Keskimaan totuuteen tarvitaan sisäisen ja ulkoisen totuuden tasapaino.

Matemaattinen kuvaus: x = 1 / x TAI x = x / 1, ja keskimaassa 1 / x = x = x / 1, eli x = 1.

Arkkityypit: Mystikko, Risti- ja löytöretkeläinen

Alustus: Kaikilla asioilla on sisäpuoli ja ulkopuoli, siksi jokainen totuus jakaantuu sisäiseen ja ulkoiseen totuuteen. On olemassa mikrokosmos ja makrokosmos, mutta niiden välissä on vielä mesokosmos – keskimaa.

Vaaranpaikka: Jos ihminen jää kiinni ulkoiseen totuuteen, hän ei näe itseään totuudenmukaisesti. Hän vain peilaa kaiken ulkoa sisään, muttei ole tietoinen informaationsa ja tietonsa korruptoitumisesta. Vastaavasti jos ihminen jää kiinni sisäiseen totuuteen, hän ei näe muita ihmisiä ja maailmaa totuudenmukaisesti, vaan oman maailmansa värittämänä.

 

Sisäinen totuus

Kaikki asiat löytyvät ihmisen sisältä. Sisäisestä maailmasta löytyvät myös totuus ja Jumala. Ihminen ei tarvitse muita ihmisiä tai ulkoista maailmaa lainkaan. Ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, riittää kun kääntyy sisäänpäin, ja totuus aukeaa. Sisäinen totuus on tässä ja nyt, tässä paikassa, juuri tällä hetkellä, ja sen takana.

Kun asioita tutkitaan oikein tarkasti, mikroskooppisen tarkasti, päästään hyvin lähelle totuutta. Kun tarkastelemme ihmistä tarpeeksi pienellä mittakaavalla, tullaan atomien ja sen jälkeen kvanttien tasolle - tällöin ihmistä ei enää ole. Ihmisen sisäinen maailma muuttuu mikrokosmokseksi.

Sisäisessä totuudessa vain oma napa riittää, muista ihmisistä ei olla vastuussa. Sisäinen totuus tarvitsee oman tilan ja oman paikan, sitä ei kuulu kenenkään toisen ihmisen sorkkia. Sisäisessä totuudessa etsitään tarkoitusta, joka pyhittäisi oman elämän.

Ihminen seuraa sisäistä totuutta intuition avulla. Joskus on helpompaa, mutta myös varmempaa luottaa sisäisiin tuntosarviin. Sisäinen totuus toimii äidinvaistona, se joskus varoittaa meitä vaaroista tai ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Lähes jokainen petetty puoliso tai huijattu liikekumppani on ”tuntenut” muutoksen sisäisessä totuudessaan, muttei ole välttämättä uskaltanut luottaa siihen. Sisäiset tuntemukset eivät aina olekaan osa sisäistä totuutta, mutta mitä enemmän sisäistä totuutta oppii tunnistamaan, sen paremmin omaa intuitiota kannattaa kuunnella. Joskus ”perstuntuma” osuu parhaiten maaliin.

Sisäinen totuus on ihmisen arkkityyppisen mystikon hallussa. Sisäinen mystikko kutsuu meitä henkisyyteen, kulkemaan henkistä evoluutiota ja totuuden tietä. Mystikolla on meille paljon erilaisia tehtäviä ja haasteita. Sisäisen mystikon seuraaminen vie ihmisen juuri niiden oikeiden asioiden pariin, jotka eheyttävät häntä ja tuovat sisäistä tasapainoa. Mystikon oppeihin ja sisäiseen totuuteen yleensäkin kuuluu hyvin vahvasti se, ettei sitä voi kukaan toinen ihminen opettaa. Jos ihminen ulkoistaa mystikkonsa johonkin henkiseen esikuvaan, on hyvin suuri riski alkaa seuraamaan tuon toisen ihmisen mystikkoa, jonka tehtävä on parantaa ja eheyttää tuo toinen ihminen.

Sisäisen totuuden voi tiivistää näin: seuraa omaa intuitiotasi, älä muiden. Älä myöskään etsi sisäistä totuutta ulkoisesta maailmasta tai muiden ihmisten parista, pahimmillaan tämä johtaa sinut mielenterveydellisiin vaikeuksiin. On tärkeää ymmärtää: henkinen evoluutio tapahtuu ensisijaisesti sinun sisälläsi, sinun omassa maailmassasi. Perimmäisen totuuden voi kohdata lähtemättä kotoa pois.

