Itsensä uhraaminen ja minän defenssit
- Tietoja
- Kategoria: Totuudentalon verkkokirja Totuudentalon verkkokirja
- Julkaistu: 09.01.2018 09.01.2018
Kuvittele tilanne, että sinulla olisi autotallissasi kaksi autoa. Toinen autoista olisi parikymmentä vuotta vanha ja selvästi huonossa kunnossa, sekä toinen auto olisi edellisen vuoden mallia ja moitteettomassa kunnossa. Sitten enkeli ilmestyisi sinulle unessa ja käskisi sinua viemään toisen autoistasi romuttamolle – tämä olisi uhrilahja Jumalalle. Kumman auton sinä valitsisit sopivaksi uhriksi?
Otetaan seuraavaksi samaan kategoriaan kuuluva tilanne, mutta nyt hieman henkilökohtaisemmalla kokoonpanolla. Todennäköisesti sinullakin on ollut elämässäsi tilanne, kun olet ollut huonossa kunnossa ja vaikeuksien keskellä. Tällöin on hyvin helppoa, ja miltei luonnollista tukeutua johonkin itseään suurempaan voimaan ja Jumalaan. Entä miten on asian laita siinä vaiheessa, kun olet saanut itsesi kuntoon, tai jopa kun olet elämäsi kunnossa? Tukeudutko edelleen Jumalan ja totuuden voimaan, vai itseesi?
Itsekkään tahdon defenssit
Ennen kuin oma itsekäs tahto saadaan lopullisesti murrettua, ja henkinen kuolema tulee tosiasiaksi, on puolenkentän ja maalin välissä kokonainen puolustusjärjestelmä, joka pitäisi pystyä ohittamaan. Tässä luvussa termejä minä ja itse käytetään hieman sekaisin, mutta koska ne molemmat ovat osa sielua, niihin molempiin kohdistuu defenssejä. Nämä defenssit voivat olla erilaisia tai samoja.
Määritelmä 51. (Persoonan defenssit)
Defenssit ovat automaattisia psykologisia puolustusmekanismeja, jotka suojaavat ihmistä ahdistukselta ja masennukselta167 sekä ulkoisilta tai sisäisiltä uhkilta ja rasituksilta. Ihminen ei yleensä tiedosta näitä mekanismeja niiden ollessa toiminnassa. (Lönnqvist ym., 2010)
167 Lähteessä (Psykiatria) ei lue sanaa ”masennukselta”. Sana on kuitenkin lisätty, jotta määritelmä olisi kattavampi. Aivan kuten ahdistus liittyy tuleviin tapahtumiin, masennus liittyy menneisiin tapahtumiin. Tälle antaa perusteet esimerkiksi se, että dissosiaatio on eräs defenssi ja se esimerkiksi traumojen kautta selvästi liittyy menneeseen aikaan.
Defenssit vääristävät perimmäistä totuutta ja todellisuutta. Jos mieli kohtaa esimerkiksi liian vaikean tunteen, ihminen käyttää mielenkarttansa mukaista strategiaa, jolla hän muuttaa, yleistää, poisjättää tai lisää jotain tietoa tilanteeseen, ja tämän jälkeen uudelleenesittelee saman asian itselleen, nyt sellaisella tavalla, että mieli kestää sen. Kyseessä on siis valtavan nerokas systeemi, joka suojelee itse itseään. Defenssit toimivat ihmisen omaksi parhaaksi, mutta ei aina parhaalla mahdollisella tavalla.
Vertauskuva minuuden jalkapallo-ottelu
Eräs tapa kuvata tahtoa ja sen defenssejä, on ajatella ihmisen ”minän” (tai yksilösielun) olevan jalkapallojoukkue. Pelikenttänä toimii tajunta, eli tietoisuus ja tiedostumaton mieli. Keskikenttää isännöi ihmisen oma tahto, ja sen peli voi olla tietoista tai tiedostumatonta. Tahto haluaa luonnollisesti voittaa jokaisen pelin. Yksittäiset ottelut voivat olla esimerkiksi omien uskomusten esiintuonteja.
Tahdon tehtävänä on pitää minä elossa. Tämä tarkoittaa, että tahto haluaa pitää pelin hyökkäyspäässä. Hyökkäyksen keinona ei ole oikeastaan mikään muu kuin vuorovaikutus, joka voi kohdistua itseensä ja sisäisiin uskomuksiin, tai vastaavasti muihin ihmisiin ja ulkoiseen uskomusten esiintuontiin. Ja aina kun tahto onnistuu laittamaan pitkän päätyyn, ja saa sopivan syötön pudotettua aivan maalin eteen, pääsee minä viimeistelemään hienon osuman. Sitten onkin vuorossa tuuletukset, ja tämähän on minän elossa olemista parhaillaan.
Kuva 39. Minuuden jalkapallostrategia
Myös puolustuksen rooli mielen jalkapallossa on perusteltua. Jos puolustusta ei olisi, olisimme aivan liian haavoittuvia omanpääntilanteissa (tämä on monella tavalla upea metafora). Joukkueen puolustukselle on annettu yksi selkeä tavoite: välttää minän kuolema. Ja puolustuksella on tähän tavoitteeseen vain yksi selkeä ase: defenssit.
Ilman defenssejä vastapuolen pelaajat saisivat meidät provosoitua tai omat tunteemme saisivat meidät heittelehtimään vaihteluidensa mukana, tällöin elämänpelin tuomari antaisi meille jatkuvasti keltaisia ja punaisia kortteja. Lisäksi pystymme jatkamaan peliä paremmin sosiaalisissa ympäristöissä, kun huomiomme on pois ahdistavista ja masentavista asioista – näin meidän ei tarvitse kohdata itseämme. Mitähän muuten katsomo siihen tuumaisi, jos koko joukkue taantuisi masennukseen?
