Tunnetason kytkökset -kaavio
- Tietoja
- Kategoria: Totuudentalon verkkokirja Totuudentalon verkkokirja
- Julkaistu: 19.11.2017 19.11.2017
Tunne-taso, kuten koko tiedostumaton mielikin, on kytköksissä kaikkiin muihin sielun osiin. Seuraavaksi esitetään tunne-tason kytkökset -kaavio. Sen ideana on auttaa hahmottamaan tunteiden syy-seuraus-suhteita, sekä oppia ymmärtämään itseä syvällisemmin. Pääsääntöisesti tunteet pettävät valaistumattoman yksilö-sielun ja siksi tiedostumattomina voivat saada aikaan suuriakin vahinkoja. Esimerkiksi narsismi ei ole vain pienen ja mielellisesti sairaan ryhmän ongelma, vaan se koskettaa jokaista ihmistä - myös sinua. Sisäinen narsistisi tekee kaikkensa, jotta se pysyisi piilossa ja vallassa – se edustaa pimeyden joukkoja pyhien kirjojen suurissa taisteluissa. Tämä kaavio puolestaan edustaa tietoisuutta, eli Taivasta ja Valoa. Tietoisuuden tehtävänä on auttaa ihmistä oppimaan ja ymmärtämään mielen syvimmät ja synkimmätkin kolkat, jotta lopulta se voi saada koko tiedostumattoman mielen hallintaansa. Kaikissa kuvatuissa tunne-tason kytköksissä on lopulta kyse taistelusta, jossa tietoisuus (taivas) valtaa tilaa tiedostumattomalta mieleltä (maa).
Määritelmä 28. (Tunnetason kytkökset)
Perustunteiden suhteet sielun osien kanssa voidaan havainnollistaa yksinkertaisella mallilla tunnetason kytkökset, jossa lähtötilanteessa verrataan turvallisuuden ja uhatuksi tulemisen tunteita toisiinsa. Tämän jälkeen uhkaa tutkitaan aggressiivisuuden ja pelon kautta, sekä vastaavasti turvallisuutta tutkitaan mielihyvän (onnellisuus) ja mielipahan (surullisuus) kautta.
1. TUNNE (turvallisuus, ravinto, seksuaalisuus, motivoituminen)
1.1. Turvallisuuteen liittyvä asetelma on seuraava:
Turva vs. Uhka
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen (taistele-pakene)
Turva:
Onnellisuus ja Mielekkyys vs. Surullisuus ja Tylsistyneisyys
Päätelmä: Perustunteet ovat läsnä ihmisen alitajunnassa, kun hänen turvallisuutensa on kyseessä. Jos turvallisuutta uhataan, on aseina yleensä vain viha tai pelko. Toisaalta jos välitöntä uhkaa ei ole, on tunteissa käynnissä tasapainoilu onnellisuuden ja mielekkyyden sekä surullisuuden ja tylsistyneisyyden kesken. Ihmiselle ei riitä, että hän on turvassa, vaan hänen pitäisi olla itse mielekkääksi kokemassaan turvassa.
1.2. Ravintoon liittyvä asetelma on seuraava:
Kylläisyys (turva) vs. Nälkä (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen
Turva:
Onnellisuus, Kohtuullisuus ja Energinen olo vs. Surullisuus, Ahminta ja Etova olo
Päätelmä: Perustunteet ovat läsnä alitajunnassa myös silloin, kun ravinnonsaanti on kyseessä. Jokainen ihminen tunnistaa varmasti itsessään tai muissa ihmisissä nälän tuomia aggressiivisia tunteita, tai ähkyyn jälkeisen etovan tunteen, joka vielä mahdollisesti kehittyy sosiaalisiksi tunteiksi kuten häpeäksi ja syyllisyydeksi.
