Ihmisen mielessä voi muuttaa jokaisen ajatuksen, joka ei ole totta. Tosin myös totta olevan ajatuksenkin voi muuttaa, vääristää tai yleistää, ellei ihminen itse osaa todistaa sitä. Juuri tämän vuoksi suhteen perimmäiseen totuuteen ja Jumalaan/Teoriaan on oltava henkilökohtainen. Vain perimmäinen totuus on uskomisen arvoista ja pysyvää. Erityistä huomiota vaativat kuitenkin niinsanotut rajoittavat uskomukset, eli sellaiset uskomukset, joilla on haitallinen vaikutus ihmisen jokapäiväisessä elämässä.

 

Esimerkki (rajoittava uskomus)

Ihminen voi uskoa, että hänellä on huono suuntavaisto. Tällainen uskomus voi aiheuttaa tukalia ja stressaavia tilanteita. Tämänkin uskomuksen voi onneksi muuttaa ja suuntavaistoa voi yleensäkin harjoittaa, vaikkapa opettelemalla ajattelemaan lintuperspektiivistä omaa liikkumista. Toinen esimerkki rajoittavasta uskomuksesta on ajatella olevansa laiska tai tyhmä. Jos tällaisia identiteettitason uskomuksia pitää tosina, on esimerkiksi työssäkäynti, opiskelu ja kodista huolehtiminen ainaista taistelua.

Uskomuksia voi muuttaa monilla eri tekniikoilla ja usein vaikeimmaksi osuudeksi jääkin jonkin rajoittavan uskomuksen tunnistaminen. Uskomus haluaa pysyä piilossa, eli tiedostumattomassa mielessä, sillä vain sen tultua tietoisuuteen voi sen muuttaa. Uskomuskin haluaa kuitenkin vain ”pysyä elossa”. Tässä harjoituksessa sinulle opetetaan pari uskomusten alasampumistekniikkaa. Ensimmäinen on ”nopea uskomuksen muutos” ja sitä seuraa ”SWISH-tekniikka”, joka keskittyy muuttamaan jonkin rajoittavan uskomuksen aiheuttaman käyttäytymisen joksikin muuksi ja halutuksi käyttäytymiseksi.

 

Nopea uskomuksen muutos

(ks. esim. O’Connor, 2001; Dilts, 1990)

Kun opit tämän tekniikan, muutos uskomuksissa tapahtuu yleensä hyvin nopeasti. Myös mentalistit, kuten Derren Brown, ovat käyttäneet tätä tekniikkaa taikatempuissaan: sen avulla ihminen on esimerkiksi saatu näkemään punainen väri vihreänä. Kyseessä on kuitenkin ensisijaisesti itsensä kehittämisen työkalu ja siihen kannattaa suhtautua sopivalla vakavuudella.

 

1. Palauta mieleesi jokin asia, johon uskot täydellisesti. (esim. onko ihmisen kehossa verta, tai pitääkö sydämesi lyödä, jotta tiedät olevasi elossa.)

2. Ajattele seuraavaksi asiaa, joka on täysin merkityksetön sinulle, joka voi joko tapahtua tai sitten ei (esim. voi olla, että Kiinan jossain maakunnassa pelataan ensi viikolla lukioidenvälinen jalkapallo-ottelu).

3. Kartoita seuraavaksi hyvin tarkasti molempien ajatuskuvien sijainti, koko, väri, äänet, tunteet jne. Voit käyttää apunasi ”Ajatusrakenteiden tunnistaminen”-lomaketta (Liite 1).

4. Ota sitten mieleesi jokin rajoittava uskomus, johon vielä tällä hetkellä uskot, mutta jonka muuttaminen olisi sinulle helpottavaa ja mieluisaa. Huomaa tarkasti, missä kohtaa uskomuksesi sijaitsee (käytä taas Liitettä 1), ja työnnä se kauas horisonttiin pieneksi pisteeksi. Tuo uskomus sitten takaisin, ja tähtää se osumaan juuri siihen kohtaan, jossa on kohdassa 2 valitsemasi merkityksetön uskomus (voit mielessäsi kuulla valtavan mielen kassakaapin loksahtavan kiinni, sillä niin syvästi tuo uskomus on nyt juurtunut merkityksettömään paikkaansa).

5. Rakenna uusi ja positiivinen uskomus, jonka haluat vanhan uskomuksesi tilalle, joka nyt on jo kiinni merkityksettömässä paikassaan. Näe tämä uusi uskomus hyvin selvästi ja kirkkaasti, kuule se ja koe siihen liittyvät tunteet. Työnnä seuraavaksi tämä uusi uskomus kauas pois horisonttiin, pieneksi pisteeksi, ja palauta se salamannopeasti juuri siihen paikkaan, jossa on kohdan 1 sinulle täysin varma uskomus (sama mielen kassakaappi päästää taas suuren loksahduksen, sillä nyt tämä uskomus on juurtunut kiinni varmuuteensa).