Defensseissä ei ole oikeastaan kuin yksi merkittävä huono puoli: ne muokkaavat sisäisen maailman erilaiseksi kuin ulkoinen maailma, eikä jossain vaiheessa joukkueen sisäinen ajatus pelikentästä enää vastaa todellisuutta. Siihen ei jalkapallossa ole varaa, että maalivahti yhtäkkiä vain unohtaisi olevansa maalissa, tai että puolet joukkueesta alkaisivatkin pelata vastustajien riveissä kesken kovan painostuksen. No miten valmentaja voi varautua erilaisiin ihmeellisyyksiin pelin aikana? No esimerkiksi tuntemalla oman joukkueensa pelaajat ja strategian, sekä tarvittaessa vaihtamalla pelaajien keskinäisiä paikkoja, tai ottamalla sisään kokonaan uusia pelaajia, tai muuttamalla joukkueen (puolustus)strategiaa kesken pelin. Oikeastaan hyvän valmentamisen lähtökohtana on tuntea itsensä ja omat mahdollisuutensa. Omat puolustusstrategiat on vain pakko tuntea ennen pelaamista, muuten ollaan hyvin äkkiä hakemassa palloa omasta maalista.
Defenssitasot
Omien defenssien tiedostaminen on aivan välttämätöntä niiden hallitsemiseksi. Esimerkiksi kirjassa Psykiatria nimetään yhteensä seitsemän eri defenssitasoa (Lönnqvist ym., 2010), mutta tyydytään tässä teoksessa jakamaan defenssit neljään ryhmään. Ryhmät ovat:
Primitiiviset defenssit (IV),
Epäkypsyt defenssit (III),
Normaalit defenssit (II)168 ja
Kehittyneet defenssit (I).
168 Normaali on joskus jopa liian vahva sana, mutta tässä sillä viitataan siihen, että tämän tason defenssit ovat huomattavan yleisiä kaikkien aikuisten keskuudessa.
Primitiiviset defenssit ovat mielen viimeinen keino suojella itseään murtumiselta. Ne ovat usein lapsellisia, jopa patologisia, sekä räikeitä ja kehittymättömiä. Primitiivisiä defenssejä voi esiintyä varsinkin unissa ja lapsuudessa, tuolloin se on aivan normaalia. Epäkypsät defenssit vallitsevat murrosiässä ja siksi niitä kuvataan epäkypsiksi. Normaalit defenssit ovat arkielämästä tuttuja ja niihin sortuu vähän väliä useimmat ihmiset. Kehittyneet defenssit ovat mielenpuolustuksen parasta antia. Niiden monipuolinen käyttö omana sopeutumiskeinona kertoo hyvästä ja tasapainoisesta mielenterveydestä.
Erilaisia defenssejä
Psykologian tutkimuksessa on löydetty ja määritelty jo kymmenittäin erilaisia defenssejä. Oheen on listattu niistä yleisimpiä. Jokaisen defenssin kohdalle on merkitty mihin defenssiryhmään (I)-(IV) ne kuuluvat. Kunkin defenssin yhteydessä on mainittu esimerkkejä.
Kieltäminen (IV)
Henkilö on kykenemätön myöntämään ulkoisia tosiasioita, jotka ovat muille selviä. Kun henkilön realiteettitaju on huomattavasti heikentynyt, puhutaan psykoottisesta kieltämisestä.
Esimerkkejä: ”En minä ole alkoholisti. (vaikka henkilö todellisuudessa on)” ”Kaikki on aivan hyvin. (vaikka henkilön syöpähoito on juuri aloitettu)”
Henkiseen tiehen liittyvä kieltäminen on yksi ihmisen perusdefensseistä. Tänä päivänä valtaosa ihmisistä ei usko valaistumisen ja kirkastumisen saavuttamiseen, vaan he yksinkertaisesti kieltävät koko henkisen tien ja perimmäisen totuuden olemassaolon.
Valittaminen ja torjutun avun hylkääminen (IV)
Henkilö valittaa tai esittää toistuvia avunpyyntöjä. Niihin naamioitu vihamielisyys tai toisten syyttely ilmaistaan kieltäytymällä tarjotusta avusta. Valitukset ja avunpyynnöt voivat koskea fyysisiä tai psyykkisiä oireita tai elämän ongelmia.
Esimerkkejä: Joku ihminen voi valittaa jatkuvaa päänsärkyä tai jotain muuta fyysistä oiretta, mutta torjuu aina läheistensä avun, kun sitä hänelle tarjotaan. Samoja vinkeitä on riippuvuuksista kärsivillä, jotka välillä rukoilevat hoitoon pääsyä tai katkaisuhoitoa, mutta tosipaikan tullen apua ei lopulta kuitenkaan haluta ottaa vastaan.
Kokemukseni käsittää jo useita kymmeniä ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä tai haluaisivat oppia tuntemaan itsensä tai löytää perimmäisen totuuden, mutta tosipaikan tullen he eivät sitten ole kuitenkaan olleet valmiita tekemään töitä sen eteen. Joku onkin joskus vitsaillut: ”Kyllä maailman muutokselle, mutta ei omalle muuttumiselle.”
Passiivinen aggressiivisuus (IV)
Henkilö ilmaisee aggressiivisia tunteita toisia kohtaan epäsuorasti. Päällepäin näkyvä seesteisyys peittää kavalasti vastarinnan, kaunan tai vihamielisyyden tunteet. Passiivinen aggressio ilmaantuu usein silloin, kun vaaditaan riippumatonta toimintaa tai kun toisista riippuvat toiveet eivät toteudu. Passiivinen aggressio voi edistää alisteisessa asemassa olevien henkilöiden sopeutumista.
