haluaisimme olla, ja jopa erittäin usein juuri olisimmekin, jos vain antaisimme itsellemme mahdollisuuden.

Me ihmiset siis ensisijaisesti vihaamme ja rakastamme itseämme, ja jos olemme ulkoistaneet näistä jommankumman tai molemmat ominaisuudet, me etsimme itsemme ulkopuolelta tahon, johon voimme kuin peilata näitä ominaisuuksia. Ominaisuuksien peilaamisen ymmärtäminen on avain syvempään itsetuntemukseen tämän harjoituksen kautta.

Se supersankari ja/tai supervoima, jonka valitsit, peilaa siis sinua itseäsi jollakin tapaa. Ja me haluamme luonnollisesti selvittää, millä tapaa, eikö? Mennään siihen kohta.

 

Mihin supersankareita oikeasti tarvitaan?

En tiedä yllättääkö se sinua, mutta oletko huomannut, miten nykyään supersankareilla on lähes täsmälleen sama rooli kuin entisaikojen jumalilla oli? Ennen rakennusten seinillä oli tarinoita jumalista, nykyään huoneiden seiniä koristavat kuvat supersankareista. Jumalat, enkelit ja demonit eivät siis ole kadonneet mihinkään vuosituhansien saatossa, ne ovat vain muuttaneet muotoaan. Ihmisen alitajunta ja mielenrakenne eivät ole muuttuneet juuri nimeksikään pitkänkään ajan kuluessa. Nykyajan ihmisen mieli toimii edelleen lähes täsmälleen samalla tavalla kuin niillä ihmisillä, jotka ihannoivat kreikkalaisen mytologian tai muinaisen Egyptin supersankareita. Jopa ihmiskunnan pyhät kirjat sisältävät supervoimia ja supersankareita.

 

Hieroglyfipiirros muinaisesta Egyptistä

Kuva 2. Muinaisessa Egyptissä tarinat jumalista olivat kansan keskuudessa yhtä suosittuja kuin nykypäivänä supersankarileffat.

 

Ihmisen alitajuinen mieli (ja alitajuinen osaaminen) kehittyy ensisijaisesti mallintamisen kautta. Näin yksinkertaisen syyn vuoksi me tarvitsemme supersankareita ja syntipukkeja. Ihmisen sielun sisäinen veto puskee meitä evoluutiossa eteenpäin, eli meissä on sisäinen halu ja tarve kehittyä. No keneltä me voimme sitten ottaa oppia kehittymiseen? Maagisilta hahmoilta, heiltä, jotka jo nyt tekevät niitä asioita, joita me itse emme esimerkiksi uskalla tai jostain muusta syystä voi tehdä.

Jos minä itse haluaisin auttaa naapuriani, mutten pysty siihen – se luo toivoa katsoa televisiosta, kun Spider man auttaa hänen naapuriansa. Tässä tapauksessa ihminen ulkoistaa oman naapurin auttamistoiveensa, ja luonnollisesti tämä herättää alitajuisen tarpeen olla tai ainakin ihannoida hämähäkkimiestä.

 

Milloin supersankareita ei oikeasti tarvittaisi?

Oletko ehkä huomannut joskus, miten olit juuri aiemmin ihaillut jotain hahmoa tai idolia, ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta, se menettikin merkityksensä. (Sama efekti muuten tapahtuu vääristyneissä rakkaussuhteissa.) Yhtäkkiä vain kaikki oli poissa. Enää tuo maaginen karisma ei purrut, eikä sankarihahmo saanut sinua enää liikuttumaan. Jos syvennyt pohtimaan kokemustasi hieman tarkemmin, voit ehkä löytää siitä uuden näkökulman. Voisiko olla mahdollista, ettei tuo toinen ihminen ehkä sittenkään muuttunut, vaan että sinussa itsessäsi tapahtui jokin muutos? Ehkä opit toimimaan, kuten sankarisi toimi aiemmin, ja siksi et enää tarvinnut kyseistä mallia omaan kehitykseesi.

Tästä seuraa mielenkiintoinen ehdotus: ihminen, jolla on hänelle itselleen oikeat henkiset voimavarat, ei tarvitse supervoimia tai supersankareita. Lähdetään tutkimaan harjoitusta tästä uudesta näkökulmasta.

 

Harjoituksen 5. osa – ohjeet itseanalysointiin

Harjoituksen itseanalysointiosiossa käydään läpi joitakin esimerkkivastauksia, sekä muodostetaan niihin selittävät analyysit. Kun hahmotat harjoituksen juonen, osaat varmasti analysoida omaakin supervoimaasi, vaikka se nyt ei sattuisikaan tässä listassa olemaan.

Käydään läpi harjoituksessa aiemmin esitettyjä esimerkkivastauksia, sekä muodostetaan niiden perään lyhyehköt luonnehdinnat, mistä niissä voisi olla kyse. Tämän jälkeen annetaan vielä vinkki, millainen henkinen voimavara voisi tällaisessa tilanteessa tulla kysymykseen.