6. Mikä on nyt erilaista kuin ennen?

 

Kun nyt palautat mieleesi vanhan uskomuksen, josta halusit päästä eroon, voit helposti huomata sen menettäneen tehonsa ja muuttuneen merkityksettömäksi. Samaan aikaan, kun mietit tätä uutta luomaasi uskomusta, voit huomata sen olleen sinulle totta jo jonkin aikaa. Voit myös pohtia, onko tällä positiivista vaikutusta identiteettiisi ja arvoihisi, usein näin on.

Jos prosessissa ilmeni jotain ongelmia, usein syynä ovat: i) Et hahmottanut riittävän hyvin kunkin uskomustyypin rakennetta Liitteen 1 avulla. Tämä on ylivoimaisesti tärkein kohta harjoituksessa. ii) Et ollut vielä oikein varma siitä, mitä juuri teit, ja siksi sinun tulee harjoitella prosessia vielä hiukan lisää. Oletko jo varma, että ymmärrät kaikki vaiheet sekä niiden yhteyden toisiinsa? iii) Joskus joku tietty tekniikka toimii paremmin, kuin toinen. Sinun kannattaa opiskella näitä tekniikoita ja ennen kaikkea omaa mieltäsi vielä lisää. Näin tulet pääsemään lopulta aina haluamiisi tuloksiin. Jos vuosittain kylvät puutarhaasi chilinsiemeniä, jossain vaiheessa ne kyllä tuottavat chiliä.

 

SWISH-tekniikka

(ks. esim. O’Connor, 2001, s.103-105; Masters, Rawlins, Rawlins, & Weidner, 1991)

Harjoitus on mahdollista tehdä joko ohjaajan kanssa tai yksin. Harjoitus perustuu siihen, että aivoillesi annetaan uusi toimintastrategia, jota sitten toistetaan muutaman kerran. Näin aivot oppivat automatisoimaan toivotun mallin.

 

1. Palauta mieleesi jokin käyttäytyminen, josta haluat päästä eroon tai jokin tilanne, jossa käyttäydyt tavalla, jonka haluat muuttaa.

2. Kuvittele eteesi valkokangas, jossa on suuri ja tarkka kuva tuosta määrätystä käyttäytymisestä, josta haluat päästä eroon.

3. Ota seuraavaksi mieleesi jokin käyttäytyminen, jolla haluat korvata aiemman käyttäytymismallin.

4. Sijoita kuva tästä uudesta ja halutusta käyttäytymisestä pieneksi pisteeksi valkokankaan oikeaan alakulmaan.

5. Valkokankaallasi on siis kaksi kuvaa – iso kuva ei-toivotusta käyttäytymisestä ja pieni piste uudesta, toivomastasi käyttäytymisestä.

6. Samalla, kun sanot isolla äänellä SWISH, kuva ei-toivotusta käyttäytymisestä menee pieniksi kappaleiksi, kuin särkyvä lasi, ja kuva halutusta käyttäytymisestä suurenee koko valkokankaan kokoiseksi tai jopa suuremmaksi!

7. Toista tätä samaa harjoitusta viisi kertaa. Pidä aina pieni tauko väleissä. Huomaatko, miten vanhan, ei-toivotun kuvan palauttaminen valkokankaalle, pieneksikin pisteeksi, käy yhä vaikeammaksi jokaisella kerralla?

8. Palaa nykyhetkeen, jos sinulla on ”tässä ja nyt” -ankkuri, laukaise se. Mikä on muuttunut?

 

SWISH-tekniikka on usein helppo yhdistää vaikkapa ankkurointiin, sillä kuten ehkä muistat – jokainen opittu tapa ja tottumus on ankkuroitu sinuun. Jokainen uusi käyttäytymismalli voidaan myös vahvistaa ankkuroinnilla se osaksi sinun ”persoonallista tapaasi” toimia.

Vaikka uskomusten metsästäminen on joskus työlästä puuhaa, opettele nauttimaan siitä, ja varsinkin mielesi tuntemisesta ja hallitsemisesta. Itsensä kehittäminen ei ole vain asioiden ulkoa opettelemista, vaan se on jännittävä ja täynnä haasteita oleva, elämän mittainen prosessi. Mitä varhaisemmassa vaiheessa elämääsi sisäistät tämän, sen helpompaa sinun on jatkaa kehittymistäsi koko loppuelämäsi.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).