Rakkauden ritari muisti, miten hän oli nuorena miehenä puhunut totta, ja näin ollen tullut karkotetuksi ystäväpiiristään. Jotkut ihmiset ennemmin valitsevat elää silmät kiinni, kuin käydä polttavassa totuuden lähteessä puhdistumassa.

Ritari muisti myös lapsuudestaan tapauksen, jossa hänet oli kannustettu tunnustamaan varastettu seteli, mutta tunnustuksen jälkeen hänet oli kuitenkin nöyryytetty ja tuomittu. Ritari oppi jo varhain häijyä maailmanmenoa, ja näitä kokemuksiaan ritari vielä aivan noviisiaikoihin asti jakoi orjallisesti eteenpäin muille ihmisille.

Ritari muisti vielä varhaislapsuudestaan tilanteen, jossa hän tukkapöllön pelossa valehteli ja sysäsi rangaistuksen toisen lapsen niskoille. Lapsi pelkäsi tuomiota niin paljon, että hänen hermostonsa ei voinut muuta kuin viestiä valheiden kautta. Valheen siemen iti lapsen rinnassa yli vuosikymmenen. Ehkä juuri tämän vuoksi ritari muisti teini-iästään tapauksen, jossa hän raukkamaisesti petti ja valehteli kaikille. Ritari muisti, miten hän teki vielä aikuisenakin joillekin ihmisille aivan samalla tavalla.

Kun ritari noviisiaikanaan kohtasi tosi oikeuden tuomarin, hän ymmärsi joutuvansa tuomiolle jokaisesta tekemästään vääryydestä. Myös ne vääryydet, jotka ritari oli jo kokonaan unohtanut, nostettiin nyt esiin ja näytettiin hänelle täysin kirkkaissa muistokuvissa. Ritari ymmärsi nyt olevan tosi kyseessä, ja hän pyysi anteeksi ihmisiltä. Jos ritari koki sen oikeaksi, hän myös hyvitti asioita. Joihinkin asioihin ritari ei enää voinut puuttua lainkaan, tai se olisi vaatinut muilta ihmisiltä liikaa – nämä asiat ritari jätti Jumalan käsiin ja hyväksyi tuomionsa, oli se mitä tahansa.

Kun ritari oli pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi, hänen tuli vielä pyytää ja saada anteeksi itseltään. Tämä oli kaikista vaikein osio, ja siihen tarvittiin avuksi jumalaista armoa. Näin noviisista tuli ritari, ja ritarista rakkauden ritari.

Kun oikeus asettui taloksi rakkauden ritarin sydämeen, luomisen säännöt avautuivat. Rakkauden ritari oppi, miten hyvä ja paha ovat sidoksissa oikeaan ja väärään tietoon. Ritari oppi myös universaalia etiikkaa, eli sitä mitä karmaksi ja tasapainoksikin on nimitetty. Noviiseilla usein häviää käsitys hyvästä ja pahasta, mutta ritareille se palaa takaisin. Rakkauden ritarit tuntevat hyvän ja pahan yhtä hyvin kuin omat taskunsa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).