Sielun teoria: täydellinen sielu, maailmansielu ja yksilösielu

KET jälkeen siirrytään sielun teoriaan. Sielun teoria koostuu kolmesta määritelmästä, jotka periaatteessa kaikki kuvaavat yhtä ja samaa sielua, mutta sen eri tietoisuusasteella. Henkisen evoluution alussa sielu on hyvin persoonallinen yksilösielu. Henkisen heräämisen aikaan sielu käy ensimmäisen kerran tasapainossa ja tällöin siinä aktivoituu yhteys maailmansieluun, eli ihmiskunnan yhteiseen kollektiiviseen alitajuntaan. Jos yksilösielu oppii päästämään irti myös tästä suuremmasta ja mahtavammasta sielutyypistä, on sen mahdollista valaistua ja kirkastua osaksi täydellistä sielua.

Esimerkiksi kristillisyydessä ja juutalaisuudessa ihmiskunta on nähty Jumalan tahtona, eli Jumalan kuvana ja lapsena, jonka alkuperäinen nimi on ollut Aatami, eli ensimmäinen ihminen.³ Tässä kirjassa ensimmäistä, jakamatonta ihmistä kutsutaan nimellä täydellinen sielu. Ihmiskunnan henkisen evoluution mukaan Jumalan kuvaksi ja lapseksi kelpaa lopulta kuka tahansa ihminen, henkilökohtaisen yksilösielunsa puhdistumisen jälkeen.⁴

Jo antiikin tiede piti ihmiskuntaa mikrokosmoksena, eli maailmankaikkeuden pienoismallina, joka sisältää kaiken saman tiedon kuin makrokosmos, eli maailman-kaikkeus (olevaiset) ja tyhjyys (ei-olevaiset). Tämä on lähtökohtana myös KET:n ja täydellisen sielun määritelmän välillä – henkisen evoluution ajan ne lähestyvät toisiaan ja lopulta saavuttavat ykseyden.

³ Tätä tukee täydellisesti se fakta, että nimi ”Adam” tarkoittaa hepreaksi ”ihmiskuntaa”.

⁴ Tähän liittyy Raamatussa esitetty Jeesuksen lempinimi ”ihmisen poika”, eli KET:n mukaisesti Jeesuksesta tuli ihmiskunnan poika, Aatamia vastaava täydellinen sielu, joka on Jumalan lapsi. Myös Koraani vahvistaa Jeesuksen ja Aatamin yhtäläisyyden Imranin perheen suurassa (3:59). Muita täydellisen sielun eri nimiä ovat ainakin olleet Horus, Melkisedek, Kristus, Muhammed Annuur, Buddha, Krishna, Kungfutse ja Laotse. Vastaavasti esimerkiksi Carl Jung nimitti täydellistä sielua suureksi mieheksi.

Kuva 3. Täydellinen sielu

Määritelmä 2.1 (Täydellinen sielu; Jumalan lapsi, Jumalan tahto)

Täydellinen sielu on maailmansielun ja yksilösielujen ”olemisen” mahdollistava symbolinen astia, johon on kerääntynyt maailmankaikkeuden kaikki tieto ja elämä. Täydellinen sielu sisältää potentiaalisesti kaikki menneet ja tulevat ajat ja paikat, ja siksi se luomistyönä (eli evoluutiona, totuuden tienä, tienä) mahdollistaa ja luo kaiken kaikkialle, joka hetki. Täydellisellä sielulla ei ole persoonallista tai kollektiivista alkua ja loppua, eikä se siksi koskaan synny, kuole tai muuten häviä. Täydellisen sielun perusosat ovat muisti, luovuus, järki ja tunne. Sen pystyakseli muodostuu tietoisuudesta ja tiedostumattomuudesta, eli henkisestä tilasta. Täydellisen sielun vaaka-akselia nimitetään ajaksi, joka virtaa vasemmalta menneestä oikealle tulevaan. Täydellisen sielun keskipiste on sen tahto, eli se itse. Täydellinen sielu on kuvattu kuvassa 3. Yhteys täydelliseen sieluun avautuu ykseysoivalluksessa.

