Tunteiden hallintatekniikoita
Tunteiden hallinnan opettelu on kuin lukemaan opettelua. Tässä kohtaa aapinen olet sinä itse ja opittava kieli on nimeltään elekieli. Muista myös, että jokaisella ihmisellä on oma persoonallinen tapa kokea tunteita - tätä kutsuttiin temperamentiksi. Opettele ensin oma tapasi tuntea ja yritä vasta sitten ymmärtää muiden ihmisten tapoja. Muista harjoitellessasi, että tiedostumattoman mielen herruus ei ole mikään läpihuutojuttu, vaan pitkähkö ja joskus kivuliaskin prosessi. Usein pyhissä kirjoissa sitä verrataan vuosien mittaisiin synnytystuskiin.
1. Nimeäminen
Sanat ovat eräs tapa edistää tietoisuutta. Kun nimeämme vaikkapa jonkin eläimen, olkoon se apina, apinaksi, osaamme ottaa saman eläimen myöhemmin puheeksi käyttäessämme siitä nimeä apina. Tämän saman seikan vuoksi myös sinulla, joka tätä luet, on oma nimesi. Samoin on tunteiden kanssa. On mahdotonta saada kiukkua, suuttumusta, epätoivoa, rauhallisuutta, mielipahaa, onnellisuutta tai mitään muutakaan tunnetta tietoisuuteen, jos sille ei ole annettu nimeä. Hätäensiapu tunteiden hallintaan on tunteiden nimeäminen.
2. Väliaikaisuus
Koska tunne-taso on lähtöisin ihmisen sielu-osasta, tarkoittaa tämä, että jokainen siihen liittyvä asia on vain väliaikaista. Tämä tarkoittaa, että vaikka suru olisi kuinka suurta tai onni kuinka mahtavaa, on mielessä hyvä pitää tunteiden väliaikaisuus. Hyvissä tunteissa se auttaa pehmittämään laskua takaisin arkisempiin tunnelmiin ja pahoissa tunteissa se auttaa jaksamaan ja kestämään, sillä kaikki mikä on alkanut jostain, myös loppuu johonkin.
3. Harhauttaminen
Varsinkin lasten ja toisten ihmisten tunteiden kanssa toimii harhauttaminen. Kun ihminen on saamassa valtavaa tunneryöppyä, tulee hänen huomionsa ohjata johonkin toiseen asiaan ja tällöin on aivan mahdollista, että koko tunne unohtuu tai menee vain ohi. Harhauttaminen toimii kyllä myös itseensä, sillä monet ihmiset suuttuessaan ottavat lasin hyvää juomaa, jolloin makuelämyksen tuoma tunne ohittaa suuttumuksen tunteen. Myös riitatilanteesta pitkälle rauhoittavalle kävelylle lähteminen tai naaman vääntäminen väkisin hymyileväksi ovat omien tunteiden harhauttamistekniikoita.
4. Kumoaminen voimakkaammalla tunteella
Neurolingvistisessä ohjelmoinnissa puhutaan ankkureilla negatiivisen tunteen poistamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiseen voidaan ankkuroida paljon hyviä tunteita päällekkäin ja sitten pyytää henkilöä palauttamaan mieleensä jokin paha tunne. Tällöin hyvien tunteiden ankkuri laukaistaan ja se voittaa automaattisesti pienemmän tunteen, eli paha tunne katoaa. Tätä voi myös itse koittaa, sillä jos saat palautettua mieleesi jotain todella positiivisia tunteita, ota nämä tunteet mukaasi ja mene ajatuksissasi johonkin vaikkapa pelottavaan muistoon. Käytä positiivisia tunteita apunasi ja kumoa pelon tunne. Jos pelko ei meinaa lähteä, ota lisää erilaisia voimavaroja kuten rohkeus, viisaus, mielihyvä, onnellisuus, päättäväisyys ja kerää vaikka koko repullinen täyteen tällaista positiivista energiaa – jossain vaiheessa negatiivinen energia vääjäämättä häviää.