 

Haluaisin olla tosi vahva ja räiskyvä. (voima) Valitsin tämän siksi, että ihmiset näkisivät, kuinka erityinen olen…

Ehkä tällaisen vastauksen antanut henkilö tarvitsisi lisää sisäistä varmuutta ja kokemusta siitä, että myös hän on erityinen ihminen, yksilö. Tilanteessa voisi kokeilla seuraavia henkisiä resursseja:

Itseään voi muistuttaa omasta ainutlaatuisuudestaan. Kenellekään muulla ei ole samanlaisia sormenjälkiä kuin juuri sinulla on. Sinä olet yksilö, täysin uniikki tapaus. Et tule koskaan enää olemaan tämän elämäsi jälkeen sama, etkä ole koskaan aiemminkaan ollut – nyt on siis aika nauttia sinusta itsestäsi ja ottaa siitä kaikki irti. Sinulla on olemassa jokin talentti, jokin asia, jossa olet muita parempi, ja jota kehittämällä sinä itse sekä kaikki muut tulevat näkemään, kuinka erityinen sinä olet. Löytämällä oman lahjasi, sinusta tulee sisäisesti vahva ja räiskyvä!

Myös itsetuntoa voi kehittää paremmaksi. Hanki aiheeseen liittyviä kirjoja ja tee harjoituksia. Voit kuunnella meditaatioita, jotka buustaavat ja auttavat sinua positiivisesti muistamaan, kuka sinä todella olet.

Vahvuutta ja räiskyvyyttä voi muuten treenata myös fyysisesti – esimerkiksi hiit-treenillä.

 

Haluaisin olla Iron man. (voima) Hän on rikas, menestyvä, viisas jne.

Tässä tilanteessa kehottaisin lukemaan yllä olevan vastauksen, se todennäköisesti pätee myös tähän. Itsevarmat ihmiset usein ovat vahvan ja räiskyvän oloisia. Kun ihminen saa kiinni omasta sisimmästään, tulee hän automaattisesti saamaan kaikkia hyviä asioita elämäänsä. Menestys ei tule valitsemalla jokin toisille tai kaikille ihmisille sopiva juttu, vaan pikemminkin se tulee löytämällä ensin itsensä. Kun ihminen alkaa kulkea hänelle itselleen sopivaa tietä, menestystä tulee kuin itsestään. Iron manin juttu on rakennella robotteja ja kehittää pukuja, ja tämä voi toki olla myös sinun juttusi, mutta on myös mahdollista, että sinun juttusi on jokin täysin toinen. Kun käytät omaan juttuusi saman verran fokusta kuin Tony Stark omaansa, sinäkin tulet saamaan aikaiseksi yhtä suurenmoisia tuloksia. Ehkä nyt olisi aika alkaa muistelemaan, mitkä olivat niitä lapsuuden unelmia…

Iron manin iron, eli rauta symboloi esimerkiksi voimaa, vahvuutta, lujuutta, itsevarmuutta, kovaa työtä, sekä esimerkiksi tunteista vapautumista. Monesti rauta liitetään ihmisen maskuliiniseen osaan, eli ehkä sinun tulisi myös löytää sisäinen miehesi – sillä ei ole merkitystä oletko fyysisesti mies vai nainen.

 

Haluaisin osata juosta veden päällä. (voima) Että osoittaisin, etteivät luonnonlait ole totta…

Tässä vastauksessa on mielenkiintoinen ajattelu. Joskus kun meissä on sisäinen ristiriita, me etsisimme keinoa järkyttää myös ulkoista maailmaa. Ihminen kuin haluaisi, että muutkin saavat kokea sitä samaa kaoottista tilaa, jota hän itse joutuu kokemaan sisäisessä maailmassaan.

Psykologiassa on ehkä juuri tähän aiheeseen liittyvä käsite negatiivinen identiteetti. Lähtisikö se avaamaan jotain?

Sisäisen kaaoksen selättämiseen voi kokeilla myös kodin ja ulkoisen maailman hetkellisesti ylitarkkaa järjestystä. Monilla ihmisillä ulkoisen maailman kontrollointi auttaa hallitsemaan sisäistä tilaa. Ja jos haluaa suoraan päästä hallitsemaan sisäistä tilaa, voi rakentaa esimerkiksi muistipalatsin, opetella logiikan sääntöjä jne. Logiikan opiskelu auttaa tuomaan mieleen järjestystä aivan konkreettisesti.

Veden päällä juokseminen voi symboloida myös omista vaikeista tunteista ylipääsemistä. Kun ihminen oppii hänelle itselleen toimivia tunteidenhallintatekniikoita, ei hänen enää tarvitse uida syvissä vesissä, vaan hän kuin oppii kiitämään veden päällä.

