Miten käyttää transsitilaa ongelmanratkaisussa? Tämän harjoituksen aluksi on syytä todeta harjoituksen syntyneen juuri tämän harjoituksen sisältämän opetuksen mukaisesti. Ensin on esitetty kysymys: ”Miten rukouksen, hypnoosin ja meditaation hyödyn voisi selittää mahdollisimman yksinkertaisesti?” Seuraavaksi on menty syvään transsitilaan ja odotettu vastauksen nousevan esiin itsestään. Ja lopulta kun vastaus on saatu, on toimittu vastauksen ehdottamien ohjeiden mukaisesti. Vastauksena syntyi uusi mallinnus nimeltä Ericksonin ongelmanratkaisu.

 

Syvärentoutuneessa tilassa alitajunta voi antaa uusia ratkaisuja.

Kuva 1. Hypnoosi ja transsi ovat mielen luonnollinen, syvärentoutunut tila

 

Milton Ericksonia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista hypnoosia työssään käyttäneistä terapeuteista ja psykologeista. Hypnoosin avulla ihmisiä hoitavat mielenterveyden ja elämänhallinnan ammattilaiset käyttävät edelleen lähes poikkeuksetta työssään ericksonilaista hypnoosia muodossa tai toisessa. Myös NLP:ssä käytettävä hypnoosi (esim. Milton-malli) on suoraan rakennettu Milton Ericksonin elämäntyön pohjalta – mallintamalla häntä itseään, hänen toimintatapojaan.

Ericksonin meille jättämä perintö on tieteellisestä näkökulmasta käyttökelvoton, sillä sen tuloksia ei osata mitata, tai mittaaminen voi olla jopa täysin mahdotonta. Näin ollen tieteessä toisinaan ericksonilainen hypnoosi on jätetty huomiotta tai sitä ei arvosteta. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa: vaikka ericksonilaista hypnoosia ei osata tarkastella ja testata tieteellisesti, haastatellut mielenterveyden ammattilaiset kertovat käyttävänsä juuri tätä hypnoosilajia mieluummin kuin muita hoitomuotoja.

Milton Erickson paransi ihmisiä tarinoiden, vertauskuvien ja metaforien avulla. Joskus hänen tarinansa saattoivat olla naurettavia, pelottavia tai pervoja, mutta silti niissä piili jopa pyhien kirjojen kaltaista elämänviisautta, joka tunkeutuessaan syvälle ihmisen mieleen parantaa sisältäpäin, kuin itsestään. Ericksonin omien sanojen mukaan hän vain antoi ihmisen omalle tiedostumattomalle mielelle voimavarat parantaa itse itsensä.

Tutkitaan ericksonilaista hypnoosia esimerkin kautta. Ajatellaan, että henkilö on jumissa jossain hänelle tärkeässä valinta- tai ongelmatilanteessa – häntä vaivaa esimerkiksi ”kirjoittajan blokki” tai jokin muu luovuuden este. Tällaisen asiakkaan kanssa Milton Erickson olisi ensin laittanut henkilön syvään, hypnoottiseen transsiin, ja sitten kertonut hänelle seuraavan tarinan. Tarina on siis oikeasti Milton Ericksonin käsialaa, ja hän kertoi sen monille potilailleen.

 

TUPU, HUPU JA LUPU (Rosen, 1982, 68)

