Sydämen punnitseminen

Ensimmäisen kastevaiheen viimeinen kohta on sydämen punnitseminen. Tämä mentaalinen vedenpaisumus tapahtuu egyptiläisen perinteen mukaan Mehet-Weret-salissa, jonka nimi kääntyy suoraan sanoiksi ”suuri tulva”. Myöhemmän perinteen mukaan ikuisuuden vaaka sijaitsi Ma’at-salissa (eli totuuden salissa), jossa toinen nimen käännös vaihtoehto on esimerkiksi ”leipään meneminen” (tällöin translitterointi menisi näin: ma’ t). Joissakin käännöksissä puhutaan myös Ma’at(i) -salista, jossa viimeinen i-kirjain viittaa kyseessä olevan duaalisana. Ma’at(i) -sanan voisikin aivan hyvin kääntää sanoiksi ”kaksi totuutta”. Kaikki yllä olevat käännökset ovat sopusoinnussa sen tosiasian kanssa, että kyseessä on totuuden tien vesikaste, eli ihmisen uudelleensyntymä alkuvedestä ja hengestä.

Tässä vaiheessa totuuden tietä oman sydämen valmistumista en punnitsemista varten voi tunnistaa myös sisäisistä äänistä. Jostain syystä vaikuttaa nimittäin siltä, että tässä vaiheessa sielu voi alkaa kuulla sellaista hyvin matalaa, kuin hypnoottista ja rauhallista ääntä. Selitystä tälle äänelle ei ole löytynyt mistään muualta kuin vanhoista hindulaisista kirjoituksista, joissa todetaan, että kun tuo ääni alkaa, ja sielu ymmärtää sen olevan om/aum-äänne, on tästä eteenpäin tälle sielulle kaikki mahdollista. Tämä on ilmeisesti hindulainen tapa kuvata vesikastetta.

♦ Itsensä tarjoaminen uhrilahjaksi

Sydäntä punnittaessa on erityisen tärkeää, ettei ihmisellä ole enää omaa, itsekästä tahtoa ja uskomusmaailmaa. Vesikasteen vastaanottaminen vaatii puhtaan ja jalon sydämen. Viimeistään nyt totuuden tiellä käyvät toteen Jeesuksen opettamat sanat ”älköön tapahtuko minun tahtoni, vaan tapahtukoon Isä sinun tahtosi”. Kun ihminen viimeisillä henkisillä voimillaan pyytää ja rukoilee, että hän on valmis pyhittämään itsensä ja koko elämänsä totuudelle – Isä vastaa ja ottaa tuhlaajapojan takaisin kotiin. Tämä tekee ihmisestä uhrikaritsan, jonka puhdas veri on nimeltään ensimmäinen liitto. Tämä on se sama liitto, jonka Jumala on symbolisesti solminut Aatamin kanssa ennen jakoa mieheksi ja naiseksi. Ihmisessä tieto ja elämä ovat palanneet yhteen. Tästä eteenpäin ihmisellä on puhdas pöytä ajatuksissaan. Hän ei ole enää mies, eikä nainen – hän ei ole enää mitään. Hänellä ei ole enää edes omaa nimeä.

Esimerkki (irti hyvästä ja pahasta)

Armoon päästäkseen ihmisen on tullut siis luopua aivan kaikesta, sekä mielestään huonoista että hyvistä asioista. Uudelleensyntymä jää väkisin vajaaksi, jos ihminen on missään asioissa kiinnittynyt vanhaan minuuteensa. Monesti hyvistä asioista on jopa vaikeampaa luopua kuin pahoista. Jos ihminen luulee, että kirkossakäynti, paastoaminen ja kasvissyönti, tai köyhien ja vanhusten auttaminen on hyvästä, niin hän erehtyy suurimman kerran. Armoa ei voi tulla, jos ihminen itse luulee tietävänsä hyvän tai pahan. Tässä sillä ei ole merkitystä, vaikka tuo maallinen ja vajavainen tietämys olisikin osittain oikeassa, niin silti se toimii henkisen uudelleensyntymän esteenä.