Esimerkkejä: Mykkäkoulu (eli hiljaisuus), välinpitämättömyyden teeskentely ja toisen huomiotta jättäminen ovat passiivisen aggressiivisuuden klassikkomuotoja. Lisäksi voidaan käyttää piilotettuja loukkauksia (”Sinä olet aina niin tehokas, että saat muut tuntemaan huonoa omaa tuntoa.”), kyynistä tympeyttä (eli olla äreä, eikä nauraa vitseille ja yhteiselle kivalle), härkäpäisyyttä (kun henkilö puolustaa itseään hinnalla millä hyvänsä, ja ärsyttääkseen muita), sekä esimerkiksi vastahakoisuutta, piittaamattomuutta, pakoilua, ja kilpailemisen välttelyä ja opittua avuttomuutta. (Brogaard, 2007)
Passiivinen aggressiivisuus kulkee marttyyriuden kanssa käsi kädessä. Tämä on yllättävän yleinen oire itseoivalluksen kokeneilla ihmisillä, jotka yrittävät puskea kaikille ihmisille läpi heidän omaa persoonallista totuuttaan. Pahimmillaan totuuden tie voi muuttua turmion tieksi, jossa henkilö hautaa sisäänsä aggressiiviset tunteet ja lopulta räjähtää joku päivä.
Kehon oireet (IV)
Kun henkilön muut puolustusmekanismit eivät enää riitä, ihminen saattaa oirehtia psykosomaattisesti (esim. vatsakivut, ruuansulatusongelmat, päänsärky ja migreenit, paniikkihäiriö ja lihasjännitys).
Esimerkkejä: Jos henkilö ei huomaa esimerkiksi omaa dissosiaatiota (II), alkaa hänen kehonsa jossain vaiheessa oireilla. Eräässä tapauksessa henkilöllä oli alkanut keskushermoston oireilu, jatkuvat pääkivut sekä ruoansulatusongelmat, mutta kun asia alkoi aueta, ne olivatkin vain kehon keino pysäyttää ihminen miettimään omaa elämäänsä. Taustalta nousi esiin lapsuudessa koettu väkivalta.
Aivan kuten oma mieli johtaa harhaan, myös keho voi johtaa ihmistä harhaan. Tällöin jano tuntuu nälältä, yhtäkkiä ilmenee haamukipuja tai jotain muuta vastaavaa. Henkiseen evoluutioon kuuluu myös oman kehon tuntemaan opettelu ja hallinta.
Hypokondria (III)
Henkilö kääntää muihin kohdistuvat negatiiviset tunteensa itseensä saaden aikaiseksi erilaisia kipuoireita, sairauksia ja ahdistusta. Hypokondria tunnetaan myös luulotautina, mutta tässä se tulee ymmärtää defenssinä.
Esimerkkejä: Kun sinulla on ollut riita puolison kanssa (, eli et ole saanut läpi omaa tahtoasi), ja tuloksena on migreenikohtaus, voi kyseessä olla hypokondria.
Jotkut puhuvat henkisellä tiellä energiakuppareista, eli ihmisistä, jotka saavat heidät pelkällä läsnäolollaan voimaan huonosti. Tällöin ihminen itse kärsii hypokondriasta. Toisin sanoen tällainen ihminen ei uskalla tuoda julki omia ajatuksiaan, vaan hän tyytyy kärsimään ja ottamaan kaiken vastaan itseensä.
Acting out (III)
Henkilö reagoi pikemmin toiminnan kuin harkinnan kautta ottamatta huomioon omaan toimintaansa liittyviä kielteisiä seurauksia.
Esimerkkejä: Ihminen saattaa todeta sinulle: ”Minä teen nyt näin.” Eikä hän enää neuvottele mistään, kuuntele mitään ohjeita tai ota vastaan kritiikkiä. Ihminen saattaa myydä asunnon tai muuttaa toiselle paikkakunnalle aivan tuosta vain, jos hän kärsii tästä defenssistä.
Kosto ja koston suunnittelu (III)
Henkilö ei välttämättä suoraan reagoi itseensä, läheisiinsä tai tärkeinä pitämiinsä asioihin kohdistuneeseen hyökkäykseen, mutta alkaa hautoa mielessään kostoa tai jopa suunnitella sitä.
Esimerkki: ”Siinäpähän naurat nyt, katsotaan, miten tämä päättyy.” Periaatteessa myös koulusurmat ja terrori-iskut ovat jossain määrin kostoa. Niissä koston kohteeksi vain valitaan koko maailma tai jokin tietty ryhmä.
Kostonhalun tunnistaminen on oleellinen osa henkistä tietä. Kostonhalu ei kosketa aina muita ihmisiä, vaan ihmisen alitajuntaan voi jäädä kytemään ajatus itselleen kostamisesta. Esimerkiksi jos ihminen on tehnyt jonkin väärän teon, voi hän alitajuisesti saattaa itsensä epäonnistumaan aivan muissa asioissa.
Autistinen fantasia (III)
Henkilö käsittelee sisäisten ja ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa ahdistusta päiväaikaisella uneksimisella. Runsas uneksiminen korvaa ihmissuhteet, suoremman ja tehokkaamman toiminnan sekä ongelmatilanteiden ratkaisun.
Esimerkkejä: Autistinen fantasia on vähän kuin transsin ja rukouksen väärinkäyttöä. Tiedostumaton mieli ja mielikuvitus tarjoavat erinomaisia voimavaroja, mutta ne voivat myös tarjota pakokeinon todellisuudesta.
Autistisen fantasian kanssa hyvin samanlaisia oireita laukaisee myös esimerkiksi videopelien jatkuva pelaaminen – videopelit ovat aivan samaa pakoa todellisuudesta.
Halkominen (III)
Henkilö näkee itsensä ja muut joko hyvänä tai pahana kykenemättä yhdistämään myönteisiä ja kielteisiä ominaisuuksia koossapysyviksi mielikuviksi. Itseen ja toisiin liittyvillä mielikuvilla on lisäksi taipumus jatkuvasti vaihdella mustavalkoisesti hyvän tai pahan välillä.
