Tässä kysymyksessä ja vastauksessa pohditaan Jumalan luomistyön ja ihmisten luomien asioiden erilaisuutta sekä mahdollisuutta päästä samankaltaisuuteen.

 

Jumala on luonut omien täydellisten, ikuisten ja muuttumattomien lakiensa (tieto, totuus) mukaisesti täydellisen, jatkuvasti kehittyvän sekä itse itsensä luovan ja tuhoavan maailmankaikkeuden (elämä, luonto). Suuressa armossaan Jumala on nähnyt sen hyväksi, että luonnosta esiin nousee ihminen, jossa nämä molemmat voimat, tieto ja elämä, voivat tulla esiin sen saman tietoisuuden kautta, joka kaikkialla ja ei missään luo ja tuhoaa kaiken pysyvien lakien mukaisesti. Siksi ihminen on Jumalan kuva, eli kaiken ja ei minkään pienoismalli.

 

Jos ihminen ajattelee ja elää sopusoinnussa ylläkuvatun kanssa, on hän valaistunut ihminen. Mutta jos ihmisen jokin sielun osa, eli tietoisuus, muisti, luovuus, tahto, järki, tunne ja tiedostumattomuus muuttaa jotain ihmisen omaksi eduksi ja näkemykseksi, hän ei ole enää valaistunut ihminen, vaan luonnon armoilla elävä olento. Ihmisen sielussa on siis sama potentiaali kuin Jumalassa, ja ihminen voi luoda harmoniassa perimmäisen totuuden kanssa mitä tahansa, tai sitten ihminen voi omasta itsekkäästä halustaan juontuen luoda asioita omaksi kuvakseen, eli haluamansa laiseksi.

 

Ihmisen jälkeensä jättämä persoonallinen luomistyö jakaantuu kahteen maailmaan:

  1. ihminen luo uuden fyysisen sukupolven ja
  2. ihminen luo henkisen perinnön.

 

Uusi fyysinen sukupolvi luodaan automaattisesti perimmäisen totuuden mukaisesti käyttäen luonnonlakeja, ellei sitten ihmisen oma itsekäs tahto muuta tätä prosessia jotenkin. Prosessi voi häiriintyä tai jopa särkyä, jos ihminen polttaa tupakkaa, juo alkoholia, käyttää huumeita, asuu hometalossa, urheilee liian paljon tai liian vähän, syö huonoa ravintoa, tai syö liikaa tai liian vähän, tai muuten oman itsekkään tahtonsa vuoksi aiheuttaa prosessille häiriötekijöitä.

 

Ihmisen oma henkinen perintö on kuva perimmäisestä totuudesta, mutta sillä erotuksella, että totuudesta on i) yleistetty, ii) vääristetty, iii) poisjätetty, tai iv) lisätty jotain. Tämän ajatusmaailmansa ja käyttäytymismallinsa ihminen sitten ajaa lastensa mieleen heidän ollessaan 0-6 vuotta. Samat henkilökohtaiset totuudet pyritään myös siirtämään omalle puolisolle, sukulaisille ja lähimmille ystäville. Lopulta egon suuri työ pääsee suurimpiin mittasuhteisiin, kun ammattilaiseksi vartuttuaan (missä tahansa aiheessa) ihminen alkaa opettaa ja ohjata muita ihmisiä hänen mielestään oikeaan suuntaan. Näin ihminen voi toimia esimiehenä ja opettajana, sekä kirjoittaa kirjoja ja julkaisuja, jotka hänen omassa mielessään nousevat jopa pyhien kirjojen asemaan. Elämän loppupuolella tämä on ihmisen tärkein henkinen perintö. Myös elämänkertakirjat kuuluvat tähän samaan kategoriaan, ne ovat egon haluama tapa jättää oma persoonallinen sormenjälki tähän maailmaan. Persoonallisen perinnön jättämiseen liittyvät erityisesti tarve saada i) oma nimi esille, sekä ii) saada korvaus tekemästään työstä. Jos ihminen pääsee näistä kahdesta ansasta irti, alkaa hän luoda kuten Jumala.

 

Voiko ihminen luoda kuten Jumala?

Vastaus on siis lohduttava: kyllä, ihminen voi luoda kuten Jumala. Näin toimiakseen ihmisen itsekäs sielu on pitänyt ensin puhdistua, ja voidaankin todeta: ”Kun ihmisen tahto on kaikesta tahtomisesta vapaa, on hänellä vapaa tahto, mikä on sama kuin Jumalan tahto.” Kun sielu ei enää yleistä, vääristä, poisjätä tai lisää mitään perimmäiseen totuuteen, alkaa ihminen luoda ensin itsensä ja sitten koko oman elämänsä vastaamaan perimmäistä totuutta, sen lakien mukaisesti. Kun tämä luomistyö tulee muutamassa vuodessa valmiiksi, voidaan tästä valmiista ihmisestä käyttää nimitystä kirkastunut ja valaistunut.

 

Kirkastunut ja valaistunut ihminen on täydellisessä tasapainossa, eikä hänen persoonansa enää heijasta mitään kiinnittymisen merkkejä. Siksi muille ihmisille ja tälle maailmalle on vaikeaa enää tunnistaa tätä ihmistä – häntä ei voi lokeroida enää mihinkään. Tiede sanoo häntä liian uskonnolliseksi, vaikka hänen kriteerinsä tiedolle ovat paljon korkeammat ja ankarammat kuin tieteellä. Uskonnolliset yhteisöt sanovat häntä liian tieteelliseksi, vaikka hänen uskonsa on suurempi kuin kaikkien yhteisöjen yhteenlaskettu usko ja luottamus ovat yhteensä. Tällaista sielua ei enää tämä maailma tunnista, mutta Hän, jonka kuvaksi tällainen sielu on syntynyt ja kasvanut, Hän sielun tunnistaa – omaksi lapsekseen, esikoisekseen.

 

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen voidaan todeta: Jumala luo kuten on oikein ja hyvä. Ihminen puolestaan luo, kuten itse haluaa aina siihen asti, että hän valaistuu Jumalan kirkkaaksi kuvaksi. Kaikki hyvä ja täydellinen on lähtöisin Jumalasta, ja vastaavasti kaikki huono ja puutteellinen on lähtöisin ihmisestä. Mutta koska meillä silti on kyseessä toistensa vertailukohdat, molempia tarvitaan, jotta Jumalan luomistyö olisi kerrassaan täydellinen. Siksi valaistunut ihminen on sekä jumalallinen että inhimillinen, hyvä ja huono, täydellinen ja puutteellinen, samassa ajassa ja paikassa, eli mielessä ja kehossa, eli sielussa. Tämän vuoksi valaistunut sielu on kaikki ja ei mitään, aivan kuten ensimmäisessä kappaleessa kuvattu Jumalan luomistyö. Tämä todistaa, että ihminen on Jumalan kuva, ja saman todistaa jokainen valaistunut ihminen, sekä heidän henkinen perintönsä, eli pyhät kirjat.

 

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).