Persoonasta irtipäästäminen ja perisynnintunnustus

KET:n mukaan mikä tahansa asia on aina tulkittavissa sekä yksilön että ryhmän näkökulmista (eli konteksteissa, viitekehyksissä), ja niin on myös tahdon laita. Ihmisellä on hänen oman tahtonsa lisäksi myös monia muita tahtoja, joihin hän on tietoisesti tai tietämättään sidottuna. Jotta omaa tahtoa päästään edes puhuttelemaan, saati sitten siitä vapautumaan, tulisi ihmisen ensin vapautua kaikista ryhmistä, joiden eri kontekstit ihminen on sielussaan hyväksynyt.

Jotta ihminen kykenee päästämään irti kärsimyksestä, tulee hänen oppia päästämään irti persoonastaan ja omasta tahdostaan. Ja jotta ihminen kykenee päästämään irti omasta tahdostaan, tulee hänen ensin oppia päästämään irti eri ryhmiin liittyvästä tahdostaan. Ihmisen sisäinen ja ulkoinen itsekkyys opettaa jokaiselle ihmisen itsekkään tahdon säilymismekanismin. Tahto pyrkii aina ensisijaisesti ohjaamaan huomion itsensä ulkopuolelle, jotta se sisäisesti pysyisi koskemattomana. Jos tämän ymmärtää oikein ja syvällisesti, ymmärtää myös tahdonluopumiseen liittyvän yksinolemisen roolin. Tahdostaan ei kukaan kykene vapautumaan muuten kuin hetkellisen, täydellisen yksinäisyyden kautta.¹²⁵

¹²⁵ Siksi Johannes Kastaja ja Jeesus menivät erämaahan, siksi Muhammed meni vuorille, siksi Buddha jätti rikkaan elämänsä ja erakoitui luostareihin jne.

Yksin oleminen ja symboliseen (tai ihan aitoon) erämaahan vetäytyminen on nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa melko haastavaa. Onneksi henkinen evoluutio on pakottanut järjenaikakautena huolehtimaan köyhistä ja vähäosaisista, jolloin kuin sivutuotteena on päässyt syntymään erilaisia tukimuotoja, joita hyödyntäen vetäytyminen yhteiskunnasta on mahdollista halutessaan tehdä. Käytännössä tämä vaatii kaikesta luopumista, ja sitähän tässä juuri muutenkin pyritään mittaamaan.

Yllä olevien kuvauksien mukaisesti, kun ulkoinen itsekkyys ei enää löydy itselleen vastustajia, tapahtuu itsekkyyden kehitysvaiheen muutos: se muuttuu sisäiseksi itsekkyydeksi. Yksin olemisella ja symbolisella erämaavaelluksella on vain yksi päämäärä: vapautuminen sisäisestä itsekkyydestä. No miten sisäisen itsekkyyden pää sitten saadaan löytyä poikki? Tämä on hyvä kysymys, ja se on käytännössä sama kysymys kuin se, että mikä erottaa totuuden tien ja turmion tien toisistaan? Vastaus niihin kuuluu: perisynnintunnustus.

Perisynnintunnustus

Järkitason yhteydessä opetettiin, että perisynnintunnustus tarkoittaa oman rajallisuuden tunnustamista: mitä jos se onkin niin, ettet tiedä yhtään mitään tästä maailmankaikkeudesta ja syvyydestä. Tahdosta luopumisen yhteydessä tunnustus tulee syventää kolmeen osaan:

1. Oman tunnetason ymmärtäminen ja sen tunnustaminen, että sitä on tähän saakka hallinnut peto, joka on toteuttanut itsekkyyden tahtoa.
2. Oman järkitason ymmärtäminen ja sen tunnustaminen, että sitä on tähän saakka hallinnut väärä profeetta, joka on myös toteuttanut itsekkyyden tahtoa.
3. Oman ulkoisen ja sisäisen itsekkyyden ymmärtäminen ja sen tunnustaminen, että ihmisen valtias on tähän saakka ollut itsekkyys (symbolinen saatana) itse.

Jos ihminen olisi vain eläin eläinten joukossa, ei ”perisynnissä” olisi mitään ongelmaa. Ihminen vain toteuttaisi oman tarkoituksensa olemalla eläimenkaltainen, ilman syvempää tietoisuutta ja ymmärrystä tiedosta ja totuudesta. Ongelma kuitenkin on olemassa, sillä lähes jokainen ihminen oppii ymmärtämään, näitä samoja asioita läpikäytyään, ettei ihmistä ole luotu vain eläimeksi tai taikauskoiseksi oman edun tavoittelijaksi. Tällöin ihmiselle voi syntyä aavistus tai kaipaus muunlaiseen, kuin pääosin tiedostumattomaan vuorovaikutukseen itsensä, muiden ihmisten ja maailmankaikkeuden kanssa. Tällaisen uuden ajattelutavan ja tietoisuusasteen omaksuminen ei ole kuitenkaan helppoa tai kivutonta.

