Henkinen herääminen tarkoittaa yleensä oman sen hetkisen todellisuuden ja arjen yhtäkkistä heilahdusta. Henkisessä heräämisessä ihmisen sydän aukeaa ja hän huomaa, että se todellisuus, jossa hän on siihen asti elänyt, ei olekaan koko totuus, vaan kuin pieni kapea näkökulma jostain tarunhohtoisesta maailmasta. Joskus henkinen herääminen on niin raju kokemus, että henkilö saattaa löytää itsensä psykiatrisesta hoidosta tai muuten uhkaavista ja vaikeista tilanteista.

Joskus sanotaan, että ihminen syntyy ja kuolee yksinään ja alasti – sama pätee henkiseen heräämiseen. Henkistä heräämistä on kuvattu muun muassa sanoin herääminen, syntymä, havahtuminen, sydämen aukeaminen, läsnäoleminen, sekä nykyhetken ja läsnäolon voima. Henkinen herääminen ei useinkaan tapahdu kahdelle eri ihmiselle täsmälleen samalla tavalla, vaan hyvin persoonallisella tavalla. Tämä johtuu siitä, että ihminen on osa monimutkaisia suhteita. Ihmistieteissä sanotaan, että ihminen on psyykkinen, kehollinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Sanotaan jopa, että sosiaalisuus on olennainen osa identiteettiämme: olemme jonkun isä tai äiti, lapsi tai sisko, työntekijä, esimies ja ystävä. Hahmotamme itseämme ja elämäämme näiden suhteiden kautta, joita pidämme itsellemme välttämättöminä, tärkeinä tai rakkaina. Ihmiset haluavat elää osana ryhmiä ja yhteisöjä, jotka parantavat heidän hyvinvointiaan ja joiden jäseninä, tietyissä rooleissa, he voivat saada kunnioitusta ja arvostusta. Juuri siksi, että oma minuutemme on niin vahvasti sidoksissa toisten ihmisten olemassaoloon, vastavuoroisuuteen, hyväksyntään ja tukeen, meidän on vaikeaa avata hengellistä ulottuvuuttamme. Maailma vaatii meitä elämään sen säännöillä – teemme työtä, tapaamme ihmisiä, harrastamme, huolehdimme velvollisuuksistamme ja toisista ihmisistä. Pysymme kiinni siinä minuudessa, johon olemme kasvaneet – osana maailmaa.

On vaikeaa, ja välttämätöntä, kääntää selkänsä kaikelle sille, joka pitää meidät unessa. Tämä minä, joka tuntuu meille niin tärkeältä, ei ole totta. Jeesus puhui kuolleista, jotka hautaavat kuolleita, Buddha taas aisteihinsa kiinnittyneistä tietämättömistä. Vasta irtaannuttuaan elämästään ja toisista ihmisistä he löysivät oman todellisen alkuperänsä, ja muistivat, keitä he aivan alun perin olivat olleet – ja joiksi heidän jälleen täytyi tulla. On jokaisen ihmisen tehtävä muistaa henkinen alkuperänsä, kutsuimmepa sitä sitten perimmäiseksi totuudeksi tai Isäksi (tai KET:ksi). Se tapahtuu vain kyseenalaistamalla se minuus, jonka vallassa maailmassa elämme. Tämä tarkoittaa yksinäisyyttä ilman tunnetta yksinäisyydestä - irrottautumista maailmasta, joka haluaa pitää meidät unessa.

Henkisestä heräämisestä on olemassa jo tuhansittain erilaisia tarinoita ihmiskunnan muistiinkirjoitetussa historiassa. Jo pelkästään tämän nojalla on melko huolimatonta ajattelua kieltää sen olemassaolo ja mahdollisuus. Toisaalta hyvin monet henkisesti heränneet ihmiset ovat usein tunnustaneet, etteivät he välttämättä, tai todellakaan, olisi edes itse uskonut tällaisten tapahtumien mahdollisuuteen, ennen kuin kaikki alkoi omalla kohdalla todella tapahtua. Aivan samalla tavalla vielä 500 vuotta sitten valtaosa ihmiskunnasta olisi valheenpaljastuskoneeseen kytkettynä kyennyt kertomaan, miten maa on litteä kuin pannukakku, ja kokeen tulos olisi näyttänyt ”totta”. Henkisellä tiellä on hyvin tärkeää pitää mielessä se mahdollisuus, ettei välttämättä tiedä vielä kaikkea, tai ettei välttämättä tiedä vielä yhtään mitään.

Kirjan ensimmäisen luvun ideana on avata henkistä heräämistä, sen eri vaiheita sekä siihen liittyvää psykologiaa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).