Itseoivallus: parantajuus, opettajuus ja jumaluus

Jos henkinen herääminen oli ulkoinen uskoontulon kokemus, niin itseoivallus on vastaavasti sisäinen uskoontulon kokemus. Henkiseen evoluutioon kuuluu Jumalan ja totuuden etsiminen ensin itsensä ulkopuolelta, mitä kauempaa sekä ajallisesti että paikallisesti, sen parempi. Jossain vaiheessa tämä etsintä kuitenkin kääntyy päälaelleen ja ihminen huomaa henkisen evoluution kuljettaneen hänet peilin eteen tuijottamaan itseään silmiin. Vasta tällöin todellinen itseoivallus on mahdollista.

Itseoivallusta voisi kuvata, että se on subjektiivisen, henkilökohtaisen totuuden kohtaaminen ja löytäminen. Psykologi Jung puhui ihmisen henkilökohtaisesta individualisaatiosta, jossa ihminen pääsee irti minuuden harhasta ja löytää todellisen ”itsen”. Itseoivallus on niin voimakas ja persoonallinen kokemus, että lähes 100 % sen kokeneista ihmisistä on täysin vakuuttuneita omasta valaistumisestaan. Tätä näkökulmaa luonnollisesti tukevat useat henkisen alan kirjat, sillä myös näiden kirjojen kirjoittajat ajattelevat olevansa valaistuneita persoonia. Itseoivallus ei kuitenkaan ole valaistuminen. Raamatun terminologiaa hyödyntäen voisi sanoa, että se on vasta symbolinen Johannes Kastajan syntymä, ei Jeesus Kristuksen syntymä. Bhagavad Gitan terminologian mukaisesti tässä vaiheessa ihmisestä tulee Arjuna, ei Krishna.

Aika ennen itseoivallusta

Henkisen evoluution portaiden mukaisesti ennen itseoivallusta on kaksi suurta porrasta. Nämä portaat ovat tunnetason porras ja järkitason porras. Portaat voidaan periaatteessa suorittaa kummassa tahansa järjestyksessä, vaikkakin evoluutio osoittaa tunnetason olleen ennen järjentasoa. Järjestykseen liittyen kannattaa kuitenkin huomioida sellainen seikka, että yksilösielu voi olla epätasapainossa vasemmalle tai oikealle puolelle, jolloin se automaattisesti osaa paremmin käyttää joko järkeään tai tunteitaan. Tällä voi olla merkitystä sille, missä järjestyksessä tunne- ja järkirappuset ensimmäisen kerran astellaan läpi.

Henkisen heräämisen ja sydämen aukeamisen yhteydessä ihmisen tunteet heräävät aivan uudella tavalla. Tunteiden hetkellinen ylivalta ja ennen kokematon empatiakyky aiheuttavat henkilölle tarpeen ryhtyä parantajaksi. Ja koska henkinen evoluutio toimii aina ensin ulkoisesti ja vasta sitten sisäisesti, kohdistetaan tämä parantaminen muihin ihmisiin ennemmin kuin itseensä. Jossain vaiheessa, jos sydän vain saa riittävästi johdatusta, parantaja herää ajatukseen ”parantaja, paranna itsesi”, ja näin sydän aloittaa oman henkisen paranemisprosessinsa. On lähes ennemmin sääntö kuin poikkeus, että tässä vaiheessa muiden parantamisessa toistuvasti esiin nousevat seikat ovat parantajan omia tunnelukkoja ja muita henkisiä haasteita.

Henkisen heräämisen ja sydämen aukeamisen yhteydessä myös ihmisen järjelliset hoksottimet alkavat toimia aivan uudella tavalla. Samalla kun rajoittavat uskomukset murentuvat ja arvokäsitykset muuttuvat kohti universaalia etiikkaa, ihminen alkaa kokea pakottavaa tarvetta muiden ihmisten opettamiseen. Tässä vaiheessa henkilöstä tulee helposti elämäntapavalmentaja, henkilökohtainen konsultti, ohjaaja, mentori, terapeutti, pariterapeutti, tai jonkinlainen, jonkin alan hyvinvointiammattilainen yleensäkin. Opettaminen suunnataan ensisijaisesti muille ihmisille ja tätä jatketaan niin kauan, kun sydän jossain vaiheessa johdatuksen vuoksi herää ajatukseen ”opettaja, opeta itseäsi”. Tällöin henkilön oma henkinen oppimisprosessi alkaa. On lähes ennemmin sääntö kuin poikkeus, että tässä vaiheessa muiden opettamisessa toistuvasti esiin nousevat seikat ovat opettajan omia rajoittavia uskomuksia ja muita henkisiä haasteita.

