Harhojen totuus

Harhojen totuus muodostuu ideoista ”totuus on harhaa” sekä ”kaikki on harhaa”.

Matemaattinen kuvaus: x = harhaa TAI sitä ei ole olemassakaan.

Arkkityypit: Tuomionpäivän profeetta

Alustus: Joskus harhakin voi olla totta. Elokuvia katsoessa voi tulla kyynel, vaikka oikeasti mitään ei tapahtunut. Joku voi sanoa, ettei kukaan tunne totuutta, ja tämäkin on totta, sillä kukaan ei tunne perimmäistä totuutta – sitä voi vain lähestyä, kuten matematiikassa lähestytään äärettömyyttä. Matemaatikko ei silti koskaan luule pääsevänsä äärettömyyteen, oli luku kuinka iso tai pieni tahansa.

Vaaranpaikka: Jos ihminen nojautuu pelkästään harhojen totuuteen, menettää tämä perinteinen maailma merkityksensä ja seurauksena on psykoosi.

Loogiset vastaväitteet harhojen totuuksille ovat:

Jos "totuus on harhaa", silloin tämän lauseen totuus on harhaa, ja näin ollen totuuden on oltava tosi.

Jos "kaikki on harhaa", mutta tämä lause on totta, silloin kaikki ei enää ole harhaa.

Vaikka pystymme loogisesti osoittamaan harhojen totuuden harhaksi, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siinä voisi olla mukana totuuttakin. Ovathan harhatkin osa totuutta.

Ajatustottumuksia on vain hieman päivitettävä: jos aiemmat vastakohdat olivat tosi ja epätosi, on nyt hyväksyttävä uusi ajattelumalli, jossa totuus sisältää molemmat vaihtoehdot. Totuuden dimensiot ovat faktan ja fiktion taustalla. Fakta on vain totuuden erikoistapaus.

Totuus on harhaa

Joku on sanonut kaiken olevan harhaa, ja ettei kukaan ihminen voi oppia tuntemaan totuutta. Väitteitä voisi perustella ainakin parilla tavalla. Jokaisella ihmisellä on persoonan totuus (, johon mennään tulevassa kappaleessa), ja jokaisen ihmisen persoonan totuus on erilainen kuin toisen ihmisen persoonan totuus. Tämä aiheuttaa totuuksien kesken ristiriidan, ja mustavalkoajatteluun taipumalla voisi todeta totuuden olevan harhaa. Jos ihminen esimerkiksi itse uskoo hänellä olevan huono kielipää, on se totuus hänen omassa maailmassaan. Samoin joku opettaja voi uskoa, että jokainen ihminen oppii kielen, kunhan sitä tarpeeksi harjoittelee. Myös tämä ajatus on uskomus opettajan omassa maailmassa. Tässä esimerkissä molemmat voivat olla oikeassa. Koska ihminen ei kieltä harjoittele, hänellä tulee aina olemaan huono kielipää – ja näin hän on oikeassa. Vastaavasti jos hän harjoittelisi, opettaja olisi oikeassa. Näin totuus on mahdollista, mutta samalla harhaa.

Tieteellisemmin totuuden harhaisuuden voisi perustella aksioomien kautta. Tieteellisiä perusaksioomia ei pystytä koskaan todistamaan tieteellisesti, mutta silti ei ole olemassa sellaista tieteenlajia, joka ei jollain tavalla rakentuisi aksioomien päälle. Näin ollen jokainen tieteenlaji on tavallaan harhaa ja aksioomiin liittyvän uskon varassa. Tällä ajattelutavalla tiede lähestyy uskontojen dogmaattisuutta.

On myös olemassa erilaisia väitteitä, joita ei voi kukaan koskaan todistaa oikeaksi tai vääräksi. Monesti juuri tällaisia väitteitä kuulee käytettävän totuuden harhan perusteluina. Ehkä se onkin jokaisen ihmisen omalla vastuulla päättää, mihin uskoo, ja luottaako enemmän logiikkaan vai toisen ihmisen kuvaamaan kokemukseen. Esimerkki tällaisesta väitteestä on: ”Näin äsken UFO:n, mutta se värähteli taajuudella, jota ei voi mitata.” TAI ”Maailma luotiin oikeasti eilen, mutta ihmisten päähän asennettiin muistot, ja he luulevat olleensa täällä jo pidemmän aikaa.” TAI ”Jumalan mielestä tämä on oikea teko.”

Kaikki on harhaa

Ihminen on harhaa, ryhmät ovat harhaa ja maailma on harhaa. Ainoastaan totuus on totta, mutta totuus ei löydy ulkoa eikä sisältä, vaan jostain muusta, totuudesta itsestään. Siksi kaikki on harhaa.

Jos ajatellaan lukua kaksi, niin sitähän ei oikeasti ole olemassakaan. Se on vain nimi luvulle yksi, joka on mitattu kaksi kertaa. No onko sitten luku yksi olemassa? Voimme sopia, että luku yksi on matka nollasta johonkin, johon merkitsemme luvun yksi. Nyt luku yksi riippuu nollasta. Onko nollaa sitten olemassa? Onko ei-mitään olemassa? Monet matemaatikot näkevät nollan äärettömän vastakohtana ja ajattelevat sitä lukuna 1 / ∞, eli yksi jaettuna äärettömällä. Tällöin luvun ”äärettömän suuri” alakerta, tekee siitä ”äärettömän pienen”. Mutta samalla tiedämme, ettei ääretöntä voi verrata mihinkään, edes jättisuureen lukuun, siksi myös tiedämme, ettei nollaa voi verrata mihinkään, edes pikkuriikkiseen lukuun. Näin voisimme päätellä, ettei nollaa ole olemassakaan, ei ainakaan tässä maailmassa. Ja jos ykkösemme riippui nollasta, ei sitäkään voi olla. Nyt alkaakin jo näyttää siltä, että kaikki on harhaa. Tarvitsemme lukua yksi rakentamaan tietoisen käsityksemme tästä maailmasta, ja jos sitä lukua ei ole, kaikki on harhaa.