1.3. Seksuaalisuuteen liittyvä asetelma on seuraava:
Tyydyttyneisyys (turva) vs. Tyydyttymättömyys/himo (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen/Masentuminen
Turva:
Onnellisuus, Yhteenkuuluvuuden ja Olemassaolon tunne vs. Surullisuus, Häpeä, Syyllisyys ja Riittämättömyys
Päätelmä: Perustunteet ovat läsnä ihmisen alitajunnassa silloin, kun seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen on kyseessä. Jos ihmistä uhkaa parittelun puute, nostavat viha ja pelko päänsä esiin mielen syövereistä. Toisaalta, jos seksuaalisen kanssakäymisen suhteen on turvallinen tilanne, nousevat onnellisuus ja surullisuus päätaistelukumppaneiksi. Parhaimmillaan seksuaalinen kanssakäyminen on yhteenkuuluvuuden ja olemassaolon juhlaa tärkeän kumppanin kanssa, kun sen vastakohtana ovat himon kyllästyttämät satunnaiset parittelusessiot, joista seuraa aina lopulta alitajuista häpeää ja syyllisyyttä.
1.4. Motivoitumiseen liittyvä asetelma on seuraava:
Hyvä motivoituneisuus/Mielekäs (turva) vs. Huono motivoituneisuus/Ei-mielekäs (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen/Masentuminen
Turva:
Onnellisuus, Oppiminen, Onnistuminen ja Arvostus vs. Surullisuus, Epäonnistumisen pelko ja Ylpeys
Päätelmä: Perustunteet ovat läsnä ihmisen alitajunnassa silloin, kun hänen yleinen motivoituneisuutensa on kyseessä. Jos ihminen uhkaa jäädä toimettomaksi tai hän kohtaa vain ei-mielekästä tekemistä, voi velvollisuuksistaan selvitä vihan ja kiukun avulla, tai tarkoituksettomuuden kokemus voi johtaa jopa masennukseen asti. Toisaalta, jos ihminen tekee mielekästä työtä ja toteuttaa omia vahvuuksiaan esim. harrastusten ja vapaaehtoistyön kautta, nousee turvallisuuden tunteesta esiin onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuudet sekä mahdolliset arvostuksen-, ylpeyden- ja jopa kateudentunteet.
2. JÄRKI (tunneälyllinen osaaminen, uskomukset, arvot ja moraali, persoonallisuus)
2.1. Tunneälyyn liittyvä asetelma on seuraava:
Hyvä tunneäly (turva) vs. Huono tunneäly (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen/Masennus
Turva:
Onnellisuus, Onnistuminen vs. Surullisuus, Ylpeys
Päätelmä: Perustunteista on kysymys silloin, kun tunneälyllinen osaaminen on kyseessä. Jos ihminen ei tunnista toisten ihmisten tunteita tai osaa tulkita edes omia tunteitaan, saa heikko tunneäly hänet varmasti kokemaan olonsa uhatuksi. Heikon tunneälyn omaavan henkilön aseita ovat vain viha tai pelko – henkilö joko vetäytyy vuorovaikutuksesta tai hän hyökkää aggressiivisesti syytellen muita ihmisiä, asioita tai maailmaa.
Toisaalta, jos ihminen on tunneälykäs, hän onnistuu lukemaan ihmisten elekieltä, ja siten tuntee onnistumisensa kautta onnellisuutta vuorovaikutustilanteissa. Tässä ehkä suurimpana vaarana on taipumus narsistiseen ajatteluun ja ylemmyydentunteeseen, jos henkilö kokee olevansa muita selkeästi tunneälykkäämpi ja osaa johdatella ja ohjata ihmisiä haluamaansa suuntaan.
2.2. Uskomuksiin liittyvä asetelma on seuraava:
Totuuteen taipuvainen (turva) vs. Uskomuksiin taipuvainen (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen/Masennus
Turva:
Onnellisuus, Onnistuminen vs. Surullisuus, Ylpeys
Päätelmä: Perustunteista on kysymys silloin, kun uskomukset ovat kyseessä. Jos ihminen ei tiedosta uskomusten olemassaoloa ja hänen omaa luontaista taipumustaan niihin, on vuorovaikutus, opiskelu ja itsensä kehittäminen todella vaikeaa. Kun ihmisen uskomus joutuu uhatuksi, on hän usein valmis hyökkäämään aggressiivisesti puolustaakseen kantaansa.
