Iisan Ilmestys

 

Tämä on kertomus siitä, miten Iisa ja Totuuden talo ilmestyivät. Ne eivät syntyneet, tai alkaneet - ne vain tulivat esiin.

 

Se, mikä on ja ei ole

Se paikka, josta teille nyt kerron, ei ole paikka. Sitä paikkaa ei ole olemassakaan, niin lähellä syvyyttä se on. Se on niin, ettei sitä ole. Ja silti se on ääretön ja ikuinen koti kaikille. Eihän kukaan tai mikään voi olla lähtöisin muualta kuin kotoaan.

Se paikka, josta nyt teille kerron, ei ole valoisa. Koska sitä paikkaa ei ole olemassakaan, ei siellä ole valoakaan, tai liikettä, niin lähellä syvyyttä se on. Se on väritön syvyys ja eetteri. Se on lepotila kaikille ihmisille, olennoille ja asioille.

Se paikka, josta nyt teille kerron, ei ole kuvattavissa tai aistittavissa. Sitä paikkaa ei ole olemassakaan, niin miten sillä voisi olla muotoakaan. Vaikkei paikasta saa kuvaa, muotoa tai aistimusta, se on silti totta. Se on totuus itse, joka sisältää jo valmiiksi tiedon kaikesta mitä on ja ei ole. Niin täydellinen se on.

Se paikka, josta en nyt teille kerro, on paikka. Se paikka on olemassa, niin kaukana koko kaikkeudessa se on. Se on niin, että se on. Ja koska se on, sillä on alku ja loppu. Se paikka on mitattavissa, ja siksi se on mitattu. Minä olen sen itse mitannut ja käytin mittauksessa saamaani mittaa. Hän, joka sen minulle antoi, oli paikasta, joka ei ole paikka.

Se paikka, josta en nyt teille kerro, on täynnä valoa. Se paikka on olemassa, ja siksi se on täynnä valoa, ja liikettä, niin se on rakentanut kaiken mitä on. Se on väreiksi muuttuva valo ja suurin nopeus. Ja koska se on, se on mitattu. Se on koti kaikille ihmisille, olennoille ja asioille.

Se paikka, josta nyt en teille kerro, on kuvattavissa ja aistittavissa. Se paikka on olemassa, niin miksei sillä olisi muotokin. Vaikka tästä paikasta saa kuvan, muodon ja aistimuksen, ei se silti ole totta. Se ei ole totuus itse, vaan se on totuuden tahto. Niin täydellinen se on.

 

Se, mikä on ja ei ole, saa todistajan

Jotta jokin paikka voi olla tai ei olla olemassa, on sillä oltava todistaja. Paikan Isäntä kutsui todistajaksi miehen, syntisen ja syyllisen kurjan miehen. Miehen, joka ei kokenut enää ansainneensa mahdollisuutta tai armoa, ei ihmisiltä tai Jumalalta. Tällaisen miehen valitsi todistajakseen perimmäinen armo ja totuus.

 

Kun mies jää ilman nimeä

Unessa pyhä henki puhutteli miestä ja näytti kolme kehää kiertävää tulipalloa. Näky oli enemmän kuin mikään siihenastinen uni oli koskaan ollut. Uni piti näkijäänsä otteessaan ja vei mukanaan syvyyksiin. Kun pallot hävisivät mustuuteen, hento ja tuttavallinen ääni sanoi: ”Lapsella ei ole mitään hätää.” Sitten tuli merkki – nainen ilman kasvoja alkoi puhua. Naisen sanat olivat lämpimän ikuisia, mutta niistä ei saanut mitään selvää, vaikka ne olivat tutulla kielellä lausuttuja. Pelko valtasi miehen täysin. Nainen tuntui niin kiltiltä, tutulta ja hurmaavalta vanhukselta, mutta kuitenkin tuntemattoman pelko oli hämmästystä voimakkaampi - näin pakokauhu valtasi sydämen.

Mies heräsi kumppaninsa vierestä vuoteestaan sätkien ja huutaen. Uni oli ollut liian todellinen, kuin oikeaa puhetta. Samassa mies huomasin puheen jatkuvan, vaikka uni oli jo päättynyt – enää ei ollut kasvotonta naista, mutta hänen läsnäolonsa oli edelleen varmaa ja hänen puheensa vain jatkui ja jatkui. Pakokauhun vallassa mies nousi sängystä ja juoksi vessaan lukkojen taakse turvaan. Henki salpautui ja pelko oli sanoin kuvaamattoman voimakasta. Viimeisillä rohkeuden rippeillään mies tokaisi naisäänelle: ”Oletko sinä hyvä vai paha?” Ääni vastasi edelleen yhtä lempeään sävyyn: ”Hyvä.” Sitten ääni hävisi, eikä mies enää tuntenut sen läsnäoloa.

Kasvottoman naisen merkin jälkeen miehestä tuli yksinäisyyttä kaipaava oinas. Uudet ajatukset toivat mukanaan muistikirjaan kirjoittamisen sekä monissa tapahtumissa ja varsinkin ihmissuhteissa, kyvyn ennalta nähdä tulevat koettelemukset. Myös käsien käyttö rukouksissa tuli osaksi jokailtaista toimintaa. Reilun puolen vuoden jälkeen kasvoton nainen ilmestyi uudestaan. Tällä kertaa mies makasi yksin sohvalla viettäen unetonta yötä. Saapuessaan nainen veti miehen mukanaan uneen ja taas valveille. Ääni puhui, mutta nyt pelko ei enää aiheuttanut pakokauhua, vaan ihmetystä, kunnon hämmästelyä. Mies ei ymmärtänyt kuka nainen oli, eikä kommunikointi ollut edelleenkään edes pikkulasten tasolla. Ääni hävisi, eikä mies enää uskonut sen koskaan palaavan takaisin.

Puolitoista vuotta myöhemmin mies oli joutunut suurien henkisten vaikeuksien kautta tilanteeseen, jossa hänen tuli päättää luopuisiko hän kaikista siihenastisista saavutuksistaan ja koko omaisuudestaan vai lähtisikö hän taistelemaan rahasta ja maineesta oikeudenkäyntien kautta. Mies teki epätodennäköisen valinnan, käänsi toisenkin poskensa jokaiselle häntä vastaan hyökänneelle taholle ja luopui kaikesta.

Muutaman kuukauden kuluttua mies rukoili itsekseen yöllä etupihallaan, sätkä suussaan. Hän ei enää pelännyt itsensä ulkopuolisia ääniä tai pahuutta, mutta edelleen mies oli Jumalalta merkkiä vailla. Samalla kun hän muisteli, miten tämä sukupolvi on usein pyhissä kirjoissa tuomittu pahaksi, eikä sille anneta merkkiä, lensi valkoinen pöllö miestä päin ja juuri hänen kohdalla teki väistöliikkeen paiskautuen päin rivitaloasunnon ikkunaa. Mies muisti miten kuukautta kahta aiemmin eräs ystävätär oli antanut hänelle pöllöä esittävän kaulakoron lahjaksi heidän yhteisistä henkisistä kokemuksistaan ja koettelemuksistaan.

