Ihmisen jatkaessa määrätietoisesti kulkuaan totuuden tiellä, tulee hän jossain vaiheessa edes jossain määrin tutuksi KET:n vasemman puolen käsitteiden kanssa. Ihminen alkaa ymmärtää käsitteitä, kuten äärettömyys, ajattomuus ja kuvaamattomuus. Näiden KET:n ei-olevaisten käsitteiden kautta ihmisen oma perimmäinen tahto voi lähestyä Jumalan tahtoa, eli totuutta ja hyvyyttä. Tässä on kuitenkin se yksi suuri mutta: jotta ihminen voi lähentyä Jumalan tahtoa, hänen tulee persoonan tasolla kuolla.

Kuolema on jotain sellaista, mitä ihmisen koko persoona on aina syvimmillä mielentasoilla asti koodattu välttelemään, lähes keinolla millä hyvänsä. Viimeistään tässä vaiheessa totuuden tietä, jos ihminen todella päättää tavoitella persoonansa kuolemaa, hän saa aivan uskomattomia sisäisiä kamppailuja osakseen. Kuoleman vaiheeseen kuuluu yksinoleminen ja eristäytyminen, sillä tahdon syvin olemus yrittää koko ajan ohjata eloonjäämistaistelua itsensä ulkopuolelle. Jos lähellä on ihmisiä, joita syyttää omasta tilanteesta tai tiellä etenemisen ongelmista, tahto pakottaa ihmisen tuomitsemaan muita, ja näin oma eteneminen pysähtyy. No sitten kun ihminen jossain vaiheessa on valmis todelliseen yksinäisyyteen, eikä enää tunne ja pelkää yksinäisyyden tunnetta – hän astuu sielun pimeään yöhön.

Aivan kuten henkisessä heräämisessä persoonan ”minä” kuolee, on itseoivalluksessa herännyt ihmisen todellinen ”itse” nyt tulossa tiensä päähän. Totuuden tiellä ei riitä se, että kokee henkisen kuoleman vain kerran. Se tulee kokea uudestaan, tietoisemmassa tilassa. Monesti tässä vaiheessa tietä ihmisen todellinen itse on ehtinyt rakentua jo mitä mahtavimpien titteleiden ja supervoimien haltijaksi. Hän on kuitenkin se puhdas lahja, joka meidän tulee uhrata totuuden alttarilla. Sydän punnitaan niin monta kertaa, että se lopulta tulee olemaan tasapainossa. Jos ihminen ajattelee olevansa näkijä tai parantaja, tai tiedemies, uskovainen tai ateisti, ei hän vielä ole oikeasti kuollut, vaan hän rakensi ”itsestään” uuden epätasapainotilan. Tämä epätasapainotila meidän tulee saatella sielun pimeään yöhön.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).