Kaiken harhaa voi perustella myös sillä, että mitat ovat sopimuksia. Esimerkiksi aika on sopimus, jonka mukaan tietty värähtelymäärä cesium-atomissa vastaa tiettyä ajanmittaa. Näin saamme sekunnin määritellyksi. Oikeasti sekunti on vain harhaa: se on vain sopimus. Jos sovimme jotain muuta, sekunti muuttuu. Tällä samalla tavalla kaikki ihmiskunnan mittayksiköt perustuvat yksittäisiin sopimuksiin.

Viisas opettaja osaa opettaa oppilaitaan tahallisten virheiden avulla. Henkisessä evoluutiossa ihminen uskoo erilaisiin totuuksiin prosessin eri vaiheissa. Se, mikä tänään on totta, voi huomenna olla harhaa, ja eilinen harha voi olla jo nyt totta. Vaikka totuus ja harha paljastuvat, ei se vesitä itse oppia totuudesta, vaan voi jopa syventää sitä.

Myös antiikin viisaat ovat opettaneet ihmiskuntaa kaikkeuden harhasta. Näin tekee esimerkiksi Platonin vertauskuva luolasta. Toisaalta itämaalaista esimerkkiä mukaillen voisimme puhua elokuvissa istuvasta Maijasta. Maija itkee ja nauraa parin tunnin ajan hyvän leffan siivittämänä. Leffan jälkeen hän kuitenkin astuu ulos elokuvateatterista, ja tietää ettei mikään leffassa ollut totta. Käykö Maijalle samalla tavalla, kun hän kuolee ja astuu ulos kehostaan? Monet uskovat näin ja he jopa pitävät harhojen totuutta ainoana totuutenaan.

Totuus harhojen harhasta

Jotkut asiat (tai kaikki) ovat totta ja harhaa yhtä aikaa. Jokainen ihminen elää sekä totuudessa että harhassa. Jos jokin harha on totta, se ei myöskään tarkoita, etteikö myös tosiasiat, eli faktat voisi olla totta yhtä aikaa. Totuus voi siis olla yhtä aikaa totta ja harhaa, aivan kuten maailmakin. Kun ihminen oppii henkisessä evoluutiossa näkemään totuuden ja maailman harhojen läpi, hänen tietoisuutensa avartuu – aukeaa uusi totuuden dimensio. Harhat ovat kuitenkin myös vaarallinen kumppani: ne ovat kuin noiduttu metsä, joka pitää pahoin aikein liikkeellä olevat eksyksissä labyrintissään. Parhaimmillaan harhojen totuus parantaa ihmisen irrottamalla hänet perinteisen kankeasta todellisuuskäsityksestä, mutta huonoimmillaan se saa ihmisen psykoosiin tai laukaisee jonkin muun mielenterveysongelman.

Maailmassa kaikki ihmiset ja asiat noudattavat syyn ja seurauksen lakia. Tämä laki sitoo ihmistä ja tekee olemassaolosta ja teoista ehdollista. Syyn ja seurauksen lain mukaan kukaan ei esimerkiksi pysty tekemään hyviä tekoja ilman syytä. Ehkä siksi henkimaailma nähdään tämän maailman vastakohtana. Henkimaailmassa (tai ”taivaassa”) on Jumala, joka yksin on hyvä ja pystyy olemaan syyn ja seurauksen lain yläpuolella. Jos ihminen siis ajattelee tätä hengen maailmaa sinä oikeana maailmana ja perimmäisen totuuden kotina, sen vastakohdaksi jää tämä tavallinen maailma. Tämä tavallinen maailma ja siinä oleva totuus ovat vain kuvajaisia - harhoja alkuperäisestä maailmasta ja perimmäisestä totuudesta.

Harhojen harhan voi kuitenkin selvittää eräs taho tässä maailmassa – ihminen. Ihminen pystyy elämään ja olemaan kahdessa tai useammassa totuuden ulottuvuudessa yhtä aikaa, eivätkä tämän vuoksi perinteiset ristiriidat päde häneen. Kun ihminen irtaantuu itsekkäästä joko-tai-ajattelutavastaan, ja omaksuu tietoisuuttaan avartavan sekä-että-ajattelutavan, ihmisen totuuskäsitys kestää totuuden ja harhan samanaikaisen olemisen. Tällöin ihminen pystyy myös olemaan hyvä ja tekemään hyviä tekoja, ilman syytä. Niin kauan kuin ihminen ajattelee ”taivaan” olevan tuolla jossain, ja totuuden olevan saavuttamattomissa, hän myös ajattelee maailman, jossa elämme, olevan vain harhaa. Tällöin ihminen on kiinni syyssä ja seurauksessa. Kiinnittyminen ilmenee ihmisen itsensä korostamisena; esimerkiksi kunnian ja palkkioiden ottamisena, sekä ideoiden, oman voiman ja oman maailman omistamisena.

• Edellinen
• Seuraava