Esimerkkejä tärkeistä metaforista

Koska metaforia on olemassa ääretön määrä, ei tässä kirjassa käydä läpi niitä kaikkia. Metaforien joukosta on kuitenkin mahdollisuus poimia laajimmalle levinneitä ja henkisen evoluution kannalta olennaisimpia kielikuvia, ja niitä pohditaan seuraavaksi.

Aika on rahaa

Ensimmäinen metafora on lähes universaalin totuuden asemassa nyky-yhteiskunnassa. Tälle on oiva metaforinen peruste, sillä ”aika on liikkuva objekti”, aivan kuten ”raha on liikkuva objekti”. Koska aika on liikkuva objekti, sitä voidaan mitata. Tilanteen mukaan voidaan sanoa, että meillä on paljon aikaa tai että meillä on vähän aikaa – ja täsmälleen sama pätee rahan kanssa. Lähes jokaisen ihmisen on varmasti aiheellista istua alas miettimään hetkeksi ajan ja rahan suhdetta toisiinsa. Vai eikö sinulla ole varaa mietiskellä asioita?

Ajan ja rahan suhteen katkaisee henkisellä tiellä usein oivallus, ettei aikaa tai rahaa ole olemassakaan. Ne ovat vain sopimuksia, aivan kuten metri ja litra. Ennen aikaa mitattiin taivaankappaleiden kiertoja seuraamalla ja nykyisin sekunti määritellään cesium-atomin värähtelyjen avulla. Ajan kanssa on siis lopulta kyse elämänvirrasta ja sen havainnoinnista, sekä lopulta havaintoihin pohjautuvasta sopimuksesta.

Ajan ja rahan suhteen ytimeen päästään Juudas-vaikutuksen avulla (määritelmä 14). Sielun määritelmän (2.1 ja 2.3) mukaisesti aika voidaan liittää sieluun siten, että jokainen uskomus jää osaksi ihmisen yksilösielua, eli hänen henkilökohtaista aikajanaansa ja uskomusjonoansa. Aikajana havainnollistaa yksilösielua ihmisen henkilökohtaisena ajan mittarina. Jos ihminen on sisäistänyt itselleen ”aika on rahaa” ajattelutavan, hänen yksilösielunsa peilaa automaattisesti itseään rahaa vastaan. Jos ihminen uskoo tähän metaforaan, hän on symbolisesti myynyt sielunsa.

Ihmisen sielu voi siis olla aikajanan lisäksi henkilökohtainen rahajana, mutta vain sillä edellytyksellä, että aika on rahaa. Tähän pätee myös päinvastainen ajattelu: jos aikaa ja rahaa ei ole olemassakaan, ei yksilösieluakaan voi olla sellaisenaan olemassa. Jos ihminen ei ole valmis olemaan olematta, eli hän olisi vaikkapa vasta henkisen tien alussa, saattaa tällaiset ajatukset pahimmillaan laukaista jopa mielenhäiriöitä. Nämä ovat luonnollisia defenssejä, joilla tiedostumaton mieli pyrkii turvaamaan olemassaoloaan.

Väittely ja sanallinen argumentointi on sotaa

Tämä esimerkki on George Lakoffin kirjan suora lainaus. Jostain syystä iso osa ihmisistä ajattelee, että ihmisten keskinäinen väittely on sotatilanne. Väittelyyn liittyykin hyvin mielenkiintoisia sanavalintoja: Hän voitti väittelyn. (vain taistelun voi voittaa tai hävitä) Et voi puolustella väitteitäsi. (puolustaminen liittyy sotaan) Kaikki puheeni ammuttiin alas. (sodassa ammutaan) Hänen kritiikkinsä osui kohteeseensa. (sodassa on kohteita) Tuolla strategialla murskaat hänet. (viittaus tappamiseen)

Jos ajattelun taustalla on tällainen metafora, on sen kanssa käytettävä samoja keinoja kuin minkä tahansa sodan kanssa. Kuten sanottu, sota voi päättyä vain luovutusvoittoon tai tasapeliin. Muuten sota toimii siemenenä suuremmalle sodalle. Henkisellä tiellä väittelyt ja sanallinen mittely ovat turhaa. Luit aivan oikein, turhaa. Se on edelleen ihmisen oma itsekäs tahto, joka haluaa väitellä ja jolla on tarve olla oikeassa. Tahdon antautumisen vuoksi voikin olla tärkeää pitää jossain vaiheessa pieni tai keskisuuri paussi erilaisista väittelyistä ja oman tahdon ilmauksista. Varsinkin sosiaalinen media kannustaa ilmaisemaan omaa tahtoaan tykkäämällä ja ei-tykkäämällä asioista. Monet ovatkin lopettaneet sosiaalisen median seuraamisen henkisen matkan syventämiseksi – ja tätä voi kyllä suositella kaikille. Mitä vaikeammalta se tuntuu, sen tärkeämpi se on tehdä.

Sodan tilalle voi keksiä myös paljon kannustavampia mieli- ja kielikuvia. Mitä jos väittely olisikin hippaleikkiä tai kosiskelua? Toisaalta voisi ajatella, että väittelyssä olisi vastavuoroisuuden sijaan viestijuoksumainen asenne. Näin kaikki osallistujat olisivatkin samassa joukkueessa, samalla puolella.

Olemme peilejä toisillemme

Lähes kaikki ihmiset ajattelevat, että olemme peilejä toisillemme. Peilimetaforaan liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Peilimetaforan taustalla on oletus, että me olemme kuvia, aivan kuten Raamattu nostaa esiin ajatuksen ”ihminen on Jumalan kuva”.

