Muodostuu armon ja ankaruuden totuudesta.

Matemaattinen kuvaus: Jakso, Sykli

Arkkityypit: Armahdus, Tuomari

Alustus: Rakkaus on meren syvyydestä löytyvän simpukan helmi. Rakkaus on tietoa, joka yltää totuuteen asti. Rakkaus on oikein elettyä, täyttä ja pyhää elämää. Rakkaus on suuri voima, ja se koostuu armosta ja ankaruudesta.

Vaaranpaikka: Jos ihminen jää kiinni armoon, hänestä tulee hyväksikäytetty marttyyri. Jos ihminen jää kiinni ankaruuteen, hänestä tulee aggressiivinen omankädenoikeuden toimeenpanija.

 

Totuus armosta

Henkisessä evoluutiossa armo tuo ihmiselle aina uuden mahdollisuuden. Armoa ei kenenkään tarvitse mitenkään ansaita, ja siinä on juuri armon idea. Jokainen ihminen on ansainnut ainakin yhden mahdollisuuden enemmän, kuin itse uskoo. Armoa osoitetaan anteeksiannon kautta. Eräs suurin armon totuus on oppia pyytämään ja antamaan anteeksi. Ihmisessä armoa edustaa rentoutuminen, se on raa’an stressin vastakohta. Ilman rentoutumista kukaan ei jaksa loputtomiin. Rentoutuminen on kuin armahdus päivän työn päätteeksi. Se on syvä huokaus, joka vapauttaa jännittyneet lihakset. Enää ei tarvitse keskittyä, nyt voi vain olla ja hengitellä – täysin vapaasti. Parhaimmillaan armo tuo ihmiselle lepoa ja palautumista – se parantaa.

Armo muistuttaa meitä äidillisestä rakkaudesta. Me jokainen olemme tärkeitä ja arvokkaita ihmisiä ilman mitään syytä tai ehtoja. Jokaisella ihmisellä on omat erityispiirteensä ja lahjansa. Kukaan toinen ei voi korvata sinua – näin sanoo armollinen äidinrakkaus.

 

Totuus ankaruudesta

Henkisessä evoluutiossa ankaruutta edustaa karma. Karmalta ei voi välttyä, eikä sitä pääse karkuun. Karma johtuu ihmisen omasta persoonasta ja sen vuorovaikutuksesta muiden ihmisten ja maailman kanssa. Siksi samat tapahtumat seuraavat ja samantyyliset ihmiset tulevat vastaan aina uudestaan ja uudestaan. Karma tuleekin kohdata silmästä silmään, ja muutos tulee tapahtua itsessä. Tällöin, ja vain tällöin karma löysää otteensa, se tulee maksetuksi. Eräs suurin karman totuus on kohdata asiat, itsensä ja muut ihmiset juuri sellaisina kuin ne/he ovat.

Ihmisessä ankaruutta edustaa stressi, joka on lepsuilevan armon vastakohta. Ilman stressiä kukaan ei saisi koskaan tehtyä mitään. Stressi tuo mukanaan keskittymisen. Stressi on kuin painekattilan paine, joka antaa voiman toteuttaa minkä tahansa tehtävän. Stressi jännittää lihakset ja fokusoi mielen: nyt olen valmis, täältä tulee. Parhaimmillaan stressi tuo ihmiselle itsekuria ja jännitystä – se tuo tuloksia. Keskittymiskyvyn huippuunsa nostanut stressi vie vaikka läpi harmaan kiven.

