Metamorfoosi

Kerttu Leppäkerttu ja Sirkka Heinäsirkka tapasivat vehreän pellon pientareella. Kerttu kysyi Sirkalta: ”Oletko nähnyt Perttiä viime aikoina?” Sitten Kerttu kertoi, miten Pertti oli auttanut häntä hädässä nostamalla hänet irti pienestä vesilammikosta. Kertun hennot siivet olivat kastuneet aivan kokonaan, ja kun elämän hiipuminen alkoi olla jo varmaa, Pertti oli aivan puskista tullut ja vetänyt Kertun turvaan.

Sirkka pyöritteli silmiään, eikä uskonut sanaakaan. ”Kyllä minä Pertin tunnen, sen vätyksen, joka makaa päivät pitkät, eikä huolehdi muusta kuin vain omasta ruokailustaan”, se sanoi.

Sirkan puhe kuulosti aivan oudolta Kertun korville. Kerttu jatkoi äänen: ”Mutta Pertti tuli lentämällä ja auttoi minut turvaan. Hän jopa rohkeasti uhmasi omaa henkeään, sillä niin vaikea oli tuo iltasateen jälkeinen tilanne.”

Sirkka oli selvästi hieman näreissään. Se oli tuntenut Pertti Toukan aivan pienestä matosesta asti, ja nyt Kerttu oli mennyt lankaan ja luuli tuosta saamattomasta vätyksestä jotain aivan ihmeellisiä asioita.

Sirkka ei millään kyennyt ymmärtämään, että osa toukista koteloituu ja muuttuu perhoseksi.

Oppilas jäi pohtimaan tätä mestarin tarinaa. Seuraavana aamuna, vanhan kaivon luona, oppilas kysyi mestarilta: ”Kumpi sitten oli oikeassa, Kerttu vai Sirkka?”

Mestari vastasi hieman pettyneenä oppilaan kykenemättömyyteen itse selvittää tätä arvoitusta: ”Molemmat.” Mitään muuta mestari ei tuona päivänä sanonut.

Oppilas heräsi seuraavana yönä erikoisesta unesta. Hän pohti itsekseen, miten jotkut täysin vastakohtaiset asiat voivat olla totta ihmisen elämässä, mutta eri aikana. Sitten oppilasta hymyilytti: ”Jos minä haluan oppia tuntemaan Pertin, minun ei kannata kuunnella Sirkkaa eikä Kerttua, vaan keskustella suoraan Pertin kanssa.”

Sitten oppilas vielä mietti, että olikohan se sattumaa, että myös hänen nimensä oli Pertti.

• Edellinen
• Seuraava