LUKU IV: SUURI RAUHA

Se, mitä meiltä totuuden tien viimeisellä portilla odotetaan, on jotain mitä kukaan ei haluaisi vapaaehtoisesti koskaan tehdä. Minuuden ja itsen on kuitenkin pakko kuolla – vasta se tuo mahdollisuuden tasapainosta ja vapautuksesta. Voit pohtia asiaa seuraavalla tavalla: kun minä kuolee, kuolee yksi tapa olla häiriötilanteessa universaaliin tasapainoon nähden. Samalla kuitenkin ihmisen itse herää, ja näin se ajaa sielun uudelleen, uuteen epätasapainoon ja häiriö on taas syntynyt. Jos ennen oltiin kallellaan menneeseen, niin nyt ihmetellään tulevaisuutta. Jos ennen oltiin visuaalisia, niin nyt on kinesteettinen kanava avoinna. Näin ihmisen sydämestä auenneet supervoimat syöksevät hänet kohti uutta epätasapainoa.

Käytännössä vasta minän ja itsen molempien kuolema tarkoittaa vapautumista yksilösielun häiriöistä. Siten sielu pääsee sen kolmanteen potentiaaliin, eli täydellisen sielun keskipisteeseen. Pisteeseen, jossa näennäisesti ei ole mitään, mutta silti siinä on kaikki läsnä. Tässä pisteessä persoona on ja ei ole yhtä aikaa. Tästä pisteestä käsin reagoidaan, kuten on, ei kuten joku haluaisi. Toki tässä pisteessä se joku, joka haluaisi, voimistuu ja voimistuu, onhan sen kohdalla nyt tosi kyseessä.

Muistatko vielä, että henkisen evoluution viimeistä porttia kuvaa esimerkiksi ikuinen symboli kameli ja neulansilmä. Mutta mitä me siitä jo opittiin? Me opittiin jo se, että valo kuljettaa kamelin sisätiloihin. Ihmisen ei itse tarvitse tehdä mitään, tai olla mitään, vaan se oli se valo, joka teki kaiken ja vei kamelin sisälle. Mutta mikä meissä on se valo? Miten se valo saadaan tulemaan persoonan takaa läpi? Miten ollaan tekemättä yhtään mitään? Ajattelepas näin: jos minän kuolema tuli mahdolliseksi sillä, että sinä luovuit omasta identiteetistäsi, arvoistasi ja uskomuksistasi, niin etkö silloin todella luopunut lähes kaikesta? Kyllä, sinä luovuit kaikesta minkä luulit olevan totta, ja minkä olit rakentanut tähän maailmaan. Mutta samalla sinä luovuit kaikesta niin tehokkaasti, että ajauduit uuteen epätasapainoon, itsen taivaalliseen hurmioon. Ja seuraavaksi sinun tuli luopua myös tästä luopumisesta saadusta edusta. Toisin sanoen sinä viimein luovuit luopumisesta, eikö? Luopumisesta luopuminen on siis omasta jumalallisuudesta ja kaikkivoipaisuudesta luopumista. Ihminen ei ole Jumala, vaikkei hän viimekädessä ole vain ihminenkään.

Sielun sisäinen keskipiste on kuin tietokoneen prosessorin ydinkohta, jossa sähkövirta kohtaa lähes lukemattoman määrän transistoreja, ja joiden kautta se muuttuu sarjaksi nollia ja ykkösiä, eli binäärikoodiksi. Tämä on se piste, jossa valo kohtaa raudan ja ohjelmistot. Tämä on se piste ihmisen sielussa, jossa valo kohtaa kehon ja mielen. Ihmisen tahto puhuu lajittelujärjestelmänsä kautta aivan samanlaista binäärikoodia kuin tietokonekin – tämä on sydämen kieltä. Vaikket olisi tietoisesti ymmärtänyt tätä tekstiä, pystyt kuitenkin jossain määrin olemaan sen kanssa samaa mieltä. Se johtuu sydämesi kyvystä samaistaa metaforien kautta asioita toisiinsa. Siitä tässä on kyse.

Symbolit ovat kielenä yhtä aikaa sekä tietoista että tiedostumatonta. Siksi antautuminen symboleille, ja samaan aikaan vapautuminen persoonallisista symboleista, auttaa meitä vapautumaan perimmäisestä tavasta lajitella asioita, eli tuottaa tätä kyseistä binäärikoodia sielun tietokoneelle. Tällöin valo pääsee sisään sellaisenaan - se täyttää ja valaisee koko sielun.

Otetaan sitten sama neurolingvistisen ohjelmoinnin kielellä. Tahdon lajittelujärjestelmä toimii mielen syvimmällä tasolla ja siksi se toimii kaikkien strategioiden, identiteetin, arvojen ja uskomusten koodina. Lajittelujärjestelmä pakottaa ihmisen käyttämään vain rajattuja submodaliteetteja. Nämä submodaliteetit ovat juuri tälle yksilölle ominaisia ja siksi ne muodostavat hänen persoonallisuutensa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ihminen vapautuu omasta lajittelujärjestelmästään, hän ei enää ota pakotettuna vastaan submodaliteetteja, vaan näin samalla myös vapautuu niistä. Lajittelujärjestelmän takaa paljastuu nyt metaforinen järjestelmä, jolle mielen tulisi kyetä kokonaan antautumaan. Samalla tulisi luopua persoonallisesta tavasta mieltää symboleja ja ottaa ne vastaan totuuteen ja todellisuuteen perustuen.

Kun ihminen toimii yllä olevalla tavalla, mieli yhdistyy sisäiseen sähkövirtaan, ja näin se vapautuu lajittelun ohessa submodaliteeteista, eli aistihiukkasista. Tämä tarkoittaa ihmisen vapautumista omista aistihavainnoista! Näin käy toteen pyhien kirjojen kuuluisat opetukset, kun esimerkiksi Buddha ja Krishna opettavat meitä vapautumaan aisteistamme. Samaa tarkoitetaan sillä, kun todetaan Jeesuksen voittaneen elämän, tai Horuksen kesyttäneen sen. Sisäinen elämämme saa voimansa aistihavainnoista, muodoista ja kuvauksista, mutta nyt valoon yhdistyttäessä tämä ei ole enää ainoa vaihtoehto. Toinen vaihtoehto toimii täysin eri tavalla, kuin päinvastoin.²⁰¹

Valo avaa sielun ja alkaa tuoda meihin tietoa. Tämä tieto opettaa meitä itsestämme, ihmisyydestä, hyvän ja pahan suhteesta, sekä ihmisen ja Jumalan suhteesta.

²⁰¹ Ajattele, kuinka hyvä metafora valo on. Sehän on sekä aaltoliikettä että hiukkasmaista, suoraa liikettä. Aaltoliike yhdistää sen elämään ja KET:n oikeaan laitaan, kun vastaavasti hiukkasominaisuus yhdistää sen KET:n olemattomaan puoleen, eli tietoon. Tämän vuoksi symboli valo vastaa täydellistä sielua KET:ssa. Se, mitä täydellinen sielu on psykologiassa, sitä samaa valo on vaikkapa tähtitieteissä. Se on kaiken alku ja loppu – pieni fotoni, tähti ja lopulta luhistunut neutronitähti ja musta-aukko.

• Edellinen
• Seuraava