 

Haluaisin olla jumalallinen entiteetti. (voima) Siksi että ihmiset palvoisivat minua haltioissaan, ja sitten voisin kertoa kaikille, mitkä asiat ovat totta ja mitkä eivät ja ohjeistaa heitä elämään oman tahtoni mukaisesti…

Vastauksen lopussa paistaa ehkä se oleellinen voimavaran puute, joka sitten aiheuttaa sitä edeltäneet asiat. Eli oikea kysymys voisikin olla, että miten saan ihmiset ohjeistettua elämään oman tahdon mukaisesti? Jonkun korvaan tämä voi kuulostaa hieman hurjalta, jopa itsekkäältä toiveelta, mutta jos ihminen on tottunut koko elämänsä aktiivisesti luopumaan omasta tahdostaan, on sieluntasolla kasvanut jatkuvasti velkaa oman tahdon toteuttamiseen. Myös marttyyrimainen alistuminen muiden tahtoon kasvattaa ns. omaa karmaa…

Karkeasti voi sanoa, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: heitä, jotka toteuttavat tahtoaan muiden kustannuksella, sekä heitä, jotka alistuvat toteuttamaan toisten tahtoa omalla kustannuksellaan. Tässä tilanteessa on kyse varmasti jälkimmäisestä tapauksesta, ja siksi tarvittaisiin supervoimaa, jotta olisi keino tuoda ilmi omaa tahtoaan – ja onhan se jokaisen ihmisen perusoikeuskin. Jokaisen tahto on yhtä tärkeä ja sen kuuluukin saada ainakin jollain tavalla toteutua (, ellei se sitten riko toisia ihmisiä tai luontoa vastaan).

Miten siis kasvattaa omaa tahtoa? Vastaus on ehkä yllättävä, mutta olemalla enemmän itsekseen. Itselleen voi ottaa vaikkapa viikonlopun aikaa ja kirjoitella sen aikana vihkoon asioita, mitä haluaisi ja tahtoisi. Monen ihmisen elämä ei ole yhtään sen näköinen, kuin he oikeasti – syvällä sisimmissään – haluaisivat olla. Ja tämä aiheuttaa sieluntasolla tosi merkittävän ristiriidan. Eräs merkittävin henkisen tien anti onkin ratkaista juuri tämä ristiriita – eli löytää oma paikkansa ja tarkoituksensa.

Kun ihminen oppii ensin itse tuntemaan oman tahtonsa, sekä elämään sen mukaisesti, hän myös kuin automaattisesti ohjeistaa myös muita ihmisiä elämään näin. Ja vastaavasti toisinpäin, jos ihminen ei itse tunne omaa tahtoaan, on hänen lähes mahdotonta ohjeistaa muita ihmisiä toteuttamaan sitä…

Jos sinulla on myös perhettä, tai oikein hyviä ystäviä, voit sopia heidän kanssaan esimerkiksi viikon määräajasta, jolloin sinä itse saat päättää tietyistä asioista. Päätät esimerkiksi viikon ajan joka ikisen ruoan teillä kotona. Tällaisilla pienillä harjoituksilla saat rikottua alistuvan roolisi.

 

Haluaisin osata lentää ja olla kuten teräsmies. (voima) Voisin auttaa ihmisiä ja pelastaa vaikeuksissa olevia. Ehkä voisin jopa lopettaa sodat ja tuoda ihmisten keskelle ikuisen rauhan…

Tässä tapauksessa on tietysti monta eri lähestymisnäkökulmaa, mutta aloitetaan sisäisestä maailmasta. Hyvin usein, kun ihminen hahmottaa sotaa ja vaikeuksia ulkopuolellaan, on se todellinen sota ja vaikeudet hänen sisäpuolellaan. Oppimalla henkisiä voimavaroja, voi ratkaista suuriakin sotia – ensin sisäisesti, ja ehkä jopa sen jälkeen ulkoisestikin.

Teräsmiehen lentokyky voi myös viitata siihen, että ihminen haluaisi oppia ajattelemaan korkealentoisesti, tai ainakin nopeammin ja terävämmin kuin aiemmin. Ehkä olet tähän asti ollut alitajuinen ajattelija ja nyt olisi aika kehittää tietoisuutta? Ehkä nopein tapa kehittää omaa tietoisuusastetta on opiskella numeroiden ja sanojen maailmaa…

Toisaalta voimme tulkita yllä olevaa vastausta ulkoisesta näkökulmasta. Miten joku voisi auttaa ihmisiä ja pelastaa vaikeuksissa olevia? No tähän on periaatteessa sama vastaus kuin yllä, mutta eri muodossa. Toisia ihmisiä voi nimittäin auttaa opettamalla heille henkisiä voimavaroja. Ja jos mietitään, että mitä pitäisi olla, jotta voisi opettaa toisille ihmisille henkisiä voimavaroja, niin tietysti nuo voimavarat tulisi ensin olla itsellä edes jollain tavalla hallussa. Koulussakin opettaja yleensä tietää opetettavasta aiheesta enemmän kuin oppilaat.

Tähän pätee se vanha viisaus: jos ongit miehelle kalan, hän saa täyden vatsan, mutta jos opetat hänet kalastamaan, hän ei enää koskaan näe nälkää. Jos sinä opit olemaan teräsmies ilman taikavoimia, osaat varmasti opettaa niitä samoja henkisiä voimavaroja muillekin, ja näin autat ja saatat joskus jopa pelastaa vaikeuksissa olevia.

 

Haluaisin olla näkymätön. (voima) Voisin näkymättömänä mennä paikkoihin, joihin on pääsy kielletty, sekä kuunnella muiden keskusteluita.

