Järkitasolle voidaan määrittää sekä tieteellisesti että symbolisesti selkeä käännekohta. Symbolisesti tunnemme pyhistä kirjoista termin profetian pään katkaiseminen. Tähän viitataan esimerkiksi Raamatussa, kun Johannes Kastajan pää leikataan miekalla poikki (ks. esim. Markus 6:14-29). Sama symboliikka on esillä egyptiläisissä kirjoituksissa, kun Horus hakkaa äitinsä Isiksen pään poikki, ja vieläpä samasta asiasta on puhuttu gnostilaisissa kirjoituksissa, joissa Neitsyt Marian pää lyödään poikki. Pään irtoaminen symboloi ihmisen synnynnäistä taipumusta omiin totuuksiin, eli uskomuksiin ja taikauskoon. Tieteellisemmin puhutaan niin sanottuihin anekdoottitodisteisiin tyytymisestä todellisen faktan asemesta (Gazzaniga, 2009, 155). Anekdoottitodisteet ovat ihmisen itse yleistämiä, vääristämiä tai muuten muokkaamia todistusosasia, joilla hän rakentaa uskomuksiaan. Profetian pään irtoaminen tarkoittaa kokemusta, jossa ihminen tulee näistä todisteista tietoiseksi ja siten voi ääneen tunnustaa kuuluisan Sokrateen lentävän lauseen: ”Tiedän vain sen, etten tiedä mitään.” Tämä on kaiken viisauden alku.

 

Esimerkki (omakohtainen kokemus kaikkitietävyyden harhasta)

Kun lähdin tosissani kulkemaan totuuden tietä vuonna 2011, oikeastaan ensimmäinen ohjenuora, johon tartuin, oli juuri yllämainittu Sokrateen viisaus. Päätin hylätä kaikki ajatusmallit, uskomukset, arvot ja jopa identiteetin, jonka olin siihen mennessä luonut. Vain muutamien päivien kuluttua aloin ymmärtää, kuinka olin aiemmin elänyt kaikkitietävyyden harhassa. Olin aina kokenut olevani hyvä tai jopa paras useimmissa asioissa, ja vasta tässä vaiheessa – ensimmäistä kertaa todellisessa yksinäisyydessä – heräsin ajatukseen, etten mahdollisesti tiennyt yhtään mitään maailmankaikkeudessa parhaillaan tapahtuvista asioista. Samalla aloin tunnistaa, miten olin elänyt valheessa ja liioitellut, yleistänyt, poisjättänyt ja jopa täysin keksinyt asioita, joita olin pitänyt henkilökohtaisina totuuksina sekä innoissani selittänyt ja esitelmöinyt toisille ihmisille. Kun ihminen tunnustaa tosissaan, ettei tiedä mitään, lähtee hänen itsensä luoma sisäinen valheiden viidakko purkautumaan. Tämä on niin sanottu perisynnintunnustus, sillä perisynti on (ennen pahuuden kokonaisvaltaista hahmottamista) tietämättömyys.

 

Seuraavaksi lähestytään järkitason käännekohtaa tieteellisestä näkökulmasta. Tehdään näin psykologian ”Nobel-palkinnon” voittaneen tutkimuksen kanssa, joka tunnetaan nimellä Dunning-Kruger-vaikutus. Kyse on tiedollisia taitoja koskevasta ylivertaisuus-vinoumasta, joka tarkoittaa, että ne ihmiset, joilla on kaikkein vähiten kokemusta, todellista tietämystä ja osaamista, arvioivat oman osaamisensa eniten yläkanttiin. On siis osoitettu tieteellinen fakta, että mitä tietämättömämpi ihminen on kyseessä, sitä suurempi on hänen illuusionsa omasta kaikkivoipaisuudestaan. (Kruger & Dunning, 1999)67

67 Tämä tulos ei ole mitenkään uusi, vaan se on ollut viisaiden opetuksena niin kauan, kuin viisaita on ollut. Esim. ”Älä koskaan väittele tyhmien ihmisten kanssa, sillä he vetävät sinut heidän omalle tasolleen ja sitten voittavat sinut kokemuksellaan.” (Mark Twain), ”Suurin harha, josta ihmiset kärsivät, ovat heidän omat mielipiteensä.” (Leonardo da Vinci), “The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, and wiser people so full of doubts.” (Bertrand Russel)

Kuva 22. Dunning-Kruger-vaikutus, eli tiedollisia taitoja koskeva ylivertaisuusvinouma