Esimerkki (irti tahdosta, konteksteista sekä valoista ja vannomisista)

Tarkennetaan vielä tätä kuuluisaa lausetta: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Ehkä jopa valtaosa tämän kirjan lukevista ihmisistä ymmärtää, mikä on ihmisen oma itsekäs tahto, sekä miten itsekäs tahto toimii automaattisesti, tiedostumattomasti kuin lajittelukone. Tahdosta irrottautumiseen kuului omalla kohdallani päivittäinen rukous, jonka kerron tässä nyt hyvin vapaamuotoisesti:

”Tapahtukoon sinun tahtosi Isä, ei minun tahtoni. Minä luovun koko tahdostani, tarkoitti se minulle itselleni tai kenelle tahansa muulle ihmiselle mitä tahansa seurauksia. Käsitän nyt, että elämä ihmiskunnassa jatkuu ilman minuakin, ja läheiseni ja muut minun lähelläni olleet tahot selviävät ilman minua. Minä luovun kaikista saatavistani, olivatpa ne henkisiä tai fyysisiä. Minä luovun tahdostani. Minä luovun kaikista konteksteista, joissa olen ollut mukana. Minä luovun kaikesta, mistä olen tietoinen, ja mistä en ole tietoinen, ja mistä en edes ole tietoinen, että voisin olla tietoinen tai tietämätön – näin luovun kaikesta. Luovun kaikista valoista ja vannomisista. Luovun kaikista sopimuksista, joita olen tehnyt, vaikka olisin tehnyt ne itsensä Jumalan kanssa, tai ainakin sellaisen tahon kanssa, jota olen aiemmin luullut Jumalaksi, mutta joka joko on ollut Jumala tai ei ole ollut Jumala. Tapahtukoon Isä sinun tahtosi, sekä tietoisessa että tiedostumattomassa mielessäni.”

Tässä on syytä huomauttaa, että ”Isä” tarkoitti tuolloin minulle ”ajatonta viisautta” – en tuolloin edes tuntenut käsitettä ”totuus”.

Esimerkki (persoonan, eli minän ja itsen kuolema)

Itsensä tarjoaminen uhrilahjaksi johtaa kuolemaan. Minulle tuo kuolema sattui vuoden 2011 joulukuussa. Sielun mustan yön jäljiltä makasin asuntoni lattialla vailla elämänhalua ja tahtoni menettäneenä. Tuolloin tiesin kuolevani. Rukoilin viimeisillä voimillani, että olen nyt valmis kuolemaan, ja jos silti tästä jostain syystä vielä nousisin, en enää haluaisi palvella itseäni, perhettäni, sukuani tai ystäviäni, vaan koko ihmiskuntaa. Sitten kuolin. Kuolemassa kaikki hävisi hetkeksi, en osaa sanoa kuinka pitkäksi aikaa. Mutta sitten todellisuus tuli ensi kertaa tietoisuuteen asti sellaisena kuin se on – valmiiksi täydellisenä, itse itseään toteuttavana luomistyönä. Siinä ne olivat: tie, totuus ja elämä. Kuolemakokemus päättyi uudelleensyntymään. Tuosta kokemuksesta lähtien totuuden henki on kulkenut kanssani ja johdattanut minua tuntemaan itsensä, eli koko totuuden. Myös tämä kirja on seurausta tuosta matkasta – kulkemisesta totuuden tiellä.

♦ Syntien anteeksisaaminen

Vesikasteen seuraus on kaikkien syntien anteeksisaaminen. Sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mitä nämä synnit ovat olleet, sillä kun sydän kerran punnitaan puhtaana, on se ensimmäisen liiton arvoinen. Jos joku toinen ihminen tämän liiton kieltää, asettuu hän hengen ja sielun väliin, eikä hänellä ole toivoa omassa tajunnassaan, taivaissa tai maan päällä. Sen, minkä Jumala liitoissaan yhdistää, siihen älköön ihminen enää kajotko.

♦ Uudelleensyntymä armosta

Ihmisen uusi sydän ja tietoisuusaste ovat avain uudelleensyntymiseen. Kuten yllä voidaan lukea, ei ihmisen tarvitse tehdä mitään hyviä tekoja, auttaa köyhiä ja vähäosaisia, lueskella pyhiä kirjoja tai rukoilla kirkoissa saadakseen vesikasteen. Tässä on kyse Isän rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan, eli kyse on armosta. Kukaan ei voi ostaa tai laittaa muita ihmisiä töihin puolestaan hankkiakseen tämän armon. Armo on henkilökohtainen suhde Jumalaan, ja siksi viimeisestä portista ei pääse läpi ilman, että tuntee Jumalan henkilökohtaisesti.

