Valitettavan monet ihmiset pitävät lepopäivän pyhittämistä uskonnollisena järjettömyytenä, ja näin he samalla ajavat itsensä suuresti harhaan. Vaikka lepopäivällä kunnioitetaankin perimmäistä totuutta ja Jumalaa, on se silti määrätty ihmistä itseään varten. Ajattele tätä hetki: sapatti, eli lepopäivä on määrätty paastoineen ja rukouksineen sinua itseäsi varten. Todellisen lepopäivän tehtävä on antaa sinulle aikaa rauhoittua arjesta sekä nimenomaan keskittyä opiskelemaan ja tutkimaan asioita, jotka koskevat sinua itseäsi. Lepopäivä on juuri se päivä, jolloin pysähdytään pohtimaan, mikä ravinto minulle sopii, mikä liikuntamuoto tuntuisi hyvältä, ja miten oppisin meditoimaan tai hypnotisoimaan itseäni, eli rukoilemaan oikein. On ollut vain tietämättömien ihmisten sokeaa toimintaa ohjata tätä perimmäisen totuuden opiskeluun pyhitettyä päivää uskonnollisten menojen ja rituaalikaavojen sokeaan toistamiseen.

Jos kirkossasi opetetaan perimmäistä totuutta sekä erityisesti sitä, miten sinä itse voit voida paremmin ja lähestyä tuota totuutta, sinun kannattaa käydä kirkossa vaikka joka päivä. Vastaavasti, jos tuossa laitoksessa ei opeteta näitä asioita, vaan pyritään keskustelemaan ja väittelemään asioista, joista kukaan ei näytä tietävän mitään, tai vain toistellaan korulauseita vuodesta toiseen, ei sinun kannata siellä enää viettää aikaasi. Vietä ennemmin aikasi yksin, tutkiskellen omaa sieluasi.165

165 Myös Jeesus opetti näin: ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matteus 6:6)

Millainen on sitten todellinen lepopäivä? Sillä ei ole niinkään merkitystä, vaan ehkä parempi kysymys olisi, mitä sapattina ainakin kannattaisi tehdä. Tähän on jo helpompi vastata:

  1. Kannattaa keskittyä sielun paaston määritelmässä (määritelmä 50) esitettyihin asioihin, ja siis niistä luopumiseen joko kokonaan tai osittain.
  2. Toiseksi kannattaa opiskella aiheita, jotka riippuvat täysin omasta tietoisuusasteesta ja vaiheesta totuuden tiellä. Jonkun kannattaa opiskella omia uskomuksiaan ja arvojaan, kun toiselle on ajankohtaista miettiä geometrista pisteen käsitettä ja itsensä transsiin saattamista.

Lepopäivän nimitys tulee suoraan KET:n vasemmasta puolesta, jossa perimmäiseen totuuteen liitetyistä neljästä olemattomasta ominaisuudesta yksi on lepo. Lepopäivä tulee pyhittää niin kauan, kunnes ihmisestä tulee valmis ja valaistunut. Perustelut voi löytää vaikkapa Raamatun luomiskertomuksesta, jossa Jumala itsekin lepää lopullisesti vasta kaiken tultua valmiiksi. Myös pyhät kirjat ovat suotavaa luettavaa lepopäivälle, mutta niiden lukeminen käy turhaksi, ellei lähipiirissä ole ihmisiä, joiden ymmärrystaso riittäisi valaisemaan niitä. Onkin hyvin yleistä, että vasta totuuden tien ensimmäisen vaiheen, eli vesikasteen jälkeen ihmisen oma sielu on riittävän avoin lukemaan näitä kirjoja. Pyhien kirjojen lukeminen ja syvällinen ymmärtämien edellyttää sitä, ettei ihmisen ego enää koe tarvetta puuttua mihinkään. Tällöin mieli on valmis ottamaan kaiken vastaan juuri niin kuin se on – symbolien kielellä ja ensisijaisesti mentaalisesti, samaistettuna omaan kokemusmaailmaan.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).