Ankaruus muistuttaa meitä veljesrakkaudesta – me olemme toisiimme nähden tasa-arvoisia ja yhtä tärkeitä. Jokainen ihminen joutuu elämässä kohtaamaan vaikeuksia ja oppimaan tiettyjä läksyjä. Kuten sanottu, karmaa ei pääse karkuun. On tärkeää oppia luopumaan ja tuhoamaan itsensä ”tyhjään tilaan”, mutta jos meiltä puuttuu kyky nähdä oma karmamme, ankaruus seuraa meitä. Vaikka vaihtaisimme puolisoa, pian olisi sama oppiläksy edessä. Vaikka vaihtaisimme ystäviä tai työpaikkaa, kohta elämässä toteutuisi taas sama, tuttu kaava. Totuus ankaruudesta on tyly: ryhmässä ja ihmiskunnassa kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Jos ihminen ei opi veljesrakkautta ja sen ankaraa puolta, hän lentää ulos mistä tahansa ryhmästä.

 

Totuus rakkaudesta

Henkisessä evoluutiossa tulee tutuksi myös Jumalan armo ja ankaruus. Silloin kun ihminen antaa kaikkensa, eikä sekään riitä, Jumalan armo astuu kuvaan. Pahimmatkin teot ja sanat voi saada anteeksi, ja päästä uuteen alkuun. Jumalan armoa kuitenkin seuraa aina Jumalan ankaruus. Jos ihminen ei ole armon jälkeen valmis kulkemaan henkistä evoluutiota ja totuuden tietä, jossain vaiheessa kärsimys ja eksytys ovat taas edessä.

Henkinen tie on kuin juoksukisa porttien läpi. Armo avaa aina uuden portin, ja ankaruus kuvaa sitä matkaa, joka portilta seuraavalle portille tehdään. Jos henkistä matkaa ei kuljeta, ei oppiläksyjä opita, ja tällöin ihminen taantuu jonnekin prosessin aikaisempiin vaiheisiin. Jumalan antama armo on ihmisen kohtaamista ihmeistä ehkä se kaikkein suurin – siksi Jumalaa on helppo rakastaa. Vaikka Jumalalla on myös ankara puolensa, sitä ei tule kenenkään ihmisen pelätä. Jumalan ankaruuteen kannattaa kuitenkin suhtautua riittävällä vakavuudella, tai voisiko sanoa kunnioituksella. Armo kuvaa henkistä evoluutiota ja ihmisen sisäisen ihmelapsen seikkailua, kun vastaavasti ankaruus kuvaa totuuden tietä, ihmisen puhdistumista eläimellisyydestä, taikauskosta ja itsekkäästä pahuudesta. Jumalallinen rakkaus käsittää nämä molemmat puolet.

Jumalallisen rakkauden lisäksi on olemassa muitakin rakkauden tasoja. Osa jokaisen ihmisen henkistä evoluutiota on oppia niihin liittyvät rakkauden oppiläksyt. Rakkauden totuuden eri muodot sisäistetään persoonan totuuden kautta seuraavilla tavoilla:

  1. Yksilössä tulee läpi parantava äidinrakkaus,
  2. Ryhmässä tulee läpi yhdistävä veljesrakkaus,
  3. Luonnossa tulee läpi seksuaalinen rakkaus, sekä
  4. Yhteiskunnassa tulee läpi (inhimillinen) lähimmäisen rakkaus.

Jumalaiseen rakkauteen kuuluvat armo ja ankaruus tulevat ilmi myös lastenkasvatuksessa. Varsinkin aiemmin (ja kehittymättömissä maissa) pieniä lapsia on kasvatettu hyvin ankarasti rangaistusten avulla. Tämä on hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan, ja onneksi tutkimustieto on jo sivistänyt ihmiskuntaa.