Esimerkkejä: Rasismi on varmasti halkomisesta se helpoin esimerkki. Joillekin yksilöille voi kehittyä myös esimerkiksi mies- tai naisvihaa. Useimmiten halkominen tehdään jotain yksittäistä henkilöä kohtaan, jolloin voi ilmaantua ajatuksia, kuten ”hän on läpeensä paha” tai ”äitini ei koskaan voisi tehdä niin, hän on oikea enkeli”.
Halkominen nousee esiin, kun ihminen kasvaa aikuiseksi. Psykologiassa puhutaan eriytymisprosessista. Tällöin yleensä vanhemmat, joita siihen asti on joko ihannoitu tai vihattu, joutuvat ihmisen mielessä nöyrtymään muiden kanssaihmisten kanssa tasa-arvoisempaan asemaan.
Idealisaatio (III)
Henkilö liittää liioitellun myönteiset ominaisuudet itseensä tai muihin henkilöihin.
Esimerkkejä: ”Olen aina ollut hyvä tekemään bisnestä. (vaikka henkilö on varaton)” TAI ”Gurumme saa parannettua kenet tahansa.”
Idealisaatio ilmenee teini-iässä omien kykyjen karkeana yliarviointina. Se ilmenee myös esimerkiksi urheilullisten ja musiikillisten idoleiden fanittamisena. Nuori tyttö voi itkeä konsertin eturivissä sellaisen artistin perään, jota hän ei ole koskaan edes tavannut, eikä hän siten voi tuntea tuota ihmistä lainkaan.
Henkisellä tiellä idealisaatio ilmenee itämaisten (tai kotimaisten) gurujen ja parantajien kanssa. Jossain vaiheessa henkistä tietä osa ihmisistä tarvitsee itselleen täydellisen vertailukohdan, mieluiten sellaisen, jota he eivät itse voi tavoittaa (esimerkiksi Jeesus ja Buddha). Kun idealisaatio on tavoittamaton, henkilö ei itse kykene murtamaan sitä niin helposti. Idealisaatio saattaa murtua vasta itseoivalluksessa, mutta toki se myös voi laukaista sen.
Mitätöiminen (III)
Käsitellessään sisäisten tai ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa ahdistusta henkilö liittää liioitellun kielteisiä ominaisuuksia itseensä tai muihin henkilöihin. Mitätöinti on idealisaation vastakohta.
Esimerkkejä: Kun henkilö kokee itsensä täysin arvottomaksi ja mitättömäksi, on kyseessä mitätöiminen. Nuorena ihmisenä idoleiden ohella mieli alkaa luoda inhokkeja, jotka sitten tuomitaan muita huonommaksi ja tyhmemmäksi. Inhokkeja löytyy tuttavapiireistä ja koulukavereista, mutta myös sen lisäksi julkisuuden henkilöistä (aivan kuten idolejakin). Koulukiusaaminen on eräs mitätöimisen seurauksista.
Henkisellä tiellä inhokit valitaan aivan samalla tavalla kuin teini-ikäisenäkin, joskus sattumanvaraisesti ja joskus omaa itsekästä tahtoa kuunnellen. Pyhien kirjojen tarinat käyttävät idealisaation lisäksi myös mitätöimistä, ja sen henkilöitymäksi on valittu esimerkiksi Juudas Iskariot ja itse Saatana.
Kaikkivoipaisuus (III)
Henkilö selviää ahdistuksesta tuntemalla tai toimimalla ikään kuin hänessä olisi jotain erityisiä voimia tai kykyjä, joiden ansiosta hän on muita parempi. Kaikkivoipaisuuteen liittyy myös devaluaatio, eli toisen ihmisen mitätöinti ja hänen arvonkielto.
Esimerkkejä: Ihminen saattaa alkaa vaikkapa nähdä unia ja enteitä tai yhtäkkiä muka oppia tulkitsemaan ihmisiä jollain erikoisella tavalla. Näin ihmisestä tulee hänen omissa silmissään muita parempi. Kaikkivoipaisuus on varsinkin narsismin ja yleensäkin itsekkyyden aisapari. Henkisellä tiellä ihminen voi sanoa: ”Minä olen näkijä, ennustaja jne.” Samaan aikaan ihminen suorittaa devaluaation muita henkisen tien kulkijoita kohtaan. Kaikkivoipaisuuden harha herää yleensä viimeistään itseoivalluksessa, kun ihmisestä muutenkin alkaa tulla jälleen lapsenkaltainen. Valitettavasti lapsenkaltaisuus tuo mukanaan teini-ikäiselle kuuluvia defenssejä.
Projektio (III)
Käsitellessään sisäisten tai ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa ahdistusta henkilö tulkitsee omat tiedostumattomat tunteensa, impulssinsa ja ajatuksensa virheellisesti toisiin henkilöihin kuuluviksi. Projektion pahempi muoto on harhaluuloinen projektio, joka sijoittuu ryhmään (IV).
Esimerkkejä: Kun mies sanoo vaimolleen: ”Sinä olet aina niin vihainen muille ihmisille, etkö voisi osoittaa enemmän myötätuntoa”, tämä voi tarkoittaa myös, että todellisuudessa mies itse ei osaa olla myötätuntoinen muita ihmisiä kohtaan, vaan hän siirtää oman alitajuisen puutteensa vaimonsa harteille. Joskus sanotaan, että pettäjät tai pettämistä miettineet henkilöt epäilevät usein omia puolisojaan pettämisestä.