Minulla oli suuria vaikeuksia kirjoittaa kappaletta valmiiksi. Minä vain yritin ja yritin, mutta päädyin pimeälle kujalle. Ja yhtenä päivänä sanoin: ”Hyvä on, minulla on kaksi tuntia aikaa ennen, kuin seuraava potilaani tulee sisään. Minäpä nojaan tässä tuolissani vähän taaksepäin ja menen transsiin, ja katson, mitä minun tiedostumattomalla mielelläni on sanottavana tästä vaikeasta kappaleesta.” Minä odotin siihen asti, että oli vain varttitunti aikaa ennen, kuin potilas tuli sisään ja olin hyvin yllättynyt, kun huomasin sylissäni laatikollisen lapsille kuuluvia sarjakuvia. Myös työpöydälläni oli kaksi nippua sarjakuvia. Potilas oli tulollaan, joten laitoin sarjakuvat takaisin laatikkoon, menin toiseen huoneeseen ja näin potilaan. Pari viikkoa myöhemmin ajattelin, ”En ole vieläkään saanut vastausta kappaleeseen.” Minulla oli hieman aikaa käytettävissä ja otin kynän käteeni ja jotain tuli mieleeni välittömästi: ”Ja Aku Ankka sanoi Tupulle, Hupulle ja Lupulle…” ja ajattelin huvittuneena, miten Aku Ankka -sarjakuvat vetoavat älykkyydellään aivan yhtä hyvin aikuisiin kuin lapsiinkin. Niiden täytyy olla ytimekkeitä, selkeitä ja hienovaraisia. Näinpä kirjoitin kappaleen valmiiksi. Minun tiedostumaton mieleni tiesi, mistä hakea esimerkkiä.

 

Tarina Tupusta, Hupusta ja Lupusta toimii monella tasolla. Ilmeisesti tarinan teho oli huomattava, ja tekniikka toimi itse asiassa niin hyvin, että sitä käytetään edelleen ympäri maailmaa. Ja kuten sanottu, nämä parantavat vertauskuvat ovat myös hyvin lähellä pyhien kirjojen vertauskuvallista viisautta. Ehkäpä eräs viime vuosisadan tunnetuimmista psykologeista (Jung) tiesi mistä hän puhui, kun hän kehotti ihmisiä tutkimaan pyhiä kirjoja ensisijaisesti symbolisesti.

 

Ericksonin ongelmanratkaisu

Miten Milton Erickson siis neuvoo meitä tekemään, jotta saisimme oikean vastauksen mihin tahansa mieltämme askarruttavaan kysymykseen? Hänen ohjeensa on kolmiportainen prosessi:

  1. Mene transsiin
  2. Kuuntele ohjeita
  3. Toimi ohjeiden mukaan

 

Käytännön toteutus

Käytännössä harjoitusta on toteutettu sillä tavalla, että ensin otetaan esille kynää ja paperia, tai vaihtoehtoisesti laitetaan puhelin nauhoittamaan ääntä, tai jopa esimerkiksi nettikamera kuvaamaan ja nauhoittamaan ääntä.

Tämän jälkeen mennään transsiin – kukin tyylillään. Apuna voi käyttää rentoutumismusiikkia YouTubesta tai ohjattuja meditaatioita tai ihan mitä vaan, mikä itselle parhaiten toimii.

Seuraavaksi, kun päästään riittävään rentoutuneeseen tilaan, palautetaan mieleen se kysymys, johon vastaus halutaan saada. Ja sitten vain annetaan alitajunnan (ja sielun) toimia, kuten ne toimivat.

Kun vastauksia alkaa tulla, otetaan tätä uutta tietoa vastaan itse valitulla tavalla. Joku kirjoittaa sitä ylös, toinen tykkää vain makoilla ja puhua ääneen – antaa puhelimen tai kameran nauhoittaa.

Kun homma tulee valmiiksi, ja palaudutaan takaisin päivätajunnan tilaan, käydään saatu materiaali läpi ja tarvittaessa hieman muotoillaan sitä selvempään muotoon.

 

Harjoituksen onnistumisen kannalta on tärkeää ymmärtää, ettei ihminen voi kirjoittaa täysin tietoisessa tilassa (beta-taso) ja olla yhtä aikaa syvärentoutuneessa tilassa (theta-taso). Vaatiikin hieman harjoittelua oppia ottamaan ylös muistiinpanoja ilman, että ”herää” transsitilasta. Myös monet muusikot, kirjailijat ja jopa tiedemiehet toimivat niin, että he yöllä saavat theta-tasolla jonkin oivalluksen, ja sitten herättyään ja beta-tasolle siirryttyään, he yrittävät saada tämän uuden idean ylös mahdollisimman tarkasti.