  • Pieniä lapsia tulee kasvattaa ensisijaisesti armon kautta. Mitä vapaampi kasvatus pienellä lapsella on, sen terveempi ja tasapainoisempi hänestä tulee aikuisena. Vapaa kasvatus ei tarkoita sitä, että lapsi saa tehdä mitä haluaa, vaan sitä että lapselle mahdollistetaan paljon eri asioita – lapsen annetaan itse touhuilla ja häntä tuetaan ja kannustetaan. Kasvattajan tehtävä on aina olla lapsen puolella, niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Pieni lapsi tarvitsee kaiken armon, minkä hän voi saada.
  • Kouluikäisiä lapsia tulee kasvattaa edelleen armon kautta, mutta tässä vaiheessa myös ankaruuden on hieman enemmän astuttava mukaan kuvioihin. Lapsen tulee oppia kestämään ikäviä kotitöitä ja tylsyyttä. Lapsen on opittava avuttomuutta, pettymyksiä ja sitä, ettei aina saa, mitä haluaa. Koululaisenkaan kasvatus ei kuitenkaan saa olla ankaruuspainotteista eikä koskaan mielivaltaista, tai nuorukainen kadottaa itsensä ja henkisyytensä. Se on liian suuri hinta maksaa peruskoulusta ja/tai muista opinnoista.

Jos lasta on pienenä (0–6 v) rangaistu liikaa, hän kärsii turvattomuudesta, arvottomuudesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Missä määrin lapsi mistäkin näistä ongelmista kärsii, riippuu siitä, minkä ikäisenä lasta erityisesti rangaistiin. Jos lasta rangaistaan liikaa kouluikäisenä, minä ja minuus eivät pääse kehittymään kunnolla. Myöhemmin nämä eri ongelmat moninkertaistuvat, ja ihmistä kohtaavat mm. identiteettikriisit ja ongelmat syvällisten ihmissuhteiden rakentamisessa. Terve ja henkisesti hyvinvoiva aikuinen on saanut lapsena ja nuorena ensisijaisesti armoa, mutta silti hänellä on ollut selvät rajat, joiden sisällä kasvaa turvallisesti. On myös erittäin huomionarvoista, että nuoren tulee olla itse luomassa ja sopimassa näitä rajoja yhdessä vanhempiensa kanssa. Tulevaisuuden kannalta yhteiset neuvottelut opettavat nuorelle joustavuutta ja demokratiaa, joita ilman ei yhteiskunnassa tai välttämättä edes parisuhteessa pärjää. Jos lapsi ei saanut olla mukana asettamassa omia rajojaan, saattaa hänelle muodostua auktoriteettikriisi. Aikuisena tällainen ihminen on muita seuraava lapanen, tai hän vastustaa kaikkia asiantuntijoita ja on taipuvainen salaliittoteorioiden maailmaan.

 

Rakkauden voima

Kuten totuus täydellistää tiedollisen puolen, täydellistää rakkaus henkisen puolen. Rakkaus on evolutiivisen vuorovaikutuksen voima, joka saa kaiken kasvamaan ja kukoistamaan – myös ihmisen henkisyyden. Rakkaus on ihmisessä ja kaikissa asioissa niin syvällä, että se hallitsee ja johtaa lähes jokaisen elämää. Yleensä ihmisen elämässä rakkaus on kuitenkin egon hämärtämä, tai ainakin värittämä. Oman vääristyneen, ehdollisen rakkauden tunnistaminen ja tunnustaminen on ehkä henkisyyden vaikeimpia paikkoja. Henkinen evoluutio opettaa meitä rakastamaan Jumalaa ja totuutta yli kaiken, sekä jokaista toista ihmistä, kuten itseämme – tasa-arvoisesti. Ihmisen oma egoistinen rakkaus opettaa häntä rakastamaan itseään ja sitä, mitä hän haluaa yli kaiken, sekä ehdollisesti ja omistushaluisesti toisia ihmisiä. Omia rakkaudenkohteita ja -syitä kannattaa pysähtyä aika-ajoin pohdiskelemaan.

Rakkauden voima toimii 3–4 vuoden sykleillä. Rakkauden voima sekoittaa henkisesti valmistautumattoman ihmisen, ja siksi totuus uusista työpaikoista, firmoista, kumppaneista, puolisoista ja ystävistä saattaa paljastua vasta muutaman vuoden viiveellä. Kun rakkauden voiman tuoma lumous katoaa, jää jäljelle vain totuus. Vasta tällöin ihminen oikeasti näkee, mitä on tapahtunut. Vasta tällöin hahmottuu, oliko uusi ala tai työpaikka oikeasti hyvä, oliko valittu kumppani oikea, ja mihin uusi ystävyyssuhde perustui. Rakkauden syklin lopussa on symbolinen kuolemanlaakso, johon monet uudet yritykset ja parisuhteet jäävät ikuisiksi ajoiksi. Väärille asioille perustuva rakkaus koituu niiden kohtaloksi.