Esimerkki (järjen ja tunteen keskinäiset rajoitukset)

• Kun ihminen elää täydestä sydämestä tunteiden ja parantamisen aikaa, hänelle muodostuu melko helposti erilaisia järjentason lukkoja. Monet eivät kohta pysty enää lukemaan mitään kirjoja tai ottamaan vastaan opetusta keneltäkään ihmiseltä. Mitä läheisempi ihminen on kyseessä, sen vaikeammaksi järjentason ohjauksen vastaanottaminen saattaa muodostua. Siksi kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Tunteiden pauloissa vellovan ihmisen on helpompi lukea kirjoista jo kuolleiden tai vieraiden kulttuureiden, entuudestaan täysin tuntemattomien yksilöiden opetuksia.
• Järkensä kanssa kamppailevan opettajan on puolestaan usein hyvin vaikeaa huomata omia tunnelukkojaan. Tällöin vastauksia etsitään ajatuksista järjellisesti niin kovaa, että jopa halaaminen ja normaali positiivisuus saattavat vaikuttaa aivan vastenmielisiltä ajatuksilta. Järjentasoon kiinnittyminen yleensä aiheuttaa myös sen, ettei sielu tässä hetkessä kykene ymmärtämään tai välttämättä edes hyväksymään parantamista ja sen olemassaoloa.

Esimerkki (rakkauden ja tiedon tiet)

Muinaisen egyptiläisen ja juutalaisen perinteen mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen porukkaan sen mukaisesti, miten he kulkevat totuutta ja Jumalaa kohti. Toisella porukalla on kuljettavanaan niin sanottu rakkauden tie ja toisella porukalla tiedon tie. Näistä kahdesta tiestä sanotaan myös, että rakkauden tietä pääsee pitkälle, mutta ilman tiedon tuomaa ymmärrystä ikuisista mysteerioista, rakkaus ei koskaan vapauta sielua kokonaan. Vastaavasti tiedon tietä kulkemalla pääsee pitkälle, mutta ilman yleismaailmallista tuntemusta rakkaudesta, mikään tieto ei vaikuta riittävältä.

Yllä olevassa esimerkissä mainitut kaksi tietä liittyvät juuri tähän aikaan ennen itseoivallusta. Tässä kontekstissa rakkauden tie viittaa edellä mainittuun tunnetasoon ja tiedon tie viittaa järjentasoon. Jotta lopullinen itseoivallus on mahdollista, tulee nämä molemmat tiet kulkea läpi ja lopussa ne liittyvät yhdeksi ja samaksi. Käytännössä ei ole siis väliä, kumman henkisen askeleen ihminen ottaa ensin: tästä eteenpäin hänen tiensä on yksi ja sama – totuuden tie – ja hänen tärkein toimintaympäristönsä on edelleen vain ja ainoastaan hänen oma yksilösielunsa.

Itseoivallus – saatanan kaste

Kun henkilö on lopulta vapautunut omista rajoittavista tunteistaan ja järjellisistä ajatuksistaan, iskee hänen sydämeensä eräänä päivänä salama kirkkaalta taivaalta. Yhtäkkiä sydän avartuu niin paljon, että tuntuu kuin korkeampi tietoisuus astuisi mukaan kuvioihin. Tämän seurauksena Jungin määrittelemä ”itse” herää ja ihminen todellakin tiedostaa ja huomaa nyt oman arvonsa. Enää Jumalaa ja totuutta ei tarvitse etsiä itsensä ulkopuolelta, vaan sehän on tässä ja nyt – minussa. On tapahtunut se kuuluisa itseoivallus.

Itseoivallus on aivan ihana henkinen tapahtuma ja kokemus. Se on jotain niin erilaista kuin kaikki siihen asti olleet rajalliset kokemukset, että siitä ei kovin helposti pystyisi uskomaan mitään pahaa. Itseoivallus usein jopa avaa rajoittavia uskomuksia ja tasapainottaa tunteita, avaa luovuuden aivan uudelle tasolle ja auttaa muistamaan menneitä asioita. Itseoivalluksen myötä suurempi tietoisuus on omassa ajattelussa koko ajan läsnä – ja olo on mitä parhain. Kaikki on positiivista, eikä omaa varjoa enää edes tarvitse katsoa. Kaikki paha on jäänyt taakse ja oma täydellisyys on noussut täyteen kukkaan. Eihän mikään näin täydellinen ja hyvä asia voi olla yhtä aikaa paha? Ikäväkseni joudun kuitenkin toteamaan, että sille on syynsä, miksi jotkut kutsuvat itseoivallusta saatanan kasteeksi.