Tässä vastauksessa perusteita supervoiman valinnalle olisi hyvä jatkaa vielä eteenpäin. Miksi erityisesti haluaisit mennä paikkoihin, joihin on pääsy kielletty? Jos vastauksena on esimerkiksi, tieto kuuluu kaikille, silloin riittää opiskella tuota ”tietoa”. Kiitos internetin ja yhä kasvavan julkisen tiedonjakamisen, meidän enää hyvin harvoin pitää oikeasti mennä jonnekin paikkoihin, vaan voimme pikemminkin vain istua alas ja etsiä tietoa koneelta käsin. Monesti ulkoa päin etsitty tieto voikin olla vain jokin sisäinen ajatus, jolle tulisi antaa aikaa ja mahdollisuus loksahtaa paikoilleen. Asioitten loksauttamisen henkinen voimavara on meditaatio ja erilaiset ajattelu- ja visiointitekniikat.

Toisaalta kyse voi olla uteliaisuudesta ja sen hallitsemisesta. Tähän viittaisi myös tuo muiden kuuntelu. Kyseessä voisi olla tietynlainen rajojen ylittäminen, sääntöjen rikkominen. Ja siihen kyllä löytyy voimavaroja. On hyvä alkaa esimerkiksi hahmottamaan, mikä on jokaisen ihmisen ”oma tila”. Ehkä sinun tilaasi on joskus loukattu, kuten lapsena rangaistu fyysisesti, tai jotenkin muuten. Tällaiset traumat voivat helposti aiheuttaa sen, että haluaa kuin vaistomaisesti loukata myös muiden tiloja. Ehkä voisit miettiä, mitä tarkoittaa ihmisen fyysinen ja henkinen koskemattomuus. Voisit myös opetella vetäytymään omaan tilaasi – sisäisesti meditoimalla, sekä ulkoisesti esimerkiksi olemalla jotain tunteja yksin. Myös monet liikuntalajit, kuten jooga ja itsepuolustuslajit, opettavat sinua hahmottamaan oman kehon omaa tilaa.

Näkymättömyys voi myös viitata arvottomuuteen tai häpeään. Pieni lapsikin laittaa kätensä silmien eteen, kun häntä hävettää – näin hän yrittää tehdä itseään näkymättömäksi. Näkymättömyyden haluaminen voi olla myös alitajuinen halu oppia kokemaan häpeää. Häpeä ei aina nimittäin ole vain paha asia, vaan jos se on varjossa, sielu varmasti haluaisi kasvaa ja ottaa sen käyttöönsä.

Useimmiten supervoimana näkymättömyys kuitenkin viittaa siihen, että ihminen haluaisi pystyä olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä niin hyvin, että hän kuin olisi symbolisesti näkymätön heille. Tähän ongelmaan on olemassa valtavasti henkisiä voimavaroja. Sinun kannattaa opetella löytämään oma sisäinen tila. Sitten tulisi opetella rajojen asettamista. Sinun tulisi kertoa muille, mitä he saavat sinulle tehdä, eli missä rajat menevät. Kannattaa myös muistaa, että mitä paremmin ihminen tuntee itsensä yksilön, eli minän tasolla, sitä paremmin hän pystyy myös pitämään minästään kiinni ryhmässä, jossa minuus tulee ilmi. Näkymättömyyttä ei ehkä enää tarvitsisikaan, jos oppisi olemaan sillain terveellä tavalla itsekäs. Joustavan itsekäs ihminen sopeutuu ja tulee toimeen kaikkien kanssa, myös itsensä.

 

Haluaisin vaikkapa näkymättömyyden tai koskemattomuuden. (voima) Voisin tehdä asioita, joita en uskalla ilman supervoimia tehdä…

Tässä tapauksessa henkiset voimavarat kyllä tulevat tarpeen. Fyysiseen koskemattomuuteen voi vaikkapa rakentaa hypnoosissa turvapaikkaa. Näkymättömyyteen voisi tepsiä se, että alkaa rohkeasti kohdata tuomituksi tulemisen pelkoa. Kuten edellisessäkin kohdassa tuli ilmi, monesti näkymättömyys liittyy häpeään – ja kun oma häpeä opitaan hyväksymään ja sitä kautta häpeäntunnetta opitaan sietämään, varmasti tarve näkymättömyydelle katoaa. Jos pystyt puhumaan jollekin läheiselle ihmiselle tai esimerkiksi terapeutille omasta häpeästäsi (vrt. kehittynyt defenssi ”toisiin liittyminen”), se menettää otettaan. Näkymättömyyden varjopuoli on juuri se, että ihmisen sisäinen varjo pysyy myös piilossa.

Kannattaa tutustua käsitteisiin mukavuusalue ja epämukavuusalue. Nämä kaksi aluetta oikeastaan määrittävät elämämme etenemisen ja paikoillaan pysymisen (tai jopa taantumisen) suhteen. Mitä enemmän ihminen oppii olemaan epämukavuusalueellaan, sitä avarammaksi hänen sisäinen maailmansa ja sielu laajentuvat. Yleensä jokin turvallinen ryhmä voi tarjota tällaiseen henkiseen kasvuun hyvät edellytykset. Henkisiin yhdistyksiin voi liittyä, ja mitä avomielisemmän yhteisön aluksi löytää, sen parempi.