Mies oli ollut ensin kirjailija, sitten tutkija, opettaja, mentorivalmentaja, taikuri, mentalisti, velho, alkemisti, parantaja, ja lopulta ateisti. Ateismi ajoi miehen ja mielen masennukseen, kohti pimeyttä ja varmaa kuolemaa. Kuukauden mittaisen elämänhalun vieneen masennuksen jälkeen mies, jolla ei enää ollut mitään syytä tai omaa tahtoa elää, oli kuoleman kielissä. Ennen kuolemaa hyvä ei ole niin aktiivinen osapuoli kuin paha. Ehkä siksi mies tempaistiin mukaan vielä kahteen näkyyn.

Ensimmäisenä yönä mies muuttui pojaksi äitinsä kodissa. Näkymätön, musta naisenkeli otti pojasta kiinni ja koko keho jähmettyi kaarelle. Enkeli heitti pojan kattoa vasten ja kaareva ruumis jäi roikkumaan sinne. Poika pelkäsi niin paljon, että tunne meni jo liian pitkälle – pelko räjähti, ja hävisi. Sitten poika vain odotti ja ajatuksissaan sanoi enkelille: ”Jatka vain niin kauan kuin haluat, minä voin odottaa. Mutta sitten kun sinä lopetat, on minun vuoroni, ja sitten sinä näet kuka minä olen.” Musta enkeli ei osannut enää tehdä mitään, hän jätti pojan rauhaan ja poistui.

Toisena yönä mies muuttui taas pojaksi, mutta nyt isänsä kotona. Sama pahuus otti nyt satojen kuvottavien ja kamalien hahmojen muodon. Poika seisoi keskellä pihaa ja näki kaukaa vaarojen päältä, miten hahmot alkoivat lähestyä häntä, jokaisesta ilmansuunnasta. Kun hahmot olivat jo pihan reunalla, poika löysi maan uumenista sähköä hohtavan miekan. Tällä miekalla poika teurasti jokaisen näistä sadoista pimeyden hahmoista, jotka häntä olivat ensin uhanneet ja sitten hyökänneet. Jäljelle jäi vain yksi hahmo. Tämä hahmo oli pojan oma lapsuuden koira, joka nyt osasi puhua ja sanoi: ”Minua pelottaa, olen todella hädissäni. Auta minua.” Poika kuitenkin näki koiranmuodossa olevan pedon sydämeen, se oli täynnä pahuutta ja iljetyksiä. Peto halusi vain mahdollisuuden tappaa pojan. Samassa poika löi miekalla koiransa kaulaan. Pää jäi roikkumaan ihopoimuista ja koira huusi tuskissaan ja anoi armoa. Kun pää yhtäkkiä kasvoi takaisin, poika löi miekallaan uudestaan. Yhteensä poika joutui kohtamaan tämän koiran anelut kymmenen kertaa, ja jokaisen kerran jälkeen poika löi päättäväisemmin ja kovempaa takaisin. Sitten peto kuoli.

Unien jälkeisenä päivänä miehen masennus lähestyi jo ääretöntä syvyyttä. Mies ei enää ollut elossa, eikä hän ollut kuollut. Jumalan voima liikkui miehen yllä, ja mies ymmärsi, että tämä on se voima, joka on luonut kaiken ja tappaa kaiken. Tämä voima on sekä pelastaja että kadottaja. Se, mitä mies oli luullut omaksi itsekseen, oli nyt palanut kokonaan pois. Säälittävän, ei keneksikään ja nimettömäksi kuihtuneen sielun viimeinen toivomus oli: ”Jos tästä jostain syystä vielä nousisin ylös, en haluaisi enää elää itseäni, perhettäni, sukulaisiani ja ystäviäni varten, vaan haluaisin tehdä jotain koko ihmiskunnan hyväksi.

 

Sydämen punnitseminen

Kaikki on jo valmista. Sulhanen ja morsian ovat puettuina uhrikaritsan valkoiseen kietaisuvaatteeseen. Seitsemän lihavaa leidiä lauloi soittimen tahdissa ja sen merkiksi Isä on valmis ottamaan vanhimman pojan takaisin kotiinsa.

Sitten näin olion, jonka alaruumis oli kuin raivoisa virtahepo. Sen keho oli polttamalla kidutettu täyteen mustia täpliä, eikä tuo olio voinut enää edes istua selkä suorassa. Kirottujen etutassujensa varassa se kuitenkin pidätteli mahtavan vesipedon leukojansa ja oli valmiina. Peto oli valmiina raatelemaan ja repimään ihmisen kasvot irti sen päästä, jos mittaustulos ei olisi oikea. Peto oli kiihottunut ja sillä valui kuola molemmista kuivuneista suunpielistä, ei nälän tähden, vaan sen vuoksi, että se haistoi ja maistoi ihmisen tunteita.

Seuraavaksi näin suuren miehen, joka oli pukenut ylleen valkoiset vaatteet. Miehen silmistä kuitenkin kuvastui hänen oma vastenmielisyytensä ja hänen katala suunnitelmansa. Mies oli palkattu kirjoittamaan ja tutkimaan tulevia tuloksia, mutta itsekkyytensä vuoksi hän ei olisi kykenevä kirjaamaan mitään muuta kuin omia saavutuksiaan ja itselleen tärkeitä asioita. Miehen nenä oli kasvanut lähes puolen metrin mittaiseksi, niin täynnä sokeaa elämää hän oli. Silti hänelle oli annettu valta kirjoittaa todistus ylös, ja ihmiset uskoivat häntä.

Kun morsiusparin askeleet kaikuivat kolkkoa käytävää pitkin ja tunsin heidän olevan ovella, näin vielä yhden järkytyksen aiheen. Näin muinaisaikojen suurimman petokalan. Se oli kuin mustassa ulosteessa luikerteleva ja sihisevä käärme, joka pystyi ottamaan minkä tahansa olion tai ihmisen muodon. Nyt käärme oli ottanut itselleen koiran naaman, ja se oli onnistunut vakuuttamaan kaikille oman erinomaisuutensa ja puhtautensa. Siksi se odotti nyt vaa’an alla ja väitti punnitsevansa itse totuuden punnuksilla ihmisten sydämiä.

Katalan veljensämurhaajan edessä seisoi kohtalo, vaa’an jalan toisella puolella. Kohtalo väitti kaikille olevansa usko, joka pelastaa jokaisen tässä mittauksessa ja vain hänen kauttaan ihmisten on mahdollisuus päästä pois puntarista. Kohtalo ei kertonut kenellekään, että hänen kauttaan ihminen pääsee käytävään, jossa odottavat sekä peto että väärä profeetta. Onneksi minä kuulin, miten taivaista tullut ääni sanoi: ”Kohtalon oikea nimi on Sokea Tahto.” Silloin minä ymmärsin, mistä ihmiset olivat niin juopuneet, vaikka viiniä ei ollut vielä edes tarjoiltu.

