Kahden totuuden sali avaa ovensa

Kun yksilösielu vapautuu omasta persoonallisuudestaan, ja kollektiivisista konteksteista, alkaa se lopulta muistuttaa täydellistä sielua. Kukaan ei osaa enää lokeroida sitä mihinkään, eikä sielu janoa enää joko tai -tyyppisiä vastauksia. Se onkin mielenkiintoista, että näin suuri vapautuminen tapahtuu vasta totuuden tien aivan loppumetreillä, eikä vaikkapa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.

Totuuden tien kolme vaihetta on mahdollista havainnollistaa käyttäen apuna camera obscuraa sekä aiemmin sivuttua yksikköympyrää. Näin saadaan kuvassa 48 havainnollistettu symboli kaksi totuutta. Elämä ja ulkoinen koskettavat ihmisen ajatusmaailmaa pääasiassa ennen itseoivallusta ja hetken sen jälkeen, kun vastaavasti tieto ja sisäinen koskettavat ihmisen ajatusmaailmaa yhä enemmän, mitä lähemmäksi lopullista kastetta ja perimmäisen totuuden kohtaamista liikutaan. Viimein totuuden tie johtaa kahden totuuden tasapainoon, ja yksilösielu muuttuu täydelliseksi sieluksi, eli tieksi itseksi.

Kuva 49. Kaksi totuutta - ulkoinen ja sisäinen maailma.

Kun ihminen on kiinni ulkoisessa olemisessa, hän palvoo äitimaata ja rukoilee taivaan isää. Tässä vaiheessa sielun on lähes mahdotonta ymmärtää heitä, jotka ovat jo edenneet seuraavaan, sisäiseen vaiheeseen. Pahimmillaan ulkoisen totuuden rakastajat jopa ryhtyvät tuomitsemaan sisäisen vaiheen kulkijoita. Tämä on yhtä mieletöntä, kuin että vain järkeensä tukeutuva psykologi yrittäisi parantaa tahdostaan sairastunutta mieltä. Toki aivan samalla tavalla sisäiseen vaiheeseen päässeet, ovat itsensä sisällä niin lujasti, etteivät he enää muista, miten he itse olivat vielä vähän aikaa sitten kiinni ulkoisessa. Myös tällöin on vaarana ryhtyä tuomitsemaan ja väittelemään tiellä eri vaiheessa olevien ihmisten kanssa. Tämä on yhtä hullua kuin se, että joku ihminen vetoaa omaan ikäänsä ja pitää sitä osaamisen auktoriteettina ja mittarina.

Jos sielu ryhtyy parantajaksi tai henkiseksi opettajaksi ennen kuin hän on kulkenut totuuden tien läpi kokonaan, on todella suuri riski jumiutua opettamaan vain jotain tiettyä totuuden tien vaihetta, väittäen sitä koko totuudeksi. Tällöin yksilösielu on tietämättään vain irvikuva täydellisestä sielusta, ja väärä profeetta on saanut siitä otteen. Tähän ansaan pudonnut sielu ei koskaan opeta muita oikein kuolemisesta, rahasta ja nimestä luopumisesta tai elämänsä hukkaamisesta ja pyhittämisestä.

Kaksi totuutta yhtyy ihmisen sielussa vasta totuuden tien kolmannessa vaiheessa. Kolmannessa vaiheessa ihminen on oppinut tuntemaan ensin tiedon ja sitten elämän (tai ensin elämän ja sitten tiedon). Hän on myös ensin kulkenut totuuden tietä toiseen suuntaan, ja sitten jälleen toiseen suuntaan. Henkisen evoluution alussa, kun suunnattiin kohti kuolemaa, kasteiden järjestys oli hengenkaste, tulikaste ja vesikaste, ja vastaavasti sielun uudelleenrakentamisen aikaan kaikki kääntyi päälaelleen ja järjestys oli vesikaste, tulikaste ja pyhän hengen kaste ja kirkastuminen suureen rauhaan.

Henkistä evoluutiota (totuuden tietä) voi ajatella luomisen vuorokausien kautta. Vaikka ihmisen lähtökohta on kuudennessa päivässä, ei hän voi suoraan hypätä seitsemänteen päivään. Ihmisen tuleekin ensin kulkea kohti alkua, aina ensimmäiseen päivään asti ja sen ohi. Kun ihminen saa ymmärryksen kaiken alusti, eli hengenyhteys aukeaa kokonaan, voi ihminen alkaa kulkemaan uudestaan luomisen vuorokausia kohti kuudetta päivää. Jossain vaiheessa ihminen huomaa olevansa täsmälleen samassa pisteessä, kun hän oli jo tien alussa, mutta nyt täysin tietoisena (ja voisi sanoa terveenä ja tasapainoisena) versiona itsestään. Ja tässä vaiheessa ihminen voi astua seitsemänteen päivään. Nyt ihminen ei ole enää vain ihminen, vaan hän on ihminen ja jumalallinen olento. Tasapainoinen sielu ei ole enää maallinen tai edes taivaallinen minä, vaan se on potentiaali olla mitä tahansa. Siksi se näyttää, kuin se ei olisi mitään. Kun yksilösielu ei ole enää kiinni itsessään, omassa häiriössään, kaikkinäkevä silmä aukeaa.

• Edellinen
• Seuraava