Joillekin muiden ihmisten tuomitsemista pelkääville on toiminut sellainen neuvo, ettei sinun tarvitse julkaista jokaista tekemääsi työtä. Voit aivan vapaasti vaikka kirjoittaa kokonaisen kirjan ilman, että sitä koskaan tarvitsee julkaista tai edes näyttää kenellekään. Tällöin sinä pysyt symbolisesti näkymättömänä, vaikka teetkin jotain konkreettista.

 

Haluaisin ympärilleni voimakentän. (voima) Olisin itse turvassa ja suojassa hyökkääjiltä…

Tässä supervoimalla haetaan ratkaisua omaa perusturvaan ja suojaan, sekä oletuksena on joidenkin hyökkääjien olemassaolo. Hyvin usein ihmiseen ei kuitenkaan oikeasti kohdistu mitään suoria uhkia, vaan kyseessä on lapsuuden luottamusongelmat ja ehkä käsite kiintymyssuhde voisi tässä avata jotain uutta. Meditatiivisessa tilassa kannattaa rakentaa itselleen turvapaikka, eli sellainen ympäristö, jonne voi aina tarvittaessa ajatuksissaan mennä, ja jossa saa aina kiinni rauhasta.

Joskus voimakentän tarve voi tulla myös siitä syystä, että ei osaa pitää omia puoliaan. Joillakin ihmisillä on valtava imuvoima sisään päin, eivätkä he saa riittävästi ilmaistua itseään, eli omaa tahtoaan ja haluaan. Eräs tämän aiheen merkittävä voimavara on oppia tekemään valintoja, ja nimenomaan itsenäisesti. Läheisten kanssa voi sopia esimerkiksi muutaman päivän jaksosta, jolloin sinulle annetaan kaikki valta tehdä valinnat itsenäisesti. Mitä vähemmän valintoja olet tehnyt, sen hirveämmältä tämä kuulostaa… Ja sitten vain teet valintoja: sinä päätät mitä syödään, kuka tekee ruoan, ja kuka siivoaa astiat. Sinä päätät harrastukset, ja iltahommat. Sinulla on tämän harjoituksen ajan kaikki valta omassa elämässäsi.

Valintojen tekemiseen liittyy oleellisesti käsite vastuu. Jos ihminen on lapsena tai nuorena laitettu liian suuren vastuutaakan eteen, on hänelle saattanut kehittyä vastuuongelma. Yleensä ongelmat ovat aina epätasapainotiloja, ja niin tässäkin tapauksessa, ja siksi vastuusta tulee ongelma, jos sitä ei ota ollenkaan, tai sitä ottaa liikaa. Liika vastuunkantaminen johtaa usein tilanteeseen, jossa ihminen on vastuussa kaikesta, mutta ei saa enää hoidettua mitään asioita. Vastuu kuin murskaa ihmisen, ja siksi voimakenttä tulisi tarpeeseen. Liiallisia vastuunkantajia on usein esimerkiksi alkoholistiperheiden lapsissa. Liian vastuun vastakohta on sitten se, ettei ota tarpeeksi vastuuta. Jos vastuun kanssa on joutunut joskus ongelmiin, sitä saattaa karttaa kuin ruttoa. Tällöin ihminen usein joutuu tilanteisiin, jossa hän kokee olevansa kuin selkä seinää vasten, sillä eihän kukaan aikuisena voi enää paeta vastuutaan. Jos lasta on esimerkiksi toruttu jatkuvasti liian kovaa, liian pienenä, saattaa lapselle olla kehittynyt juuri tuollainen suojakuori / voimakenttä, joka estää häntä ottamasta vastuuta.

Vastuuta kannattaa opetella ottamaan sopivia annoksia. Voi esimerkiksi sopia, että ottaa vastuun tämän päivän ruoista, tai järjestää kaveriporukalle liikuntatapahtuman, tai vie mummon ulkoilemaan joka viikko yhden kuukauden ajan jne. Vastuun kantaminen on eräs henkisen tien avaimia. Henkisen prosessin aikana ihminen oppii kantamaan vastuuta itsestään, muista ihmisistä, sekä luonnosta. Me olemme veljiemme vartioita. Se on ihmiskunnan tasolla meidän jokaisen risti.

Otetaan tähän loppuun vielä kuitenkin sekin vaihtoehto, että vastauksessa mainitut hyökkääjät olisivat todellisia. Tällöin kaikki yllä mainittu pätee myös, ja sen lisäksi sinun kannattaa pohtia ammattiavun hakemista esimerkiksi asianajajan ja/tai poliisin taholta. Tarvittaessa voi muuttaa myös eri paikkakunnalle, ja varsinkin jos tilanteeseen liittyy lapsia, kannattaa itse olla se aktiivinen avunhakija. Lastensuojelu ja turvakodit ovat olemassa juuri sen vuoksi, ettei kenenkään lapsen normaali kehitys häiriintyisi. Myös itselleen ja muille avun hakeminen on vastuun kantamista.

 

Olisin Spider man. (voima) Täynnä nuoruuden intoa, ja seikkailumieltä.