Henkisellä tiellä puhutaan, että olemme peilejä toisillemme. Tämä pätee oikein hyvin myös projektioiden kanssa. Monet henkisen tien opettajat eivät ole projektiosta lainkaan tietoisia, ja siksi he tunnistavat muissa ihmisissä ja opettavat muita ihmisiä juuri niistä puutteista, joista he itse tietämättään kärsivät. Tämä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Projektiivinen identifikaatio (III)
Henkilö kohdistaa omat ei-hyväksytyt tunteet, impulssit ja ajatukset toiseen henkilöön. Henkilö ei kuitenkaan täysin kiellä projisoimiaan tunteita ja pysyy tietoisena mielensä liikkeistä, mutta pitää niitä projektion kohteena olleen henkilön aiheuttamina. Usein projisoiva henkilö onnistuu provosoimaan toisessa juuri ne tunteet, jotka hän alun perin kohdisti toiseen, jolloin on lopulta vaikeaa selittää, miten tilanne oikeastaan alkoi.
Esimerkkejä: Kerran eräs ihminen (olkoon hän x) päätti, että eräs toinen ihminen (y) ei osaa ilmaista tunteitaan riittävän hyvin, ja että hänellä on jokin turha suojakuori päällä. Kun x meni y:n luokse, hän alkoi syyttää y:tä siitä, ettei y ilmaise tunteitaan. Tällöin y:n suojakuori (eli hänelle ominaiset defenssit) aktivoitui, ja lopulta herra x sai pakotettua toisesta ihmisestä sen lopputuloksen kuin hän oli halunnutkin. Henkilö x ei osannut yhdistää omaa käyttäytymistään projektiiviseen identifikaatioon, vaikka tuossa kyseisessä tapauksessa siitä oli selvästi kyse.
Henkisellä tiellä pyritään viettämään aikaa yksin niin paljon kuin mahdollista. Yksinoleminen on paras tapa purkaa auki omia projektiivisia identifikaatiota.
Rationalisaatio (III)
Käsitellessään ahdistusta henkilö löytää itselleen edulliset, mutta virheelliset selitykset omalle tai toisten käyttäytymiselle.
Esimerkkejä: Lapsuudessaan laiminlyöty nainen meni psykologin luokse. Psykologin johdolla terapiassa päädyttiin lopulta siihen tulokseen, että kyseisen henkilön aviomies on narsisti. Näin saatiin järkeiltyä naisen henkinen pahoinvointi, ja pian nainen haki avioeroa. Pari vuotta myöhemmin nainen eli edelleen yksin, mutta hän ei ollutkaan parantunut oireistaan. Myös nainen oli vahvasti narsistinen, ja hänen oma paranemisensa alkoi vasta tämän tunnustamisesta.
Toinen valitettava esimerkki järkeilystä liittyy perheeseen, jonka kaikki lapset joutuivat käymään terapiassa ja erilaisia lääkäritutkimuksissa ihmeellisistä oireistaan. Lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa heille saatiin diagnosoitua monia eri tauteja. Perheen lapset eivät kuitenkaan parantuneet, eivätkä oireet loppuneet. Perhe olikin vain koittanut järjellä selittää sitä, ettei heidän tulisi luopua omasta huonokuntoisesta talostaan. Kun perhe lopulta muutti, kaikki paranivat – vanhan talon huono sisäilma oli pitänyt perhettä sairaana.
Taantuminen (III)
Stressaavassa tilanteessa henkilö voi taantua aiemmalle kehitysvaiheelle, jolloin hän käyttää alemman ryhmän defenssejä.
Esimerkkejä: Alkoholistit ja erilaiset tapajuopot sortuvat hyvin usein nuoruudessa hankittuihin kivunlievennyskeinoihin, vaikka ne selvästi eivät enää palvele tarkoitustaan aikuisena. Klassikkoesimerkki on se, kun arjen stressaamat aikuiset (jopa nykyiset isät ja äidit) käyttäytyvät kuin teini-ikäiset, käyttäen liikaa alkoholia (tai muita päihteitä) firman pikkujouluissa. Tällaisessa tilanteessa tulisi kiinnittää huomiota omaan eriytymisprosessiin, eli kasvaa aikuiseksi, pois äidin ja isän helmoista (ja erityisesti myös ajatuksissa, ei vain fyysisesti).
Kun henkinen tie etenee riittävän pitkälle, myös siihen liittyy olennaisesti taantuminen. Sielun pimeän yön aikaan ihmisellä voi olla jopa vaikeuksia maksaa laskujaan tai huolehtia omasta hygieniastaan. Henkisellä tiellä näiden defenssien kuitenkin tulee aktivoitua ja ne tulee käsitellä pois, jotta henkinen kuolema ja uudelleensyntymä tulevat mahdollisiksi.
Fiksaatio (III)
Henkilö takertuu samaan toimintatapaan, vaikka tilanne, ajatukset ja tunteet edellyttäisivät jotain muuta reaktiota.
Esimerkkejä: Ihminen voi olla tottunut vaikkapa olemaan hiljaa vaikeuksien edessä. Tämän hän on oppinut nuorena kotoa, kun äiti ja isä huusivat hänelle aina riitojen aikana. Sittemmin henkilö on yleistänyt vaikenemisen yleiseksi mielen strategiakseen, ja käyttää sitä nyt aviopuolisonsa kanssa, sekä jopa lastensa opettajien kanssa. Näin henkilön parisuhteelle ja perheelle koituu aivan valtavia vaikeuksia, kun asioita ei hoideta aikuismaisesti, vaan fiksaation kautta lapsenomaisesti.
Kompensaatio (III)
Henkilö ei välttämättä edes huomaa omaa puutettaan, vaan hän korvaa sen alitajuisesti jollain toisella taidolla.
Esimerkki: Ihminen, joka ei osaa kunnolla juosta, keskittyy pianon soittamiseen. Kompensaatio on hyvin yleistä varsinkin riippuvuuksien kanssa. Kun ihminen lopettaa tupakanpolton, saattaa hän siirtyä käyttämään nuuskaa tai alkaa syödä huomattavasti aiempaa enemmän.
Kompensaatio johtaa aina epätasapainotilan pahenemiseen. Henkisen tien alussa, kun tähdätään itseoivallukseen, tämä voi olla aivan hyvä, mutta viimeistään itseoivalluksen jälkeen ihmisen tulisi suunnata voimansa kohti tasapainoa, ei pelkästään kohti omia vahvuuksia.
