Kirkastunut totuus

Muodostuu olevaisesta ja ei-olevaisesta totuudesta.

Matemaattinen kuvaus: Ellipsi ja suora viiva, ∞, -1/∞, ±i

Arkkityypit: Elämä, Kuolema, Valaistunut

Alustus: Ollako vai eikö, miksei molempia: tässä on avaimet kirkastuneeseen totuuteen.

Vaaranpaikka: Olevainen totuus kiinnittää ihmisen elävään. Ei-olevaisen totuuden jahtaaminen ilman ymmärrystä on päättymätön kehä.

Oleva totuus

Oleva totuus paljastaa meille kaikkeuden ihmeet. Kaikkeus on elävä, se on jatkuvaa käyrää. Kaikki asiat ovat mitattavissa ja havaittavissa. Kaikilla asioilla on muoto ja nimi. Mitä enemmän kasvatamme tietoisuuttamme, ja annamme asioille nimiä ja määritelmiä, sitä paremmin hahmotamme olevaa totuutta.

Oleva totuus on saanut ihmiskunnan liikkeelle. Ihmiskunta haluaa nähdä ja kokea kaiken. Siksi ihminen pyrkii Marsiin ja tuijottaa mikroskoopilla yhä pienempiä asioita. Olevan totuuden vuoksi tiede, taide ja ihmiskunnan sivistys harppovat jättiläisen askelin alati eteenpäin.

Ei-oleva totuus

Ei-oleva totuus paljastaa meille syvyyden ihmeet. Syvyys on kuollut, se on erillisiä pisteitä. Mikään ei ole mitattavissa tai suoraan havaittavissa. Asioilla ei ole muotoa tai nimeä. Jotta voisimme kuitenkin ymmärtää ei-olevaa, voimme antaa ei-olevaisille asioille symbolin.

Ei-oleva totuus on saanut ihmiskunnan eksymään ja jahtaamaan omaa häntäänsä. Ihminen eksyy, jos se yrittää ratkaista ei-olevaista totuutta olevaisessa maailmassa. Tämän vuoksi Atlantis ei ole löytynyt. Siksi supersymmetria on hukassa, ja monopolimagneetit tiettömillä teillä. Entä kuka laskisi meille kaikki piin desimaalit? Tai edes neliöjuuri kakkosen?

Olevan ja ei olevan totuuden vertailu

Olevan ja ei-olevan totuuden erot hahmottuvat ehkä kaikkein parhaiten peilaamalla niitä toisiinsa. Tehdään tämä esimerkkien avulla.

Olevassa kaikki on kaarta. Maailmankaikkeus on kaareutunut ja esimerkiksi maan vetovoima kaarruttaa. Jos vedät luotisuoran viivan maapallon ympäri, huomaat miten käy. Suoraa viivaa ei ollutkaan, vaan siitä tuli ovaali, kaari. Suora viiva onkin ei-oleva. Kukaan ei ole koskaan piirtänyt suoraa viivaa, ei edes viivoittimella. Jokainen suora on hieman vinossa. Ihminen on kuitenkin niin erikoislaatuinen olento, että se voi kuvitella ei-olevan ja siksi se voi piirtää suoran viivan, vaikkei viiva ole oikeasti suora.

Ympyrää ei siksi neliöidä, koska neliö on ei-oleva ja ellipsi on oleva. Nämä kaksi maailmaa eivät kohtaa toisiansa (, muuten kuin kirkastuneessa totuudessa).

Olevan totuuden mukaisesti asiat voidaan sanoittaa. Siksi voimme sanoa luku ”2” tai luku ”4”. Ei-olevan totuuden mukaisesti asioita ei voi sanoittaa. Siksi emme voi sanoa lukua 1,41421356…, vaan meidän on pakko sanoa luku ”neliöjuuri 2”. Neliöjuuri on tässä yhteydessä symboli, jonka avulla voimme tuoda ei-olevaisen luvun tarkasteltavaksi. Kukaan ei ole koskaan luetellut kaikkia neliöjuuri kakkosen desimaaleja, kuten ei myöskään luvun π, mutta symboleiden avulla me voimme käsitellä näitä ei-olevia lukuja.

Olevassa totuudessa on rajoituksensa. Olevan totuuden rajoja ovat absoluuttinen nollapiste sekä valonnopeus. Ei-olevassa totuudessa ei ole rajoituksia. Siinä esimerkiksi nopeus on samanaikaista. Tilannetta voi hahmottaa intuitiivisesti langanpätkän avulla. Jos kaksi ihmistä pitää kiinni langan päistä ja toinen heistä vetää langasta, lankaa toisessa päässä pitävä ihminen liikahtaa samalla hetkellä – ilman viivettä. Tämän vuoksi ei-oleva totuus, jossa kaikki on symbolisesti kiinni toisissaan suorilla viivoilla, liikkuu samanaikaisesti, ilman viivettä.