 

Esimerkki (Ketä minä opetan oikeasti?)

Kerran eräs ihminen kiersi luennoimassa sadoille ja tuhansille ihmisille, ja vasta myöhemmin hän huomasi luentojen koskettavan juuri niitä aiheita, jotka hänen tuli itse oppia.

 

Ulkoinen totuus

Kaikki asiat löytyvät ihmisen ulkopuolelta. Ihminen yksinään ei riitä mihinkään, vaan muita ihmisiä ja ulkoista maailmaa tarvitaan (vrt. sosiaalinen konstruktivismi). Totuus ja Jumala ovat jossain tuolla. Meidän tulee kurkottaa tähtiin ja nähdä koko maailmankaikkeus, jotta voimme ymmärtää totuuden. Ulkoinen totuus on aikasidonnainen, siihen kuuluvat eri aikakaudet. Toisaalta ulkoinen totuus on paikkasidonnainen, siihen kuuluvat kaikki ihmisen itsensä ulkopuoliset paikat – esimerkiksi naapurit, lähipuisto ja kaukaiset planeetat.

Kun tarkastelemme ihmistä riittävän suurella mittakaavalla, tullaan tähtien ja galaksien tasolle – tällöin ihmistä ei enää ole. Ihmisen ulkoinen maailma muuttuu makrokosmokseksi. Ulkoisessa totuudessa oma napa ei riitä, vaan vastuu ulottuu koko maailmaan. Ulkoinen totuus haluaa laajentua kaikkialle ja koskettaa kaikkia ihmisiä. Ulkoisessa totuudessa etsitään tehtävää, joka toteuttaisi oman elämäntarkoituksen.

Kun ihminen ei ole vielä löytänyt ulkoista totuutta, on hän kuin uusia maita kartoittava muinainen löytöretkeilijä. Löytöretkeilijän varjopuoli on ristiretkeilijä, joka yrittää pakonomaisesti viedä omaa totuuttaan (esimerkiksi yksilön tai ryhmän totuutta) muille ihmisille. Ristiretkeilijä luulee löytäneensä totuuden ja kokee siksi velvollisuudekseen sivistää sen avulla kaikkia muita ihmisiä, paitsi itseään. Löytöretkeilijä vastaavasti ei ole löytänyt lopullista totuutta, ja siksi hän edelleen etsii sitä, purjehtien maailmansielun aallokoissa.

Ihminen seuraa ulkoista totuutta aistihavaintojen avulla. Joskus sisäinen mittari vääristää, ja totuus selviää, kun luottaa pelkkiin aistihavaintoihin ja tarkkaavuuteen. Oikein laaditut tilastot ja selkeä looginen päättelykyky pitävät valheen loitolla. Jos ihminen pohtii omaa painoaan, se selviää käymällä vaa’alla. Huono näkö ja kuulo selviävät niihin tarkoitetuissa testeissä. Jos itse ei osaa, mutta haluaisi, kannattaa katsoa niiltä mallia, jotka osaavat. Tällaisia oppeja ulkoinen totuus meille tarjoilee.

 

Esimerkki (Rajojen asettamisesta väärässä totuudessa)

Kerran eräs ihminen asetti itselleen yhä tiukempia rajoja, ja hän tottui elämään todella ahtaalla itsensä kanssa. Mikään ei kuitenkaan riittänyt, vaan hänen piti aina vain asettaa uusia ja tiukempia rajoja. Jossain vaiheessa ihmisen sisäinen totuus päästi irti tiukan otteensa ja sen rinnalle tuli ulkoinen totuus. Tällöin ihminen oppi asettamaan rajoja itsensä lisäksi myös muille ihmisille, ja näin hänen sisäisten rajojensa tarve väheni. Tämän ihmisen ei pitänytkään oppia opettamaan itseään, vaan muita ihmisiä.

 

Keskimaan totuus

Keskimaan totuus hahmottuu kuvaannollisesti matematiikan ja varsinkin geometrian avulla. Piirretään kuvaan yksikköympyrä.