Tähän asti vain pyhät kirjat ovat lohduttaneet ihmiskuntaa tiedolla, että tie, joka johtaa tiedostumattoman kärsimyksen päättymiseen, on mahdollista löytää ja mahdollista kulkea läpi (totuuden tie). Tie pelastukseen ja jatkuvaan iloon tuntuu aluksi jopa liian hyvältä ja uskomattomalta. Sehän tarkoittaisi samalla myös, ettei ihmisen elämässä yksikään kärsimys ole liian suuri tai mikään henkinen kriisi kaoottisen merkityksetön: myös elämä itsessään johdattaa ihmistä kohti perimmäistä totuutta. Syy ihmisen tietoiselle tai tiedostumattomalle kärsimykselle syntyy vain, jos ihminen ei itse ole vielä valmis kohtaamaan perimmäistä totuutta ja armoa. Jos ihmisen tahto ei enää janoa omaisuutta tai tarvetta lajitella asioita, siitä tulee sillä samalla hetkellä vapaa tahto. Tämä on myös Jumalan tahto, sekä ihmiskunnan elämäntarkoitus. Siksi me olemme täällä. Siksi sinä olet täällä. Sinä et ole täällä kiinnittyäksesi mihinkään tai keneenkään, vaan ollaksesi vapaa.

Ajattele: kaikilla asioilla on merkitys. Mikään asia ei tapahdu ilman syytä, ja jokaisen syy-seuraussuhteen perimmäinen syy on sen alullepannut tahto, joka on joko itsekkyyden, eli sinun tahtosi, tai Jumalan tahto. Ikuisen tahtotaistelun kaksi osapuolta ovat: i) Ihmisen itsekkyys, jota edustavat elämä ja ankaruus, sekä ii) Jumalan täydellinen rakkaus, jota edustavat perimmäinen totuus ja armo (vrt. Johannes 1:17).

Palautetaan vielä kerran mieleen Kuolleiden kirjan loitsu, sydämen punnitseminen. Jo 5000 vuotta sitten opetettiin, miten ihmisen ensimmäinen herääminen tapahtuu suuren tulvan salissa, kun hänen sydän punnitaan ensimmäisen kerran hyveen sulkaa vastaan. Tässä tapahtumassa ihmisen sydän on juuri hänen itsekkyytensä, eli tahtonsa ja hänen sisäinen puntarinsa, eli tapansa lajitella asioita. Tätä tahtoa verrattiin sitten hyveiden sulkaan, joka on käsite Ma'at, eli jumalainen järjestys, hyvyys, tieto ja perimmäinen totuus (KET itse). Ihmisen itsekäs tahto on huntu hänen silmiensä edessä – vain se erottaa sielun ja hengen toisistaan.

Esimerkki (pallomeri)

Eräänä päivänä juttelimme yhden totuuden tien kulkijan kanssa ja keskustelumme ohjautui pallomeriin. Kysyin tuolta ihmiseltä, että minkälaisen kuvan hän muodostaa ajatuksiinsa pallomerestä. Kyseisen henkilön persoonallisuus on ollut kallellaan luovuuteen päin ja siksi hän sanoi kuin apteekinhyllyltä: ”Se on tällainen ja tällainen, ja sitten lisätään siihen vähän tätä ja näin. Tässä on pallomeri.”

Samalla kun kuulin ystäväni vastauksen, pysähdyin ja annoin pallomeren tulla myös omiin ajatuksiini. Mieli oli tyhjä, ja vasemmalta päin esille alkoi nousta erilaisia pallomeriä, joissa olin viimeisten vuosien aikana ollut. Samaan aikaan oikealta päin alkoi tulla erilaisia itse luotuja pallomeriä. Kun luovuus ja muisti toimivat tasavertaisina, sanoin ääneen, että nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa vapautuminen lajittelujärjestelmästä. Persoonallisuuteni ei pakottanut minua enää toimimaan oman tahtoni mukaisesti, vaan sen sijaan kaikki mahdollisuudet olivat sielussani auki.

Ihmisen persoonallisen ja kollektiivisen lajittelujärjestelmän luoma suurin illuusio on pakotettu valinta. Monet jopa pitävät mottonaan ”elämä on täynnä valintoja”. Tekemällä valintoja – tietoisesti tai tietämättään – ei kukaan voi kuitenkaan vapautua elämän pauloista. Mitä paremmin ihminen kykenee olemaan tekemättä valintoja autopilotilla, sitä enemmän yksilösielu alkaa ajatella ja toimia, kuten täydellinen sielu, ja sitä enemmän yksilösielu alkaa lähestyä KET:aa.

Viimein, kun ihmisen persoonan alkuunpaneva voima (eli tahto) on tullut sopusointuun KET:n kanssa, on ihmistä koeteltu tarpeeksi. Kuka enää voisi vaatia kestämään enempää kuin sen, mitä tulikasteessa on tullut vastaan? Jumala voi. Ja jotta yksilösielu saadaan sopivasti sisäiseen sekasortoon, annetaan sen sielunsilmän aueta tässä vaiheessa.

• Edellinen
• Seuraava