 

Ihminen on ja elää monella eri tasolla.

Kuva 2. Ihmisen mielen ja alitajunnan eri tasoja aivoaaltoina mitattuna

 

Mahdolliset epäonnistumisen paikat

Ericksonilta mallinnettu prosessi on niin kauniin yksinkertainen, että luulisi jokaisen ihmisen osaavan toimia sen mukaisesti. Näin ei kuitenkaan ole. On ainakin kolme tapaa epäonnistua:

1.) En mene transsiin

Tämä tarkoittaa, ettei ihminen näe tarpeeksi vaivaa opetellakseen riittävästi rentoutumaan esimerkiksi hypnoosin tai meditaation avulla. Myös rukous, ja lopulta kaikki henkiset tilaisuudet sekä parantajaistunnot tähtäävät transsiin, ja siten ne tukevat ihmismielen (ja sielun) luontaista kykyä parantaa itse itsensä.

2.) En kuuntele sisäisiä ohjeita

Toinen tapa epäonnistua tässä harjoituksessa on, ettei ihminen kuuntele sisäisiä ohjeitaan. Toki, jotta nämä ohjeet nousevat, tulee ensin oppia pääsemään rentoutuneeseen tilaan riittävän hyvin. Kun transsiin oppii pääsemään nopeasti ja helposti, alkaa tiedostumattomasta mielestä nousta konkreettisesti ohjeita ja viestejä. Ehkä on hyvä muistaa, että minkä tahansa asian oppiminen ja siinä kehittyminen vaatii harjoittelua ja pitkäjänteisyyttä. Tämän lupauksen voi kuitenkin varmasti jokainen henkinen parantaja ja kouluttautunut hypnoterapeutti antaa: ”Näitä tiedostumattoman mielen ohjeita alkaa takuulla tulla, kun mieli on valmis ja oppinut rentoutumaan.”

Kuten edellä mainittu Ericksonin tarina Aku Ankasta sekä Tupusta, Hupusta ja Lupusta meille opettaa, voi alitajunta löytää vastauksia meille melkein mistä vain, missä tahansa muodossa. Oman sisäisen johdatuksen kuuleminen on yksi asia, mutta sen vastaanottaminen ilman tuomitsemista ja lapselliseksi tai vääräksi julistamista jo toinen asia. Tässä kannattaakin olla hereillä. Alitajuntasi antamat ohjeet ja vastaukset kuuluukin kuulostaa ja tuntua aivan oudoilta ja ihmeellisiltä. Jos vaikuttaisivat aivan normaaleilta, sinähän olisit ”keksinyt” ne aivan tavallisesti päivätajunnassa. Mutta jostain syystä sinä et niitä keksinyt, vaan ne piti nousta syvempää – ja siksi vastaukset voivat yllättää. Voi pojat, ne voivat yllättää. Käytännössä siis, jos kysyt vastausta johonkin arkiseen ongelmaasi, ja alitajuntasi neuvoo sinua tuijottamaan jotain kalevalaista taulua, sinun tulisi tuijottaa tuota taulua ja antaa sen kertoa sinulle vastauksia. Kun alitajuisia vastauksia pyrkii saamaan, looginen järki ei välttämättä ole siinä suurena apuna. Toki sitten, kun vastaukset on saatu ylös, ne voidaan (ja monesti pitääkin) kyseenalaistaa järjen ja logiikan avulla, mutta ensin vain kerätään satoa ja vasta lopuksi erotellaan jyvät akanoista.