Henkilöä voidaan pitää valaistuneena ja kirkastuneena, kun seuraavat kolme ehtoa täyttyvät: i) Hän on ensin saavuttanut itseoivalluksen ja sitä kautta noussut yksilösielunsa valtiaaksi ja palvelijaksi. ii) Hän on saavuttanut ykseysoivalluksen maailmansielusta ja sitä kautta noussut myös sen valtiaaksi ja palvelijaksi. iii) Lopullinen valaistuminen tapahtuu jumaloivalluksessa täydellisestä sielusta. Näin sielu on kirkastunut osaksi täydellisen sielun perhettä,⁵ jossa yksi ja sama täydellinen sielu esiintyy vain toinen toistaan erilaisissa kehoissa ja mielissä.

Määritelmä 2.2 (Maailmansielu; Ihmiskunta)

Maailmansielu on menneiden ja olemassa olevien yksilösielujen ”olemisen” mahdollistava symbolinen astia, johon on kerääntynyt kaikki yksilösielujen tietoiset ja tiedostumattomat ajatukset.⁶ Maailmansielu voidaan esittää myös aikajanana, eli ihmiskunnan kollektiivisena elämänfilminauhana, jossa sen symbolisena alkuhetkenä toimii ensimmäinen ihminen, sekä sen loppuhetken ajatusrypäs⁷ siirtyy jatkuvasti nykyhetken mukana kohti tulevaa. Maailmansielu elää luomistyön (eli evoluution ja totuuden tien) kautta kiinni täydellisessä sielussa, ja siksi sillä on kaikki samat sielunosat kuin täydellisellä sielulla. Maailmansielu kuitenkin yleistää, vääristää, poisjättää ja keksii lisää asioita täydellisessä sielussa vallitsevaan perimmäiseen totuuteen nähden. Tämän vuoksi maailmansielu on ajautunut erilleen täydellisestä sielusta.⁸ Yhteys maailmansieluun avautuu itseoivalluksessa.

⁵ Esim. Buddha puhuu jalojen suvusta, ja Raamatussa on mainittu termejä Jumalan pojat, Daavidin sukulinja ja myös Kristuksen omat tarkoittavat tätä samaa hengellistä perhettä. Perheeseen tulevat liittymään kaikki hyvät ja oikeamieliset ihmiset, jotka ovat oppineet tuntemaan itsensä ja kieltämään itsensä, sekä he ovat pyhittäneet oman elämänsä Jumalan tahdon palvelemiseen. Uskonnollisella taustalla ei ole tässä yhteydessä mitään merkitystä.

⁶ Koska ihmisten ajatukset ovat olleet hyviä ja pahoja sekä oikeita ja vääriä, on tätä tasoa kutsuttu myös enkeleiden ja demonien tasoksi.

⁷ Ajatusrypäs siksi, että ihmiskunnalla on joka hetki enemmän kuin yksi ajatus.

⁸ Raamatussa kerrotaan, miten Aatami (ihmiskunta) kuunteli omaa itsekästä tahtoaan (Eevaa, maailmansielua), ja ajettiin pois täydellisestä tilastaan (paratiisista karkottaminen).

Maailmansielu on koko ihmiskunnan yhteinen sielu, eli yksilösielujen yhteenliittymä. Psykologisesti ajateltuna, kuten millä tahansa ryhmällä, myös ihmiskunnalla on ryhmänä sen yksilöjäsenistä eroavia uskomuksia ja käyttäytymismalleja. Niin sanotun itseoivalluksen kokenut ihminen ei ole enää vain oma yksilösielunsa, vaan hän alkaa alitajuisesti saada tietoa ja johdatusta myös maailmansielun tasolta. Tässä vaiheessa johdatuksen kanssa tulee olla tarkkana ja sitä tulee edelleen kyseenalaistaa koko ajan. Valitettavan monet ihmiset eivät ole tietoisia maailmansielun ja täydellisen sielun ”erosta” ja siksi he luottavat maailmansieluun kuin itse totuuteen, ja tämän vuoksi heidät on yleensä muutamassa vuodessa johdatettu jo melko pahasti harhaan.

Määritelmä 2.3 (Yksilösielu; Ajatusjono; Elämänfilminauha)