Yksikköympyrä

Kuva. Yksikköympyrä havainnollistaa i) keskimaan totuuden, ii) sisäisen totuuden, ja iii) ulkoisen totuuden.

 

Tällainen kapine on siis ympyrä, ja sen säde on luku 1. Keskipisteestä, eli origosta on sama matka ympyrän jokaiseen ulkopisteeseen. Ja tämä matka on luonnollisesti tuo luku 1. Seuraavaksi jaetaan kuva ajatuksissa kahteen osaan. Olkoon sisäinen osa yksikköympyrän sisään jäävä osa, ja olkoon ulkoinen osa yksikköympyrän ulkopuolelle jäävä osa. Nyt meillä on yksikköympyrän jakamat alueet ja itse yksikköympyrä. Metaforisesti voidaan sanoa: i) yksikköympyrä on mesokosmos, eli keskimaa, ii) sisäinen osa on ihmisen sisäinen maailma, mikrokosmos, sekä iii) ulkoinen osa on ihmisen ulkoinen maailma, makrokosmos. Näin meillä on kuvassa kolme kosmosta, kolme totuuden dimensiota, jotka kuitenkin voidaan hahmottaa yhtenä ja samana totuuden ulottuvuutena.

Toinen osuva nimitys keskimaalle on reuna. Yksikköympyrässä reuna toimii hieman hämäävällä tavalla. Reuna ei ole jonkin loppu, vaan jokin, mikä jakaa ja erottaa kaksi aluetta toisistaan (vrt. matemaattisen topologian reunan käsite). On mielenkiinoista ajatella, ettei reuna olekaan ääripäässä, vaan juuri keskellä, keskimaassa.

Ihminen ei missään nimessä ole ainoa keskimaa. Keskimaa syntyy jokaiseen tahoon, jossa evolutiivinen vuorovaikutus toimii. Näin keskimaa on muun muassa solussa, atomissa, jäniksessä, maapallolla, tähdellä, galaksin ytimen ympärillä jne.

On enemmän kuin helppoa sekoittaa keskenään sisäinen ja ulkoinen totuus. Moni ihminen esimerkiksi sanoo tätä maailmaa pahaksi ja ahneeksi paikaksi, mutta sisäisen totuuden auettua hän saattaakin huomata oman sisäisen maailmansa olleen paha ja ahne paikka. Salaliitot löytyivätkin sieltä. Kun oma sisäinen maailma on tullut tutuksi, ei ulkoinenkaan maailma enää näyttäydy pahana ja ahneena paikkana. Toisin sanoen, jos ihminen ei elä sisäisessä totuudessa, hän ulkoistaa asioita: hän etsii gurun ja vihamiehet itsensä ulkopuolelta. Vastaavasti jos ihminen ei elä ulkoisessa totuudessa, hän sisäistää asioita liikaa: kaikessa on aina muka kyse ihmisestä itsestään. Jos pelkästään sisäisessä totuudessa elävä ihminen näkee ulkopuolellaan pahuutta, hän luulee olevansa itsekin paha. Myös toisen ihmisen hyvät teot hän laskee omiksi ansioikseen. Kuten jo aiemmin nostettiin esiin, sisäisen ja ulkoisen totuuden sekoittumisessa piilee todellinen mielenterveydellinen riski. Aiheeseen kannattaa suhtautua riittävän vakavasti.

Ihmisen henkisessä evoluutiossa toteuttama ”suuri työ” tapahtuu aina keskimaassa. Suuri työ tapahtuu siis yhtä aikaa sisäisessä ja ulkoisessa maailmassa, ja sitä kautta sisäisessä ja ulkoisessa totuudessa. Suuren työn erottaa tavallisesta rahan vuoksi tehtävästä leipätyöstä siitä, että suuren työn tekeminen on sidottu näihin eri totuuden dimensioihin. Ihmisen tulee samalla kasvaa ja jalostua sisäisesti, jotta työ etenee ulkoisesti, ja vastaavasti työn täytyy edetä myös ulkoisesti, jotta ihminen voi kasvaa myös sisäisesti. Näin suuri työ on sidottu molempiin suuntiin, sekä ulkoiseen että sisäiseen totuuteen.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).