3.) En toimi sisäisten ohjeiden mukaan

Viimeinen tapa pilata omat hyvät ja oikeat päätöksensä on toimia vastoin omaa sisäistä viisauttaan. Oman sisäisen viisauden huomioimatta jättäminen on valitettavan yleinen toimintamalli itseään muihin vertaavalle, liian kiireiselle ja suorituskeskeiselle ihmiselle. Monet ihmiset sanovatkin, ettei heillä ole aikaa keskittyä itsensä kehittämiseen tai vaikkapa meditointiin, mutta usein juuri tämä ajanpuute johtaa erilaisiin vääriin valintoihin ja virheiden korjailemiseen. Jos siis joskus saat suuria sisäisiä oivalluksia, hyvin usein niihin kannattaa tarttua ja rohkeasti noudattaa niihin liittyvää johdatusta.

 

Varoituksen sana

Kukaan ihminen ei pääse omaa vastuutaan karkuun, ei edes alitajuntansa kanssa. Alitajunnassa on sekä hyviä että huonoja asioita. Psykologi Jung viittasi näihin termeillä Itse (lähinnä hyvä) ja Varjo (lähinnä paha). Alitajunnan aukeneminen on yhtä aikaa runsauden sarvi ja Pandoran lipas, eli se nostaa varmasti paljon hyviä asioita esiin, mutta sen hintakin on kova. Esiin nousevat myös sellaiset asiat, jotka ihminen on pyrkinyt unohtamaan ja jättämään taakseen. Tällaisia ovat esimerkiksi traumaattiset kokemukset, joita ihmiselle itselleen on tapahtunut, tai joita ihminen itse on toisille aiheuttanut. Jos epäilet itselläsi olevan jonkin trauman, kannattaa alitajunnan kanssa olla erityisen tarkkana. Liian nopea trauman kohtaaminen voi aktivoida ihmisen alitajuisen puolustusmekanismin, ja tällöin voi ilmetä erilaisia mielenterveysongelmia.

Noin 100 prosentille traumasta kärsiville suositellaan traumaterapeuttista hoitojaksoa. Aiheeseen kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti, sillä nykyaikainen terapiahoito saa usein aikaiseksi hyviä tuloksia. Terapiassa käynti ja henkinen tie eivät missään nimessä poissulje toisiaan, vaan ne jopa tukevat toisiansa. Terapiassa oppii valtavan hyviä työkaluja, joilla voi käsitellä henkisellä tiellä nousevia vaikeitakin ajatuksia ja aiheita.

 

Kuin pyörällä ajaisi

Tästä kaikesta tulikin mieleen eräs tarina pojasta, joka vuosia sitten lapsena kovasti harjoiteltuaan oppi ajamaan uutta, punaista polkupyöräänsä. Poika vain teki, kuten hänelle oli vastuullisen kasvattajansa toimesta neuvottu, ja yhtäkkiä hän huomasi ajavansa polkupyörällä. Oli aivan mahtavaa, kun tuuli hyväili kasvoja ja ilmavirta viilensi kuumana kesäpäivänä - silloin kaikki tuntuu mahdolliselta. Pojan ystävätkin hämmästelivät, miten joku voi olla noin hyvä jossain niin arkisessa asiassa. Vuosia kului, ja poika meni kouluihin ja hankki itselleen työpaikan. Eipä sitä olisi kukaan osannut arvata, että mieheksi vartuttuaan tämä poika unohti osaavansa ajaa polkupyörää. Ja lopulta pojan viisastelevat ystävät vakuuttivat hänelle, ettei kukaan ihminen voi ajella laitteella, jossa on vain kaksi rengasta, sillä autotkinhan tarvitsevat neljä pyörää pysyäkseen niiden omalla tiellään. Poika uskoi uusia neuvonantajiaan ja luotti heihin koko sydämestään. Sen vuoksi poika ei enää koskaan ajanut punaisella pyörällään. Vai ajoiko?

 

Lähteet:

Rosen, Sidney. (1982). My voice will go with you. The teaching tales of Milton H. Erickson. W. W. Norton & Company, Inc. 500 Fifth Avenue, New York, NY: 10110.

Alitajunta (se osa, jota ei kukaan omista)

 

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).