Vapautuminen persoonallisesta metaforisesta järjestelmästä käy automaattisesti toteen, kun ihminen antautuu perimmäiselle totuudelle (ja KET:lle). Tällöin uskomukset murentuvat, eikä yksilöllisiin, kollektiivisiin tai universaaleihin symboleihin liity enää yleistyksiä, vääristyksiä tai tiedon poisjättämistä ja lisäämistä. Kun ihminen kuulee ja näkee auringon ja mustan aukon, sekä ymmärtää niiden todella olevan aurinko ja musta aukko, sielu hyväksyy todellisuuden sellaisenaan, ja täydellisen sielun riemulaulu alkaa soida. Ihminen ei voi tehdä tai ajatella mitään, ilman että hänen metaforinen järjestelmä aktivoituu, ja varmasti siksi valaistumisen tilaa on kuvattu tekemättömäksi tekemiseksi ja täydelliseksi ajatukseksi ilman ajattelua.

Kirjassa Metaphors we live by (esim. s. 182) päädytään lopulta tulokseen, ettei absoluuttista (eli perimmäistä) totuutta voi olla olemassakaan. Kirjan mukaan totuuden olemassaololle tulee aina olla erityinen ymmärrys, ja koska ymmärrys on riippuvainen kokijasta, ihmisestä, ei kahden ihmisen ymmärrys voi koskaan olla samanlaista. Tässä kirjassa esitetyn tiedon ja ymmärryksen valossa, tämä totuuteen liittyvä ihmettely on kuitenkin mahdollista saattaa valmiiksi asti. Jo kirjan ensimmäisen määritelmän (KET) mukaan on nimittäin olemassa kaksi totuutta, subjektiivinen (kokijasta riippuva) sekä objektiivinen (kaikille sama). Kirjan toinen määritelmä esitteli meille seuraavaksi täydellisen sielun ja yksilösielun käsitteet, jotka puolestaan osoittavat, miten henkisen evoluution kautta yksilösielun persoonallinen totuus jalostuu kohti täydellisen sielun perimmäistä totuutta, eli todellisuutta. Tämä on se päättymätön tie, ikiaikainen viisaus, jonka avulla ihmisestä kasvaa kaiken ja ei minkään tiedostava olento, puhutaan jopa symbolisesti Jumalan (ja totuuden) kuvasta.

Tieteellisesti ajateltuna jokaisella ihmisellä on konseptuaalinen systeemi, jonka taustalla ja jonka kautta myös metaforat menevät ja tulevat. Tässäkään asiassa ei ole pakko tyytyä vain yhteen totuuteen, vaan jopa todennäköisempää on, että metaforat toimivat juuri päinvastoin, monella tavalla. Metaforat toimivat ihmisen viimeiseksi kehittyneen sielunosan, eli tietoisuuden kanssa, jolloin ne ovat mitä rikkain persoonallisin keino ilmaista itseään ja värittää asioita kauniimmaksi. Toisaalta metaforat ovat jotain ikuista ja muuttumatonta, ne ovat kuin tiedostumattoman mielen kivijalka, peruskallio.

Myös lingvistiikan tutkijat ovat ihmetelleet metaforiin liittyen ihmisen konseptuaalisen systeemiin perustaa. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että tutkijat ovat pohtineet, minkä päälle tai minkä varaan kaikki symbolit ja konseptit lopulta pohjautuvat. Tutkijoiden ehdotuksia ovat olleet lähinnä kaikkein yksinkertaisimmat ja todellisuutta eniten vastaavat ehdotukset, jotka varmasti ovat hyvin lähellä totuutta (, joka on juurikin tämä todellisuus). Tässä kirjassa yhdytään lingvistiikan tutkijoiden näkemyksiin, mutta sillä erolla, että näkemys saatetaan valmiiksi asti. Tässä vaiheessa kirjaa on jo hyvinkin selvillä, mihin kaikki pohjautuu, ja mistä kaikki alkaa ja mihin kaikki loppuu – vastaus on KET.

 

Metaforisen järjestelmän perusta on Kaiken ja ei minkään teoria

Jo kirjan ensi metreillä lukee, että KET on luonnehdittavissa kaikkein parhaiten symboleiden avulla. On yksinkertaisesti helpompaa puhua kultaisesta munasta ja siitä versovasta elämänpuusta kuin yksikköpallosta ja siitä versovasta numeerisesta maailmankaikkeudesta. Tämä on muuten myös tiedostumattomasti valaistuneen (määritelmä 21) ja tietoisesti valaistuneen ero.