Kliseisen elämänohjeen mukaan ikä on vain numeroita, ja joskus niin voikin ajatella. Varsinkin jos oma nuoruus on jostain syystä häiriintynyt ja jäänyt kesken, niin onkin syytä pohtia, miten sen voisi elää loppuun. Ihmisen elinkaaressa on selkeitä kehitysvaiheita, jotka toimivat erään psykologisen tutkijan teorian mukaan kriisien kautta. Jos joku vaihe jää kriisiin, se jää kuin taka-alalle painostamaan koko loppuelämäksi. Jung kuvasi tätä samaa ajatusta arkkityyppien avulla siten, että jos kehitys jostain syystä häiriintyy, jää symbolinen arkkityyppi osoittamaan ja valvomaan tuota kohtaa ihmisen elämässä. Ja jos näin vaikkapa olisi tässä käynyt, niin yhtäkkiä Spider man (arkkityyppi, joka peilaa kriisin arkkityyppiä) tuntuu tosi hyvältä esikuvalta – ja tällöin myös sen esimerkkiä kannattaa seuratakin. Sisäinen lapsi tai nuori siellä haluaa herätä ja jatkaa matkaansa! Mitä sinä teit, tai olisit halunnut tehdä teini-ikäisenä? Näitä ajatuksia kannattaa nyt herätellä esiin ja alkaa rohkeasti kokeilemaan niitä.

On valitettavaa nähdä monia aikuisia ihmisiä ja jopa vanhuksia, jotka ovat jääneet kiinni nuoruutensa kehitysvaiheeseen. Heille on saattanut jäädä koko elämän ajaksi nuorisolle kuuluvia defenssejä, kuten liiallinen päihteiden käyttö, kapinahenki, identiteetin muodostumattomuus ja/tai seksuaalinen epävarmuus. Jos tunnistat tästä jotain piirteitä, kannattaa Spider manin kutsua kuunnella, ja ottaa teini-ikä avosylin vastaan. Kehitysvaiheiden kriisit ratkeavat vain ymmärtämällä ne ja elämällä ne uudestaan.

 

Lyhyesti muita esimerkkejä ja niihin liittyvät henkiset voimavarat:

Ihmenelosten möykky – kyky assosioitua (maadoittua), sekä kasvattaa herkkänahkaisuuden tilalle hieman kovempaa nahkaa.
Dr. Strange – kyky hallita aikaa paremmin, eli organisointi, suunnittelu jne. Myös älykkyyden harjoittaminen sekä syyn ja seurauksen lain sisäistäminen ovat tähän arkkittyyppin liittyviä voimavaroja.
Kapteeni Amerikka – kyky suojautua fyysisiltä ja henkisiltä iskuilta, mitä kapteenin kilpi symboloi. Lisäksi Kapteeni Amerikka on kunnollisen ihmisen malliesimerkki. Hän myös osaa nousta tarvittaessa johtajan asemaan.
Batman – rohkeus vastustaa pahaa, ja liikkua alitajuisen mielen pimeillä kujilla, eli oman varjonsa parissa. Lepakkomies kohtaa oman pahimman pelkonsa, sekä saa siitä voimavaran sisäisen maailman puhdistukseen.
Mystique (Raven) – kyky mukautua toisen ihmisen asemaan ja maailmaan, eli kyky päästää irti omasta maailmasta ja omasta itsekkäästä tahdosta, jotta näkisi ja kokisi maailmaa, kuten toinen ihminen. Liiallisen sopeutumisen varjopuoli on usein se, ettei oma identiteetti hahmotu syvällisemmin.
Deadpool / Loki – kyky hyväksyä oma pimeä puoli (varjo), ettei se enää johtaisi, sekä lopulta jopa valjastaa oma pimeä puoli palvelemaan kaikkien yhteistä hyvää.
Haukansilmä – viite tarkkanäköisyyteen, eli esimerkiksi havainnointi- ja keskittymiskykyä tulisi kasvattaa.
Vihreä lyhty – lennokkaan mielikuvituksen avautuminen ja hyväsydämisyyden kehittäminen.
Hulk – voimavaroja voisi tarvita herättämään ja hyväksymään omat tunteet, sekä oppia purkamaan niitä oikein. Myös assosiointi ja liikunta auttavat tässä.
Musta leski – oma naiseus tai miehillä sisäinen naiseus tulisi saada enemmän esiin ja itsenäiseksi. Mustan lesken symbolinen vakoojan rooli voi viitata esimerkiksi uusien, jopa hieman pelottavien asioiden käsittelyyn ja selvittämiseen - vakoojatyylisesti, salassa. Mustan lesken varjoksi voidaan laskea peniskateus, joka ilmenee muun muassa viettelijättären ja vehkeilijän roolina.
Flash – kyky suoriutua annetuista tehtävistä ja velvollisuuksista salaman nopeasti. Flash symboloi myös nopeaa rytmiä ja kykyä tehdä hommia urakkatyyppisesti – kertarysäyksellä.
Daredevil – oppia voittamaan ja hallitsemaan pelkonsa, sekä päästämään irti visuaalisesta aistikanavasta, eli näöstä. Sokeutensa vuoksi Daredevilin muut aistit ovat kehittyneet huippuunsa.
Professori X – oppia tietoisesti dissosioitumaan ja ajattelemaan laaja-alaisesti. Kyky oppia johtamaan ryhmää tai muuten toimimaan esimiesasemassa.
Musta pantteri – kyky ennakoida ja olla skeptinen, mutta kuitenkin kyky liittoutua hyvien ja oikeamielisten ihmisten kanssa. Musta pantteri osaa myös pitää kotinsa ja kehitellyn teknologian muilta salattuna, eli hän on opetellut tekemään hyvää yksin, muilta piilossa. Kuten kaikki eläimiin liittyvät supersankarit, myös Musta pantteri symboloi myös sisäisen voimaeläimen tunnistamista.
Storm – oppia hallitsemaan sisäisiä vaikeita tunteita ja impulsseja (myrskyjä), sekä varsinkin oppia hallitsemaan vihaa. Viha on esimerkiksi urheilussa keskittymiskykyä buustaava henkinen voimavara, mutta se ei saa aiheuttaa itselle tai toiselle ihmiselle fyysistä tai henkistä haittaa.
Wolverine – oman eläimellisen puolen tunnistaminen. Kutsuuko sinua metsä? Wolverine on myös jämäkkä, oman paikkansa ja tilansa tuntija. Wolverine kykenee parantumaan haavoistaan erittäin nopeasti. Wolverine voisi olla esimerkiksi oiva arkkityyppi symboloimaan tarvetta vetäytyä itsetutkiskeluun luonnon keskelle, jotta omat traumat pääsisivät tulemaan läpi tietoisuuteen ja paranemaan.
Thor – Thor symboloi ihmisen miehuutta eli maskuliinista osaa. Thorin ja Odinin avulla on kuvattu myös koko henkinen tie, eli henkinen prosessi voi kohdallasi alkaa tai syventyä. Thorin varjopuoli on ihmisyyden unohtaminen ja messias-kompleksin vahvistuminen. Thorilla on taipumus olla ylimielinen, jumalainen hahmo, joka on kaikkien muiden yläpuolella. Thorin vasara symboloi samaa kuin kuningas Arthurin miekka. Astaloa ei voi nostaa kukaan, joka ei ole sen arvoinen. Toisin sanoen jumalallinen voima ei nouse ihmisessä esiin, jos hänen sydämensä (eli tahtonsa, halunsa ja toiveensa) ei oikeasti ole puhdas. Ylimielinen jumalhahmo ei vasaraa saa nostettua ilmaan, mutta nöyrä ja hyväsydäminen ihminen saa. Thorin varjona toimii ainakin osittain hänen veljensä Loki. Loki on juonitteleva ja manipuloiva muodonmuuttaja, joka on jatkuvasti kateellinen Thorin valta-asemalle.
Teräsmies – kuten Thor, myös Teräsmies symboloi ihmisen maskuliinista osaa. Teräsmiehen tarinaan sisältyy koko henkinen tie, ja se voi tarkoittaa kohdallasi henkistä heräämistä tai jos olet jo ollut henkisellä tiellä, tien syventymistä. Teräsmies symboloi lennokasta ajattelua ja mielikuvitusta. Teräsmiehen varjopuoli on itsensä jumalaksi korottaminen, eli messias-kompleksi. Liian korkeisiin värähtelyihin Teräsmiehellä on vastalääkkeenä hänen salainen linnoitus pohjoisnavalla. Pohjoinen temppeli symboloi tarvetta vetäytyä yksinäisyyteen ja matalampiin värähtelyihin. Teräsmiehen varjopuolen kohdalla kannattaa huomioida myös hänen arkkivihollisensa Lex Luthor, joka on superälykäs, häikäilemätön ja keinoja kaihtamaton machiavellisti. Luthor pitää itseään ylivertaisena muihin nähden, ja hän kärsii jatkuvasta vihasta ja kateudesta Teräsmiestä kohtaan.
Ihmenainen – symboloi ihmisen sisäistä naiseutta eli feminiinistä osaa. Ihmenaiseen liittyy myös kauneus, viisaus, sisukkuus, sisäinen voima sekä luontoyhteys. Ihmenaisella on aseenaan totuuden lasso, joka symbolina viittaa suoraan totuuden voimaan. Ihmenaisen ei tarvitse selitellä ja kierrellä, vaan hän osaa puhua asioista suoraan, totuudenmukaisesti.
Ryhmään kuuluvat supersankarit – kutsuuko sinua ryhmään kuuluminen? Joskus jos sankari tarvitsee ympärilleen ryhmän tukemaan häntä, voi kyseessä olla myös jonkinlainen väärä tarve kasata ympärille myötäileviä ihmisiä. Kannattaakin huomata, että kuten supersankarielokuvissa, myös oikeassa elämässä ryhmät toimivat tehokkaimmin, jos ne rakentuvat erilaisista ihmisistä, joilla on erilaista kokemusta ja vahvastikin toisistaan erilaisia mielipiteitä.