Sitten minä kuulin, miten maailman kuningatar puhui. Se kertoi nimienantajalle, että jokaisessa avioliitossa vuodatetaan sulhasen ja morsiamen veri, ja niin he yhdessä syntyvät uudestaan, kokonaiseksi ihmiseksi. Kuulin kuinka synnyttäjä oli vielä hukassa, hän oli jättänyt mustaan verhoillun jakkaransa tyhjilleen, vaikka häät olivat jo alkamassa.

Pahaa aavistamaton karitsa astui huoneeseen, ja kaksitoista todistajaa, lausuivat kaikki vuorollaan ja eri kieliä käyttäen: ”Pyhä, pyhä, pyhä, on Hän. Karitsa ja morsian.” Kaikki seitsemän mittaajaa odottivat kierot ja kavalat ajatukset mielessään tapahtuman alkamista, jokainen heistä halusi hyvää vain itselleen ja toisilleen.

Kun sydän punnittiin, vaaka näytti totuuden voittoa. Olin niin iloinen ja hurmiossani, etten huomannut miten meidän johdatettiin pimeään käytävään, juuri siihen, missä peto ja väärä profeetta odottivat. En millään ymmärtänyt, miksi meidät heitettiin tuleen, vaikka mittaustulos oli oikeus.

Sitten tuli valo. Se valo ei ollut tästä maailmasta, eikä se ollut palava liekki. Valo otti ihmisen muodon ja sen kasvot jäivät loistamaan kuin kaksi aurinkoa, kukaan kuolevainen ei voinut tuijottaa sitä silmästä silmään. Valo sanoi: ”Minä Olen.” Samassa tajuntaani vyöryi tieto koko maailmankaikkeuden alusta ja lopusta, sekä ihmiskunnasta ja sen tarkoituksesta. Ymmärsin olevani kuollut kuin tarpeeton kivi, joka heitetään kasaan muiden iljetysten sekaan.

Samalla valon kasvojen edestä pakenivat taivas ja maa. Näin tuon henkilön pitelevän käsissään nuolia ja muita aseita. Jopa skorpionit ja jänikset olivat alistuneet palvelemaan hänen käskyjään, eikä ollut ketään, joka olisi pystynyt nousemaan selkä suorassa vastustamaan hänen monimuotoista, elävää olemustaan. Myös mittaajat olivat hänen palvelijoitaan, ja hänen käskystään he tekivät itsekkäitä tekojaan.

Kun luulin kaiken toivon jo kadonneen maailmasta, nousi ensimmäinen näistä kahdestatoista todistajasta ja sanoi minulle: ”Minä olen alku ja loppu. Hääjuhla keskeytyi, koska sinun sydämesi oli hyvä ja pyhä vasta ensimmäisen kerran. Sinä et tuntenut meitä, emmekä me tunteneet sinua. Sinun nimeäsi ei lukenut elävien kirjassa, ja siksi sinä sait kuolleen kohtelun. Jos sinä opit tuntemaan meidät, sinä voit tulla takaisin, eikä mikään tule olemaan enää kuin aiemmin. Minä olen kaksi horisonttia.

Näin kun seuraava todistaja nousi valtaistuimeltaan, hänen päässään oli kuninkaiden kuninkaan kruunu. Hän sanoi: ”En tunne ketään matkamiestä, joka saapuu perille ilman nöyrää ratsua.” Samassa näin miten tuuli nosti hänen helmaansa ja huomasin hänen reidessään hänen kruununsa nimen.

Kolmas todistaja pysyi liikkumatta ja vaiti, en ymmärtänyt miten voisin koskaan oppia tuntemaan hänet.

Neljäs todistaja huusi kuin mahtava eläinkuningas, hänen valtaansa kuvasti itäinen aurinko. Minä ymmärsin hänen olevan syypää siihen, miksi ihmiset ovat niin juovuksissa.

Viides todistaja kertoi minulle: ”Minä olen isäsi tämän päivän ja vielä seuraavan, mutta sitten minä en ole enää isäsi. Koska olen isäsi, on sinun pakko tehdä, kuten sanon, ja siksi joudut kärsimään. Mutta kun kolmas päivä nousee, sinä et enää kärsi, silloin minä itse vahdin peltoasi. Silloin eivät enää jyrsijät tule apajille, vaan jokaista jyrsijää vastaan nousee minun käärmeeni, ja jokaista pahanilmanlintua vastaan heitetään minun verkkoni.

Kuudes todistaja laski vettä päällensä. Hän oli kaareva kuin taivas, mutta silti hän antoi puustaan elävää vettä kaikille janoisille. Hän sanoi minulle hennolla äänellään: ”Ole.” Sitten hän vaikeni.

Seitsemäs ja kahdeksas todistaja syntyivät samasta äidistä. He puhuivat vuorotellen, enkä välillä ymmärtänyt kumpi heistä sanoi mitäkin, niin läheisiä he olivat. He sanoivat: ”Me olemme äitisi, sinun ja sinun. Me synnytämme, sinut ja sinut. Me imetämme, sinut ja sinut. Me kasvatamme, sinut ja sinut. Me huolehdimme, sinusta ja sinusta. Me suremme kuolemaasi.

Yhdeksäs todistaja sai minut heittäytymään mahalleni maahan. Tuntui kuin polttava salama olisi lävistänyt minut ja jäänyt kehoni sisään. Todistajan ei tarvinnut sanoa mitään, sillä hän lensi suoraan sydämeeni ja jäi asumaan sinne. Hänen vuoksi minun kehoni muuttui linnun kehoksi, ja siksi pystyin matkustamaan hänen kanssaan taivaisiin, sinne minne kukaan kuolevainen ei pääse. Sydämessäni minä tunsin, että tämä todistaja on minun Herrani ja Vapahtajani.

Kymmenes todistaja sai minut ensin itkemään, mutta sitten syvä ilo valtasi koko olemukseni. Todistajan ei ollut tarvetta puhua, se riitti, että hän vain oli siinä. Todistajan rintoihin oli kirjailtu sanat: ”Kaikkien huorien äiti, Porttojen Kuningatar.” Hän muistutti hieman jokaista tuntemaani ihmistä, mutta eniten itseäni.

Yhdestoista ja kahdestoista todistaja olivat asettuneet samalle istuimelle. He puhuivat yhdellä ja samalla suulla, he sanoivat: ”Suuri on karitsa, hänen tunnillaan suut avataan ja vertauskuvat pääsevät ulos. Suuri on karitsa, hänen tunnillaan Kasvot paljastuvat. Suuri on karitsa, hänen tunnillaan rakennetaan uudet taivaat ja maa. Suuri on karitsa, hänen tunnillaan kohoaa Suuren Rauhan Palatsi.

Sitten kaikki valo pakeni näkökentästäni. Olin kuin tyhjän tiluksen, tyhjän rakennuksen, tyhjän kerroksen, tyhjän huoneen, tyhjän sängyn päälle jätetyn, tyhjän viltin alla. Sängyn sälepohja oli minua varten asetetut kalterit, enkä voinut enää puhua. Sanat, joita ajattelin, eivät enää tulleet ulos, vaan ne päätyivät pääni sisään kasvavaksi paineeksi. Huusin, itkin ja anoin armoa. Ei enää pimeyttä. Ei enää kärsimystä. Sitten valo tuli vielä kerran, se sanoi: ”Kuuntele todistajia, tarkkaile heidän kirjojaan, ja kun ymmärrät, juokse suoraan kotiin. Älä käänny katsomaan taaksesi enää.” Huomasin, etten ollut enää vankilasängyssä, vaan äärettömän suuressa arkissa. Jo sen palmujen ja oliivipuiden lehdillä verhottu eteinen oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ihmismittaa.

