Itsekkyyden kehittyminen ja turmion tie

Kristinuskossa ihmisen ajatellaan olevan luonnostaan pahuuden vallassa. Tästä ihmisen perustavanlaatuisesta pahuudesta käytetään nimitystä perisynti. Perisynti on periaatteessa aivan totta, mutta se ei ole kuitenkaan koko totuus. Ihminen syntyy maailmaan neutraalina olentona, mutta hänen sisäänsä on istutettu mahdollisuus kasvaa hyvään ja pahaan. Kasvu pahuuteen koskettaa jokaisen ihmisen luonnollista kiertokulkua ja henkistä evoluutiota, ja siksi sitä voidaan kuvata ihan normaalilla psykologialla, neurologialla ja jopa solubiologialla (vrt. esim. Dawkins, 1993). Seuraavaksi käydään läpi ihmisessä ilmenevät pahuuden osaset niiden esiintymisjärjestyksessä, kun alkupisteenä toimii fyysinen syntymä.

Ensimmäinen voima on itse pahuus eli saatana. Häntä voidaan nimittää itsekkyydeksi, ja hän herää ensimmäisten voimien joukossa pienen vauvan mielessä. Sittemmin itsekkyys monistaa itsensä kolmeen osaan ja seuraavaksi hän ilmenee petona. Pedon taso on id/temperamentti/emootiot, jossa se elää viettien ja vaistojen varassa. Pedon tehtävänä on pitää ihminen fyysisesti hengissä keinoja kaihtamatta. Pian peto saa seuraansa väärän profeetan, joka tulee istuttamaan pieneen lapseen tämän vanhempien ja muiden kasvattajien uskomus- ja arvomaailmat. Väärä profeetta muuttuu näin ihmisen järjenääneksi. Väärä profeetta (eli yliminä) i) yleistää, ii) vääristää, iii) poisjättää ja iv) keksii uusia asioita. Tämä on jo hyvin syvällistä tiedon manipulointia ihmisen omaksi eduksi.

Huomautetaan tässä vaiheessa lastensa kasvatusvastuussa olevia vanhempia erittäin merkittävällä käytännön asialla: se, miten sinä toimit lapsen ollessa 0-4-vuotias, määrittelee sen, minkälaisia voimavaroja ja defenssejä lapsi saa omaan alitajuiseen mieleen. Tässä vaiheessa korostuvat esimerkiksi tunteidenhallintataidot. Seuraava huomioitava asia koskee ikävuosia 4-6, jolloin se, miten sinä puhut lapsellesi ja mitä sinä konkreettisesti opetat hänelle oikeasta ja väärästä sekä hyvästä ja pahasta, jää lapsen alitajuiseksi järjenääneksi. Jos sinulla on lapsia, pysähdy hetkeksi aikaa ja mieti tätä riittävän syvällisesti.

Esimerkki (vanhempien virheet)

Otetaan muutamia esimerkkejä siitä, miten vanhempien toiminta vaikuttaa lapseen ja hänen kehitykseensä, ja jopa vielä hänen aikuisuusajan ongelmiinsa. Esimerkit ovat lainauksia todellisista tapahtumista.

• Jos vanhempi (esimerkiksi isä) pettää puolisoaan (esimerkiksi äiti), ei sillä ole mitään merkitystä, mitä vanhempi sanallisesti kertoo lapselleen, lapsi omaksuu pettämisen joka tapauksessa mahdolliseksi toimintatavakseen. Jos lapsi ei osaa lukea, hänen tietoisuutensa ei vielä kykene sanalliseen oppimiseen, vaan hän oppii ensisijaisesti tekojen kautta, täysin alitajuisesti.
• Jos vanhempi käyttää sarkasmia 2-5-vuotiaalle lapselleen, ei lapsi todennäköisesti ymmärrä vanhemman viestiä vielä lainkaan, vaan hän saa täysin ristiriitaisen kuvan tapahtumien kulusta. Vanhemman tulisi kiinnittää huomiota siihen, mikä on lapsen psykologinen valmius ottaa vastaan tietoa ja opetusta.
• Jos vanhempi suututtuaan menee polttamaan tupakkaa tai kaataa itselleen viskilasillisen, oppii lapsi tämän tunteidenhallintamenetelmäkseen.
• Jos vanhempi käyttää defenssiä, jossa valheesta kiinnijäätyään kaikki vain kiistetään niin kauan, että tilanne on ohi, oppii lapsi selviytymään tällä tavalla vaikeuksista.

Itsekkyyden tehtävä

Pahuuden ja itsekkyyden ensisijainen tehtävä on pitää ihminen hengissä. Erityisen huomionarvoinen on se seikka, että aivan kuten peto haluaa pitää ihmisen fyysisesti hengissä, haluaa väärä profeetta pitää ihmisen mentaalisesti hengissä: se luo tälle uskomuksia, arvoja ja lopulta jopa identiteetin. Toinen mielenkiintoinen havainto tässä prosessissa on se, että kaikki tapahtuu lapsessa niin varhain – vain 0–6-vuotiaana. Jokaiselle ihmiselle on siis väistämätöntä kantaa nämä kaikki koettelemukset ja haasteet omaan tulevaisuuteensa.