Vastaavasti, jos uskomus osoitetaan hänelle vääräksi, saattaa se aiheuttaa pelkoa, epätoivoa ja jopa masennusta. Uskomuksiin taipuvaisen ihmisen tunteet pitävät hänet kiinni uskomuksessaan, vaikka se osoitettaisiinkin vääräksi. Vastaavasti totuuteen taipuvainen ihminen kokee olevansa alitajuisesti turvassa, sillä totuus on ainoa järkevä luottamuksen arvoinen asia. Totuuteen tähtäävä ihminen on onnellinen ja saa onnistumisenkokemuksia, mutta sen vastapainona tulee surullisuus uskomuksiin taipuvaisten ihmisten puolesta tai pahimmillaan jopa ylpeys ”omasta” erinomaisuudesta.
2.3. Arvoihin ja moraaliin liittyvä asetelma on seuraava:
Tärkeänä pitäminen/Tykkääminen (turva) vs. Epäolennaisena pitäminen/Inhoaminen (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Lamaantuminen/Masennus
Turva:
Onnellisuus, Ihastus, Ilo vs. Tottuminen, Tylsistyminen, Kehittyminen
Päätelmä: Perustunteista on kysymys silloin, kun arvot ja moraali ovat kyseessä. Arvojen kohdalla kyse on taistelusta tärkeänä koettujen asioiden ja epäolennaisten asioiden välillä. Taistelunkohteena ovat mielenkiinto, käytettävissä oleva aika sekä muut resurssit. Jos ihminen joutuu elämään tilanteessa, jossa hänen arvonsa ovat jatkuvasti uhattuina, ei tunteilla ole luonnostaan muuta vaihtoehtoa, kuin tarjoilla vihaa tai pelkoa. Jatkuva arvojenvastainen toiminta johtaa vääjäämättä pelkotilojen kautta syvään masennukseen tai vihan kautta kostonhaluun koko maailmaa kohtaan.
Omien arvojen mukainen elämä on onnellista ja ilontäyteistä, mutta vain kunnes tottumus ja tylsistyminen alkavat vaivata. Myös ihmisen oma henkinen kehitys haastaa jatkuvasti hänen arvomaailmaansa, ja aiheuttaa siksi ristiriitoja ja huonoja tuntemuksia tiedostumattomaan mieleen. Arvot ovat niin syvällisiä uskomusten kokonaisuuksia, että niitä kansankielessä nimitetään makuasioiksi – niistä kiistely johtaa lähes aina aggressiivisiin konflikteihin. Arvoista on mahdollisuus vapautua universaaliin eettiseen ajatteluun syvällisen itsetutkiskelun ja itsensäkieltämisen kautta.
2.4. Identiteettiin eli käsitykseen itsestä liittyvä asetelma on seuraava:
Hyvä itsetunto (turva) vs. Sisäinen narsismi (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio, Perfektionismi, Ylpeys, Ylimielisyys vs. Pelko/Lamaantuminen/Masennus, Häpeä, Syyllisyys
Turva:
Onnellisuus, Sosiaalisuus, Kehittyminen vs. Surullisuus, Ujous, Tylsistyminen
Päätelmä: Perustunteista siirrytään heti sosiaalisiin tunteisiin, kun identiteetti on kyseessä. Oman minäkuvan suurin uhka nousee sisältäpäin narsismin muodossa, ja tämä koskettaa kaikkia ihmisiä. Narsismi kokee uhaksi kaikki muut ja varsinkin itsestään tai halustaan poikkeavat persoonallisuuden piirteet. Narsismi vaatii itseltään vihan kautta täydellisyyttä ja on tuloksistaan ylimielinen ja ylpeä. Jos viha ei tuota haluttua tulosta, narsismi taantuu pelkoihin, ja häpeän sekä syyllisyyden taluttamana ajaantuu syvään masennukseen ja joskus itsetuhoisuuteen.