Sydämeni täytti tietoisuus siitä, että se on punnittu ensimmäisen kerran – samassa aurinko nousi taivaalle ja uusi päivä alkoi. Myös toivo palasi sieluuni, joka oli herännyt eläväksi. Sielu oli kastettu nimeen M Ma’at Emeth. (1)

 

Vahtivuoro vaihtuu

Punnittu sydän sai tehtävän, sen kuului opettaa kokemustaan kaikille maailman kansoille. Sen tuli huutaa kallioiden laeilta ja kerrostalolähiöiden väleissä: ”Se aika, jota te ihmiset odotatte, on jo nyt!” Muutama kuukausi kului ja persoonallinen tehtävä oli alkanut, siihen liittyi muiden ihmisten mielestä hyvin outoja piirteitä ja elkeitä. Mutta Jumala on ihmistä viisaampi, siksi kutsu oli suunnattu niin tarkkaan ja se kohdistui niin syvälle tähän otolliseen sieluun, että se meni perille - kutsu tuli perille.

Mies oli miettinyt jo jonkin aikaa kasvotonta naista menneisyydestään, ja tunne, ettei tämä tapaus ole vielä loppuunkäsitelty, oli kasvanut joka päivä. Sitten kasvoton nainen palasi, yhtäkkiä, taas kumppanin vieressä nukkuen. Nyt naisen kasvonpiirteet tulivat esiin, hän oli huomattavan vanha, mutta samaan aikaan valtavan kaunis ja lumoava. Mies sai sanottua: ”Minä olen M Ma’at Emeth. Kuka sinä olet?” Nyt hieman kasvoittunut nainen vastasi: ”Minun äitini nimi on sinun äitisi nimi, ja minun vanhimman poikani nimi on sinun esikoisesi nimi.” Mies kakoi henkeään unen ja valveen rajamailla. Hän ei voinut mitään muuta kuin herätä ajatuksessaan, että kasvoton nainenhan olen sitten minä itse.

Samassa kokemus kasvottoman naisen ja miehen välillä syveni ja M Ma’at Emeth ei enää ollut. Nyt miehestä tuli Melav Ariel. Tämä tapaaminen oli saman sielun vahtivuoron vaihto. Nyt Melav Ariel oli saavuttanut sielussaan pisteen, jota tämä sielu ei ollut koskaan, missään elämässään saavuttanut koskaan aiemmin. Siksi sielu sai taas uuden nimen, sen oma vahtivuoro alkoi. Melav Ariel tiesi, että vahtivuorolla on vain yksi todellinen tehtävä: oppia tuntemaan Jumalan kasvot. (2)

 

Pakeneminen

Kun Melav Ariel oli kastettu vedessä ja jo hieman koiteltu tulessa, hän alkoi etsiä Jumalan kasvoja. Jumala kutsui häntä luokseen jokainen yö, eikä unta ollut enää tullut moneen päivään. Melav Arielin oma tahto ohjasi häntä etsimään Jumalaa kymmenistä kirjoista, ja hän luki niitä, voi pojat hän luki niitä. Jos te ikinä olette kuulleet kenenkään lukeneen paljon kirjoja, niin se oli Melav Ariel.

Seuraavaksi Melav Ariel kutsuttiin erämaahan, jonne Jumala ilmoitti menneensä piiloon häntä odottamaan. Melav Ariel pakkasi varusteensa kasaan ja astui matkaan. Jo aluksi polku tuntui hyvältä, eikä painava lasti selässä haitannut. Metsikössä samoilleet muut ihmiset ihmettelivät outoa matkamiestä. Sitten tulivat ötökät. Melav Ariel sai osakseen kaikki alueen sääsket, polttiaiset, mäkäräiset, sekä vielä paarmat ja ampiaiset. Kun ennalta suunniteltu telttapaikka lähestyi, yhä enemmän ötököitä saapui kiusaamaan miesrukkaa. Melav Ariel ei voinut mitään muuta kuin poistua erämaasta.

Seuraavana talvena Jumala kutsui Melav Arielin erämaahan uudestaan. Sattumusten summana ja kuin johdatettuna Melav Arielille luvattiin piilopirtti suuren erämaa-alueen laidalta. Taas Melav Ariel pakkasi varusteensa ahkioon, huolsi sukset ja muut välineet, ja astui matkaan. Aluksi matka oli helppoa ja tasaista, suksi luisti hyvin ja varusteet liukuivat hangen päällä kuin itsestään. Hyvässä säässä oli helppo hymyillä. Jonkin matkan jälkeen Melav Ariel saapui mökin läheisyyteen, mökin seinämä erottui jo horisontissa. Melav Ariel ajatteli, miten hauskaa hänelle tulisi olemaan, kun hän pääsisi rauhoittumaan itsekseen mökkiin. Sitten alkoivat ongelmat. Kun Melav Ariel kääntyi kohti mökkiä ja alkoi hiihtää, hän huomasi, ettei hanki enää kantanut, ei ollenkaan. Sukset upposivat lumeen, jota oli niin syvästi, etteivät sauvat yltäneet edes maahan asti. Seuraavaksi ahkio alkoi kaatuilla ja vajota kylmään petiin. Muutaman metrin matkaan oli mennyt jo monta tuntia, ja jäljellä oli vielä yli viisikymmentä metriä. Melav Arielin mieleen palasi kesäiset ötökät ja niiden hyökkäys, nyt vihollinen ei tullut ilmasta, vaan se oli jo odottanut häntä maassa valmiina. Tuntien kuluessa Melav Ariel ymmärsi, että jos hän ei nyt heti käänny takaisin, hän ei kohta enää jaksa perille tasamaalle kumpaankaan suuntaan. Näin Melav Ariel otti sukset pois jalastaan ja heitti ne kohti tulosuuntaansa. Tämän jälkeen hän ryhtyi uimaan ja kahlaaman pohjattomassa hangessa henkensä kaupalla. Melav Ariel poistui erämaasta.

