Vaikka pahuus on yleisesti ja olosuhteista riippumatta (myös karman lain mukaisesti) tuomittavaa, ei se kosketa vain pahimpia vihamiehiäsi ja mielestäsi sinua alempiarvoisia ihmisiä. Erityisesti pahuuden tuomittavuus koskettaa sinua itseäsi, tässä ja nyt. Jotta voit ymmärtää pahuutta vieläkin syvemmin ja jopa löytää sen itsestäsi, on seuraavaksi aiheellista syventyä pohtimaan, miten ja miksi pahuus ottaa jokaisen ei-valaistuneen ihmisen raakaan hallintaansa.

 

Määritelmä 15. (Tietoisuuden ilmeneminen)

Yksilösielun tietoisuus ilmenee kahdessa osassa. Ensimmäistä osaa kutsutaan pienemmäksi tietoisuudeksi (myös sisäinen, eli yksilön tietoisuus) ja siihen kuuluvat muisti, luovuus, järki ja tunne. Pienempi tietoisuus kehittyy ihmiselle elinkuukausien 10-72 välillä. Tietoisuuden toista osaa kutsutaan suuremmaksi tietoisuudeksi (myös ulkoinen, eli ryhmän) ja siihen kuuluvat mm. hienomotoriikka, sosiaalisen äly, ajantaju, moraalinen ajattelu, logiikka, suunnittelukyky, tilan hahmotus ja kokonaisvaltainen ajattelu. Suurempi tietoisuus kehittyy ihmiselle pääsääntöisesti elinkuukausien 72-216 välillä, mutta se jatkuu myös tästä eteenpäin, aina niin kauan kuin ihminen omaa yksilösieluaan kehittää. Suuremman tietoisuuden eräs siirtymävaihe28 sijoittuu elinkuukausien 144-156 väliin, jolloin lapsella alkaa murrosikä.29 Tällöin yksilösielussa heräävät sukupuolivietti sekä varsinkin sosiaaliset tunteet, kuten häpeä.

28 Ks. tarkemmin määritelmästä 16, mentaalisesta paratiisista karkottaminen.

29 Rukouksissa saamani tiedon mukaan tämän tarkka keskiarvoikä olisi √153 vuotta, eli 12,369 vuotta. Luku √153 on tuttu myös pyhästä geometriasta, sillä se on hypotenuusan mitta suorakulmaiselle kolmiolle, jonka kannat ovat 5 ja 12. Luku 153 on puolestaan tuttu esimerkiksi Raamatusta, jossa kerrotaan ihmeellisestä kalasaaliista (Johannes 21:11).

 

Pienempi tietoisuus kehittyy lapselle ensiksi ja se käytännössä rakentaa yksilölle hänen tiedostumattoman mielensä, eli alitajunnan. Jokainen lapsen kasvatusvastuullinen voi miettiä, että se mitä hän lapselleen puhuu, muodostuu osittain lapsen sisäiseksi järjenääneksi aikuisiällä. Samoin tunteiden käsittelytaidot tai puutteet siirretään röyhkeästi sukupolvelta toiselle. Kun lapsen alitajunta tulee valmiiksi, hän siirtyy seuraavaan, suuremman tietoisuuden rakentamiseen. Alitajunnan rooli ihmisen sielussa on lähes maagisen salainen, ja siksi monet yksilöt eivät juuri tietoisesti muista tuon ikäkauden asioita.

 

Esimerkki (hauta ja pyramidit)

Epävirallisen tutkimukseni mukaan joillakin ihmisillä on sattunut erikoisia, lähes eeppisen symbolisia tapahtumia tietoisuuskausien siirtymävaiheissa. Olen osannut kysellä tällaisten tapahtumien perään, sillä niistä on myös omakohtaista kokemusta.