5. Tunteiden pyörittäminen
Neurolingvistisessä ohjelmoinnissa puhutaan myös tunteiden pyörivästä rakenteesta. Eli jokaiselle tunteelle on mahdollista määrittää niiden pyörimissuunta ja paikka kehossa, jossa tuo tunne ilmenee. Jos sinulla on esimerkiksi jännitys vatsanpohjassa, voit kartoittaa mihin suuntaan tunne liikkuu ja pyöriikö se esimerkiksi vasta- vai myötäpäivää ja ylös- vai alaspäin. Mitä tarkemmaksi saat tämän määrittelyn tehtyä, sen helpommin voit mielenvoimalla hidastaa tai nopeuttaa pyörimisliikettä. Ehkä voit jopa kokeilla mitä tapahtuu, jos liike vaihtaa suuntaa kokonaan.
6. Turvapaikan luominen
Eräs todella tehokas tunteiden hallintatapa on niin sanotun turvapaikan luominen. Voit luoda ajatuksissa paikan, missä tiedät olevasi aina turvassa (kokonaisvaltainen ankkuri). Koska itse olet vastuussa omasta mielikuvituksestasi, voit varmasti luottaa olevasi aina turvassa. Kun luot tällaisen paikan, käytä kaikkia viittä aistia kuvaamaan sitä, jotta mielesi saa siitä mahdollisimman tarkan kuvauksen. Voit myös ajatella turvapaikalle fyysiset rajat itsesi ympärille ja kuvitella vaikkapa läpäisemättömän energiakentän suojelemaan turvapaikkaasi. Mikään ei estä sinua rakentamasta turvapaikkaasi esim. muistipalatsisi yhteyteen.
7. Ketjutettu näkökulma
Monesti pelkojen hallinnassa kannattaa ottaa käyttöön ketjutettu näkökulma. NLP:ssä fast phobia cure -tekniikan yhteydessä käytetään tätä samaa ajatusta. Eli jos koet liian pelottavan tunteen, voit ajatella istuvasi elokuvateatterin eturivissä katsomassa itseäsi valkokankaalla kokemassa tuota tunnetta. Itsestänsä irrottautumista sanotaan dissosiaatioksi. Usein jo tämä helpottaa tilannetta. Ihmismieli osaa tehdä tämän tarpeen tullen automaattisesti itsekin. Esimerkiksi monet raiskatut naiset kertovat miten he koettelemuksen aikana irtaantuivat kehostaan ja kuin näkivät kaiken itsensä ulkopuolisen silmin. Vaikeissa pelkotiloissa voit ajatella olevasi elokuvateatterin panssarilasilla varustetussa konehuoneessa, josta näet itsesi teatterin takarivissä katsomassa itseäsi teatterin keskirivillä katsomassa itseäsi eturivissä, jossa katsot itseäsi valkokankaalla. Tässä jokainen ketjun osa, antaa sinulle mahdollisuuden lievittää muistoosi liittyvää tunnetta.
Nopea fobian parannus perustuu siihen, että ihminen näkee itsensä valkokankaalla tilanteessa, jossa hän on juuri kokenut jotain kauheaa, eli fobian laukaisseen tapahtuman. Seuraavaksi oma tehtävä on kelata omaa ajatusfilmiä takaisin päin ja samalla soittaa mielessään (tai oikeasti) esimerkiksi sirkusmusiikkia. Samalla on hyvä kuvitella miten äänet ovat hitaita ja matalia tai nopeita ja korkeita - tavoitteena on saada edes hitusen humoristinen olo aikaan. Tämä vaihe kestää siihen asti, että ajatusten filminauhassa on päästy tilanteeseen, jossa tapahtuma ei ole vielä alkanut ja ihminen voi tuntea olonsa täysin turvalliseksi. Tämän jälkeen koko homma pikakelataan vain sekunnissa päätöspisteeseen, joka oli siis harjoituksen aloittanut tilanne valkokankaalla. Huomasitko miten äkkiä se kävi? Sitten sama takaisinkelaus hidastettuna ja huumorilla hyöstettynä toistetaan ja taas pikakelataan siihen, että homma on jo ohi. Koko prosessia toistetaan muutaman kerran tai niin kauan kuin tarvitsee. Lopputulos on hyvin mielenkiintoinen: tapahtuma ei ole kadonnut mihinkään, ja voi olla että siihen edelleen liittyy jotain outoja ajatuksia, mutta jos harjoitus on tehty oikein - kaikki tunteet tapahtumaan liittyen ovat kadonneet! Näin on mahdollista voittaa muutamassa minuutissa melkein mitä tahansa fobioita.