Myös henkinen evoluutio ja totuuden tie kulkevat 3–4 vuoden sykleissä, ovathan nekin rakkauden voiman johdannaisia. Henkisen evoluution vaiheet ovat:

  1. Henkisyyden omaksuminen ja henkinen kuolema,
  2. Suuret työt ja aidon itsen rakentuminen ihmisen parhaaksi versioksi hänestä itsestään, sekä
  3. Asioiden loksahtaminen, testaus ja pyhittyminen.

Henkisen evoluution kolmas vaihe johtaa joko henkisen evoluution seuraavan kierroksen alkuun, tai lopulta Suureen rauhaan. Suuri rauha on tien päättymispiste.

Valtaosa henkisen tien kulkijoista on kiinni tien ensimmäisessä vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa olevan ihmisen henkisyyttä ja totuutta värittävät erityisesti raha, kunnian ottaminen, ja seksuaalisuus. Ensimmäisessä evoluution vaiheessa ihminen keskittyy vain itseensä ja omien kykyjensä ja ominaisuuksiensa kehittämiseen, korostamiseen tai myymiseen. Henkisen evoluution ensimmäisessä vaiheessa ihmisen tulisi oppia päästämään irti rahasta, kunnian tavoittelusta ja ehdollisesta rakkaudesta, sekä kohdata itsensä ja varjonsa yhdessä oman miehuutensa ja naiseutensa kanssa. Jos ihminen kykenee varjonsa kohtaamisen keskellä tunnistamaan oman ehdollisen rakkautensa ja päästämään siitä irti, siirtyminen kohti henkistä kuolemaa käy kuin itsestään.

Ehkä voisi kuvailla, että jos ihminen saa armon henkisen evoluution alussa, hänen tulee pysyä armossa kaikesta ankaruudesta huolimatta. Armo on jo valmiiksi täydellistä ja puhdasta, eikä siihen saa sotkea itsekkyyttä. Jos ihminen pystyy olemaan tämä uusi, parempi versio itsestään muutaman vuoden ajan, sisäinen (ja ulkoinen) vastustus hellittävät, ja muutoksesta tulee pysyvä. Tätä ankaruuden aikaa voi nimittää symboliseksi tulikasteeksi, jolloin ihmisestä ja hänen moraalistaan otetaan mittaa. He, jotka matkan onnistuneesti taittavat, löytävät elämäänsä syvemmän tarkoituksen ja oman paikkansa osana suurta jumalallista suunnitelmaa – luomistyötä. Tämä on henkisen evoluution ja totuuden tien idea ja päämäärä. Koska armo antaa aina uuden mahdollisuuden, pääsee ihminen yrittämään henkistä prosessia aina, kun hän vain antautuu ja tosissaan rukoilee uutta mahdollisuutta. Ja aivan yhtä varmasti kuin uusi mahdollisuus tulee, tulee myös sitä seuraava karma ja sen myötä uudet oppiläksyt. Näin rakkauden voiman syklit kuljettavat ihmistä henkisessä evoluutiossa ja totuuden tiellä eteenpäin. He, jotka kestävät loppuun asti, saavat elää loppuelämänsä onnellisena, rauhassa. Se, mitä kuolemassa sitten oikein tapahtuu, selviää joillekin tien aikana, ja viimeistään kaikille itse kuolemassa. Mitä jos se olisikin niin, että se osa sinua, joka haluaisi elää ikuisesti, on ainoa osa sinua, joka tulee oikeasti kuolemaan.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).