"Tämä on lienee se suuri kysymys, joka nousee aina uudestaan ja uudestaan esille, kun puhutaan hengellisistä asioista sekä mietitään menneiden viisauden opettajien tärkeimpiä opetuksia. Jätän tämän vastauksen koskettamaan vain muutamia pääteemoja, sillä mikäli rakkaudesta haluaisi antaa kokonaisvaltaisen vastauksen, siitä pitäisi kirjoittaa oma kirjansa."

 

Rakkaus on ihmiskunnan perimmäinen tavoite ja maali, johon pyritään. Vaikka meidän jokaisen maali on varmasti myös tulla hyväksi ihmiseksi ja toimia aina oikein, silti emme aina onnistu tavoitteessa. Tiedämme, että meidän pitäisi kierrättää ja huolehtia muista ihmisistä. Pitäisi lahjoittaa osa omaisuudestaan ja huolehtia köyhistä sekä muista meitä huono-osaisemmista. Jos eläisimme suoraan rakkaudessa ja rakkaudesta, toimisimme näin – automaattisesti.

 

Viha on tunne, jonka vastakohta on myötätunto ja välittäminen. Inho on tunne, jonka vastakohta on haluaminen. Kipu on tunne, jonka vastakohta on mielihyvä. Onnellisuus on tunne, jonka vastakohta on kärsimys. Tunteille on ominaista niiden ilmeneminen vastakohtien kautta. Yhtään tunnetta ei voi määritellä erillisenä, vaan kuten valon valaisemalla kappaleella on aina varjonsa, on myös hyvän tunteen pimeä puoli olemassa. 

 

Useat filosofit ovat määritelleet syntejä ja syntien arvojärjestyksiä. Näissä määritelmissä on joskus pohdittu, että rakkaus olisi jonkin yksittäisen synnin vastakohta, mutta näin ei kuitenkaan ole. Rakkaus on kokonaisvaltaista.

 

Rakkaudella on kolme tasoa. Ensimmäinen taso on usko eli luottaminen. Toinen taso on toivo eli pyytäminen. Kolmas taso on suurin, eli rakkaus itsessään. Ilman luottamusta ja yhteistä toivoa ei voi ilmetä todellista rakkautta. Kaikki rakkaus on lähtöisin yhdestä ja samasta, joka tunnetaan symbolien kielellä Isänä, yleisemmin puhutaan Jumalasta. Kun siis luottaa ja pyytää, rakastaa Isää yli kaiken. Rakkaus Isää kohtaan tarkoittaa myös, että hyväksyy aina Hänen tahtonsa, oli se mikä tahansa. Ja tämähän on hyvä, sillä Isän tahto on totuus.

 

Totuus on tärkein asia, jota meidän tulee rakastaa. Kun rakastamme totuutta, alamme pikkuhiljaa purkaa valheita pois elämästämme. Kun totuus valtaa alaa, alamme voida paremmin ja huomaamme olevamme oikeiden asioiden äärellä elämässämme. Rakkaus ja totuus ovat käytännössä sama asia, sillä ne ovat Pyhän Hengen ilmenemismuotoja tässä näkyvässä maailmassa. Ne ovat kuin saman Jumalan eri nimiä.

 

Jostain syystä elämme illuusiossa, jossa rakkaus ajatellaan miehen ja naisen väliseksi ihastukseksi ja seksuaaliseksi vetovoimaksi. Tätä illuusiota on pidetty yllä esimerkiksi hääseremonioissa lukemalla ja tulkitsemalla väärin Raamatun kohtia, jotka määrittelevät rakkauden. 

 

1. Kor. 13.

1.Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.

2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

3. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

4. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,

5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,

6. ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

7. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

 

Korinttolaiskirjeen lainaus luettelee ohjeita ja hyveitä, joita ihmisen tulee itsessään ja elämässään noudattaa etsiessään Isää, Jumalaa. Jakeessa kuvataan tietä Isän luokse, kohti sen rakkauden kokemista, johon henkinen matka tähtää. Omaisuuden jakaminen nälkää näkeville, uskominen ja kärsimys ovat keinoja kulkea kohti Isän rakkautta. Korinttolaiskirjeiden viisaus ei ole symbolista, vaan konkreettinen ohje siihen, miten elämää tulee elää. Jokaisen on kuljettava ensin armon, ja sitten kivun ja tulen eli ankaruuden läpi kohti rakkautta.

 

Kokonaisvaltainen rakkaus on jotain, jota meidän tulee toteuttaa ja ylläpitää jokaista ihmistä kohtaan, ei pelkästään omaa kumppania kohtaan. 

 

Rakkaus parisuhteessa mahdollistuu vain todellisen itsensä tuntemisen kautta. Todellista luottamusta ei voi olla itseensä, toiseen ihmiseen tai Jumalaan, jos ei todella tunne itseään. Kun tuntee itsensä riittävällä tasolla, se mahdollistaa toivon. Itsetuntemuksen myötä ihminen osaa etsiä (toivoa) sellaista kumppania, joka täyttää sille kuuluvan roolin myös rakkaudessa. 

 

Voisi siis todeta, että rakkautta on kolmenlaatuista. Rakkaus itseä ja mahdollista kumppaniaan kohtaan, rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan, ja sitten se tärkein, rakkaus Pyhää Henkeä eli Isää ja Poikaa kohtaan. Mikäli oma elämä rakentuu jollekin muulle kuin rakkaudelle Isää kohtaan, on se sama asia kuin rakentaisi pyramidia hiekan eikä peruskallion päälle. Koska Isä on itse totuus, on se ainoa oikea kivijalka, jolle tulee ja voi rakentaa mitään pysyvää tai todellista. Mark Twain sanoi: ”Jos puhut totta, ei sinun tarvitse muistaa mitään.”  Totuutta ei koskaan tarvitse peitellä tai selitellä, eikä se vaadi oman tarinansa muistamista tai muuttamista. Totuuteen ja rakkauteen ei ole mitään lisättävää, ne ovat täydellisiä. Kun sydän on puhdas ja rakastava, omia ajatuksia ja tekoja ei tarvitse paimentaa ja pitää silmällä.

 

Rakkaus löytyy rakentamalla omasta elämästään ja omasta itsestään puhdas alusta, johon rakkaus tulee kuin kutsuttuna. Puhdistamalla ajatuksensa ja tekonsa, sekä tutkimalla itseään ja Isää rakkaus rakentuu kuin pala palalta elämän peruskallioksi. Tämä on se todellinen ja jo valmiiksi täydellinen Jumalan kuva, joksi ihminenkin on alun perin luotu.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).