Yliminän uudelleenohjelmointi on erittäin tehokas, mutta jonkin verran sinnikkyyttä vaativa henkinen harjoitus. Aiheesta löytyy lisätietoja Totuuden talon verkkokirjan luvusta 2.3 - Järjen teoria ja sovellukset.

Mikä on yliminä?

Yliminä on Freudin lanseeraama psykologinen käsite. Se tarkoittaa ihmisen tiedostumattomassa mielessä olevaa järjentasoa, jossa sijaitsee esimerkiksi henkilön moraalikäsitys, uskomukset ja arvot. Esimerkiksi neurolingvistisessä ohjelmoinnissa yliminä miellettään ”järjen ääneksi”, joka puhuttelee ihmistä sisäisesti hänen ajatuksissaan, lähes jatkuvasti. Valtaosa ihmisistä ei ole tästä sisäisestä äänestään tietoisia, vaan noudattaa sen ohjeita automaattisesti.

Miten yliminä ilmenee jokapäiväisessä elämässä?

Kun kohtaat elämässäsi tilanteen, jossa automaattisesti sanot jonkin vaihtoehdon olevan oikein ja jonkin toisen väärin, on kyseessä yliminästä kumpuava moraalikäsitys. Tämä käsitys voi olla tilanteeseen sopiva ja totta, tai se voi olla jotain aivan muuta, tai sitten se voi olla osatotuus – kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Uskomukset ilmenevät jokaisen ihmisen elämässä monella tasolla. Jos ajattelet, että suomalaiset ovat ujoja, on kyseessä uskomus. Joku toinen ihminen voi ajatella suomalaisten olevan hölösuita, ja hänelle tuo ajatus on totta. Uskomukset ovat siis yleensä mielipiteitä, joihin ihminen itse on kerännyt todistusaineistoa ja lopulta alkanut pitää tätä syntynyttä käsitystä absoluuttisena totuutena. Myös esimerkiksi ”minä olen ruma” on uskomus, sekä ”olen huono musiikissa” on uskomus, ja ”tuo on naisten hommaa” on uskomus jne. jne.

Kun menet ylitöihin viikonlopuksi ennemmin kuin vietät aikaa perheesi kanssa, on kyse yliminän vaikutuksesta arvojesi kautta. Olet jossain vaiheessa oppinut arvostamaan hyvän toimeentulon tuomaa turvaa tai ihan vain rahaa enemmän kuin perhettäsi.

Mikä on ongelmana?

Psykologisesta näkökulmasta, ja yleensäkin elämässä pärjäämisen näkökulmasta yliminä tarjoaa jokaisen elämään suuria vaikeuksia tai helpotuksia. Yliminä on eräs oleellisimmista mentaalisen käyttöjärjestelmämme osista – se on kuin syvällä oleva koodi, jonka perusteella ihminen automaattisesti toimii ja tekee elämänsä tärkeimpiä valintoja. Yliminässä piilevät ongelmat eivät ole tietoisessa mielessä ja siksi monet ihmiset joutuvat kärsimään niistä joskus jopa koko elämänsä ajan. Jos henkilö on joutunut lapsena kaltoinkohdelluksi tai vaikkapa alkoholistien kasvattamaksi, saattaa hänen sisäinen arvottomuuden tunne johdata häntä läpi elämän. Rajoittavat uskomukset voivat aina uudestaan ja uudestaan nostaa päätään, ja näin ihminen luo itselleen noidankehän, jossa kuin aina ennustaa oman epäonnistumisensa ja sitten toteuttaa sen omassa elämässään. ”Miksi minulle aina käy näin…” ”Enhän minä halunnut olla omat vanhempiani…” ”Olen kirottu…” ”Miksi nämä asiat vainoavat minua…” jne.

Syvällisempi ongelma on kuitenkin sellainen, ettei ihmisiä ole vielä osattu tieteellisesti auttaa heidän yliminänsä kanssa. Pyhissä kirjoissa on kuvattu esimerkiksi Paavalin ihmettelyä, ”miksi hän aina toimii väärin, vaikka haluaisi toimia oikein”, sekä Krishnan ja Arjunan välistä vuoropuhelua, kun Arjuna yhtäkkiä huomaa oman perheensä ja sukunsa seisovan vihollisjoukkojen riveissä. Tällaiset tarinat kuvaavat juuri tätä yliminän tasolla olevaa ongelmaa.

Mikä on ratkaisu yliminän ongelmiin?

On varmasti lohduttavaa kuulla, että ratkaisuja on monia. Yksi vaihtoehto on alkaa jäljittää omia uskomuksia ja arvoja sekä sitä mukaan puntaroida ovat ne totta vai eivät, ja tämän jälkeen muuttaa esim. NLP-tekniikoilla niitä uskomuksia, jotka eivät ole totta tai suoranaisesti rajoittavat elämää. Ongelmaksi tässä tavassa muodostuu se, että tämä puntaroiva taho on juuri tämä yliminän taso. Tässä on siis tilanne, jossa sokeaa pyydetään taluttamaan sokeaa.

Toinen vaihtoehto on paljon pidempi tie, ja se vaatii järjestelmällistä työtä itsensä kanssa. Tämä harjoitus on tehty tukemaan tätä järjestelmällistä työtä. Kyseessä on siis koko yliminän tason uudelleenohjelmointi. Kuulostaa melko hurjalta, ja niinhän se onkin.