Yleensä noin 12–13-vuotiaana (keskiarvo √153) pahan kolminaisuus on ottanut ihmisen sydämen hallintaansa, ja tästä seuraa lopullinen paratiisista karkottaminen (vrt. Luukas 2:41–52; määritelmä 16). Nuori teini huomaa olevan ”alasti” ja hän alkaa tuntea todellista sosiaalista häpeää. Samaan aikaan tulevat ensimmäiset himon- ja ahneudentunteet, ja näin alamäki on valmis.

Koska lapsen vanhemmilla on niin suuri rooli lapsen itsekkyyden ja pahuuden rakentumisessa, on lapsen aikuiseksi kasvettuaan pakko irrottautua omista vanhemmistaan. Jos tätä irrottautumista ei pääse terveellä tavalla tapahtumaan, ei kyseinen henkilö voi edetä myöskään henkisessä evoluutiossa terveellä tavalla, vaan hän saa osakseen sitä enemmän kärsimystä, mitä vaikeampi hänen lapsi-vanhempisuhteensa on ollut. Myös liian ”rakas” ja läheinen on vaikea ja vääränlainen suhde. Jos aikuinen asuu vielä kotona, käy kotona syömässä päivittäin tai elää vanhempiensa tuen, tavaroiden tai vaikkapa auton varassa, ei ihminen ole vielä kasvanut aikuiseksi. Myöskään jos ihminen ei kykene näkemään omien vanhempiensa virheitä tai niiden vaikutusta hänessä itsessään, ei kyseinen ihminen ole vielä eriytynyt aikuiseksi. Psykologi Jung käytti tästä irrottautumis- ja kasvuprosessista termiä individualisaatio.

Turmion tie

Ihmisen mentaalisen paratiisista karkottamisen aikaa voisi kuvata termillä turmion tie. Mitä pidemmälle tätä tietä ihminen ehtii elämässään kulkea, sen tiukemmin hän on kiinnittynyt fyysiseen omaisuuteensa ja kehoonsa, sekä aistinautintojen tuomaan, katoavaan onnellisuuden tunteeseen. Turmion tiehen kuuluu Jumalan nimen (2. Moos. 3:14–15) väärinkäyttö, eli oman identiteetin rakentaminen jatkuvasti sanoen ”Minä olen sitä, tätä ja tuota”.

Turmion tie huipentuu ihmisen elämässä yleensä kriittiseen lakipisteeseen, jossa joku kuolee, omaisuus menetetään, avioero astuu voimaan tai oman käyttäytymisen joutuu kohtaamaan silmästä silmään. Oma käytös voi tulla ymmärrettäväksi esimerkiksi siten, että joku toinen on toteuttanut samanlaisen kammoksuttavan episodin ihmistä itseään kohtaan, kuin hän itse on aiemmin toteuttanut omalla käytöksellään muita kohtaan. Tällöin ihminen, kokemuksensa seurauksena, ymmärtää aiempia vääriä tekojaan. Lyhyesti sanottuna: turmion tie yleensä huipentuu pisteeseen, jossa ihminen joutuu kohtaamaan oman valheellisen, itse rakentamansa identiteetin katoavaisuuden. Mutta mitä siinä oikein käytännössä tapahtuukaan?

Turmion tien päätepisteessä ihmisen oma itsekkyys kääntyy ensimmäisen kerran häntä itseään vastaan, kun se tähän asti on etsinyt virheitä ja puutteita vain muista ihmisistä. Kyseessä on tilanne, jossa ihminen tuijottaa ensimmäistä kertaa omaa todellista peilikuvaansa silmästä silmään: nyt naamaa eivät enää korista muotikampaus ja kalliit meikit, vaan jokainen ihokarva on ajettu pois ja kaikki rypyt ja roikkuvat ihopoimut korostuvat tietoisuuden valoa vasten. Näky on pelottava ja se sattuu – perimmäinen totuus sattuu. Jos se sinulla ei ole sattunut, et ole kohdannut sitä.

Kun totuus kohdataan ensimmäistä kertaa, tulee eteen jännittävä valintatilanne. Ihmisen pitää nyt sydämessään tehdä päätös: jatkaako hän edelleen turmion tiellä, jossa tuo peilin pelottava, lähes hirviönkaltainen otus katoaa näkyvistä takaisin mielen syvyyksiin, vai riittääkö ihmisessä rohkeutta kohdata itsensä kokonaisvaltaisemmin. Väitän, että 99,9 % tai huomattavasti suurempi osa ihmisistä valitsee tässä vaiheessa edelleen turmion tien, ja kulkee kohti uusia pettymyksiä ja itsensä jumaloimista.

Turmion tien tavoitteena on saada ihmiselle aikaan mahdollisimman paljon pettymyksiä ja ennenkaikkea kärsimystä. Niin paljon kärsimystä, että ihmisen on pakko lopulta avata silmänsä totuuden hennolle, mutta silti polttavalle liekille. Pahuudella ja kärsimykselläkin on siis syvempi tarkoitus – ne kannustavat jokaista ihmistä heräämään todellisuuteen. Yksikään jalka ei ole syyttä kipeä.

• Edellinen
• Seuraava