Usein kuulee sanottavan, että matkailu avartaa. Itselläni ei ole jostain syystä koskaan ollut samanlaista draivia nähdä maailmaa, kuin ympärillä olevilla ihmisillä tuntuu olevan. Onko se sitten "vanhan sielun" merkki, vai inhimillistä kyynisyyttä, en tiedä, mutta ympärillä olevat tuntuvat ihmettelevän miten asia voi olla näin. Miten itse koet matkailun, antaako se henkisellä polulla sellaista perspektiiviä, mitä ei voi yhdessä paikassa saavuttaa? Mistä voi johtua, jos tuntuu, että sillä ei vaan ole mitään annettavaa?

 

Kysymys matkailun yhteydestä mielen avartumiseen on osa suurempaa kysymysperhettä. Kysymyksen sisarkysymyksiä voisivat olla esimerkiksi kannattaako historiaa opiskella tai tulevaisuutta unelmoida. Tässä on nimittäin kyse ajan ja paikan perspektiivistä.

Mitä lähempänä henkisen tien alkua ihminen on, sitä kauempaa hän etsii vastauksia perimmäiseen totuuteen, elämän mysteereihin, Jumalaan, ja jopa itseensä. Itsestä, eli absoluuttisesta ”tässä ja nyt”-tilasta voi mennä kauemmaksi kahdella tavalla. Nämä tavat ovat aika ja paikka. Jos menen muinaishistoriaan tai tuhansien vuosien päähän tulevaisuuteen, siirryn ”tästä ja nyt” kauemmaksi ajassa. Vastaavan siirtymisen itsestä pois voi tehdä paikkojen suhteen, jolloin vastauksia voidaan etsiä vierailta planeetoilta, meren pohjasta tai ihan vain matkailun voimin sieltä täältä.

Tähän aiheeseen liittyy eräs symboli, joka tuli tietoisuuteeni vuosi kaksi sitten.

Kuvassa on symboli menneestä ja tulevasta

Tässä symbolissa on kuvattu tietysti paljonkin asioita, mutta siinä on kuvattu myös esimerkiksi sellainen asia, kuin ajan tulo merkityksettömäksi. Ulommat ristit. Lopulta myös paikka tehdään merkityksettömäksi, ja tässä erityistä huomiota vaatii sellainen seikka, että myös tietoisuus ja tiedostumaton mieli ovat ”paikkoja”. Eli henkisen tien lopussa edes näihin paikkoihin ei tule kiinnittyä, vaan päästä sellaiseen universaaliin sopusointuun, eli tilaan, jossa ei ole mitään, ja siksi on potentiaalisesti kaikki. Myös reikin kolmas symboli nimeltä ”ei mennyttä, ei nykyhetkeä, ei tulevaa” kuvaa tätä samaa vaihetta. Yllä olevien seikkojen perusteella voisi hyvinkin ajatella, että jos tarve matkustaa vieraisiin maihin ei enää sielua innosta, voisi kyseessä hyvinkin olla vanha sielu, joka tähän liittyvät läksyt on jo oppinut vaelluksensa aikana.

 

Voi oppia tuntemaan koko maailman lähtemättä koskaan kotoaan. Taivaan Taon voi nähdä katsomatta ulos ikkunasta. Mitä kauemmaksi kulkee, sen vähemmän tietää. Siksi Viisas saa tietoa kulkematta (maailmalla), on selvillä asioista näkemättä niitä, saa kaiken aikaan tekemättä mitään. (Tao Te King, Dao De Jing, 47)

 

Homma ei kuitenkaan ole aina näin yksinkertaista, harvoinhan se on. Muutenhan alkoholistille voisi vain sanoa, että älä juo, ja rikolliselle, että tee jotain muuta. Matkailu nimittäin kiinnostaa ja jopa jossain määrin ruokkii egoa. Jos egon vallassa olevalla maailmanmatkaajalle sanoo, ettei sinun tarvitse lähteä kotoa mihinkään, ei se oikeastaan auta mitään. Sielu voi olla valmis, tai olla olematta valmis.

Kun tulen äiti ei enää löydä muuta poltettavaa, hän tuhoaa itsensä. Tuli jää täysin vaille ruumista ja polttaa ainetta, kunnes se saa puhdistetuksi kaiken, myös pahuuden. Kun sillä ei ole enää mitään poltettavaa, se kääntyy itseään vastaa, kunnes se on tuhonnut itsensä.” Näin opettaa ikivanha kirjoitus Suuren Voimamme Tunteminen Nag Hammadin teksteissä.

Jos mieli halajaa maailmalle, joskus egon voi sinne päästää, aivan vapaasti. Tähän logiikkaan pätee sama viisaus, kuin että jos luonto ihmisessä haluaa vielä tehdä lapsia, se todennäköisesti niitä tulee tekemään. Henkinen tie on hyvin hienovaraista kulkemista. Edes omaa sisäistä pahuutta ei tule liikaa vastustaa, vaan se tulee voittaa viekkaudella – viisaudella. Jos tupakoitsija joka savukkeen kohdalla joutuu käymään sisäisen taistelun polttaako vai ei, hän todennäköisesti jossain vaiheessa retkahtaa takaisin polttamaan. Vastaavasti jos henkilön sisäinen arvottomuus häviää henkisellä tiellä, tai hän oppii uusia tapoja saada sama lopputulos kuin tupakoimalla, loppuu tupakointi itsestään. Ei sitä tarvitse edes miettiä, se vain loppuu.

Otetaan tähän loppuun vielä omakohtainen kokemus. Vuonna 2011 olin täysin varma, että minun tulee mennä käymään pyramideilla ja monessa pyhässä paikassa, esimerkiksi Cuscossa, Perussa. Kun aloin tutkia Mona Lisaa, oli täysin varma, että minun tulee mennä Louvre-museoon, jotta voin ”kokea” tämän taulun. Jumalallinen voima meidän sydämessä on kuitenkin egon hölmöilyjä suurempi, ja siksi lopulta minun ei tarvinnut lähteä mihinkään, ei edes poistua kotoani. Jokaiseen mysteeriin olen tähän mennessä saanut tiedon hengen kautta, joka tunnetusti ei ole sidottu aikaan, eikä paikkaan – onhan se ääretön ja ikuinen.

Jotta henkinen tie voi muuttua hengelliseksi tieksi, meidän tulee i) hankkia tietoa ja ymmärrystä, ii) tehdä henkisiä harjoituksia, sekä iii) oppia pyhittämään itsemme. Kun nämä kolme asiaa toteutuvat elämässä tasapainoisesti, ollaan jo hyvin mielenkiintoisten asioiden äärellä.

Lopulta palatakseni alkuperäiseen kysymykseesi. Kyllä, matkailu voi avartaa. Matkailua kannattaa harjoittaa niin kauan, että se lopulta avartaa oman mielen kohtaamaan itsensä "tässä ja nyt". Kun mieli tulee tähän valmiiksi, matkailu ei enää palvele sitä tästä eteenpäin - ellei sitten puhuta ajatusmatkailusta oman sielun syvyyksiin...

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).