Viimeisen portin läpi päästäkseen ihminen tarvitsee myös uuden nimen (hepreaksi seem, egyptiksi shen). Jos ihmisellä on uusi, vedestä syntynyt sydän, on hänellä oltava myös uusi nimi. Jos ei ole yhtä, ei voi olla toistakaan. Tätä nimeä ei myöskään voi saada itse keksimällä tai jonkun toisen ihmisen antamana – se nimi on tultava suoraan perimmäisestä totuudesta, tai se ei ole oikea nimi. Jos ihminen tässä vaiheessa jää kiinni vanhaan identiteettiinsä, ei hän tule koskaan astelemaan tulikasteeseen, vaan hän jää elämään jonkinasteisena profeettana ikuiseen vesikasteeseen. Tämä kohtalo on hyvä, mutta se ei johda valaistumiseen, ikuiseen elämään tai Jumalan kasvotusten tuntemiseen. Vesikasteeseen jumittuminen tarkoittaa, että aivan kuten tutkimusten mukaan kuolemanrajakokemuksissa, myös tässä tapauksessa profetiat alkavat jossain vaiheessa haihtua ja vääristyä. Näin ollen on vain ajan kysymys, ettei ihminen enää pysty erottamaan oikeaa tietoa väärästä tai hyvää pahasta.

♦ Vesikaste eli tiedon saaminen itsestä, ihmiskunnasta, ihmisen ja Jumalan suhteesta, sekä maailmankaikkeuden hengellisestä rakenteesta

Kun sydän punnitaan oikein ja ihminen ei ole enää kiinnittynyt mihinkään, on vesikasteen kaikkein mahtavin seuraus maailmankaikkeuden hengellisen rakenteen ymmärtäminen. Tätä kutsutaan eri pyhissä kirjoissa esimerkiksi Isän nimeen kastamiseksi, Jordanin kasteeksi, vesikasteeksi, alkutiedon saamiseksi, tiedon saamiseksi, tiedoksi totuudesta, perimmäisen totuuden kohtaamiseksi, täydellisen totuuden tulemiseksi ihmiseen, Jumalan kohtaamiseksi silmästä silmään, hengen silmän aukeamiseksi, Horuksen vasemman silmän aukeamiseksi, sekä totuuden hengen tulemiseksi ihmiseen.

”Meitä ei tee vapaaksi pelkkä kaste, vaan tieto siitä, keitä me olimme ja mitä meistä on tullut, missä olemme olleet tai mihin olemme joutuneet, minne olemme matkalla ja mistä meidät on vapautettu, mitä on syntymä ja mitä jälleensyntyminen.” (Klemens Aleksandrialainen, Katkelmia Theodotokselta, 78.2.)

♦ Toinen armolahja eli toivo

Ilman vesikastetta ei kukaan ihminen voi jaksaa tulikasteen läpi, ja tämän vuoksi tiedon yhteydessä ihminen saa toisen armolahjan, eli toivon. Koska ihmisellä on nyt oma kokemuksensa taivaasta ja tieto viimeisestä tuomiosta, tulee hän ikuisen toivon avulla jaksamaan läpi tulimeren – olipa se mitä tahansa.

Totuuden tien ensimmäinen kaste on nimeltään pienempi valaistuminen. Se on jo periaatteessa sama asia kuin valaistuminen ja kirkastuminen, mutta se ei ole pysyvä tila. Se on kuin elokuvan traileri, jossa näytetään jotain tärkeitä kohtia – ei kuitenkaan ihan koko tarinaa. Ensimmäisen kasteen jälkeen ihmisen tulisi jossain vaiheessa esittää itselleen ääneen kysymys: ”Mitä minulle oikein tapahtui?” Siinä vaiheessa, kun vesikasteen saanut sielu osaa itse tietoisesti, omin sanoin vastata itselleen tähän kysymykseen, hänestä tulee osa täydellistä sielua, eli hän kirkastuu ja valaistuu lopullisesti. Periaatteessa tulikaste ja pyhän hengen kaste tai voimanajan kaste ovat vain yksi ja sama kaste, jossa vain eri sielunosien painotus muuttuu. Vesikasteen jälkeen sama kaste tapahtuu seitsemän kertaa tulivaiheessa ja lopulta vielä kaksi kertaa voiman auetessa. Tämän jälkeen kaikki kasteet yhdistyvät ja seurauksena on lopullinen rauha sielun matalassa majassa.

• Edellinen
• Seuraava