Tämä menetelmä on kuvattu lyhyesti ja ytimekkäästi Pythagoraan Kultaisissa säkeissä seuraavalla tavalla:

40. Älä koskaan anna unen sulkea silmiäsi maata pantuasi,

41. Ennen kuin olet järjelläsi tutkinut kaikkia päivän tekojasi.

42. Missä olen erehtynyt? Mitä olen tehnyt? Mitä olen jättänyt tekemättä sellaista, jota minun olisi pitänyt tehdä?

43. Jos tässä tutkinnossa huomaat tehneesi väärin, moiti itseäsi ankarasti siitä;

44. Ja jos olet mitään hyvää tehnyt, iloitse.

Ajattele, kaava on näin yksinkertainen. Joka ilta, kun alat nukkumaan, varaat itsellesi aikaa muutaman minuutin, jonka aikana teet tämän näin pienen ja lyhyen harjoituksen. Se ongelma on vain ja ainoastaan siinä, että teetkö tämän harjoituksen joka ilta. Jos teet, tulet onnistumaan siinä, ja jos et tee, et tule onnistumaan siinä.

 

Harjoitus: Yliminän uudelleenohjelmointi

 

 

1. Rauhoitu ja rentoudu vuoteellasi ennen nukahtamista

2. Keskitä kaikki huomiosi tähän hetkeen, eli ajattelet vaikka ihan ääneen ”olen tässä ja nyt”

3. Seuraavaksi alat käymään päivän tapahtumia läpi sillä tavalla, että kuvittelet mielessäsi lähtevän tästä hetkestä kohti menneisyyttä. Palautat siis ensiksi mieleen mitä teit juuri ennen vuoteeseen menoa, entä ennen sitä ja ennen sitä jne. jne.

4. Kun huomioit ajatusmatkan aikana erilaisia tilanteita, sinun tulee pyrkiä mahdollisimman neutraalista arvioimaan omaa käyttäytymistä ja ajatuksiasi tuossa tilanteessa. Voit vaikkapa miettiä, että jos olisit joku toinen ihminen, joka toimii ja ajattelee juuri näin, mitä olisit hänestä mieltä vastaavassa tilanteessa.

5. Jotkut tilanteet saavat sinut varmasti ajattelemaan, että näin ei olisi pitänyt toimia, tai näin ei olisi pitänyt sanoa, tai näin en olisi edes halunnut ajatella. Kun saat tällaisesta tilanteesta kiinni, nuhtele itseäsi oikein kunnolla, niin ankarasti kuin vain osaat.

6. Vastaavasti jotkut tilanteet saavat sinut varmasti tuntemaan suurta kiitollisuutta, että toimit oikein, vaikka tilanne oli mitä oli, tai että tuossa kohdassa ainakin ajattelit oikein ja hyvin. Kaikissa näissä tapauksissa iloitse itsesi puolesta mahdollisimman paljon, sekä yritä tuntea sellaista pyyteetöntä rakkautta, jota esim. pieni lapsi tuntee vanhempiaan kohtaan. Kiitä ja ylistä itseäsi vaikka ihan ääneen!

7. Lopulta kun olet käynyt tämän päivän tapahtumat läpi, aina aamuun asti (eli siihen pisteeseen, kun heräsit tänään), voit kiittää itseäsi vielä kerran. Voit vaikkapa sanoa ääneen itsellesi: ”Anna minun epäonnistua kaikessa pahassa ja väärässä niin tuskallisesti ja selkeästi, että opin ymmärtämään paremmin, mikä on oikein ja mikä on väärin. Anna minun myös onnistua kaikessa hyvässä ja oikeassa niin runsaasti ja selkeästi, että opin ymmärtämään paremmin, mikä on oikein ja mikä on väärin.” Sillä ei ole merkitystä kohdistatko tämän pyynnön Jumalalle, totuudelle tai itsellesi, se kyllä menee perille tiedostumattoman mielesi syövereihin. Sitten voit nukahtaa kaikessa rauhassa.

Ohessä on harjoituksen runko. Voit ensi alkuun tehdä harjoituksen vaikkapa muutaman kerran (tai aina) ohjatusti, ja sitten halutessasi siirtyä tekemään sen itseksesi. Ensimmäiset pari viikkoa homma voi vaituttaa uudelta ja jopa vaikealta asialta. Sinun kannattaakin panostaa tähän harjoitukseen niin paljon, että teet siitä itsellesi tavan. Et enää kertakaikkiaan ala nukkumaan, ennen kuin olet suorittanut hiljentymisen ja mietiskellyt läpi päivän tärkeimmät asiat ja kohtaamiset ihmisten kanssa. 

Uskallan väittää sinulle tässä ja nyt, että jos teet tämän harjoituksen joka ilta seuraavien 40 päivän ajan, tulet huomaamaan itsessäsi muutoksia. Et välttämättä ole heti tietoinen näistä muutoksista, sillä ne alkavat tapahtua suoraan tiedostumattomassa mielessäsi, mutta kun tarkkailet omaa käyttäytymistä ja ajatuksiasi harjoittelujakson jälkeen, tulet kyllä huomaamaan eron.

Harjoitusta voi ja kannattaa tehostaa esimerkiksi pohtimalla eettisiä ongelmatilanteita muutenkin. Eettisiä ongelmatilanteita löytää googlettamalla sekä luonnollisesti lukemalla pyhiä kirjoja ja pohtimalla niissä esitettyjä vertauskuvallisia tilanteita.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).