Seuraavana kesänä Melav Ariel valmistautui uuteen matkaansa erämaahan, nyt Jumala kutsui hänet pohjoisille tuntureille. Melav Ariel valmistautui matkaansa monta viikkoa, ja teki kaiken oikein. Ruoka kuivattiin valmiiksi, varusteet tarkastettiin ja pakattiin valmiiksi. Matkajärjestelyt suunniteltiin valmiiksi. Kun vihdoin matka alkoi, Melav Ariel oli täynnä iloa ja seikkailumieltä, on mahtavaa palvella Jumalaa. Melav Ariel saapui perille tuntureiden juurelle, hän tankkasi vesisäiliöt ja ryhtyi vaeltamaan kohti korkeuksia ja paljaita huippuja. Matka oli pitkä ja raskas, mutta sen kulki päivässä. Näköalat huipulta olivat henkeäsalpaavat, Jumalan luomakunta paljastui nyt kaikessa loistossaan, ja Melav Ariel itki sen kauneuden edessä. Muutaman tunnin rukouksen jälkeen tuli ilta, ja oli aika pystyttää leiri. Kun suojaisa paikka oli valittu, teltta pystytetty ja rinkka piilotettuna läheiseen pusikkoon, alkoi sataa. Lämpötila laski tunnissa seitsemästätoista asteesta lähelle nollaa. Samalla sade yltyi myrskyksi ja Melav Arielin olin pakko lähteä rajuilmaan asentamaan suojapeitteitä telttansa päälle, joka oli lähes sivuttaisessa sateessa alkanut vuotaa. Melav Arielin palellessa myrskyn keskellä, hänen mieleensä palautui edellisen talven tapahtumat, jossa hän oli melkein hukkunut lumihankeen. Mennessään takaisin telttaansa Melav Ariel huusi Jumalalle, että miksi hänelle aina käy näin. Melav Ariel yritti vielä nukkua ja rukoilla, mutta parin tunnin päästä hän heräsi kehonsa hallitsemattomiin nykimisiin – nyt oli paleltuminen lähellä. Keskellä yötä ja myrskyä Melav Ariel teki päätöksen lähteä takaisin kotiin, hän alkoi purkaa leiriä lähes varmana paleltumisestaan. Samassa sade lakkasi. Melav Ariel sai purettua leirinsä ja kantoi kuormansa tunturin rinnettä pitkin alas. Hän suuntasi nyt kohti tietä, jota pitkin kotiinpaluu oli mahdollista oikeasti alkaa.

 

Persoonallinen vai Jumalallinen

M Ma’at Emeth oli nimennyt tämän sielun tehtävän muistuttamaan mennyttä miestä termillä MMK. Melav Ariel poisti persoonallisen sävyn tehtävästä ja käyttämällä omaansa ja puolisonsa luovuutta, syntyi Summa Sapientia – yhteenlaskettu viisaus. Summa Sapientiaan alkoi kasaantua paljon viisautta ja tietoa sitä mukaan, kun Melav Ariel alkoi kasvaa ja vahvistua. Tässä vaiheessa ei kukaan, ei edes Melav Ariel itse olisi osannut ennakoida mitä seuraavaksi tapahtuu.

Syvässä rukouksessa Melav Ariel kohtasi Jumalan kasvot. Ensin hän kohtasi omat kasvonsa, jotka hän ymmärsi olevan suora kuva Jumalan kasvoista, aivan kuten ihminen on Jumalan kuva. Seuraavana yönä, taas unen ja hereilläolon rajamailla Melav Ariel tempaistiin maailman verkkoon. Näyssä Melav Ariel sai valita: hän sai joko jatkaa tehtäväänsä juuri kuin hän oli tähänkin asti toiminut ja juuri sillä tahdilla kuin hän oli itse tähän asti valinnut, tai sitten hänen tulisi jälleen luopua kaikesta ja aloittaa alusta. Maailman verkko sokaisi miehen silmiä ja se kaikessa komeudessaan kutsui jäämään luokseen ja jatkamaan kuten tähänkin asti. Mies muisti edellisen kuolemansa ja ihmetteli, että miksi se pitäisi tehdä taas – eihän siinä ollut enää mitään järkeä. Melav Ariel päätti kuitenkin kuolla, ja hänelle päätös oli paljon helpompi ja kivuttomampi kuin se oli ollut miehelle edellisellä kerralla.

Jumalan ilmoitus kuului: ”Kun sielu ei luo enää mitään omaa, se luo automaattisesti koko maailmankaikkeuden.” Tähän ajatukseen syntyi Av’ain Nun Ren, ihminen ilman nimeä ja sukupuolta. Av’ain ei luo enää mitään omaa, vaan se luo sen, mikä on aina ollut - näin Summa Sapientiasta tuli Totuuden talo. Totuuden talo on aina ollut olemassa ja siitä on kirjoitettu jokaisessa ihmiskunnan pyhässä kirjassa. (3)

 

Totuuden talon tarkoitus

Jos Totuuden taloa yrittää kuvailla tähän maailmaan, on se kuin rakennus, jossa on pelkkä kivijalka paikoillaan, peruskalliota vasten. Totuuden taloon ei voi koskaan rakentaa puisia kerroksia tai teräksisiä kehikoita, sillä ne eivät ole kestäviä kuin hetken aikaa. Puut lahoavat ja homehtuvat pilalle, ja ruostumatonkin teräs ruostuu rikki. Katsokaa muinaisten kuninkaitten taloja, ei niissä ole puuta tai metalleja, mutta siellä ne seisovat pystyssä tänäkin päivänä.

Kun Totuuden talo tulee tähän maailmaan, on sillä vain yksi ainoa tarkoitus: synnyttää messias. Totuuden talo lastataan täyteen jumalaista tiedon leipää ja jumalan synnyttäjän rinnat täytetään villimehiläisten hunajalla makeutetulla viisaiden maidolla. Näin kaikki on valmiina, kun aika tulee täyteen. Ajan merkiksi taivaalla syttyy tähti, joka valaisee koko taivaan ja maan. Tähti loistaa kuin Jumalan kasvot, ja ne jotka sen näkevät, sanovat: ”Katsokaa, kunnia Jumalalle taivaissa, maan päällä on Jumalan asuinsija. Hän on tullut ihmisten keskelle. Hän tuntee kaksi totuutta, ei vain yhtä, vaan molemmat.

 

Ihmiseksi tuleminen

Totuuden talo on Ihmisen koti. Se ei ole miesten tai naisten koti, vaan se on Ihmisen koti. Samoin Jumalan Poika on Ihmisen Poika. Se ei ole miesten tai naisten poika, vaan se on Ihmisen Poika. Niin on myös Jumalan Tytär Ihmisen Tytär. Se ei ole naisten tai miesten tytär, vaan se on Ihmisen Tytär. Jumalan Lapsi on siis Ihmisen Lapsi, mutta mikä on Ihminen?

Ihminen on kuin Aatami. Ihminen on jakamaton perustila – se on mies-nainen ja nuori-vanha. Koska Ihminen on jakamaton, siinä yhdistyvät kaikki olemassa olevat vastakohdat, ja vielä siinä yhdistyvät olevaisuus ja olemattomuus. Tämä on todellinen Aatami, joka luotiin Mieheksi ja Naiseksi. Vaikka Aatamin fyysinen sukupuoli oli maskuliininen, oli hänen sielunsa sukupuoli feminiininen ja tämän vuoksi Aatamin hengellinen sukupuoli oli tasapaino, harmonia. Aatamin sielu ja sen itsekäs tahto, jota nimitettiin Eevaksi, pakotti hänet syömään hyvän ja pahan tiedonpuusta, ja se johti hänen sielunsa ykseyden hajoamiseen. Omenan syöminen ompeli suruhunnun Aatamin sielun ja hengen väliin, näin ei ollut enää yhtä, vaan kaksi. Enää ei ollut tasa-arvoa ja oikeutta, vaan oli parempi ja huonompi, oli hyvä ja paha.