Kirkastunut totuus

Uskovainen sanoo: ”Jumala on olemassa.” Ateisti sanoo: ”Jumalaa ei ole olemassa.” Kirkastunut totuus sanoo: ”Olen samaa mieltä.” Maailmankaikkeus on oleva, mutta sen taustalla ”oleva” syvyys on ei-oleva. Syvyys ja kaikkeus ovat Jumalan käsivarret – siksi Jumala on ja ei ole. Siksi uskovaiset ja ateistit ovat molemmat oikeassa, mutta he tarvitsevat toisiansa saavuttaakseen kirkastuneen totuuden.

Valo on hyvä metafora kirkastuneesta totuudesta, ehkä siksi valo symboloikin kirkastumista ja valaistumista. Valossa yhdistyvät oleva ja ei-oleva totuus. Valo nimittäin on sekä olevaa aaltoliikettä että hiukkasmaista, suoraviivaista liikettä. Valo ei kuitenkaan ole vain näin yksinkertainen, sillä sitä voidaan tulkita myös vastakohtaisesti ei-olevaisena aaltofunktiona sekä olevaisina väreinä.

Uskonnollisissa teksteissä valo on aina liitetty hyvyyteen sekä varsinkin johonkin ideaali-ihmiseen. Tästä ideaali-ihmisestä käytettiin edellä termiä täydellinen sielu. Ihminen voi saavuttaa täydellisen sielun yhteyden kirkastuneessa totuudessa. Tällöin ihminen sekä on että ei ole täydellinen sielu. Täydellinen sielu on kuin yhteinen pää, jonka eri kehonosia ihmiset parhaimmillaan ovat. Näin ihminen voi olla esimerkiksi jalka, mutta yhteisen pään kautta hän on osa täydellistä sielua. Mutta koska ihminen kuitenkin on myös ”vain” jalka, eikä esimerkiksi vasen käsi, niin siksi ihminen ei ole ainoastaan täydellinen sielu.

Täydellisessä sielussa on tilaa koko ihmiskunnalle, ei vain harvoille ja valituille. Toki ne ovat harvoja (ja usein ainakin tuntevat itsensä henkisen tien alussa valituiksi), jotka henkisen evoluution ja totuuden tien läpi kulkevat, ja näin saavat symbolisen yhteisen pään. Ehkä kirkastuneeksi ihmiseksi voisi sanoa sellaista, jonka keho ja mieli ovat hänen omansa, mutta hän tiedostaa kirkastuneen totuuden, ja hänen symbolisen valokehonsa pääksi on integroitunut täydellinen sielu.

Kirkastunut totuus muodostuu olevan totuuden ja ei-olevan totuuden tasapainosta. Lisäksi huomioidaan, että kaikkeus on olevaa, ja ei-mitään on ei-olevaa. Siksi kirkastuneesta totuudesta, joka sisältää kaikkeuden ja ei-minkään voidaan käyttää lyhennettä ”KET” – kaiken ja ei-minkään totuus. ”KET” on totuus kaikesta, joka tuli ei-mistään.

Kirkastunut totuus on vienyt matematiikan uudelle tasolle. On olemassa matematiikan laji, jota ei ole olemassakaan, mutta silti sen avulla voidaan ratkaista matemaattisia ongelmia, jotka muuten eivät olisi olleet ratkaistavissa. Nyt puhutaan tietysti kompleksiluvuista. On myös olemassa kompleksilukuihin verrattavissa olevia henkisiä työkaluja. Esimerkiksi persoonan aikajana on tällainen. Persoonan aikajanaa ei ole olemassakaan, mutta silti sen avulla voi saada aikaan merkittäviä muutoksia sekä mielen ”koodin” että kehon hermoston tasoilla.

Kirkastunut totuus paljastaa evolutiivisen vuorovaikutuksen, joka toimii olevaisen ja ei-olevaisen totuuden välissä. Ilman kirkastuneen totuuden käsitettä evolutiivista voimaa on hyvin hankalaa kuvata ja ymmärtää. Monilla ihmisillä on siitä tietysti jonkinlaisia, ja keskenään hyvin erilaisia, omakohtaisia kokemuksia. Kun tämän jumalaisen vuorovaikutuksen ymmärtää fyysisesti evoluutiona ja luomistyönä, sekä henkisesti henkisenä evoluutiona ja totuuden tienä, niin se jotenkin vain loksahtaa kohdilleen. On sitten kyseessä fyysinen tai henkinen maailma, sama jumalainen vuorovaikutus toimii niissä molemmissa – tämä on valaistunut totuus. Vaikka olisi monta maailmaa, on vain yksi voima ja jumalallinen vuorovaikutus, joka on yksi perimmäinen totuus, ja yksi Jumala. Kukaan ei voi sitä tarkasti kuvata, mutta totuuden ulottuvuuksien avulla voimme saada siihen edes haparoivan kosketuksen. Tämän vuorovaikutuksen ja Jumalan edessä jokainen ihminen polvistuu ja tulee palvelijaksi. Vastaavasti jos ihminen itse luulee olevansa tämä vuorovaikutus, hän korottaa itsensä muiden yläpuolelle – ja tällöin vuorovaikutus johtaa hänet harhaan. Valitettavasti parhaatkin ”shamaaninmatkat” muuttuvat silmänräpäyksessä ”narrinmatkoiksi”.