  • Noin kuusivuotiaana olin leikkimässä mummolan takapihan metsässä, ja yhtäkkiä en enää muista kuin hyvin dissosiatiivisesti tapahtumien kulkua. Mummoni oli alkanut jossain vaiheessa huutamaan nimeäni, sillä oli ruoka-aika. Lopulta kun minua ei kuulunut, mummoni lähti ulos etsimään minua. Hän löysi minut kukkapenkistä. Olin löytänyt jostain lapion ja kaivanut yli metrin syvän kuopan, jonka pohjalle olin mennyt makaamaan. Mummoni kysyi minulta, että mitä sinä teet, jolloin kerroin hänelle olevani kuollut ja makaavani haudassa. Samaan aikaan puhelin alkoi soida sisällä. Mummoni kiiruhti vastaamaan siihen ja tuli jonkin ajan kuluttua kasvot hieman valkoisena takaisin. Hän kertoi isomummoni kuolleen juuri tuolla hetkellä. En ole ennen tuota tai tuon jälkeen kaivanut hautoja kukkapenkkeihin.
  • Noin 12-vuotiaana, aivan ala-asteen loppuaikoina törmäsin historian tunnilla ensimmäisen kerran Egyptin pyramideihin. Ne pysäyttivät minut täysin. Tuosta hetkestä lähtien olin täysin varma, että minusta tulee Egyptiä ja sen salaisuuksia tutkiva arkeologi. Vaikka elämäntehtäväni, tai ainakin ajatus siitä, oli kirkkaana mielessäni jonkin aikaa, parin vuoden kuluttua siitä ei ollut enää mitään jäljellä. Tuo tähti oli syttynyt ja valaissut sielua vain tovin, ja sitten se hävisi elämän jalkoihin. Aloin seurata ja ihannoida kavereitani ja ikäluokkani kovanaamoja, sekä alitajuisesti aloin etsiä itselleni tyttöystävää. Näin maalliset syyt ajoivat minut erilleen kutsumuksestani yhteensä 17 vuoden ajaksi. Vajaa 20 vuotta myöhemmin tulin tilanteeseen, jossa olin luopunut 10 vuotta kestäneestä yrittäjyydestäni, omaisuudestani ja siihenastisesta elämästäni. Sosiaalisesti erakoituneena aloin jälleen muistaa kuka minä oikeasti olen. Parin kuukauden jälkeen ajatus pyramideista palasi sydämeeni ja huomasin olevan jälleen se sama nuorukainen, saman unelman kanssa. Sielun unelma ja tarkoitus eivät olleet kadonneet mihinkään, vaikka minä olin ollut aivan hukassa koko aikuisikäni. Tuossa hetkessä koin itseoivalluksen ja totuuden tie alkoi kohdallani.
  • On erittäin mielenkiintoista, että esimerkin molemmissa ikävaiheissa kuolema on ollut läsnä. Pienemmän tietoisuuden vaiheessa kaivoin haudan, johon menin makaamaan ja totesin olevani kuollut. Seuraavassa vaiheessa löysin pyramidit, jotka itse asiassa ovat hautoja. Osa pyramideista on suunniteltu pyhiksi temppeleiksi, jonne niiden rakentaja on eristäytynyt tappamaan oman egonsa, omasta vapaasta tahdostaan. Tämän vuoksi rakennusten seiniin on kirjoitettu pyhiä tarinoita (esim. Kuolleiden kirja) uudelleensyntymästä ja valon kanssa etenemisestä. Toki osa pyramideista on sitten käytetty myös ihan oikeina hautoina, kun niiden omistaja on fyysisesti kuollut. Oman egon tappaminen, omasta vapaasta tahdosta on myös jokaisen suurimman uskonnon pääsanoma.

 

Ihmisen solujen sisältämään tietoon on jo valmiiksi ohjelmoitu tietoisuuden ja sielunosien aktivointi ja kehittyminen. Henkinen ja fyysinen evoluutio on täysin luonnollinen prosessi, eikä siinä ole mitään väärää tai pahaa. Ongelmiin joudutaan kuitenkin usein, kun siirrytään pienemmän ja suuremman tietoisuuden kehitysvaiheesta toiseen. Näissä siirtymävaiheissa lasten kasvattajilta vaadittaisiin suurta ymmärrystä sielunosista ja tietoisuuden kehittymisestä. Toisaalta, vaikka ihmisellä olisikin syvää ymmärrystä enemmän kuin muilla, on seuraava määritelmä silti väistämätön jokaisen ihmisen elämässä.

