Defenssien murtumisen, henkisen kuoleman ja uudelleensyntymän, sekä sielun jälleenrakentamisen jälkeen sielun pysyvä suojamuuri aktivoituu. Täydellinen sielu hakeutuu lopulliseen tasapainoon, eikä se enää hievahda itsensä, omien tunteidensa tai ajatustensa, tai edes sosiaalisten paineidensa edessä. Vaikka itse elämä viettelisi täydellistä sielua, se ei enää murru tai vajoa syvyyksiin. (vrt. esim. Matteus 4:1-11, symboli uusi Jerusalem sekä Nooan arkin rakentaminen.) Tässä vaiheessa aiemmin mainitut terveet defenssit saavat kokonaan uuden, hengellisen merkityksen. Täydellisen sielun defenssit ovat kehittyneitä defenssejä (I). Käydään seuraavaksi läpi hieman valikoiden täydellisen sielun defenssejä:

Altruismi: toisten palveleminen ja auttaminen siksi, että se palvelee koko ihmiskuntaa ja Jumalan, eli perimmäisen totuuden tahtoa. Altruismi ei enää tässä vaiheessa perustu omiin tarpeisiin, vaan siitä on tullut puhdasta työtä sielun täydellisen antautumisen kautta.

Lykkäys/Ennakointi: realistinen valmistautuminen esimerkiksi omaan fyysiseen kuolemaan. Juuri tämän vuoksi Nooa rakensi arkkinsa valmiiksi ennen kuin vesisade alkoi. Täydellinen sielu on itse omakohtaisesti kokenut kuoleman ja erilaiset mielisairaudet, ja siksi se osaa hallita niitä. Totuuden tiellä mielen sairauksien kokeminen ei ole kuitenkaan samanlaista kuin niihin sattumalta sairastuneiden kanssa. Totuuden tie on nimittäin kuljettu läpi omasta vapaasta tahdosta, ja siksi myös sairaudet ovat tulleet ja olleet kuin rokotuksia, eli lievempiä versioita kauheiden tautien pahimmista muodoista. Näin täydellinen sielu on saanut rokotuksen kaikkia mielisairauksia vastaan.

Huumori: täydellisellä sielulla on tärkein humoristinen ominaisuus, eli kyky nauraa hänelle itselleen. Itsekäs tahto ei voi tätä koskaan tehdä tai hyväksyä. Toisaalta koko sielun on täyttänyt hurmioituminen ja sellainen puhdas elämänilo, kuten pienillä lapsilla. Täydellinen sielu kykenee nauramaan kaikille elämän vaikeimmille ja jopa pyhille asioille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täydellinen sielu olisi pyhittynyt tai pitäisi jotain asioita pyhinä. Päinvastoin, kun sielu tuntee pyhän, ei sitä enää haittaa, vaikka joku nauraisi sille tai tekisi siitä pilkkaa. Jumala ja totuus ovat koskemattomia ja väistämättömiä. Huumoriin liitetty henkinen symboli on narri ja narriksi tuleminen.

Identifikaatio: täydellinen sielu on voinut tulla olemaan vain sillä tavalla, että se on löytänyt, muistanut ja samaistunut itseensä, eli täydellisen sielun luonteeseen ja käyttäytymiseen. Täydellinen sielu ei siis koskaan tarjoa mitään uutta, vaan sen löytää jo valmiiksi esimerkiksi ihmiskunnan pyhistä kirjoista. Luonnollisesti sen nimi ja kulttuurilliset ominaisuudet muuttuvat ja elävät, mutta sen luonne ja käyttäytyminen pysyvät lopulta aina samana.

Introjektio: täydellinen sielu on symbolisesti syönyt ja juonut jumalia, heidän nimiä ja ominaisuuksia niin intensiivisesti, että niistä on tullut osa häntä itseään (tai paremmin sanottuna: hän on muistanut ne itsessään). Täydellinen sielu tuntee ogdoadin ja enneadin, sekä Jumalan 72 nimeä. Se tuntee Koraanista Allahin ominaisuudet (dhat, ism, sifa), ja Raamatusta Mooseksen ja Jeesuksen nimet ja vaiheet. Se tuntee myös Brahmanin, Vishnun avattaret ja Krishnan teot. Se tuntee maailman kuningattaren kuin äitinsä. Se tuntee myös opetuslapset ja triadit, sekä se tuntee Smithin ja Alman. Se tuntee Jehovan, Jahven ja Jahin. Se on syönyt itsensä bhikshuksi ja brahmaaniksi. Se on juonut itsensä eläväksi Shengiksi nauttien litä ja tsitä.

Sublimaatio: täydellinen sielu on muuttanut maallisen minänsä tunteet ja vaistot palvelemaan taivaallista tarkoitustaan, osaansa luomistyössä. Täydellinen sielu ei enää reagoi aistiärsykkeisiin tai provosointiin samalla tavalla, vaan se on oppinut kääntämään pahalle toisen poskensa. Edes täydellisen sielun elinvoima ei enää kiinnity seksuaalisuuteen tai oman totuuden saarnaamiseen, vaan se tuottaa esimerkiksi ”pyhää sanaa”, eli perimmäistä totuutta koskevia pyhiä kirjoituksia, hänelle tässä ajassa ominaisessa kontekstissaan.

Tukahduttaminen: ajatusten siirtäminen esitietoisuuteen ja tulevaisuuteen voi tapahtua esimerkiksi pitämällä paasto- ja lepopäiviä, jolloin tiukkoja asioita käydään läpi oman puhdistumisen kanssa samaan aikaan. Näin vaikeisiin asioihin saadaan puhtaita vastauksia. Tämän vuoksi myös jouluna puhdistutaan koko vuoden syntitaakasta, ja synnytään uudestaan kevättä kohti. Tukahduttaminen tapahtuu itsestään, kun täydellinen sielu synkronoituu elämään vuodenkierron, eli luonnollisen evoluution kanssa. Näin täydellinen sielu saavuttaa ykseyden myös henkisen ja fyysisen evoluution välille. Kaikelle on aikansa ja kaikelle on paikkansa – siinä on tukahduttamisen viisaus. (vrt. myös Raamatussa Saarnaajan kirja 3.)

Yllä olevasta listasta on mahdollista tehdä sellainen päätelmä, ettei täydellisellä sielulla ole enää samanlaista puolustusjärjestelmää kuin yksilösielulla, vaan nyt pääpaino on sopeutumisessa. Täydellisen sielun puolustus perustuu siihen, että se on jo kohdannut kaikki tulevat vaikeudet ja ongelmatilanteet etukäteen, jolloin se on valmis sopeutumaan mihin tahansa. Tällaiseen tilaan kohonnut sielu on kuin se kuuluisa arkki, joka ei vajonnut syvyyteen.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).