 

Varjohuomautus

Itseanalyysia voi halutessaan jatkaa vieläkin pidemmälle. Koko maailmankaikkeutta sekä kaikkea mitä siinä on, sitoo sellainen luonnonlaki, ettei mikään voi ilmentyä olomassaoloon ilman että myös sen vastakohta ilmentyy. Lyhyesti sanottuna: jos ihmisellä on toive olla supersankari, on hänellä oltava olemassa omassa ajatusmaailmassaan samaan aikaan vastakkainen ajatus antisankarista. Supersankareiden tarinoissa nämä antisankarit esiintyvät arkkityyppisesti supersankareiden arkkivihollisina. Itseanalyysia voisikin vielä syventää hahmottamalla oman psykologian itsen ja varjon suhdetta. Valitsemasi supersankari kuvaa itseä, ja vastaavasti valitsemasi supersankarin arkkivihollinen kuvaa sinun varjoasi. Tätä ajattelutapaa avattiin jo hieman yllä Thorin ja Teräsmiehen kohdalla.

 

Harjoituksen 6. osa – harjoituksen lopuksi

Tämän harjoituksen ideana oli valita itselleen jokin supervoima ja sitten hieman tutkia, mitä tämän voiman kanssa tekisi, ja lopulta että mitä tämän valinnan ja voiman taakse kätkeytyi. Kuten muinaiset jumaluudet, nykyiset supersankarit ja supervoimat ovat erinomainen keino oppia tuntemaan itseään ja hahmottaa omia henkisiä voimavaroja, sekä niiden puutteita. Jumalat ja supersankarit ovat arkkityyppejä ja symboleja, jotka yrittävät opettaa meille jotain tärkeää oppiläksyä meidän sisäisessä maailmassamme. Aihetta voi hahmottaa myös esimerkin kautta. Jokainen riittävän kauan sinkkuna elänyt tietää, miten jossain vaiheessa muiden ihmisten parisuhteet alkavat vaikuttaa omaan mieleen. Tulee tuntemuksia, että miksi minä olen yksin, enkö kelpaa kenellekään, miten tuollaisetkin ihmiset ovat voineet löytää toisensa, ja joillekin ihmisille voi olla jopa kateellinen tai vihainen. Mutta heti kun itse sitten vihdoin kohtaa uuden kumppanin ja suhde alkaa, kaikki nämä edelliset ajatukset väistyvät taka-alalle, ihan kuin niitä ei olisi ollutkaan. Ja juuri tämä sama tapahtuu myyttisten jumalhahmojen, supersankareiden ja idoleiden kanssa. Kun sinä opit jonkin uuden henkisen voimavaran, sitä aiemmin edustanut arkkityyppi käy turhaksi ja kuin vain katoaa pois. Jos olet kantanut sisäisessä maailmassa mukanasi jotain tiettyä idolia (tai arkkivihollista) jo vuosien ajan, sinulla on ehkä jokin suuri oivallus vielä tekemättä sen suhteen. Sinun tulisi hyväksyä ja sisäistää jokin asia ja ominaisuus itsessäsi. Pitäisikö se sittenkin itse tarttua siihen kitaraan tai mikkiin, mennä pelikentälle, perustaa yritys tai nettisivut, palata opiskelemaan sitä unelma-alaa tai liittyä johonkin yhdistykseen? Muista myös, ettei uuden oppiminen tarvitse koulunkäyntiä, vaan ihminen voi internetin kautta omatoimisesti oppia ja opiskella melkein mitä vain.

Supervoimat edustavat myös jollain tasolla itseriittoisuuden huipentumaa. Joskus on helpompi toivoa itselleen kykyä lentää, kuin mennä psykologin juttusille. Supervoimien positiivinen tarkoitus on varmasti antaa ihmiselle toivoa ja parantaa hänen omaa epävarmuuttaan. Monethan siis myös ajattelevat, että heillä on oikeasti jokin supervoima – ja henkisellä tiellä voikin ihmeitä jossain rajoissa tapahtua. Mutta hyvin usein supervoima kertoo samaan aikaan jostain muusta: jokin henkinen voimavara on vielä sisäistämättä. Supervoimat eivät missään nimessä ole ainoa tapa saada haluttuja tuloksia aikaiseksi omassa elämässään, vaan esimerkiksi juuri henkinen tie tähtää unelmien ja oman tarkoituksen ja tehtävän toteutumiseen – ja lopulta ilman supervoimia, ihan vaan ihmisenä.

Supervoimat (ja jumaluuden kokemukset) ovat ylivertainen voimavara, joiden tarve korostuu silloin, kun muita voimavaroja ei ole käytettävissä. Jos ihmisellä on käytettävissään oikeat henkiset voimavarat, ei supervoimille enää ole tarvetta. Kun et enää tarvitse mitään supervoimia, eikä sinulla ole enää idoleita tai vihamiehiä, olet oppinut arkkityyppien ja supersankareiden tarjoaman läksyn. Kuitenkin ennen sitä on erityisen tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, mitä supervoimia sinä juuri nyt olisit vailla, ketkä henkilöt nauttivat ihailustasi ja ketkä lasket arkkivihollistesi joukkoon? Juuri nämä henkilöt tulevat opettamaan sinulle sinun omat vahvuutesi ja heikkoutesi sekä hyvät ja huonot puolesi.

 

Tekijänoikeudet

Kuvan 1 sekä supersankareiden copyright © Marvel / DC.

 

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).