Henkisen tien puolessa välissä rakkauden ritari mestattiin. Hänet tuomittiin ja laitettiin ristille muiden pilkattavaksi. Sitten joku tuli ja löi hänen päänsä poikki. Aluksi rakkauden ritari ei meinannut tottua irronneeseen päähänsä, vaan ritari alkoi ikävöimään sitä. Miksi pään piti katketa? Entä jos tämä onkin turhaa ja harhaa? Mitä jos Jumala hylkää minut? Enkö voisi saada päätäni takaisin, ritari mietti.

Luonnossa on kuitenkin olemassa laki, jonka mukaan kerran emostaan vieroitettu poikanen ei enää voi palata pesäänsä, emonsa nisän turviin. Nyt koko maailmankaikkeuden huomio on kääntynyt poikaseen. Tuleeko se selviämään? Miten käy talvella, rankan syksyn jälkeen? Pitääkö sen ote vai lipsuuko suksi ylämäessä?

Henkisen tien toisessa päässä, siinä joka ei ole alku, odottaa ikuinen pää. Jos rakkauden ritari ei ole huolinut matkansa aikana itselleen yhtäkään tapaamistaan irtopäistä, odottaa häntä perille päästyään ritarin palkkio. Myös matkan pyhään kaupunkiin tulee olla pyhä. Muutenhan pyhän kaupungin veräjänvartija ihmettelee sisäänpyrkivää narria. Vasta kaupungissa ikuinen pää laskeutuu, juuri siihen, missä oli vain tyhjä kuoppa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).