Olisi kiva sanoa, ettei symboleita voi käyttää väärin, mutta todellisuus on valitettavasti sen kanssa ristiriidassa. Monet mentaalisesti taitavat (, mutta silti narsistiset) yksilöt ovat osanneet valjastaa oman vääristyneen todellisuutensa niin hyvin symbolien muotoon, että ihmiset ovat kuin taianomaisesti ryhtyneet seuraamaan heitä. Näin onnistui tekemään esimerkiksi Hitler, joka uudelleenmääritteli svastikan (hakaristin), eli Jumalan kasvoja heijastavan symbolin. Hitler käytti myös kotkan ja terveyttä siunaavan käden (heil) symboliikkaa.

Vaikkeivat uskonnot fyysisesti yllä natsisaksan julmuuksiin, niin valitettavan usein ne kuitenkin henkisellä puolella kahlitsevat ja alistavat ihmisiä. Uskontojen kohdalla kannattaa aina palauttaa mieleen se fakta, ettei kukaan valaistunut sielu ole koskaan perustanut uskontoa itsestä ympärille – sen ovat tehneet myöhemmin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole enää ymmärtäneet edesmenneen opettajansa sanomaa. Uskontojen nimellisten päämiesten kuoltua niistä on jalostettu vallanpidon välineitä. Nykyajan uskonnot muistuttavat paljon enemmän kulttuurilaitoksia kuin varsinaisia uskonnollisia yhteisöjä. Esimerkiksi Jeesus opetti kirjaoppineita pappeja vastaan, ja kelpuutti opetuslapsikseen vain häntä seuraamaan lähtevät ja maallisesta elämästään luopuneet henkilöt. Tällaiseen elämäntyyliin ei nykypäivän leipäpapeista monestakaan ole.

Suuria liikkeitä tavanomaisempaa manipulointia symboleiden avulla tapahtuu aivan jokapäiväisessä elämässä. Ihmisillä on sisäinen, eli alitajuinen kyky oppia asioita. Joku ihminen on siis saattanut oppia voittamaan väittelyitä tai saamaan oman tahtonsa läpi käyttämällä symboleiden voimaa. Usein tällaiset mestarimanipuloijat ovat vahvasti narsismiin taipuvaisia, ja he kyllä osaavat korottaa itsensä sekä vaatia itselleen tuntuvia korvauksia.

 

Logot ja värit

Myös yritykset ja yhteisöt pyrkivät manipuloimaan ihmisten mieliä erilaisia merkkejä ja symboleja käyttäen. Vai oletko koskaan miettinyt, mitä logot ovat? Logojen tarkoitus on sekä toimia ankkurina, joka muistuttaa sinua logon ”omistajan” olemassaolosta ja tarkoituksesta. Yritykset ja niiden omistajat eivät kuitenkaan usein ole aivan tyhmimmästä päästä ihmiskuntaa, ja jos oma tahto palvelee rahaa ja omaisuuden hankkimista, niin symboleiden kanssa tulla kiusauksia yrittää vaikuttaa mieliin.

Symboleiden suhteen erityisen huomion ansaitsevat urheilujoukkueet. Myös ne ovat rakentaneet oman olemassaolonsa erilaisten merkkien, värien ja symboleiden päälle. Urheilun symboliikka tiivistyy vielä erityisesti maidenväliseen urheiluun, jossa samat pelaajat pitävät yllään vielä kotimaansa, eli edustamansa valtion symboleja.

Uskonnot ja valtiot eivät missään nimessä eroa yrityksistä ja yhteisöistä symboleiden suhteen, vaan niillekin on omat merkkinsä ja symboleille annetut merkityksensä. Todennäköisesti valtaosa ihmiskunnasta yhdistää ristinmerkin kristinuskoon, vaikka kovinkaan moni ei osaa tulkita tätä symbolia oikein. Jostain syystä se kuitenkaan vetää miljoonia ihmisiä alitajuisesti puoleensa. Ja aivan samalla tavalla toimivat valtioiden ja kaupunkien symbolit. Suomalaisista todennäköisesti jokainen tuntee Suomen leijonan. Kyllä, Suomen leijonan. Maassa, jossa ei ole tiettävästi koskaan ollut yhtään leijonaa. Leijonan symboliikka on kuitenkin alitajuisen tehonsa vuoksi uskomattoman voimakas – sitä on käytetty todennäköisesti jokaisessa uskonnossa hyödyksi.

Tämän manipuloinnista varoittelevan kappaleen idea ei ole säikytellä, vaan vain muistuttaa, että jokainen kerta, kun hissillä matkustaa, on hyvä muistaa myös stop- ja hälytysnappien olemassaolo.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).