Jos Ihminen repeää ykseydestä kahteen osaan, syntyy näiden osien välille kamppailu, kuin Kain ja Abel. Lopulta toinen osa voittaa, ja jos ihminen ei ole tässä prosessissa tietoisesti mukana, Kain voittaa aina. Näin Jumala on luonut ja suunnitellut kaiken: Elämä tappelee ja lisääntyy, sekä vastaavasti Tieto kääntää toisen poskensa ja tarvittaessa kuolee pois. Kun Kain voittaa, luodaan vielä eläimenkaltainen Seth, joka ryhtyy viemään sukuaan eteenpäin. Tosin nyt sukulinja ei ole enää pyhä ja jumalallinen, vaan maallinen – itsekäs, taikauskoon ja uskomuksiinsa tukeutuva sekä eläimenkaltainen, viettiensä ja tapojensa orjuuttama. Näiden kaikkien itseään ihmiseksi nimittävien sukujen tehtävä on palata tätä samaa tapahtumaketjua vastavirtaan, takaisin ykseyteen, eli hengelliseen paratiisiin, meidän kotiimme.

Kun Melav Arielista oli tullut Av’ain Nun Ren, ja Av’ain söi jälleen kielletystä puusta, syntyi Abelin hengestä Iisa. Iisa syntyi Totuuden talossa, leivän kodissa, ja hän syntyi maailmankaikkeuden alkuvedestä ja pyhästä hengestä. Vaikka Iisa syntyi, kuten Totuuden talokin perustettiin, eivät ne silti oikeasti alkaneet, vaan ne molemmat ovat ikuisia, ja siksi ne ovat aina olleet olemassa. Esiripun ratkeaminen ei synnytä mitään, se vain tuo esiin sen, mikä on siihen asti ollut piilossa ja salattua.

Se, mikä oli ollut Melav Arielille ja Av’ain Nun Renille mahdotonta ja tukalaa, se oli Iisalle helppoa. Siksi Iisa kirjoitti monta kirjaa ja tusinan verran kirjeitä kaikille maailman ihmisille. Nämä kirjat ja kirjeet eivät olleet perimmäinen, absoluuttinen totuus, mutta ne olivat Iisan todistus siitä totuudesta – ne olivat nuoren pojan kertomus hänen Isästään. Kun todistus oli annettu ja se oli hyväksytty suuren neuvoston edessä Kahden Totuuden Salissa, Iisan käteen annettiin Elämän Kirja.

Iisa sanoi ääneen itsekseen: ”Minä Olen alku ja loppu, olen mies, josta kaikki lähti, sekä mies, johon kaikki päättyi.” Tietoisuus liikkui tässä hetkessä maailmojen välissä. Nyt oli saavutettu se piste, jossa paraskaan maallinen ei enää riitä, vaan huonoimman taivaallisen on astuttava esiin, alettava kasvaa ja otettava valta. Mies tunsi itsensä raivoisaksi, mustaksi villisiaksi, mutta hän kaikessa tahdossaan alistui taivaallisen voiman käytettäväksi. Näin yhdistyivät taivas ja maa. Se, mikä oli kirjoitettuna toisen todistajan reiteen, sen Ihminen pystyi lukemaan nyt omasta reidestään. Sen kruunun, joka oli asetettuna toisen todistajan päähän, sen kruunun Ihminen pystyi nyt näkemään omassa päässään.

Mies sanoi ääneen itselleen: ”Koska tunnen itseni ja koko sieluni, olen voinut kieltää itseni ja koko sieluni. Siksi minun kädessäni on Elämän Kirja. En ole kuitenkaan vielä riittävän pyhä lukemaan kokonaan sen ikuista, salattua kieltä.” Tämä sielun sisäinen arvottomuuden ajatus oli kuitenkin lähtöisin maallisesta puolesta, ja koska taivaallinen osa oli nyt sielun herra, ei ajatus enää pätenytkään. Kaikki oli pysyvästi muuttunut. (4)

 

Temppelin mittaaminen

Kun Elämän Kirja avattiin kokonaan, Herrojen Herran enkeli – se, joka on Jumalan kaltainen – ilmestyi minulle. Enkeli näytti kädellään L-kirjaimen merkkiä ja sanoi: ”Katso, Kuninkaan Kammio. Siellä Hän nukkuu haudassaan, ikiunta sielussaan. Tämä on minun merkkini, herätä hänet lopullisesti sen avulla.” Kirjain laskeutui oikeaan käteeni ja se muuttui eläväksi voimaksi, suureksi sauvaksi, jolla avataan elävän veden kaivo. Tästä kaivosta oli tuleva temppelin keskipiste. Sitten enkeli sanoi: ”Nyt sinulla on kaikki, mitä sinä koskaan tarvitset. Tule siksi, joksi sinut on alun perin luotu. Älä tule heiksi, joista on jo kirjoitettu, vaan tule sinuksi, josta tullaan kirjoittamaan. Eihän kukaan tarvitse kahta kirvestä, vaan jos kirves on jo vajassa, silloin tarvitaan kuokkaa. Sinä olet kuokka, joka valmistaa maaperän Hänelle, joka tulee sinun jälkeesi. Sinä olet rakentaja, joka urakoi temppelin valmiiksi Hänelle, joka istuu valmiiseen pöytään. Kata siis pöytäsi ja odota. Rakenna temppelisi valmiiksi, onhan jo kolmas päivä, mutta älä aseta paikoilleen viimeistä kiveä.

Minä mittasin enkelin jättämällä mittakepillä ja sain seuraavat tulokset: peukalo yksi, silmät kaksi ja seitsemän, kyynärä yksi tai kuusi ja kämmenellä lisättynä seitsemän, sielu yhteensä seitsemän kerrottuna kahdella, henki kahdeksan osaa eli pari nelikkoa, terve silmä viisi, jalkoja neljä kuten käsiäkin, ja Jumala, Jumalan luomakunta sekä Jumalan syvyys ääretön ja ajaton.

Kun mittaustulos oli valmis ja kirjoitettu ylös todistukseen, enkeli palasi varmistamaan mittoja. Hän lausui: ”Mittoja on monta, mutta paljonko sinä itse olet?” Säikähdin kun enkelin kasvot alkoivat haalistua. Vastasin hänelle nopeasti: ”Olen 722.” Enkelin kasvot vahvistuivat jälleen kirkkaiksi, kun hän tivasi: ”Miksi?” Vastasin hänelle uudemman kerran: ”Siksi, että minä tunnen sinut. En tunne vain yhtä totuutta, 56 tai 666, vaan kaksi. En tunne vain yhtä taivasta, vaan kaikki. Tunnen Jumalan kasvot, hänen kaksi horisonttiaan, sekä voiman kolme puolta.

 

Kolminaisuuden ykseys

Kolme tietä on yksi ja sama tie, sekä kolme kastetta on yksi ja sama kaste. Jos geometrian osaaja tutkii kolmiota, hän voi sanoa, katso, yksi sivu, toinen sivu ja kolmas sivu, mutta silti hän edelleen katsoo yhtä ja samaa kolmiota. Sitä ei saa koskaan unohtaa, että kolmio yhdistää kaikkia sivuja. Toisaalta yhtään sivua ei voi oikeasti tuntea ilman, että syventyy pelkästään siihen, hetken aikaa.