Hyvä itsetunto tarjoaa identiteetille jatkuvan turvallisuudentunteen. Hyvä itsetunto on muiden asettamista mittareista vapaa ja siksi se tarjoaa onnellisuutta, henkistä kehittymistä ja tervettä sosiaalisuutta. Hyvän itsetunnon mahdollisia varjopuolia ovat jatkuva surutyö maailman ja muiden ihmisten puolesta, ujous sekä mahdollinen tylsistyminen. Hyvä itsetunto johdattaa identiteettiä automaattisesti oikeaan suuntaan, mikä on sisäinen narsismin painajainen – tämä sisäinen taistelu johdattaa ihmisen elämän syvimpien kysymysten ääreen. Ihmisen oma tahto olla hänen ”valheellinen” identiteettinsä, on käytännössä vastakohta perimmäisen totuuden, eli Jumalan tahdolle. Identiteetti, tahto ja persoona ovat kaikki kytköksissä toisiinsa.
3. TAHTO JA PERSOONA (oma tahto, itsekkyys, rakkaus)
3.1. Tahtoon ja persoonaan liittyvä asetelma on seuraava:
Omistaminen (turva) vs. Luopuminen (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio, Katkeruus, Kapinamieli vs. Pelko, Surullisuus, Toivottomuus, Masennus
Turva:
Onnellisuus, Olemassaolon tunne vs. Surullisuus, Riittämättömyys
Päätelmä: Perustunteet yhdistyvät sosiaalisiin tunteisiin, kun ihmisen oma tahto ja persoona ovat kyseessä. Tahto ja persoona ovat ihmisen syvin olemisenhalu, joka on periaatteessa sama asia kuin elämänhalu. Olemisenhalu ilmenee fyysisessä muodossa omaisuuden, esineiden ja tavaroiden omistamisena sekä henkisessä muodossa ”omien” ajatusten ja tunteiden omistamisena. Jos ihminen luopuu olemisenhalustaan eli esimerkiksi omaisuudestaan tai uskomuksistaan, hänessä herää pian vihan kautta katkeruus ja kapinamieli niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole luopuneet, ja jotka silti syystä tai toisesta saavat edelleen epäreilulta tuntuvia tuloksia luopujaan itseensä nähden. Toisaalta, kun menettämisenpelko laukeaa, se tuo mukanaan menettämiseen liittyvän suremisen ja toivottomuudentunteen, jotka hallitsemattomina johtavat syvään masennukseen.
Jos tahto ja persoona pääsevät nauttimaan omistamisesta, kuten arvojensa ja identiteettinsä mukaisesta toiminnasta tai uuden omakotitalon tuomasta turvasta, on ihminen automaattisesti onnellinen ja tuntee olevansa olemassa. Jokaista olemassaolontunnetta nousee kuitenkin vastaamaan riittämättömyydentunne, ja siksi onnellisuus herää vain, jotta myös surullisuus voi herätä. Persoonan olemassaolon taistelu on ihmismielen suurin sisäinen sota. Pyhissä kirjoissa puhutaan Jumalan nimestä ”minä olen”, joka viittaa olemisenhaluun, eli identiteetin ja persoonan rakentamiseen oman tahdon pohjalta. Jos persoona rakennetaan tietämättömyyden varjossa, on se kuin hiekalle rakennettu pyramidi. Jos ihminen mielii sielunsa herraksi, on hänen ensin luovuttava kaikesta, jotta uudelleenrakentaminen voisi alkaa. Jos perusta on rakennettu väärin, koko rakennus tulee purkaa maantasalle, muuten sen korjaaminen kestää ikuisuuden.
Tahdon ja persoonan tarkoitus on pitää ihminen elossa. Siksi tämä taso pakottaa ihmisen hankkimaan fyysistä omaisuutta ja varallisuutta. Eläimenkaltaiseen mieleen on ohjelmoitu malli, jossa pesän rakentaminen ja varaston ylläpito auttavat saamaan lisääntymismahdollisuuksia. Samaan mieleen on myös ohjelmoitu malli, jossa omannäköisen totuuden ja identiteetin rakentaminen, sekä niiden opettaminen ja edistäminen auttavat tuomaan itseä paremmin esille ja siten saamaan lisääntymismahdollisuuksia. Persoonan tasolla, vaikka sen kuinka haluaisi kaunistella, on kyse aina olemisesta ja elämästä itsestään, eli lisääntymisestä ja perimän siirtämisestä eteenpäin. Perimä voi olla luonteeltaan fyysistä, kuten omaisuutta, tai henkistä, jota edustavat henkilökohtaiset totuudet ja arvot sekä identiteetti.