Reaktionmuodostus (II)
Ahdistusta käsitellessään henkilö korvaa oman ei-hyväksytyn käyttäytymisen, ajatukset tai tunteet täysin vastakkaisella käyttäytymisellä. Näin vaarallisina pidetyt tiedostumattomat toiveet ja impulssit muuttuvat jopa vastakohdikseen, ja oma käyttäytyminen voi olla täysin vastakkaista todellisten halujen ja tunteiden kanssa. Monen hyvän teon takana voikin siis olla pahat ja kielletyiksi koetut ajatukset.
Esimerkkejä: ”Olen päättänyt ystävystyä puolisoni salarakkaan kanssa.” Henkisissä piireissä olen kuullut myös seuraavia lausahduksia: ”Kuollessa minä menen kotiin.” TAI ”Olen itse sopinut nämä kaikki asiat tapahtuvaksi sielusopimuksessa.” Oma sietämätön tilanne on helpompi kestää, jos luulee itse suunnitelleen ja valinneen sen.
Voisiko kuuluisassa Tukholma-syndroomassakin olla kyse jossain määrin reaktionmuodostuksesta? Entäpä sitten Elämän Tukholma-syndroomassa (määritelmä 17)?
Siirtäminen (II)
Käsitellessään ahdistusta henkilö kohdistaa tunnereaktion johonkin toiseen henkilöön tai vähemmän uhkaavaan kohteeseen.
Esimerkkejä: Siirtämisen tyyppiesimerkki on tilanne, kun naiselle ollaan työpaikalla inhottavia, ja kun henkilö vain pitää sisällään kaikki vastaväitteet ja itsensä puolustamiseen liittyneet ajatukset, ja vastaavasti kotiin päästyään hän sitten kaataa koko sopan miehensä ja lastensa päälle.
Jos ihminen tulee toimimaan henkisenä opettajana oman evoluutioprosessinsa aikana, on lähes varmaa, että hän myös joutuu kokomaan opettamiensa ihmisten kanssa tätä siirtämistä. Kun opettajasta tulee tuttu ja turvallinen, voi oppilaalla aivan tahattomasti aktivoitua tämä defenssi.
Dissosiaatio (II)
Tavallisesti kokonaisuudeksi yhdistyneet ajatukset, tunteet tai muistot sekä käyttäytyminen hajautuvat erilleen. Sisäisten tai ulkoisten tekijöiden aiheuttaman ahdistuksen edessä henkilö ylläpitää tätä muuttunutta tilaa tietoisuuden tai identiteetin eheydestä. Esimerkiksi traumaattisen eron yhteydessä henkilö kokee kyllä ehkä lievää ahdistusta, mutta ei enää lainkaan muista traumaattista tapahtumaa asiana (amnesia), tai päinvastoin henkilö kertaa tapahtumaa asiana jatkuvasti mielessään ilman mitään tunnesisältöä.
Esimerkkejä: Dissosiaatioon liittyy monesti myös fyysisiä oireita, kuten selittämättömiä pää- ja hermostokipuja. Dissosiaation on voinut laukaista esimerkiksi sotakokemukset, lapsena koettu väkivalta tai joutuminen hyväksikäytetyksi, sekä erilaiset kolari- ja tapaturmavammat. Dissosiaatiolle on hyvin luonnollista, ettei uhri itse muista tapahtumia, vaan ne alkavat tulla tietoisuuteen outoina tuntemuksina, unina ja fyysisinä oireina.
Dissosiaatio liittyy myös henkiseen tiehen, sillä joskus rukouksessa mennään dissosiatiiviseen tilaan. Dissosiaatiota käytetään myös mielenhallinta- ja parannustekniikkana esimerkiksi NLP:ssä.
Torjunta (II)
Käsitellessään sisäisten tai ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa ahdistusta henkilö kykenee karkottamaan tietoisuudestaan häiritsevät toiveet, tunteet, ajatukset tai kokemukset. Tunteet saattavat kyllä säilyä tietoisuudessa, mutta ne ovat eristettynä alkuperäisestä mielikuvasta. Esimerkkejä: ”En tiedä yhtään mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä.” TAI ”Mitä tässä nyt oikein tapahtuu?” Ihminen kokee jonkin selittämättömän muistikatkoksen tai on ylikorostuneen epätietoinen omasta tilanteestaan. Torjuntaan liittyy myös selittämätön naiivius.
Kun ihminen kamppailee oman alitajuntansa kanssa, voi joskus vaikeiden asioiden kohtaaminen aiheuttaa torjuntaa, jonka ihminen sitten itse naamioi henkiseksi kokemukseksi. Valtaosa henkisistä kokemuksista ei kuitenkaan ole mystisiä, vaan pikemminkin psykologisia, defenssien aktivoitumisia.
Tunteen eristäminen (II)
Käsitellessään ahdistusta henkilö on kyvytön kokemaan samanaikaisesti tilanteeseen liittyviä kognitiivisia ja affektiivisia tekijöitä. Esimerkiksi traumaattisen tilanteen jälkeen hän menettää kosketukset tunteisiinsa, mutta sen sijaan tilanteeseen liittyvät asiasisällöt säilyvät hänen tietoisuudessaan.
Esimerkkejä: Tunteen eristäminen liittyy läheisesti dissosiaatioon ja järkeistämiseen. Joskus tunteen eristäminen on hyvästä ja se auttaa pääsemään esimerkiksi fobian yli, mutta joskus se on myös pahasta, jolloin ihminen kadottaa liiaksi kosketuksen itseensä. Mitä pidemmällä asiaa on käsitellyt, sitä enemmän siihen tulisi palauttaa mukaan tunteita ja kokea niitä aivan normaalisti.