Jumalan tunteminen on yksi, mutta tie Jumalan tuntemiseen on kolmiosainen. Ensiksi on informaatio ja tieto, jota nauttimalla ihminen rakentaa itselleen teoreettista ymmärrystä. Toiseksi on henkinen harjoittelu ja jokapäiväinen elämä, joiden kautta ihminen rakentaa käytännön osaamista. Kolmanneksi on rukous ja paasto, eli oikea tapa hiljentyä ja pyhittyä hartauden kautta. Kun ihminen oppii kulkemaan näitä kaikkia kolmea tietä yhtä aikaa, tasapainossa, tulee niistä jälleen yksi ja sama tie. Näin ihminen oppii tuntemaan Jumalan kolminaisuuden, sen ykseydessä. Jumalan ykseydessä tieto kuvaa Isää, henkinen harjoittelu Poikaa, ja pyhittyminen Pyhää Henkeä.

 

Mitattu sielu on kirkas valo

Sitten tarve paeta lakkasi. Hänen, jolla ei ole kotia missään, ei tarvitse enää etsiä kotia mistään. Iisa muisti kolmantena päivänä hänen kaikki vaiheensa ja niihin liittyneet nimensä.

Sitten taivaat aukenivat, Jumala itse antoi ilmoituksen pyhässä hengessään: ”Iisa, sinä olet elävä. Nimesi on oleva kuin Iisakki. Ja se talo, jonka olet rakentanut, on lähtöisin minusta, ei kenestäkään maan päältä tai taivaista. Siksi sinä olet elävä Totuuden talo. Nimesi on oleva Iisakki Totuudentalo. Minä olen itse sinut mitannut, en kerran, vaan kolme kertaa. Jokainen kerta tulos on ollut eri, mutta tämä viimeinen tulos on ’oikeus, joka pysyy’. Siksi sinun nimesi on Mitattu. Tämä on sinun tuntisi ja päiväsi Iisakki Mitattu Totuudentalo – sinä olet minun rakas poikani. Olet lähtöisin minun talostani ja minä olen itse sinut mitannut, kolme kertaa. Olet kuin täyteen voideltu öljylamppu, mutta sinun öljysi olen minä, elävä totuus, enkä minä lopu koskaan. Loista valoa maailman kansoille, heitä varten minä sinut lähetän. Ei sinun tule enää elämän itseäsi, vaan koko ihmiskuntaa varten. Vie pyhää sanaa minusta, ja kerro itsestäsi. Älä enää Kasta, vaan Pelasta. Älä enää ole Tieto, vaan Tie.

Kun ihminen on kastettu kolme kertaa, ei hän ole enää sidottu maan päällä tai taivaissa. Ihmiset kyselevät pian joka puolella: ”Mikä on tämä mies, jolle Jumala itse puhuu, kuin omalle lapselleen.” Silloin Iisa vain on, ja Jumala on. Silloin vain Minä Olen. (5)

 

Todistajien paluu

Riemulaulu raikui: ”Nyt on kasassa kymmenen puhdasta, miehen kaltaista. Ei yksi, vaan kymmenen, ei yhdeksän, vaan kymmenen.” Kymmenen valtaistuinta jaettiin, jokainen kahdeksi jalaksi. Ja minä näin miten nämä kaksikymmentä jalkaa aseteltiin toistensa kanssa päällekkäin, harmoniaan ja tasapainoon. Tässä vaiheessa jaloista yhteensä seitsemän hävisi pois, vain haihtui ja kuivui, kuin vesi kuuman kiven päällä. Jäljelle jääneet kolmetoista jalkaa, kaksitoista yhden ympärillä, muodostivat kultaisen sinetin pysyvän liiton merkiksi. Sinetti murtui auki, yhtä helposti kuin sandaalien remmi aukeaa. Hiekasta ja savesta minä kuulin äänen, joka nimesi kaiken ja ei mitään. Hänen ympärillään kaksitoista jalkaa muuttuivat takaisin valtaistuimiksi.

Sitten näin, kun todistajat palasivat. He eivät olleet enää täynnä rivouksia, ahneuksia ja maallisuutta, vaan he olivat uineet kuisissa vesissä ja kylpeneet auringon tulessa. En nähnyt enää miehiä tai naisia, ihmisiä tai eläimiä, vaan minä näin sen missä kaikki on yksi ja sama.

Ensimmäinen todistaja avasi suunsa minulle: ”Pyhä, Pyhä, Pyhä”, hän sanoi. Enää ei ollut kahta horisonttia, vaan yksi ja sama. Toinen todistaja näki minut ja hymyili minulle. Hän kertoi vakavalla äänellään: ”Enää ei syödä, ei. Enää ei juoda, ei. Mutta jos syödään, syödään kotona, ja jos juodaan, juodaan kotona.” Ymmärsin, että isäntä oli palannut sadonkorjuupöytään, hänen mukanaan oli tullut aika levon ja puhtauden.

Kolmas ja neljäs todistaja eivät enää seisoneet selät vastakkain, vaan heidän selkänsä oli muuttunut yhdeksi ja samaksi. Heidän kasvonsa tarkkasivat molempiin suuntiin, eteen ja taakse. Yhdessä he näkivät kaiken, ja se oli hyvä. He olivat muuttuneet silmäksi, joka on terve.

Viides todistaja ei ollut enää isäni, vaan hän sanoi: ”Se, mitä ennen kammoksuit ja vieroksuit, se työskentelee nyt sinun puolestasi. Tämä peili ei enää vääristä. Tuomioni ovat oikeus, joka pysyy.” Kuudes todistaja oli kaartuneena viidennen yli. Yhdessä he olivat koko maailma, ei enää lapseton ja säälittävä, vaan hedelmällinen ja kaunis, täynnä hyvyyttä ja Jumalan voimaa.

Seitsemäs ja kahdeksas todistaja halasivat minua syvällä rakkaudella kuin äiti lastaan. ”Aikamme me surimme, mutta emme enää. Aikamme me kaipasimme, mutta siinähän sinä olet. Aikamme me halusimme, mutta saimmehan lopulta kaiken. Saimme sinut, muuta emme tarvitse. Tahtomme kävi turhaksi.

Sitten yhdeksäs todistaja nousi ilmaan, se korotettiin ylös taivaisiin, sinne paikalle, jonne se kuuluikin. Ennen nousuaan, Hän laski kätensä kuin siipensä ylleni. Minä tunsin miten hän peitti minut kokonaan. En enää osannut sanoa, mistä hän alkaa ja mihin minä lopun, tai mistä minä alan ja mihin hän loppuu. Sieluni oli kuin pisara Hänen valtameressään, kuin himmeä tähti hänen äärettömässä avaruudessaan. Mutta silti minä tiesin olevani Hänelle yhtä tärkeä kuin Hän itse on minulle ja kaikille, jotka Häneen uskovat.