Yksilösielu on jokaisen ihmisen ”olemisen”⁹ mahdollistava symbolinen astia, johon on kerääntynyt hänen elämänsä kaikki tietoiset ja tiedostumattomat ajatukset. Koska sielu ”on olemassa”, se on jatkuva ”aika-paikka”-mittari. Yksilösielu voidaan yleistämllä jakaa kehoon ja mieleen, joista keho mittaa ja osoittaa ”paikkaa” ja mieli ”aikaa”. Yksilösielu voidaan esittää myös aikajanana¹⁰ (ajatusjonona, elämänfilminauhana), jossa ihmisen alkuhetkenä, ajatus a(0), toimii hänen vanhempiensa sukusolujen yhdistyminen ensimmäiseksi soluksi (tsygootti), sekä sen loppuhetki, ajatus a(n), siirtyy jatkuvasti nykyhetkessä ihmisen elinaikana, ja lopulta ihmisen fyysisessä kuolemassa viimeinen ajatus jää tämän elämän ajatusjonon viimeiseksi ajatukseksi. Yksilösielu on automaattisesti osa maailmansielua. Yksilösielun perusosat ja akselit ovat samat kuin täydellisellä sielulla, vaikkakin yksilösielu yleistää, vääristää, poisjättää ja keksii lisää asioita täydellisessä sielussa vallitsevaan perimmäiseen totuuteen nähden. Yksilösielun ajatukset koostuvat seitsemästä rakenneosasta, jotka ovat: tietoisuus, muisti, luovuus, tahto, järki, tunne ja tiedostumattomuus. Seitsemän osaa ilmenee kukin kaksi kertaa, yksilön ja ryhmän vaikutuspiireissä.

⁹ Rene Descartes lausui: ”Ajattelen, siis olen olemassa.” Tämä lausahdus selittää vain taulukon 1 oikeaa laitaa, eikä siten riitä luonnehtimaan ihmisen kokonaista olemusta. Lähemmäksi pääsee Shakespearen Hamlet, joka pohtii: ”Ollakko, vai eikö olla…” Tässä näet otetaan jo huomioon taulukon 1 molemmat puolet. Totuus ei kuitenkaan löydy olemisen tai olemattomuuden halusta, vaan lopulta se löytyy tahdon täydellisestä alistumisesta.

¹⁰ Voidaan samaistaa NLP-termin ”aikajana” kanssa.

Kuva 4. Yksilösielu kuvattuna ajatusjonona.  Kuva 5. Yksilösielun kuva ilman aika-akselia

Kuvassa 5 esitettyä yksilösielun pelkistettyä kuvaa käytetään myöhemmin yksilösielusta puhuttaessa. Kuvassa yläpisteestä oikealle päin kiertäen pisteet ovat tietoisuus, luovuus, tunne, alitajunta, järki ja muisti, sekä keskipiste on tahto.

Yksilösielun syntymä

Syntyessään tähän maailmaan yksilösielu aiheuttaa epätasapainotilan, eli häiriön täydelliseen sieluun. Psykologiassa tätä häiriötä nimitetään esimerkiksi temperamentiksi, identiteetiksi, persoonallisuudeksi ja persoonaksi. Näiden määritelmien perusteella kyseessä on kuitenkin pikemmin epätasapainotila – eli se tila, mikä on sielun oma tapa olla erilainen kuin täydellinen sielu on. Kaikki persoonallisuudet ovat siis jo lähtökohtaisesti epävakaita, ja voisi sanoa, että ne ovat kallellaan omaan tahtoonsa.¹¹

Kuva 6. Täydellisen sielun tasapainotila (vasen) ja erilaisia epätasapainotiloja

¹¹ Tämä on symbolinen perisynti. Raamatun symboleja mukaillen: sehän on Aatamin sielun tahto (eeva), joka käskee häntä syömään omenan hyvän ja pahan tiedonpuusta.

Esimerkki (sielun erilaisia epätasapainotiloja eli persoonallisuuksia)

• Kuvan 4 vasen laita kuvaa yksilösielua, joka on kirkastunut täydellisen sielun kaltaiseksi, sisäiseksi tasapainoksi. Periaatteessa tuo keskellä oleva rastikin pitäisi vielä kokonaan poistua, jotta myös tahto luopua tahdosta lakkaisi. Näin täydellinen sielu vain on sellainen kuin se. Sen potentiaali on olla mitä tahansa, ja siksi se vaikuttaa siltä kuin se ei olisi mitään.
• Toinen otos vasemmalta havainnollistaa sielua, joka on epätasapainossa tunneosaan. Tällainen ihminen tekee päätöksiä tunteiden varassa, sekä esimerkiksi itkee, nauraa, pelkää tai vihaa enemmän kuin muut. Hän saattaa olla myös esimerkiksi sosiaalisten tunteiden vanki.
• Kolmas otos vasemmalta kuvaa perinteistä akateemista epätasapainotilaa, jossa ihminen on tottunut käyttämään vain järkeä ja muistia elämänsä aikana. Tällaisen ihmisen tunteet ovat telakalla ja hänellä voi olla vaikeuksia luovuutensa kanssa.
• Neljäs, oikeanpuoleinen otos kuvaa sielua, jonka epätasapainotila on luovuuden ja tietoisuuden välissä. Kyseinen persoonallisuus käyttää enemmän sanoja kuin eleitä, ja vielä luovalla tavalla – liekö kyseessä fantasiakirjailija. Lehtitoimittajan epätasapaino tulisi olla ylhäällä tietoisuudessa, mutta vasemmalla puolella – lähempänä muistia ja järkeä.