Tyhjäksitekeminen (II)
Käsitellessään ahdistusta henkilö toimii tavalla, jonka tarkoituksena on symbolisesti korjata aiempia ajatuksia, tunteita tai toimintoja tai kieltää niiden olemassaolo.
Esimerkkejä: ”Juuri puolisoaan pettänyt mies ostaa perheelleen lomamatkan.” TAI ”Lapselleen huutanut äiti saakin yhtäkkisen idean viedä lapsi jäätelölle.” TAI ”Sovintoseksi.” Henkilö voi alitajuisesti ohjautua myös tekemään hyväntekeväisyyttä tai antamaan rahaa kolehtiin sen vuoksi, että hän tyhjäksitekee jotain aiempia asioita. Myös henkisen tien puhdistumis- ja maadoitusrituaalit ovat useasti alitajuista tyhjäksitekemistä.
Älyllistäminen (II)
Henkilö antautuu ahdistuksen käsittelyssä kohtuuttoman käsitteelliseen ajatteluun välttääkseen häiritseviä tunnetiloja.
Esimerkkejä: ”Minulla on varmaankin pakko-oireinen persoonallisuushäiriö, sillä olen hieman pessimisti ja perfektionisti.” Todellisuudessa henkilö voisi olla vain ahdistunut alkavan syksyn koulu-urakasta.
Jos miettii sielunrakennetta, niin abstrakti ajattelu nostaa kyllä fokuksen pois alhaalta tunnetasolta, ja tämän vuoksi kyseinen defenssi varmasti joillakin ihmisillä toimii oikein hyvin. Tämä on vähän sama asia kuin dissosioituminen, mutta nyt ei hypätä pois omalta aikajanalta, vaan noustaan sisäisen tilan akselilla ylöspäin.
Ennakointi (I)
Henkilö kokee etukäteen emotionaalisia reaktioita, esimerkiksi ennakoivaa surua tulevan mahdollisen menetyksen johdosta, tai ennakoi mahdollisten tulevien tapahtumien seurauksia ja pohtii niille realistisia vaihtoehtoratkaisuja.
Esimerkkejä: Jos esimerkiksi henkilön isä on alkanut voida huonosti ja tila vaikuttaa olevan pahenemaan päin, alkaa ennakointia käyttävä ihminen jo etukäteen valmistautua isänsä kuolemaan. Samalla tavalla voi ennakoida tulevia irtisanomisia, avioeroa, lasten kasvamista aikuiseksi, omaa sairastamista tai kuolemaa, sekä oikeastaan mitä tahansa asiaa.
Altruismi (I)
Henkilö omistautuu kohtaamaan toisten tarpeet kokiessaan oman sisäisen ristiriidan tai ulkoisen paineen. Kyseessä ei kuitenkaan ole uhrautuminen, joka on joskus tyypillistä reaktionmuodostukselle. Mielihyvä syntyy eräänlaisesta sijaiskärsimyksestä tai vastakaiusta, joka tulee toisilta.
Esimerkkejä: Monesti kaltoinkohdeltu lapsi päätyy auttamaan tai työskentelemään lasten parissa ja heidän hyväksi. Altruismi voi ajaa ihmisen poliisiksi, valmentajaksi, opettajaksi, parantajaksi jne.
Periaatteessa, jos antaminen on ehdollista, edes oman mielihyvän tavoittelun nimissä, on kyseessä aina anekauppa. Tietysti omaa tarvetta saada rahaa tai sosiaalista huomiota voi perustella millä tahansa tarinoilla, mutta todelliseen hengellisyyteen ehdollinen antaminen ei kuulu.
Huumori (I)
Henkilö korostaa ristiriitaa tai paineita aiheuttavan tilanteen tai asian huvittavia tai ironisia puolia käsitellessään ahdistusta.
Esimerkkejä: Kun ihminen yhtäkkiä herää lapselliseen käytökseensä, ja alkaa nauraa itselleen ääneen, on kyseessä defenssi nimeltä huumori. Jos sinulla olisi ollut tiedossa pari vuosikymmentä sitten ihmiskunnan yhteinen matka kohti kehittyneitä defenssejä, olisit voinut melko helposti ennustaa stand up -komiikan räjähdysmäisen kasvun.
Itsehavainnointi (I)
Henkilö pohtii omia ajatuksiaan, tunteitaan, motivaatiotaan ja käyttäytymistään sekä reagoi asianmukaisesti.
Esimerkkejä: Itsehavainnointiin kuuluu esimerkiksi päiväkirjan pitäminen ja nykyään suosiota kerännyt mindfulness. Päiväkirjaa voi pitää henkistä tietä kulkiessa ainakin ajatuksista, tunteista, käyttäytymismalleista, luovuuden kehittymisestä, unista, rukouksista, ruokailutottumuksista, liikkumisesta jne. Myös esimerkiksi itämaalaiset gurut ja monet muut henkiset opettajat ohjaavat ihmisiä itsehavainnoinnin saloihin.
Itsevarmuus (I)
Henkilö ilmaisee tunteensa ja ajatuksensa suoraan, mutta pakottamatta tai manipuloimatta toisia.
Esimerkkejä: ”Minä näen asian tällä tavalla, ja kunnioitan sinun näkemystäsi aivan yhtä paljon.” TAI ”Mielestäni sinä juot aivan liikaa alkoholia, mutta ymmärrän, jos et ole kanssani samaa mieltä.” TAI ”Ymmärtääkseni sinulla on käsittelemättömiä asioita, haluatko apua niiden kanssa?”
Jos itsevarmuuteen liitetään mukaan sokea toiminta, saa tämä defenssi ristiretkimaisen olemuksen. On ensisijaisen tärkeää toimia pakottamatta tai manipuloimatta toisia, kuin kunnioittaen toisten ehtoja. Itsevarmuuteen kuuluu, ettei omaa polkua korosteta muiden polkujen tuomitsemisella.