8. Keppiä tai porkkanaa
Koska tunne-taso on tiedostumattoman mielen syvempi taso, ei sitä monestikaan pystytä ohjelmoimaan helposti tai edes vaikuttamaan siihen oman puheen avulla. Helpoin, nopein ja kivuliain tapa vaikuttaa tunteeseen on "keppi tai porkkana" -menetelmä. Tätä menetelmää on tietysti paljon helpompi käyttää toisiin ihmisiin ja varsinkin lapsiin – on enemmän sääntö kuin poikkeus, että lasta kasvatetaan palkkion ja rangaistuksen avulla. Sama menetelmä toimii kuitenkin myös sinuun itseesi. Jos esimerkiksi päätät lopettaa jonkin huonon tavan, sinun tulee ensin keksiä minkä tavan rakennat tämän huonon tavan tilalle. Sitten keksit sopivan rangaistuksen huonon tavan ilmaantumisen varalle, mutta samalla keksit hyviä palkintoja itsellesi onnistumisten varalle. Sitten vain koulutat omaa alitajuntaasi, kuten se olisi sinun lapsesi – anna sille keppiä tai porkkanaa.
9. Tietoisuus
Kuten koko tiedostumattoman mielen, myös tunteiden pahin vihollinen on tietoisuus. Kun tulet tietoiseksi tunteistasi ja peloistasi, sinulla on jo vaikein osuus tehtynä. "Mistä olet tietoinen, sen voit muuttaa" pätee kaikilla mielentasoilla. Eli i) etsi ensin tunne, joka mielestäsi ohjaa sinua alitajuisesti. ii) Nimeä tunne mahdollisimman totuuden mukaisesti. Koita etsiä vaikkapa yllä olevasta tunteiden kytkökset -kaaviosta mihin osaan käsittelemäsi tunne sijoittuu. Tämän jälkeen iii) pohdi mitkä perustunteet kyseisen tunteen aiheuttavat. Pohdi vielä sitäkin, että mikä positiivinen tarkoitus tällä tunteella on sinulle itsellesi - eli miksi tunnet kuin tunnet. Tämän jälkeen voit käyttää mitä tahansa yllä olevia kohtia hallitaksesi tunnetta.
Lyhyesti lasten kasvattajille
Jos vanhempi ei itse tiedosta tai osaa näitä asioita, on ennemminkin viisautta kuin heikoitta turvautua koulupsykologin tai muun auttavan tahon apuun. Jos kasvattajana tunnet häpeää tai huonommuuden tunteita liittyen psykologiseen auttamiseen tai oppimiseen, tulee sinun miettiä tätä asiaa uudestaan. Psykologia on aivan samanlainen tiede kuin matematiikka ja et varmasti ole hävennyt sitä, että sekä sinua että lastasi on opetettu vuosikausia laskemaan yhteen ja vähentämään ja kertomaan ja jakamaan lukuja keskenään. Miten siis voisit hävetä, jos sinua tai lastasi opetetaan voittamaan pelkoja, hallitsemaan tunteita, rentoutumaan paremmin, muistamaan asioita paremmin sekä käyttämään luovuutta laaja-alaisemmin? Jos tunnet edelleen häpeää, olet sosiaalisen pelkosi vanki. Ole hyvä ja voita pelkosi - vie itsesi vaikka elokuviin yllä olevan esimerkin tapaan.
Ja vielä muutama ajatus suomalaiselta temperamenttitutkijalta: ”Riippumatta persoonallisuudestaan tai omista ongelmistaan vanhemmat voivat muuttaa käyttäytymistään lasta kohtaan.” ”Temperamentti saattaa tehdä joidenkin lasten koulunkäynnistä piinan.” ja ”Temperamentti on erotettava huonosta käytöksestä.” (Keltikangas-Järvinen, 2004, s.222, 263 ja 315)