Rakkauden ritarit on opetettu henkisen tien jatkuvaan muutokseen. Rakkauden ritarit tietävät, ettei kyläkauppa sijaitse samassa kohtaa tien alussa, keskellä ja lopussa.

Henkilökohtaista historiaa läpikäymällä voi oppia, miten ihminen elää erilaisia vaiheita ja miten hänen minä, itse ja minuus ovat jalostuneet aina identiteetiksi asti.

Ihmiskunnan historiikki osoittaa erilaisten aikakausien olemassaolon sekä ihmiskunnan kehittymisen erilaisten oppien ja aatteiden sekä elämänkatsomusten ja kulttuurien kautta.

Lopulta koko luomakunnan historiaa silmäilemällä voi havaita evoluution jatkaneen ikuista kulkuaan. Me emme enää ole galaksin ytimen mustan aukon läheisyydessä, vaan tähdet ovat luoneet meille aineen ja kiertoradat, joiden kautta elämä on päässyt tulemaan läpi aina eläväksi olevaisuudeksi asti. Henkisessä evoluutiossa ja fyysisessä evoluutiossa ei juurikaan ole eroavaisuutta, jos niitä ymmärtää verrata toisiinsa vertauskuvien ajattoman kielen kautta.

Joskus rakkauden ritari unohtaa jatkuvan muutoksen. Tällöin ritarilla on edessään sama tilanne kuin muistisairaalla vanhuksella, jonka kyläkauppa on muuttanut lähemmäksi kirkonkylää. Herättyään vanhus asettelee aamutossunsa jalkoihinsa ja päättää lähteä ostamaan uunituoretta korvapuustia kahvin kyytipojaksi. Vanhus kipuaa vaivalloisesti alas rintamamiestalon kuistin portaat. Sitten hän suuntaa sisäisen kompassinsa ja kävelee mäen päälle pyörätietä pitkin. Vihdoin vanhus saapuu arvokkaaksi muodostuneen kauppansa pihaan, mutta sitten on luvassa pettymys. Vanhus huomaa vanerilevyt ikkunoiden edessä ja laudat oven edessä. Edes kaupan tuttu mainoskyltti ei ole enää paikoillaan. Vanhus lähestyy ovea ja ihmettelee, miksei kukaan laske häntä sisään. Onko kauppias hyljännyt hänet? Jokainen kerta, kun henkinen evoluutio siirtyy seuraavaan vaiheeseen, rakkauden ritari muistaa muistisairaan vanhuksen.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).