Rakkauden ritarikunnassa kaikki ei ole vain valoa ja rakkautta, vaan myös pimeyttä ja perkeleitä. Rakkauden ritari muistaa omalta henkiseltä tieltään vaiheen, jolloin hän ajatteli kaiken yltiöpositiivisesti. Tuo vaihe auttoi ritaria monin tavoin, se muun muassa eheytti ritarin minäkuvaa ja auttoi näkemään hopeareunuksia tummissakin pilvissä. Mutta kuten syksy seuraa kesää, myös henkinen tie etenee.

Ritari ajatteli, että valoa ja rakkautta tarvitaan, mutta ne ovat samalla se kuuluisa matto, jonka alle varjo kätketään. Rakkauden ritari myös muisteli, ettei hän tuolloin rakkaudesta saarnatessaan ollut alkuunkaan ymmärtänyt mitä rakkaus on. Ritari ei ollut tuolloin edes tuntenut itseään. Ritari oli saattanut väittää kaiken olevan vain harhaa, sillä se oli ollut hänen senhetkinen todellisuutensa. Jossain kohtaa ritarin taskuja koristi ametisti ja savukvartsi, ja kotona porisi maaginen suihkulähde. Tuolloin nämä esineet olivat edustaneet ritarille valoa ja rakkautta.

Nykyään ritari ajattelee rakkaudesta eri tavoin. Rakkaus on kuin laki, joka sisältää kaiken. Ihmisen sielu rakastuu alitajuisesti niihin asioihin, joita se itseensä janoaa tai muissa ihailee. Joskus rakkaus toimii myös varjon kautta, ja tällöin toisissa ihmisissä harmittaa ja suututtaa ne ominaisuudet, joita ihminen itselleen haluaisi. Valon ja varjon vuoksi ritari näkee nykyään rakkauden mustan ja valkoisen tanssina, josta kumpuaa kaikki väriaallot hienoimpine sävyeroineen.

Rakkauden ritarikunnassa rakkaudessa ja rakkaudella ei ole ehtoja. Ritarit ovat oppineet, että varauksettomuus on mahdollista, kun sielussa ei ole enää hallitsevaa itsekkyyttä. Jos itsensä tai toisen ihmisen haluaa omistaa, on rakkaudessa aina jokin särö.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).