Persoonallisesta luovuudesta luomistyöhön

Järkiluovuudessa on kyse luovuuden valjastamisesta tietoisen mielen käyttöön. Jotta alussa hyvin abstraktilta tuntuva luovuus voidaan saada hallintaan, tulee ymmärtää kaikkein syvimmät mielen ja koko sielun toimintaperiaatteet.

Kirjassa Descartesin virhe (Damasio, 1994, 161) todetaan: ”Loputon luomisen prosessi on päättelyn ja päättämisen ydin.” Tietokirjailija Damasion esiintuoman ajatuksen mukaan olisi olemassa jatkuva, eli loputon luomisen prosessi, johon vaikuttaa erityisesti se, miten ihminen päättelee ja päättää. Muutaman pääotsikon jälkeen, kun määritellään tahto ja sen joko-tai-valinnoista koostuva olemus, tämä ajatus tulee vieläkin kirkkaammaksi. Pohdi tätä hetki: jos ihmisen jatkuvassa luomisessa on vallassa niin sanottu väärä profeetta, eikö hänen jokapäiväinen päättelynsä ja päättämisensä ole pullollaan vääristyksiä, yleistyksiä, poisjättämisiä ja jopa itse keksittyjä asioita? Vastaavasti, jos ihminen päättelyn ja päätöksenteon lähtökohtana on puhdistunut yliminä (järkitason moraalikäsitykset) sekä opiskelun ja henkisten pinnistelyiden kautta saavutettu ymmärrys logiikan lainalaisuuksista, on henkilön jokapäiväinen elämä automaattisesti totuudenmukaista. Tätä tarkoittaa myös historiasta tuttu ilmaus Taon mukainen elämä (ks. esim. Kungfutsen ja Laotsen opetukset), jossa henkilö elää jatkuvassa ja tietoisessa yhteydessä totuuden kanssa. Myös Taon mukainen elämä edustaa elämistä ja toimimista luonnonlakien ja hyvyyden mukaan, ei omien taipumusten tai mieltymysten mukaan.

Luovuuden valjastamiseen tietoisuuden käyttöön palataan kirjassa myöhemmin, jolloin perehdytään antiikin seitsemään tieteeseen sekä tietoisuuden perustyökaluihin: sanoihin, lukuihin ja lausuntaan. Samassa yhteydessä tutustutaan järkiluovuuteen liittyviin seitsemään luonnonlakiin, joista jokainen on sekä tieteissä että uskonnoissa merkittävässä asemassa.

Esimerkki (puutarhasta paratiisiin)

Oli kerran nainen, joka jokainen kevät alkoi rakentaa puutarhaansa. Hän kokeili jatkuvasti jotain uutta ja siksi hän joutui usein ihmettelemään, mikseivät jotkut kasvit menestyneet. Vuosia kului ja nainen oppi ymmärtämään, mitkä kasvit parhaiten menestyivät juuri hänen puutarhassaan. Sitten eräänä keväänä kaikki muuttui. Nainen katsoi puutarhaansa etäämpää ja näki metsän sen takana. Hän huomasi, että metsä oli jo valmiiksi täydellinen: siellä kasvoivat juuri ne kasvit ja puut, jotka tuolla alueella kaikkein parhaimmin kuuluivatkin kasvaa. Metsä noudatti luomistyötä, ja nainen oli tuohon asti noudattanut omaa luovuuttaan. Lopulta metsä voittaa aina. Tämän ymmärrettyään nainen astui puutarhastaan paratiisiin.

Luovuustason viimeisiksi sanoiksi nousevat: luominen on luovuutta, johon ihminen ei lisää mitään omaa. Luominen on siis totuuden tahdon toteuttamista ilman henkilökohtaisia taipumuksia, uskomuksia, arvoja ja identiteettiä. Persoonallinen luovuus voi ilmetä ihmisen elämässä kausiluontoisesti, kuin puuskittain. Todellisen luomistyön sisäistäminen on kuitenkin lähes vastakkainen sen kanssa - luominen on jatkuva prosessi. Se ei ole koskaan alkanut, eikä se tule koskaan päättymään. Luomistyötä voidaan kyllä tarkastella joidenkin sovittujen rajojen sisällä, muttei tuolloin koskaan saavuteta ymmärrystä koko totuudesta. Luominen ja luomistyö ovat sama asia kuin totuuden tie ja evoluutio (myös henkinen evoluutio). Ne ovat lopulta myös ikuinen elämä.

• Edellinen
• Seuraava