3.2. Rakkauteen liittyvä asetelma on seuraava:
Armo (turva) vs. Ankaruus (uhka)
Uhka:
Viha/Aggressio vs. Pelko/Masennus
Turva:
Onnellisuus, Myötätunto vs. Surullisuus, Sääli
Päätelmä: Rakkaus on ihmisen perustunteita syvällisempi kokemus, kun se määritellään ja sisäistetään armon ja ankaruuden kautta. Periaatteessa armo on yhdenvertainen käsite turvan (tai rauhan) kanssa, ja ankaruus on yhdenvertainen käsite uhan (tai sodan) kanssa. Kun pyhissä kirjoissa puhutaan sisäisestä rauhasta ja rakkaudesta, on juuri tästä sydämen syvimmästä sisäisestä taistelusta kyse. Jos jumalaa kuvataan termeillä ”tieto” ja ”elämä”, tieto tuo meille armoa ja hyväksyvää rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan, sekä tiedon vastakohtana elämä tarjoaa ankaraa eläimellistä kasvatusta.
Jos ihmisen elämässään kokema rakkaus on vain ankaruuden tuomaa uhkaa, on väistämätöntä, että rakkauden kokemukseen kuuluvat erilaiset pelot ja vihantunne. Monet psykologit jopa opettavat, ettei rakkautta voi ilmetä miehen ja naisen välillä ilman vihan tunnetta. Väitteeltä putoaa pohja, kun rakkautta tutkitaan sen kokonaisessa muodossaan, ei vain ankaruuden kautta. Jos ihminen rakastaa itseänsä ensisijaisesti ankaruuden kautta, hän tuomitsee ja nuhtelee itseään jatkuvasti. Pian on muodostunut mieleen kehä, jossa ihminen alitajuisesti hakee epäonnistumisen tilanteita päästäkseen nuhtelun kautta rakastamaan itseään. Tämä kehä johtaa syvään masennukseen. Rakkauden kaksinaisesta perusolemuksesta tulee kuitenkin ymmärtää, että siihen kuuluvat välttämättä molemmat ääripäät – siksi oikeudenmukainen ja totuuteen pohjautuva ankaruus on opittava osaksi jokapäiväistä elämää siinä, missä armokin.
Kun ihminen alkaa hahmottaa rakkautta armon ja turvallisuuden kautta, tulee hänen elämänsä kokemaan valtavan muutoksen. Rakkauden armo nimittäin pehmittää ihmisen sisäistä petoa ja siten tuo mukanaan onnellisuuden ja myötätunnon. Tietysti myös armolla on varjonsa, josta esiin nousevat erityisesti surullisuus ja sääli maailman sekä koko ihmiskunnan puolesta. Tämän vuoksi hallitsematon armo on aivan yhtä pelottava ja lamaannuttava, kuin hallitsematon ankaruuskin on.
4. LUOVUUS (tunneluovuus vs. järkiluovuus)
Luovuuden ja mielikuvituksen tasolla tunne ja järki ovat jatkuvassa taistelussa keskenään. Jos ihminen on tunneluovuuden vallassa, hän rakentaa perustunteistaan lähtöisin olevien motiivien nojalla jotain omaa ja omannäköistä. Tällöin luovuus on räiskyvää, tunteellista sekamelskaa, jossa näennäisesti ei ole mitään rajoituksia. Todellisuudessa rajoittamattoman vaikutelman antaa vain se, ettei järki, eli yliminä anna normaaleja sitovia signaalejaan luomisprosessin aikana. Parhaimmillaankaan tunteeseen perustuva luovuus ei siis yllä kuin turvallisuuden, ravinnon ja seksuaalisuuden ilmaisemiseen. Kun sosiaaliset tunteet astuvat mukaan kuvioihin, ei kyseessä ole enää aito tunneluovuus, vaan sekoitus järkeä ja tunnetta. Tunneluovuuden avulla luodaan omanlaisia, itse keksittyjä maailmoja.
