Jokaisella ihmisellä on oma totuuskäsitys, joka on yhden tai useamman osatotuuden summa tai yhdistelmä. Osatotuuksiksi nimitetään jokaista erilaista totuuden dimensiota ja niiden alaosioita. Monesti totuuskäsityksestä käytetään myös nimitystä oma totuus. Tällöin on tärkeää tehdä ero persoonan totuuden ja totuuskäsityksen välille, sillä myös persoonan totuudesta kuulee käytettävän nimitystä oma totuus. Tässä materiaalissa termillä ”oma totuus” viitataan aina ihmisen totuuskäsitykseen, ei vain persoonan totuuteen.

 

Määritelmä (Totuuskäsitys)

Yhdestä tai useammasta totuuden ulottuvuudesta tai niiden alaosiosta muodostuva totuuskäsitys on ihmisen tapa hahmottaa perimmäistä totuutta.

 

Koska ihmisen oma totuuskäsitys koostuu totuuden ulottuvuuksista, on se siksi ainakin osittain totta verrattuna perimmäiseen totuuteen. Tämän vuoksi monet ihmiset harhautuvat luulemaan omaa totuuttaan perimmäiseksi totuudeksi. Esimerkiksi ihmisen uskomukset ja uskomusjärjestelmät saavat tehonsa ihmisen totuuskäsityksestä ja siksi ihminen lähtökohtaisesti pitää omia uskomuksiaan totena. Joskus onkin todettu parhaan valheen olevan osittain totta. Jotkut valheenpaljastuskoneita onnistuneesti huijanneet ihmiset ovat kertoneet sekoittaneensa tarinaansa mahdollisimman paljon totuutta mukaan, ja näin he ovat pystyneet puhumaan valtaosin totta.

Osatotuus saa melko helposti harhautettua ihmisen itsensä, mutta sen teho tulee ilmi oikeasti vasta siinä, kuinka hyvin se saa harhautettua myös muita ihmisiä. Ehkä tämä ainakin osittain perustuu siihen, että jokaisella ihmisellä on syvällä sielussaan aito halu löytää ja kohdata totuus. Jos joku ihminen sitten selvästi on löytänyt totuuden (eli jonkin sen ulottuvuuden), on tuollaista ihmistä helppo uskoa ja seurata. Valitettavan useat ihmiset ajattelevat esimerkiksi, että jos ihminen on oikeassa jossain yksittäisessä asiassa, täytyy hänen olla oikeassa muissakin asioissa. On harmillista, kuinka usein jonkun auktoriteettiasemassa olevan henkilön oma totuuskäsitys kääntyy jopa jonkin kokonaisen valtion kansalaisille sokeaksi uskoksi. Ehkä se on henkistä laiskuutta, kun ihminen ulkoistaa oman totuuskäsityksensä toisten ihmisen harteille.

 

Esimerkki (osatotuuksia)

  • Jollekin on oikein paastota, jollekin taas oppia syömään monipuolisemmin.
  • Toiselle on oikein alkaa liikkumaan enemmän, toiselle taas oppia pysähtymään ja rauhoittumaan.
  • Toisen kannattaa oppia näkemään hyvää itsessään, toisen taas oppia tuntemaan oma paha puolensa.
  • Toisen tulee oppia assosioitumaan ja pääsemään kunnolla kehoonsa, toisen taas kannattaa oppia dissosioitumaan ja oppia kulkemaan objektiivisesti mielessään.
  • Ihminen on eläin. Kyllä, mutta osaako muut eläimet ratkaista toisen asteen yhtälöitä? Eli vaikka ihminen on eläin (osatotuus), ihminen on myös jotain ihan muuta (toinen osatotuus).

 

Mitä tiukempi, rajatumpi ja suljetumpi osatotuus on, sitä pienempää osaa ihmiskunnasta se koskettaa. Jos tarkastelemme henkisiä opettajia läpi historian, huomaamme heidän opettaneen vain suuria linjauksia – sellaisia oppeja ja ohjeita, jotka pätevät koko ihmiskunnan parissa, ei vain tietyn ajan ja paikan tai ihmisporukan keskuudessa. Totuuden voikin ajatella olevan Jumalan lahja koko ihmiskunnalle, eikä kenenkään siksi kuulu omistaa tai pantata totuutta. 

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).