Vaikka totuus on pääsääntöisesti hyvä ja tavoiteltava asia, käytetään sitä usein itsensä ja muiden ihmisten manipulointiin. Ihmiskunnan historia on opettanut paljon erilaisia keinoja manipuloida ihmismassoja osatotuuksien turvin. Diktatuureissa tuotetaan aktiivisesti propagandaa ja valeuutisia. Sama osatotuuteen perustuva valhe syötetään kohteelle - jollekin yksilölle, ryhmälle tai koko kansalle - niin monta kertaa, että kohde yksinkertaisesti väsyy vastustamaan valhetta ja lopulta uskoo sen. Näin toimivat myös salaliittoteoriat. Mestarillinen manipuloitsija syöttää ensin kohteelleen osatotuuden, ja vasta tämän jälkeen tarjoilee siinä ohessa valheen. Valhe ratsastaa totuuden siivillä, ja siksi sitä on niin vaikea erottaa. Saat tässä yhteydessä kosketuksen totuuden dimensioihin: on nimittäin olemassa ulkoinen ja sisäinen totuus. Ulkoisessa totuudessa mestarillinen manipuloitsija voi olla esimerkiksi joku kaukainen valtionpäämies, mutta sisäisessä totuudessa mestarillinen manipuloitsija on sinun oma egosi, eli se olet sinä itse. On helpompi tunnistaa toisen ihmisen manipulointiyritykset kuin kertoa, miten sinä manipuloit itseäsi (ja muita ihmisiä). Kenelläkään toisella ihmisellä ei esimerkiksi ole pääsyä sinun tunteisiisi tai ajatuksiisi, vain sinun egosi pystyy manipuloimaan sinua niiden avulla.

Jotta sinua voisi manipuloida totuudella, sinun tulee uskoa johonkin sellaiseen asiaan, jolla tämä manipulointi tulee mahdolliseksi. Jos sinä esimerkiksi uskot omassa maailmassasi pystyväsi johonkin yliluonnolliseen tekoon, niin tällöin, ja vain tällöin, sinun elämässäsi on ovi auki henkilöille, jotka myös pystyvät (sinun ja heidän omissa maailmoissaan) samanlaisiin tekoihin. Aina kun ihminen tunnistaa sielussaan jonkin itsepetoksen, sama petos tulee kuin itsestään ilmi myös muissa ihmisissä ja ulkomaailmassa. Paras ja yksinkertaisin keino suojautua totuudella manipulointia vastaan on tuntea mahdollisimman monta totuuden ulottuvuutta. Eri totuuden ulottuvuuksien kautta oppii antamaan lähes aina vastaesimerkin tilanteesta, jossa manipulointitarkoituksessa annettu osatotuus ei pädekään. Eräs manipulointitapa on niin sanottu kahden valheen tekniikka. Ihmisen sydämeen on kuin koodattu algoritmi, jonka mukaisesti ihminen on taipuvainen antamaan anteeksi toiselle ihmiselle. Jos joku tunnustaa valehdelleensa meille, ja sitten kertoo totuuden, meillä on taipumus uskoa tuo ”uusi totuus” varmana totuutena. Joskus kuitenkin sekin on valhe. Kaikilla ihmisillä on hyvä ja paha puolensa, jotkut ihmiset manipuloivat toisia ihmisiä tietämättä edes itse siitä mitään. Valehtelu ja valheiden eteenpäin kertominen totuutena on erittäin yleistä ihmisten kesken.

Osatotuus (ja varsinkin kun siihen liittyy valhe) ei kestä laajempaa näkökulmaa, ja siksi osatotuuksia pitää peitellä ja selitellä. Monesti osatotuuksia suojataan myös psykologisten defenssien ja uskomusten avulla. Mitä suurempi suojaus osatotuuteen kohdistuu, sitä voimakkaampaa aggressiivisuutta osatotuuden kyseenalaistaminen aiheuttaa. Totuuden voi ja saa aina kyseenalaistaa, mutta ihmisen egoa ja varjoa ei – ne ryhtyvät sotaan. Totuus ei tappele, mutta valhettaan (tai osatotuuttaan) puolustava ihminen kyllä.

Koska jokainen totuus on yleensä vain osatotuus, on sillä siksi hyvä ja paha puolensa. Ja vaikka se saattaa aluksi kuulostaa uskomattomalta, niin myös totuudella manipuloimisella on paljon hyviä puolia. Kun me kannustamme lapsia positiivisten sanojen saattelemana, hyvin usein valehtelemme ja näin ollen manipuloimme heitä. Toinen esimerkki löytyy hypnoosin maailmasta. Hypnotisoinnissa käytetään hyväksi ihmisen sisäisessä maailmassa (eli persoonan totuudessa) vallitsevaa kieltä, joka valheellisuudestaan huolimatta toimii kyseiselle ihmiselle. Hypnoosi toimii paremmin manipuloimalla totuutta, ja näin ihminen pääsee syvärentoutuneeseen tilaan.

Syvärentoutumiseen tähtäävien tekniikoiden opettelun parissa kannattaa olla hyvin tarkkana, sillä kaikki henkiset opettajat ja hypnoosia tai transsitilaa muuten käyttävät ihmiset eivät välttämättä syötä alitajuntaan ”hyvän tarkoituksen mukaisia” totuuksia, vaan heidän omaa totuuttaan. Jos syvällisen rentoutumisen jälkeen huomaat olevasi ostamassa jotain tai liittymässä johonkin tai huomaat saaneesi vihollisen tai messiaan, on hyvin todennäköistä, että sinua on manipuloitu tavalla tai toisella. Hypnoosia, transsitilaa tai mitään henkistä kokemusta ei koskaan aiheuta kukaan toinen ihminen, vaan niissä on kyse ihmisen sielun ja perimmäisen totuuden vuorovaikutuksesta. On harmillista, että jotkut toimijat pyrkivät iskemään kiinni ihmisen ja perimmäisen totuuden väliin.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).