Hyvä puoli peilimetaforassa on siihen kätketty viisaus, jonka mukaisesti ihmiset ensisijaisesti löytävät toisista ihmisistä heidän omat virheensä ja vahvuutensa. Tämä tarkoittaa, että sinua todennäköisesti ärsyttävät eniten ihmiset, jotka muodossa tai toisessa toteuttavat sinua omia paheitasi. Vastaavasti esikuvasi ja idolisi tuovat esiin niitä asioita, joita sinä arvostat eniten ja ehkä jopa itsekin toteutat elämässäsi.

Peili ja kuva -ajattelun huonoin puoli on itsensä ja muiden ihmisten alitajuinen esineellistäminen. Niin kauan kuin ajattelemme olevamme peilejä, emme ajattele olevamme sieluja ja olevaisia olentoja. Toinen metaforan huono puoli ilmenee sen sosiaalisessa piirteessä. Jos ihminen uskoo olevansa peili toisille ja että toiset ovat peilejä hänelle, ei tuo ihminen voi oppia tuntemaan itseänsä kaikkein syvimmillä tasoilla. Tähän uskomukseen sisältyy peilimetaforasta vapautuminen. Peili pitää rikkoa. Sosiaalisen peilin saa rikki vain yhdellä tavalla, olemalla yksin. Kun ihminen vapautuu sosiaalisista paineista, hänen peilinsä alkaa ensin heijastaa hänen omaa kuvaansa (itseoivallus), ja jossain vaiheessa tuo omakuva alkaa hämärtyä ja kadota, mutta lopulta se kirkastuu totuuden, eli symbolisen Jumalan kuvaksi (ykseysoivallus).

Elämä on matka JA Elämä on tie

Jokaisella matkalla on alku ja loppu. Matkoihin liittyy monesti myös seikkailuja ja vaikeuksia. Tiellä voi puolestaan eksyä, tai ajautua umpikujaan. Joskus matkasuunnitelmat menevät kokonaan uusiksi. Ja tieltä poikennut voi juotua kahlaamaan hangen läpi taikaisin tielle. Matka ja tie kuvaavat oikein hyvin elämää, sen ylämäkiä ja alamäkiä. Kuka sinulla muuten toimii matkaoppaana, entä matkaseurana?

Vaikka elämä on helppoa kuvata metaforisena matkana ja tienä, piilee tässäkin tiedostumattomassa uskomuksessa riskinsä. Mitä jos elämällä ei olisikaan alkua ja loppua? Mitä jos elämä onkin vain sana kuvata jotain suurempaa kokonaisuutta, tällöin henkisessä evoluutiossa tulee mutkia matkaan. Symbolien ja metaforien kanssa tulee olla tarkkana. Lopulta elämä kannattaa ottaa vastaan niin kuin se on – elämä on elämä. Elämään kyllä kuuluvat syntymä, kuolema ja mittaaminen, mutta jos sitä erehtyy ajattelemaan vain matkana, tulee matka joskus päättymään, eikä ihminen voi tällöin tiedostaa täydellistä sielua itsessään.

Totuutta ei ole olemassa JA Jumalaa ei ole olemassa

Tässä kirjassa on määritelty perimmäisen totuuden ja Jumalan olevan yksi ja sama asia. Henkisellä tiellä ymmärrys totuudesta ja Jumalasta elää ja kehittyy jatkuvasti. Aluksi totuus ja Jumala ovat tuolla jossain, ja sitten ne tulevat lähemmäksi, jopa niin lähelle, ettei ihminen enää tee eroa itsensä ja niiden välille. Tällöin puhutaan henkilökohtaisesta totuudesta ja omasta jumalallisuudesta. Ne avautuvat sydämelle viimeistään itseoivalluksessa. Tällöin ja ennen tätä on vaarana pysäyttää oma henkinen kehitys siihen uskomukseen, ettei perimmäistä totuutta tai Jumalaa ole olemassakaan.

Jos yllä oleva väite tulkitaan oikein kirjaimellisesti, niin tämän kirjan ja määritelmän 1 nojalla se on totta – totuutta ei ole olemassakaan, kun tarkastellaan KET:n vasenta puolta. Tästä oli myös se esimerkki, jossa todettiin ateistien ja uskovaisten olevan aivan yhtä oikeassa, Jumalaa ei ole olemassa (KET vasen puoli) ja Jumala on olemassa (KET oikea puoli). Juuri mikään asia ei ole yksiselitteinen.

Totuuden ja Jumalan ymmärtämättömyyteen liittyi järkeä koskevassa kappaleessa esitetty idea kolmesta identiteettitason rajoittavasta uskomuksesta. Tuolloin kerrottiin, että ihminen voi ajatella, i) ettei kukaan voi valaistua, eikä totuutta tai Jumalaa ole olemassakaan, tai että ii) totuus ja Jumala voivat olla olemassa, mutta ihmisellä itsellään ei ole mahdollista niitä käsittää, sekä viimeisenä iii) ymmärretään, että totuus ja Jumala on olemassa, muttei uskota itse olevan niiden arvoinen. Samassa kappaleessa esitettiin, miten kolme täsmälääkettä – usko, toivo ja rakkaus – parantavat nämä kolme rajoittavaa uskomusta. Jokaista valaistumatonta ihmistä vaivaa jokin näistä kolmesta ajatuksesta.

• Edellinen
• Seuraava