Esimerkki (itseoivalluksen varjot)

Itseoivalluksessa ihminen nousee jumaluuden tasolle ja siksi hän alkaa automaattisesti pitää itseään jumalana. Ihminen alkaa profetoida ja kanavoida tietoa ja ohjeita kaikille muille ihmisille, ja tämän hän kuitenkin tekee niin, että kaikki tietävät juuri hänen olevan sen kanava ja profeetta. Jumaluutensa ja elämänsä pauloissa oleva ihminen käyttää toistuvasti väärin Jumalan nimeä ”minä olen” kertomalla kaikille esimerkiksi ”minä olen kanava”, ”minä olen Kristus tai Kristuksen edustaja” jne. Itseoivalluksen pahimpia varjoja ovat uskontojen väliset sodat, mutta sen eripuraisuus näkyy jo pienemmissäkin guruporukoissa ja henkisissä seuroissa. Mitä suurempi ulkopuolisten ihmisten tuominta ja mitä ankarammat säännöt omassa itseoivalluksessa ihmiselle annetaan, sen varmemmin on kyseessä saatanan kaste – ei armon, hyväksynnän ja perimmäisen totuuden kaste.

Jos itseoivallus saavutetaan jonkin tietyn kontekstin alaisuudessa, tapahtuu itseoivalluksen yhteydessä automaattinen, hirvittävän luja kiinnittyminen tuohon kontekstiin. Eri konteksteja ovat esimerkiksi kaikki maailman uskonnot, sekä ihan vain yksittäiset henkiset ja hengelliset opettajat. Monesti myös lahkojen toiminta perustuu hyvin pitkälle siihen, että lahkon johtaja on saanut itseoivalluksen, ja on sen tuoman karisman ja itsevarmuuden vuoksi kykenevä johtamaan muita ihmisiä. Tästä astetta vaarallisempi tilanne on sellainen, jossa lahkon johtaja on noussut niin taitavaksi, että hän osaa johdatella myös muita saavuttamaan itseoivalluksen. Tilanteen vaara piilee siinä, että ihmisille tulee vääristynyt kuva kyseisen henkilön henkisistä voimista, sillä yleensä tällaiset ihmiset ottavat kunnian muiden tiellä etenemisestä itselleen. Se on kuitenkin täyttä valhetta, sillä jokaisen totuuden tien etenemistä estää tai puoltaa vain ihmisen oma yksilösielu – ei kukaan sen ulkopuolinen taho.

Pelottelujen jälkeen on kuitenkin syytä todeta, että itseoivallus on parasta, mihin ihminen voi oman kehon, mielen ja sydämensä kanssa päästä. Kun itseoivalluksen kokee, sitä huomaa, miten kaikki asiat ovat mahdollista. Riittää vain, että valitsee mitä haluaa tehdä, ja sitten alkaa tehdä sitä. Raamatun tarinassa Jeesus kuitenkin toppuuttaa tätäkin tilannetta, ja heittää ilmoille vertauskuvan saatanasta tarjoamassa sinulle koko maailmaa. Ja lopulta sitä itseoivallus juuri onkin. Valitettavasti. Jos tähän vaiheeseen kiinnittyy, elää kyllä suhteellisen vapaana ja saattaa saada jopa houkuteltua itselleen omaisuutta ja kaikkea näennäistä hyvää yllin kyllin. Hinta on kuitenkin raju – samalla nimittäin katkeaa oma henkinen evoluutio, kun ihmisen oma itsekäs tahto on nujertanut Jumalan ja perimmäisen totuuden tahdon.

Esimerkki (itseoivallus tuli, miten tästä eteenpäin)

Aina, kun ajattelen itseoivallusta ja sitä aikaa, kun se minussa aukeni – tunnen aivan käsittämättömän suurta kiitollisuutta sille johdatukselle, joka minun kanssani on kulkenut totuuden tien aikana. Itseoivallus nimittäin ajoittui kohdallani sellaiseen vaiheeseen, kun olin jättänyt kaiken maallisen omaisuuden ja jopa ihmiset taakseni ja vain vetäytynyt omaan rauhaan etsimään ajatonta viisautta. Kun olin luopunut kaikesta, itseoivallus tuli melkein heti. Olin kuitenkin tehnyt lupauksen itselleni etsiä ajatonta viisautta, en itseäni – ja siksi matkantekoni ei pysähtynyt hetkeksikään, vaikka tällainen suuri kokemus tuli eteeni. Koska elin tuolloin yksin, eli lähes kokonaan ilman normaalia ihmisten välistä vuorovaikutusta, minulla ei edes ollut ketään, jolle alkaa kehuskella tällä kokemuksella. Sain kuin automaattisesti käytettyä kokemuksessa auenneen voiman itseeni ja omaan etenemiseeni totuuden tiellä. Tämän kokemuksen turvin ohjaan ihmisiä viettämään mahdollisimman paljon aikaa yksin, sekä edelleen vain ja ainoastaan itseensä keskittyen, itseoivalluksen jälkeenkin.

Näillä säännöillä etenee jokaisen ihmisen henkilökohtainen tie henkisestä heräämisestä aina itseoivallukseen asti. Katsotaan seuraavaksi, miten totuuden tie menee koko ihmiskunnan mittakaavassa.

• Edellinen
• Seuraava