Kun yhdistetään tieteellinen todistusaineisto sekä uskonnoista tuttu symbolinen kieli, voidaan todeta perisynnintunnustuksen johtavan mustaan tiedottomuuden tilaan, jossa uusi, totuuteen perustuva uskomus- ja ajatusmaailma syntyy. Itse asiassa tästä on kysymys myös silloin, kun ihminen kokee niin sanotun uskoontulemisen. Tällöin ihminen hylkää kaikki maailmaa koskevat ennakkoluulonsa ja harhakuvansa. Tämän tapahtuman kääntöpuoli on tosin se, että mikäli ihminen ei ymmärrä ylimmän totuuden olevan nimenomaan totuus itse, alkaa hän rakentaa samaa harhaa uudestaan. 

Jos ihminen ei alistu tietämättömyytensä edessä kokonaisvaltaisesti, alkaa hän itse luoda uutta tarinaa maailmankaikkeudesta ja itsestään. Valitettavan usein tämä johtaa vain siihen, että ”uusi minä” on entistä kauempana perimmäisestä totuudesta. Vain termit muuttuvat uskonnollisempaan suuntaan, mutta ymmärrys itse totuudesta ei lisäänny kyynärän vertaa. Jos ihminen ei vielä osaa lukea Raamatun tai muiden pyhien kirjojen symbolista kieltä, on aiempi harha vaihtunut vain uuteen harhaan. Tämä ”pieni uudelleensyntymä” koetaan niin monta kertaa uudestaan, että kaiken perustaksi muodostuu totuus itse, ja vasta tällöin ihminen astuu todella totuuden tielle ja on valmis ryhtymään viimeiseen matkaansa.

 

Uskomusten suhde totuuden tiehen

Sokrates siis jätti jälkeensä lentävän lauseen: “Tiedän vain sen, etten tiedä mitään.” Ajatus pakottaa kysymään itseltämme, mitkä asiat ovat oikeasti totta ja mitkä eivät. Tämän ajatusleikin loppuhuipentumaa kuvataan termillä tabula rasa eli tyhjä taulu. Kun mieli on puhdistunut kaikesta, edes hetkellisesti, se näkee perimmäisen totuuden koko maailmankaikkeuden taustalla. Tästä on lopulta kyse, kun uskomusten vankila puretaan auki, ja ihminen onnistuu hiljentymään meditaatiossa syvimpään mahdolliseen tilaan. Näin koettu pienempi valaistuminen ei kuitenkaan tarkoita ihmisen puhdistumista täydellisesti.

Tie perimmäiseen totuuteen on kaksivaiheinen: on pienempi rauha ja suurempi rauha. Pienemmän rauhan vaihe käsittää mielen tyhjentymisen ja kuin neitseellisen maaperän palauttamisen ajatusten lähtökohdaksi. Tätä kutsutaan vesikasteen ajaksi. Suurempi rauha saavutetaan kokonaisvaltaisesti persoonan tasolla, jossa yllä mainitut kolme paholaista (eli rajoittavaa uskomusta) vihdoinkin selätetään. Tätä vaihetta kutsutaan tulikasteeksi. Jokaisen ihmisen mentaalinen puhdistumisprosessi johtaa takaisin siihen perimmäiseen totuuteen, josta olemme kaikki lähtöisin, ja jota ilman emme koskaan saavuta täyttymystä. 

Mytologiasta voimme vielä oppia, että profetian pää on kuin kreikkalaisen taruston Hydran pää: aina, kun se lyödään poikki, tilalle kasvaa uusi pää – sama vanha pää. Uskoontulokokemuksen jälkeenkin siis tilalle palautuu pian sama vanha pää. Totuuden tien vesikasteessa, eli tiedon saamisessa, tilalle tulee ensin uusi pää, mutta pian vanha pää palaa takaisin. Tätä vastaa ilmestyskirjan symboli peto, jonka päässä on parantunut kuolinhaava (Ilm. 13:12). Vasta viimeiset kastevaiheet pääsevät niin syvälle ihmisen sydämeen ja sieluun, ettei uutta profetian päätä enää kasva, vaan tilalle laskeutuu uusi, niin sanottu ikuinen pää. Vasta kun ihmisen pään paikalla loistaa evoluution ja tietoisuuden valo voidaan puhua valaistumisesta. Näin ihmisen pääksi on tullut totuuden ikuinen ja muuttumaton pää. Sitä voidaan kutsua Kristuksen pääksi, Buddhan pääksi tai Horuksen pääksi – pää on aina sama, vaikka siitä käyttäisi mitä tahansa nimeä.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).