Liittyminen toisiin (I)
Henkilö kääntyy toisten ihmisten puoleen jakaen ongelmat heidän kanssaan, mutta toisten ei katsota olevan vastuussa niistä.
Esimerkkejä: ”Minä olin luennollasi, enkä ymmärtänyt tätä asiaa, voisitko auttaa minua ymmärtämään sen? (oikein) VS. Minä olin luennollasi, etkä osannut selittää tätä asiaa tarpeeksi hyvin, voitko kertoa sen uudestaan, paremmin? (väärin)”
Myös psykologille meno ja erilaisiin terapioihin osallistuminen on tämän defenssin käyttämistä. Toki myös aivan arkisissa tilanteissa ystävien ja puolison puoleen kääntyminen on tämän defenssin ansiota.
Sublimaatio (I)
Henkilö kanavoi sopeutumista mahdollisesti haittaavat tunteensa tai yllykkeensä sosiaalisesti hyväksytyksi käyttäytymiseksi.
Esimerkkejä: ”Minussa ilmeni negatiivinen vihantunne, lähdenpä tästä lenkille.” Hyvin usein urheilua käytetään sublimaation apuvälineenä, ja varmasti aivan yhtä usein eri luovuuden lajeja, kuten taulujen maalaamista, soittamista tai laulamista.
Klassisessa psykoanalyysissa on tehty sublimaatioon liittyen sama huomio kuin kaikissa pyhissä opetuksissa. Sublimaation lopullinen idea on suunnata viettienergia (myös elinvoima, seksuaalienergia, kundaliini) johonkin yleishyödylliseen ja koko ihmiskuntaa auttavaan toimintaan, omien tarpeiden tyydyttämisen sijaan.
Suppressio (I)
Henkilö välttää tarkoituksellisesti ajattelemasta häiritseviä ongelmia, toiveita, tuntemuksia tai kokemuksia.
Esimerkkejä: Jos mieleen yrittää tulla sellaisia tunteita tai ajatuksia, jotka itse tietää vääriksi, voi yksinkertaisesti nämä tunteet ja ajatukset vain välttää. Omalle järjenäänelle voi jopa sanoa ääneen tai sisäisesti hiljaa: ”Ei, tämä ei ole oikein, enkä enää ajattele näin.”
Vastaavasti tunteelle voi todeta: ”Siinä sinä nyt olet, kiitos siitä, mutta sinua ei enää tässä asiassa tarvita, olet täyttänyt tehtäväsi.” On hyvin hienovarainen ero pysyä suppressiossa ilman, että muut defenssit, kuten sublimaatio sekoittuvat tilanteeseen mukaan.
Identifikaatio (I)
Henkilö alkaa tiedostumattomasti muovata itseään samaistumalla toisen ihmisen luonteeseen ja käyttäytymiseen.
Esimerkkejä: Mietitään tilannetta, jossa joku ihminen huomaa työelämässä esimiehensä hyvät käytöstavat tai tilannetajun. Henkilö pyrkii sitten mukailemaan näitä taitoja omassa käytöksessään myöhemmin. Mallioppiminen on luonnollista ja ehkä tehokkain opetusmetodi (toki ei sellaisille ihmisille, joilla on auktoriteettiongelma). Myös esimerkiksi NLP-tekniikat pohjautuvat hyvin usein identifikaatioon, eli jonkun tietyn ihmisen erityisosaamisen mallintamiseen ja mukailuun (esim. Milton-malli).
Identifikaatiosta on hyvä esimerkki myös se, kun ihmiset pyrkivät sekä tietoisesti että tiedostumattomasti samaistumaan pyhien kirjojen jumaliin, profeettoihin jne.
Introjektio (I)
Henkilö samaistuu johonkin ajatukseen tai objektiin niin intensiivisesti, että siitä tulee osa itseä.
Esimerkkejä: Jos ihmisen itsetunto ei ole tarpeeksi kehittynyt, hän jää helposti kiinni muiden ihmisten luomiin ajatuksiin ja ottaa ne identiteettitasolle asti. Toisaalta jos ihmisen itsetunto on jopa liian kehittynyt ja korostunut, hän ei enää kykene samaistumaan muihin ihmisiin. Samaistumista tarvitaan esimerkiksi onnistuneessa vuorovaikutuksessa.
Yleensä aina kun ihminen löytää elämäntehtävänsä tai jonkin henkisen tarkoituksensa, tulee siitä samalla osa hänen identiteettiään. Myös esimerkiksi kirjailijat ja näyttelijät käyttävät introjektiota työssään. Kuten identifikaatio, myös introjektio on pyhien kirjojen lukemista ja omaksumista edistävä defenssi.
Tukahduttaminen (I)
Henkilö sysää tietoisesti omia ajatuksiaan esitietoisuuteen ja tiedostumattomaan mieleen. Tukahduttamista on myös henkilön kaikki tietoiset päätökset lykätä jotain ajatusta tai tunnetta nykytilanteesta selviämiseksi.
Esimerkkejä: Tukahduttamista voi tarvita ja käyttää esimerkiksi jonkin tehtävän loppuunsaattamisessa. Jotkut ihmiset sortuvat esimerkiksi kesken tenttiin luvun siivoamaan (myös defenssi), mutta tukahduttamisen avulla kaikki häiriötekijät siirretään syrjään ja näin sovittu työ tehdään valmiiksi asti.
Tukahduttaminen ei ole kuitenkaan aina yksiselitteisesti hyvä malli toimia, sillä jos asioita ja tunteita sysätään alitajuntaan, niin kyllä ne olisi silti hyvä välillä nostaa esiin ja käsitellä pois. Tämän vuoksi pyhissä kirjoissa ohjeistetaan pitämään lepopäiviä, lomajaksoja ja jopa sapattivuosia. Ne ovat juuri sitä aikaa, kun tukahdutettuja asioita tulee jälleen nostaa päivänvaloon ja käsitellä pois.
