Harjoituksessa tehtävänäsi on suorittaa henkilökohtainen synninpäästö roskaamisen ja muun saastuttamisen suhteen. Jos haluat olla pikkutarkka, voit jopa laskeskella ylös paperille, kuinka paljon ja mitä erilaisia jätteitä olet roskittanut lapsuus- ja nuoruusvuosien (tai jopa aikuisiän) aikana metsikköön ja piha-alueille. Erityisesti jokainen tupakoitsija voi laskeskella, kuinka monta ”roskaa” on heittänyt muualle kuin tuhkakuppeihin. Kun tämän laskutoimenpiteen tekee, ja jos sen vielä tekee mahdollisimman rehellisesti, saattaa siitä tulla melko huono mieli ja omatunto. Onhan tuo kaikki ollut sinun omasta ”vapaasta tahdostasi” johtuvaa toimintaa, jolla on suoranaisesti loukattu luontoa ja sen neutraalia puhtautta.

 

Hyvityksen antaminen

Mikä sitten voisit hyvittää tekosi luonnolle ja yhteiskunnallesi? Vastaus on helppo: roskien kerääminen. Jos sait esimerkiksi tulokseksi, että olet roskittanut yhteensä 10 jätesäkillistä roskaa nuoruusvuosinasi, on tehtäväsi kaikessa yksinkertaisuudessaan mennä ulos luontoon ja kerätä saman verran roskaa sieltä pois. Tehtävän voi suorittaa halutessaan yksin tai siihen voi vaihtoehtoisesti suostutella mukaan koko perheen tai jonkin muun porukan. Pääasia on, että tekee henkilökohtaisen tilinteon luonnon kanssa. Lopuksi vielä vinkkejä:

  • Pidä aina roskapussia mukana liikkuessasi ulkona. Vastaavasti, jos liikut vaunujen tai rattaiden kanssa, on niiden alaosassa hyvin tilaa tyhjille pulloille ja isommillekin roskille.
  • Opeta kannustavasti myös muut perheenjäsenet sekä olemaan heittämättä roskia luontoon että keräämään sieltä turhaa roskaa pois. Tässä vinkissä ei pelkkä sanominen auta, vaan esimerkiksi lapsen on konkreettisesti nähtävä sinut keräämässä ja viemässä roskia roskikseen.
  • Jos tupakoit, etkä ole vielä lopettanut sitä, sinun on syytä tiedostaa sellainen fakta, että tupakantumpit ovat eräs maailmanlaajuisista saasteongelmista. Älä siis polta sellaisessa paikassa, jossa et voi huolehtia ”roskiasi” asianmukaiseen roskikseen.
  • Pohdi itseksesi tietämättömyyden ja roskittamisen yhteyttä toisiinsa. Ehkä olet huomannut, miten sellaisissa maissa, joissa ei ole vielä länsimaista koulujärjestelmää tai roskittamiseen liittyvää valistustyötä, roskitetaan huomattavasti enemmän, kuin sellaisissa maissa, joissa tietoisuus tämän asian suhteen on jo herännyt. Jos tämän pohdinnan jälkeen päätät edelleen roskittaa, tuomitset itsesi vapaasta tahdostasi tietämättömyyden ansaan. Pyri ennemmin kohti puhdasta luontoa, omaatuntoa ja sielua.

Jos tämä harjoitus ei kosketa suoranaisesti sinua, voit suorittaa saman tehtävän myös jonkun toisen ihmisen puolesta. Voit valita tällaiseksi ihmiseksi vaikka jo poismenneen sukulaisen tai sellaisen henkilön, joka ei itse fyysisesti tähän kykene. Sellaista henkilöä ei kuulu valita, joka itse tämän voisi tehdä, mutta ei sitä omasta tahdostaan halua suorittaa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).