Karmasta ja sen siirtymisestä

Tässä kirjassa ei määritellä karmaa erityisen tarkasti, mutta kyllä sitä melko helposti voisi käsittää tämän teorian kautta. Voisi lähteä liikkeelle esimerkiksi sellaisesta ajatuksesta, että yksilösielu inkarnoituu maapallolle niin monta kertaa, että se on kerran saavuttanut ykseyden täydellisen sielun kanssa. Yhteys maailmansieluun on jo hyvä, mutta se ei kuitenkaan katkaise sielunkiertoa. Karman voisi määritellä olevan maailmansielun, eli koko ihmiskunnan yhteisen tilan parantamista tai huonontamista omalla toiminnallaan ja ajattelullaan, eli näkyvällä ja näkymättömällä tekemisellään.¹²

¹² Karma tarkoittaa alkuperäisellä sanskritin kielellä ”tekemistä”.

Karmankierrosta voisi todeta, että siinä yksilösielun kuolemanhetkellä voimassa oleva tilanne määrittäisi seuraavan elämän elinolosuhteet. Näin yksilösielu inkarnoituisi sellaiseen perheeseen ja tilanteeseen, jossa hänen koko henkinen ja fyysinen karma ajettaisiin hänen mieleensä ja kehoonsa ensimmäisten kuuden elinvuoden aikana (vrt. määritelmä 15 ja pienempi tietoisuus). Tuossa iässä lapsi ei osaa huolehtia itsestään, vaan hän on vielä täysin läheistensä ja kasvattajiensa armoilla. Tieteellisesti sanottuna karma olisi se tiedostumaton mieli, joka lapselle tulee hänen varhaislapsuuden ja lapsuuden aikana. Ilmeisesti myös Jung oli tätä mieltä, sillä hän kertoi ihmisten nimittävän kohtaloksi omaa tiedostumatonta mieltään.

Yksilösielun ajatusten määrä

Tieteellisen tutkimuksen mukaan ihmisellä on n. 50 – 70 000 ajatusta päivässä, eli n. 35–50 ajatusta minuutissa. Tässä arviossa ei todennäköisesti ole huomioitu esimerkiksi kaikkia tiedostumattoman mielen ajatuksia, kuten uskomuksia ja monia tunneperäisiä, rutinoituneita päätöksiä. Luonto harvoin tarjoilee epäjohdonmukaisia vastauksia, jos vain tutkija itse on perillä koko kontekstista, ja siksi on syytä pohtia, olisiko ajatusten esiintymistiheys jollain tavalla kytköksissä myös pulssiin, joka sykkii keskimäärin 72 kertaa minuutissa.

Jos ajatusten keskimääräinen esiintymistiheys olisi jokseenkin säännöllinen, kuten pulssi, tällöin ajatusjonon nopeus olisi yksilöllinen, aivan kuten lepopulssikin on. Ehkä tämä voisi selittää sen, miksi joillakin ihmisillä ajatukset laukkaavat ”viittä sataa”, kun vastaavasti toiset ihmiset tuntuvat muita selkeästi hitaammilta. Meditaatio on varmasti molemmille ”ääripäille” toimiva keino liikkua kohti keskiarvoa, joka voisi olla vaikkapa tuo 72 ajatusta minuutissa. Lisäksi, koska ajatukset luovat tietoisuuteen ”harhan” jatkuvuudesta, niitä pitäisi syntyä ainakin yhtä paljon kuin filmiin sisältyy kuvia, jotta illuusio jatkuvasta liikkeestä säilyisi mielessä. Teoriassa ajatuksia voisi maksimissaan tulla valonnopeudella, mikä toteutuessaan olisi kuin ”onnistuneen” meditaation vastakohta. Myös tämä sopii myöhemmin luonnehdittavaan tiedon olemukseen erinomaisesti.

• Edellinen
• Seuraava