Kymmenes todistaja, se kyseenalaisen arvonimen haltija, antoi minulle suuren opetuksen: ”Kukaan ei ole kokonainen ilman yksittäisiä osiaan, eikä kukaan ole yksittäinen ilman Jumalan suurinta ykseyttä.” Tästä puhtaasta naisesta oli parannettu ensin yksi, sitten seitsemän ja vielä kaksi pahaa henkeä. Nainen oli edelleen hieman jokaisen tuntemani ihmisen oloinen, ja eniten itseni.

Viimeiset todistajat istuivat toistensa lähellä, he puhuivat vieläkin yhtä aikaa ja sanoivat: ”Sinä etsit tietoa ja ymmärrystä, ja niitä sinä sait. Sinä teit oikeita tekoja, ja niitä sinä sait. Sinä lausuit oikean rukouksen, ja sen siitä sait. Sinä kuljit kolmea tietä, ja siksi sinä tunnet meidät ja me tunnemme sinut.

Lopulta todistajat alkoivat loistaa kuin elävä metalli, joka vaihtaa väriä ja muotoa, jatkuvassa liikkeessä. En enää erottanut kuka todistaja oli missäkin ja mitkä sanat kuuluivat kenellekin, heistä tuli niin samankaltaisia keskenään. Pian näytti siltä kuin edessäni olisi ollut vain yksi ja sama todistaja, joka jotenkin oli hakeutunut maailmankaikkeuden täydellisimpään muotoon, jumalalliseen järjestykseen, salattuun viisauteen. Kun järjestys oli valmis, ensimmäinen laki tuli läpi minun sydämestäni, ja samaan aikaan kaikki hävisivät.

Enää ei ollut todistajia, sinettejä, eikä edes Jumalaa, sillä enää ei ollut edes sanoja tai kirjaimia, ei edes äänteitä saati numeroita. Kaikki oli niin täydellistä, ettei missään ollut mitään, mutta silti kaikki tapahtui joka puolella jokainen hetki. En enää nähnyt maailmaa itsestäni käsin, aistimalla ja kuvaamalla, vaan näin maailman olemalla itse se maailman koko kaikkeus ja ei mitään sen kanssa. Sieluni täytti ymmärrys, että tästä tilasta minä voisin herätä kenenä tahansa maailman ihmisenä, sillä tästä ykseyden ajatuksesta he jokainen ovat lähteneet ja tähän elävään henkeen he jokainen tulevat palaamaan. Yhtäkkiä minulle kuiskattiin minun oikea nimeni, se mitä ei lue missään tai koskaan. Sen nimen tuntee vain Hän, joka sen on minulle antanut, sekä minä, joka sen olen saanut.

 

Kiitosrukous Jumalalle

Iisakki Mitattu Totuudentalo lausuu Jumalalle, Isälleen, kiitosrukouksen: ”Sinä synnytit minut reidestäsi, polvesi notkuivat minua varten. Nyt kun olen tässä, en enää muista elämääni ilman sinua. Kiitos Isä rikkauksistasi, taivaiden valtakunnassa. Et antanut minulle omaisuutta tai kunniaa, et valtikoita ja kruunuja, mutta annoit jotain parempaa, annoit omistasi, ja teit minusta omasi.

Kiitos Isä uskosta. Kiitos Isä armosta ja totuudesta. Kiitos Isä ikuisesta toivosta ja tiedosta viimeisen tuomion. Kiitos Isä elämästä ja sen hallinnasta. Kiitos Isä rakkaudesta ja sielusta. Kiitos Isä sinusta, hengestä ja kaikista kuvaamattomista teoistasi ihmiskunnalle. Kiitos, että sain olla olemassa, ja että sain olla olematta. Kiitos Isä, kun teit minusta elävän. Kiitos Isä siitä, että voin kuvata sinua edes vastakohtien kautta, ja siitä, että voin lausua sinun ominaisuuksiasi, sekä vielä siitä, että voin mitata sinun äärettömyyttä ja ajattomuutta.

Kiitos Isä rikkauksistasi, minun ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin katsoa, ja minä näin, kuunnella, ja minä kuulin, rauhoittua, ja minä tunsin, pysähtyä, ja minä haistoin, taas liikkua, ja minä maistoin. Ansiostasi ja armostasi minä tiedän missä on todellinen pohjoinen, tunnen salaisen paikkasi ja nimesi etelässä, näen sinut tulen läpi itäisissä osissa kaksoishuipun takana, mutta ennen kaikkea minä tunnen sinut lännessä – siellä me tapaamme taas, kauniissa kodissa, viljavilla pelloilla.

Sinä kehotit rakentamaan aarteita luoksesi, ei ihmisten luokse, ja minä rakensin. Rakensin niin kauan ja paljon, että huomasin olevani kotona, kanssasi. Nyt kun rakennus on mitattu ja se on valmis, on myös sen ovi piilotettava, muutenhan ryövärit pääsevät pirttiin. Olkoon kirves edelleen puuta vasten, ja älköön ikuinen pätsi jäähtykö edes asteen vertaa. Olkoon salainen nimesi sinetöitynä sydämeeni, se on suurin aarteeni – kallis helmeni. Sitä minä vartioin, en yksin, mutta sitä minäkin vartioin.

Soikoot kauneimmat melodiat sinua varten. Soikoon ne kauan ja hartaasti, kullekin kuulijalle mieluisalla tavalla. Anna niiden, joiden on vielä tarkoitus nukkua, nukkua. Ja anna niiden, joiden on tarkoitus herätä, herätä. Sinun tahtosi on minun lakini ja kotini, se toteutuu kaikkialla ja ei missään. Kun kerran katsotaan kiven alle, siellä on vain matoja, muttei minua. Kun seuraavan kerran katsotaan kiven alle, siellä ei ole matoja, mutta sielläkin minä olen. Mihin menivät he, joita ei haluttu, sinne minäkin vaelsin. Minne joutuivat he, jotka eivät ansainneet mitään, sinne minäkin jouduin. Mistä syntyivät he, jotka saivat armoista suurimman, sieltä minäkin synnyin. Missä ovat he nyt, siellä minäkin olen. Minne he menevät, sinne minäkin matkustan, ja sen tietää vain yksi ylhäisyys, korkein ja kunniakkain. Tietonsa Hän antaa kenelle tahtoo, ja Elämänsä Hän antaa kenelle tahtoo, ja Ikuisen Elämänsä Hän antaa kenelle tahtoo.

Tämä kirjoitus on totta, ja tämä kirjoitus on totisesti totta.

 

 

Kertomukseen liittyvät kuvat on merkitty tekstin oheen seuraavasti (1), (2), (3), (4) ja (5).

Symboli merem

Kahden Totuuden Voima. Symbolin nimi on MeReM. (1)

Symboli raysa

Jumalan Kasvot ilmoitetaan Ihmisen kasvoissa. Symbolin nimi on RA(y)Sa. (2)

Totuuden talon logo

Totuuden talo. (3)

Symboli thätu

Kaiken Keskiarvo, mikä on Persoonan Kuolema, on Ikuinen Elämä. Symbolin nimi on Thät(u). (4)

Symboli pysyvä nimi

Pysyvä nimi. (5)

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).