Henkisessä evoluutiossa ihminen kokee aivan aluksi henkisen heräämisen. Sitten hän kokee itseoivalluksen sekä monia muita henkisiä kokemuksia. Jossain vaiheessa sydän alkaa ohjata pois persoonallisuudesta, kohti ykseyttä. Ykseyttä etsiessään ihminen jossain vaiheessa kuolee henkisesti ja tämän jälkeen uudelleensyntyy. Silloin kyseessä on tiedostumaton, pienempi valaistuminen. Jos tästä eteenpäin ihminen elää totuudelle, on hänellä seuraavien vuosien aikana mahdollisuus kokonaisvaltaiseen sielun puhdistumiseen, eli lopulliseen valaistumiseen.

Helpoin tapa kuvata tietoisen ja tiedostumattoman valaistumisen eroa on kysyä ääneen yksi kysymys: ”Mitä tapahtui?” Jos ihminen on valaistunut, eikä hän osaa vastata kysymykseen, on hän kokenut pienemmän valaistumisen, eli potentiaalin. Samaa logiikkaa noudattaen, jos ihminen osaa antaa tietoisen vastauksen kysymykseen, on hän saavuttanut oikean, tietoisen valaistumisen.

Tässä vaiheessa kirjaa esitetään rohkea väite: jos ihminen on kokenut tietoisen valaistumisen, hän kuvaa sitä KET:n ja täydellisen sielun avulla. Väite voidaan esittää siksi, että perimmäisellä totuudella on aina oltava myös todistaja, ja todistajalla on oltava todistuksensa.

Sitten esitetään edellisen väitteen seurauksena tuleva uusi väite: jos ihminen on todistanut oman valaistumisensa, eli tehnyt niin sanotun suuren työn itsensä kanssa, on olemassa konteksti, joka antaa perimmäisestä totuudesta ja sen kanssa ykseyteen pääsemisestä niin sanotun täydellisen kuvauksen. Uusi konteksti on oltava olemassa, sillä ketkään kaksi ihmistä eivät tule valaistumaan saman kontekstin kautta. Jos ihmiset voisivat valaistua saman kontekstin kautta, tulisi näillä kahdella ihmisellä olla täsmälleen samat lajittelutottumukset sekä fyysisesti vaikkapa sormenjäljet. Ja jos näin ei ole, on oltava yksi uusi konteksti jokaista valaistunutta sielua kohti.

Ja vielä esitetään yksi väite, joka saa perusteensa ja voimansa edellisestä väitteestä: kaikki maailman valtauskonnot ovat jonkun ihmisen (tai ryhmän) persoonallisia kuvauksia valaistumisesta. Kyllä, Vanha testamentti on Mooseksen kuvaus, Uusi testamentti on Johanneksen (ja Jeesus Kristuksen) kuvaus. Kuolleiden kirja on Anin (ja Horuksen) kuvaus, kuten Bhagavad Gita on Arjunan (ja Krishnan kuvaus). Myös Neljä jaloa totuutta sekä Jalo kahdeksanosainen polku on Buddhan antama kuvaus.

Ymmärrätkö, mitä tässä yllä lopuksi väitetään? Jokainen valaistunut sielu on antanut omasta valaistumisestaan täydellisen kuvauksen ja todistuksen, ja yleensä tämä todistus on annettu symbolien kielellä – näin se on laajennettu koskettamaan kaikkia maailman ihmisiä ja aikakausia, ei vain jotain tiettyä kulttuuria. Muistatko, miten kirjan alussa kerrottiin, etteivät uskonnot ole koskaan tuottaneet yhteen valaistunutta yksilösielua? Tämä on sen selitys. Jokaista valaistumista tulee vastata uuden kontekstin syntymä, eikä yksi ja sama konteksti koskaan todista kahden valaistumisen puolesta.

Viime kädessä kaikki maailman uskonnot kuvaavat omalle kontekstilleen ominaisia symboleja ja metaforia käyttäen yhtä ja samaa perimmäistä totuutta. Tämän kirjan subjektiivinen osuus on opetus täydellisestä sielusta. Jotkut ovat nimenneet täydellisen sielun Kristukseksi, kun toiset taas puhuvat Krishnasta tai Buddhasta – tässä puhutaan yksinkertaisesti vain täydellisestä sielusta. Vastaavasti perimmäisestä totuudesta tässä kirjassa käytetään nimitystä Kaiken ja ei minkään teoria. Toiset voivat puhua siitä termien Isä, Brahman tai absoluuttinen totuus, eikä heidän tarkoitusperänsä lopulta eroa tästä ollenkaan. Lopulta kaikkien eri metaforisten järjestelmien yhteinen tekijä on KET.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).