Järkiluovuus on tunneluovuuden vastakohta, jossa aito totuuden tuntemus esimerkiksi luonnonlakien ja geometrian muodossa ovat syrjäyttäneet tunneluovuuden. Järki-luovuuden tyyppiesimerkkejä ovat Gizan pyramidit sekä ylipäätään arkkitehtuuri, sekä erilaiset energiaa tuottavat ratkaisut, kuten vesivoima tai aurinkoenergia. Järki-luovuudessa ihminen ei siis luo mitään omaa, vaan pelkästään heijastaa ja hyödyntää ymmärrystään koskien koko maailmankaikkeutta. Järkiluovuuden avulla luodaan olemassaoleva ja aito maailmankaikkeus. Järkiluovuudesta kerrotaan lisää luovuutta käsittelevässä luvussa.
5. MUISTI (tunnemuisti)
Viimeinen taso, joka joko hyödyntää tunnetta tai taistelee tunne-tason kanssa, on muisti. Tavallinen, lyhytkestoinen päivämuisti pystyy käsittelemään asioita vain siihen asti, että jokin muu ajatus tai tunne sotkee kyseessä olevan ajatuksen ja se katoaa mielestä. Päivämuistin vastakohta on tunnemuisti, jossa muisti on liittoutunut hyödyntämään tunne-tasoa, eikä taistele sitä vastaan. Tunnemuistin avulla on mahdollista rakentaa mielensisäinen muistipalatsi, jonka avulla voi periaatteessa muistaa mitä tahansa. Tunteet antavat siis muistille mahdollisuuden kehittyä esimerkiksi kymmen-, sata- tai satatuhattakertaiseksi – rajoituksia ei ole muuten, kuin muistipalatsin rakentamiseen kuluvan ajan muodossa.
Kun ihminen oppii yhdistämään tunne-tason ja muistin, alkavat hänen ajatuksensa tuottaa automaattisesti niin sanottua elämänfilminauhaa. Elämän filminauha on tuttu käsite myös kuolemakokemusten yhteydestä, sillä hyvin suuri osa fyysisesti kuolleista, ja esimerkiksi elvytyksen kautta takaisin elämään vironneista, kuvaavat tämän filminauhan juuri samalla tavalla. Nauhassa näkyvät kaikki oman elämän aikana vastaan tulleet tilanteet, jotka aiheuttavat katumusta, syyllisyyttä tai muuten ovat jääneet kaivelemaan mieltä. Tunnemuistin aktivoituminen on eräs tapa tiedostaa näitä tapahtumia jo eläessä.
Neurolingvistisessä ohjelmoinnissa (NLP) elämänfilminauhaa kutsutaan henkilökohtaiseksi aikajanaksi, mikä kuvaa nauhaa hyvin totuudenmukaisesti.41 Yllä puhuttiin myös ankkuroinnista, jossa kehon kohtia käytetään hyväksi tallentamaan jokin tietty tunne tai tunnetila. Käytännössä juuri näitä ankkureita elämänfilminauha on pullollaan. Kun esimerkiksi nenääsi tulee tuttu tuoksu, saattaa ajatuksiisi tulla lämmin tunne lapsuudenkodista, ja samassa näet kyseisen rakennuksen peilikirkkaana mielessäsi. Tässä on kyseessä hajuaistia hyödyntävä ankkuri. Samoin jokin sävel voi saada sinut herkistymään, tai jokin näky kauhistumaan – molemmissa tapauksissa kyseessä on ankkuroitu muistikuva, johon liittyy jokin voimakas tunne. Koska elämänfilminauha tallentuu väistämättä jokaisen ihmisen mieleen ja yleensä ihmisen sitä tiedostamatta, tulee helposti eteen tilanteita, joissa ihminen tuntee pelkoa tai ahdistusta ilman mitään näkyvää syytä. Tässä on kuitenkin suuri salaisuus: tunteille on aina olemassa syy. Koskaan ei ole yhtään seurausta ilman, että siihen johtavaa syytä ei olisi ollut olemassa ensin. Kyse on oman elämänfilminauhan tiedostamisesta ja hallitsemisesta – ja sen avain on tunnemuisti.
41 Tämä määriteltiin kirjan alussa yksilö-sieluksi, jota voidaan kuvata myös esim. ajatusjonon muodossa. Ajatusjono on täsmälleen sama asia kuin tämä henkilökohtainen aikajana.
