Kaikesta luopumisesta

Taloon astui sisään ihminen, joka sanoi luopuneen kaikesta. Talonväki ihmetteli: jos sinä olet luopunut kaikesta, niin miten sinulla on kuitenkin vielä vaatteet päällä? Ihminen vastasi, että riittää, ettei ole kiinnittynyt mihinkään, vaan voi heti luopua kaikesta, jos joku vain niin pyytäisi. Talonväki pyysi: voisitko luopua vaatteistasi? Ihminen ei vastannut mitään, vaan poistui paikalta vaatteet päällään.

Taloon ilmestyi toinen ihminen, joka kertoi luopuneensa kaikesta. Talonväki ihmetteli: jos kerran olet luopunut kaikesta, niin miten voit tulla autolla tänne taloon? Ihminen vastasi, että autohan on vain väline, ei sitä oikeasti kukaan voi omistaa, se on metallia. Talonväki sanoi: jos auto on vain metallia, niin sitten sinä varmaan voit nyt siitä luopua? Toinen ihminen käveli autoonsa ja ajoi pois sanomatta sanaakaan.

Kolmas ihminen koputti talon oveen ja pyrki sisälle. Hänkin huomautti luopuneensa kaikesta. Talonväki ihmetteli: sinä kerrot luopuneesi kaikesta, mutta eikö sinulla edelleenkin ole nimissäsi omakotitalo? Ihminen kertoi, ettei hän koe enää omistavansa taloaan, vaan että se on hänelle ylhäältä annettu, hän on vain sen haltija. Talonväki huomautti: emme me voi ottaa tänne ketään, jolla on jo koti ja talo. Eihän talollinen ole kotia vailla. Näin kolmas ihminen lähti kohti senhetkistä todellista kotiaan.

Neljäs ihminen asteli varmoin askelin kohti taloa ja kurkisti kynnyksen yli. Talonväki ihmetteli: sinä tulet ilman autoa, eikä sinulla enää ole kotia, jonne pääsi kallistaa. Selvästi näytät olevan myös alasti. Ihminen totesi kulkeneensa pitkän matkan, jo monta vuotta. Talonväki sanoi: sinä kyllä vaikutat taloon sopivalta, ja emme keksi yhtään syytä miksi et tänne pääsisi. Juuri kun neljäs ihminen oli astumassa sisään taloon, saapui paikalle viimeisen ahtaan portin vartija. Salainen vartija piti käsissään Elämän kirjaa ja sanoi ikuisella kielellä: kuka sinä olet ja onko nimesi kirjoitettu tähän kirjaan? Neljäs ihminen vastasi, ettei tiennyt mistään kirjasta mitään. Hänkään ei päässyt sisälle taloon.

Talonväki mietti matalassa majassaan, eikö maailmasta löytynyt enää ketään, joka voisi käydä sadonkorjuupöytään istumaan. Pian horisontista näkyi aamun ensimmäinen valonsäde, ja sen mukana näkyviin saapui mies valkoisen ratsun selässä. Mies ratsasti kuin tuulenhenkäys talon pihaan, ja mitä lähemmäksi taloa hänen matkansa kävi, sen olemattomammaksi miehen pää kävi. Oveen kolkuttaessaan valkoinen ratsu muuttui aasiksi ja ratsumiehen pää hävisi kokonaan. Edes viimeisen ahtaan portin vartija ei osannut kysyä häneltä mitään, olihan koko tarina kirjoitettuna jo valmiiksi hänen Elämän kirjaansa.

• Edellinen
• Seuraava