 

Määritelmä 16. (Mentaalinen paratiisi; Paratiisista karkottaminen)

Mentaalinen paratiisi on yksilösielun tila, joka on tasapainossa ja harmoniassa ”olevaisuuden” ja ”ei-olevaisuuden” kanssa. Tällöin yksilösielu on kuva tai pienois-malli maailmansielusta ja täydellisestä sielusta (myös esim. Jumalan kuva ja KET:n kuva). Paratiisista karkottaminen (myös murrosikä) tarkoittaa sitä ihmislapsen ikävaihetta, kun hänen lapsuusaikansa jää taakse. Tällöin ihminen altistuu uusille tuntemuksille, kuten seksuaalisille haluille, omaan kehoon liittyville häpeäntunteille, sekä fyysiselle ja mentaaliselle ahneudelle, jotka toimivat laukaisimena ihmisen ”ei-olevaisuudesta” erottamiselle. Tämä erottaminen ajaa yksilösielun pois perimmäisestä totuudesta. Pian ihminen ei enää muista todellista olemustaan tai hengen ja sielun perimmäistä rakennetta, vaan ne alkavat lähinnä tuntua vierailta käsitteiltä. Lopullinen mentaalisesta paratiisista karkottaminen tapahtuu yleensä ikävuosien 11–15 välissä, ja sen keskiarvona voi pitää √153 vuotta.

 

Kun yksilösielu on symbolisesti sanottuna karkotettu hengellisen isänsä talosta, ja se on joutunut asumaan erämaahan, eläinten armottomaan maailmaan, jokainen yksilösielu ryhtyy varmasti tässä vaiheessa tutkimaan itseään objektiivisesti, sekä inhoamaan tämän maailman ja sosiaalisten verkostojen luomaa harhaa. Näinhän se pitäisi mennä, mutta totuus ei valitettavasti voisi olla tästä kauempana. Jostain syystä ihminen rakastuu ja kiinnittyy tähän maailmaan, joka hänet on alistanut orjakseen ja saanut hänet unohtamaan todellisen alkuperänsä. Tilanne havainnollistetaan seuraavalla, nokkelalla määritelmällä.

 

Määritelmä 17. (Elämän Tukholma-syndrooma)

Kun yksilösielu on kaoottisen elämän toimesta ajettu pois mentaalisesta paratiisista, se murrosiän kärsimyksen jälkeen ei enää muista perimmäistä totuutta. Tämä ei kuitenkaan saa yksilösielua vihaamaan elämää, vaan päinvastoin rakastumaan siihen. Yksilösielu ryhtyy suojelemaan ja puolustamaan elämän hänelle vääristämää persoonaa, jonka itsekästä tahtoa ihminen nyt toteuttaa aina fyysiseen tai mentaaliseen kuolemaansa asti. Tästä ”nukahtamisesta” ja ”henkisestä rappiosta” käytetään tässä kirjassa nimitystä Elämän Tukholma-syndrooma.

 

Kirjan aloittanut luku 0 on nyt käynyt läpi ihmisen henkisen ja hengellisen matkan, käänteisessä järjestyksessä. Luku alkoi KET:n määritelmällä, ja sitä seurasi täydellisen sielun määritelmä. Nämä kaksi määritelmää kirkastuvat sielussa ja sen tietoisuudessa vasta sielun itsensä kirkastuessa. Kirkastumisen kanssa vastavuoroisesti luku loppui paratiisista karkottamiseen, sekä elämästä humaltumiseen ja siihen rakastumiseen – tämä on periaatteessa jokaisen ihmisen perustilanne ennen henkistä heräämistä, ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin. Määritelmien sarjan saattelemana voidaan todeta, että näin surkea ja lähes toivoton on ihmisen lähtötilanne murrosiän jälkeen. Toivoa on kuitenkin niin kauan, kuin on tahtoa etsiä ja rakastaa totuutta ja Jumalaa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).