Kirkastuneen totuuden johtaminen matemaattisesti

Kirkastuneen totuuden johtaminen matemaattisesti tapahtuu hyvin eriskummallisella tavalla: prosessissa olevainen totuus ja ei-olevainen totuus luovat kirkastuneen totuuden tyhjästä. Saman voi ilmaista esoteerisia termejä käyttäen: jumalainen Isä-Äiti luo pojan tyhjästä. Äitiä merkitsee olevainen äärettömyys, joka on symbolisesti kaikkeus ja kaikki, sekä vastaavasti Isää merkitsee ei-olevainen äärettömyys, joka on symbolisesti syvyys ja ei-mitään. Yhdessä nämä Isä ja Äiti muodostavat kaiken ja ei-minkään tasapainon, ja siksi ne toistensa vastakohtina kumoavat toisensa.

Jos lisäämme esimerkiksi lukuun 7 sen vastakohdan, eli luvun – 7, saamme luvun 0. Samoin, jos tunnemme perustunnetta nimeltä suru, ja lisäämme siihen sen vastakohdan eli ilon, saamme neutraalin perustilan. Tästä voisi päätellä, että aina, kun lisäämme toistensa vastakohdat toisiinsa, on meidän saatava syvä tyhjyys, eli nolla. (Paitsi tietysti, jos lisäämme miehen naiseen, saamme lapsen ”tyhjästä”.)

Kohdassa (1) oletetaan, että syvyys on kaikkeuden vastakohta, ja tällöin niiden summan tulisi olla 0.

∞+1/∞=0 (1)

∞=-1/∞ (2)

∞^2=-1 (3)

∞=±√(-1)=±i (4)

∞=-1/∞=±i (5)

Seuraavaksi, kohdassa (2) voimme käyttää tasapainon lakia, jonka mukaan voimme siirtää ei-olevaisen Isän toiselle puolelle ja jättää olevaisen Äidin omalla puolelleen.

Sitten kohdassa (3) korotamme puoliskot kertomalla puolittain äärettömyydellä. Näin saamme aikaan uuden, mahdottoman tilanteen. Äärettömyyden neliön pitäisi olla -1. Viimein, kun ratkaisuyrityksen (4) keskellä otamme puolittain neliöjuuren, saamme aikaiseksi ihmeellisen tilanteen: nyt ääretön on yhtä pitävää plusmiinus neliöjuuri ykkösen kanssa.

Tässä vaiheessa muistamme, miten matemaatikot merkitsevät juuri tätä kyseistä tilannetta symbolilla i. Symboli i on kompleksilukujen imaginääriyksikkö.

Nyt meillä on hyvin erikoisia yhtäsuuruuksia. Olevainen ääretön olisi yhtä suuri miinusmerkkisen ei-olevan äärettömyyden kanssa (koska kohta 2). Nämä ovat yhtä suuria kompleksilukujen imaginääriyksikön kanssa (koska kohta 4). Vaikka tämä kohtaan (5) johtanut päättely on hyvin abstraktia (, kuten on muuten kompleksiluvut yleensäkin, vaikkakin niissä on selvät lainalaisuudet), pakottaa se meitä kysymään ääneen seuraavan kysymyksen:

Ovatko tässä matematiikan jumalallisen vuorovaikutuksen osapuolet?

Ääretön, miinusmerkkinen yksi per ääretön, sekä plusmiinus imaginääriyksikkö.

Päättelyketjussa voimme aivan hyvin laittaa ääretön-merkin tilalle symbolin x, jolloin alimman rivin lopputulema on: x on yhtä pitävää plusmiinus i:n kanssa. Ilmeisesti tämä päättelyketju avaa jotenkin jumalaista luomisprosessia, jossa ei-olevainen Isä ja olevainen Äiti yhtyvät ja saavat aikaan ihmeellisen lapsen. Lapsen, joka syntyy tyhjästä.

• Edellinen
• Seuraava