Mitä ovat sielukaksoset ja kaksoisliekit?

 

Oletko kokenut, että joidenkin ihmisten "tuntee" tuntevansa ikäänkuin ennestään, vaikka näkisikin ensimmäistä kertaa? Tai että ei ole paljon sanoja ehtinyt vaihtaa, mutta jotenkin katseiden kautta "kommunikoi", ja on kuin muistoja heräämässä, mutta eivät kuitenkaan nouse esiin. Kohtaaminen tuntuu kuitenkin merkitykselliseltä, ja ihmiseen tuntee vetoa. Siitä nouseekin toinen asia, jos olemme jonkun kanssa jakaneet edellisessä elämässä jotain, onko oikein vai väärin jos yhtäkkiä muistaakin tuon kokemuksen, tai että nämä ihmiset ovat jälleen vuorovaikutuksessa keskenään?

 

Kysymykseesi liittyy todella paljon henkisen alan kirjallisuutta ja toinen toistaan rajumpia tarinoita ja kokemuksia. Tämä on mielenkiintoinen aihe, sen tunnustan, mutta sitten on se mutta. Mutta ennen kuin mennään siihen muttaan, niin tarjoilen sinulle ”tylsän” vastauksen. Vastaus on tylsä siksi, että se selittää tieteellisesti 99 % näistä sielujen salaperäisistä kohtaamisista.

Tieteellisempi lähestymistapa sielukaksosiin ja kaksoisliekkeihin

Pidän nykyään itse jonkin asteisena siunauksena sitä, että lähdin etenemään henkistä tietä NLP:n kautta. Vaikka nykypäivän NLP ja sen opetusmuodot ovat pääosin täysin itsekästä ja rahakeskeistä toimintaa, on sen opeissa kuitenkin aivan valtavan paljon annettavaa koko ihmiskunnalle. Siksi myös Totuuden talon verkkokampuksessa on ilmainen NLP-kurssi, jonka kuka tahansa voi suorittaa milloin tahansa.

NLP:n perusideologiaa on termi ”ihmisen kohtaaminen hänen omassa maailmassaan”. Lisäksi NLP:n eräs perusolettamus sanoo ”kartan olevan eri kuin maasto”. Maasto tarkoittaa periaatteessa todellisuutta ja siten miten asiat ovat, kun vastaavasti jokaisella ihmisellä on omassa mielessään/sielussaan kartta, joka kuvaa tätä maastoa. Ja kuten tuo perusolettamus sanoo, ihmisten sisäiset kartat eivät yleensä vastaa todellisuutta, eli maastoa. NLP:n terminologiaa käyttäen nopein tapa selittää sielukaksosia ja kaksoisliekkejä on sanoa näin: ”Mitä lähempänä kahden ihmisen kartat ovat toisiansa, sen lähempänä heidän sisäiset maailmat ovat toistensa kanssa.” Ja kun sisäiset maailmat ovat lähellä toistensa kanssa, tulee henkilöille illuusio kuin he olisivat aina tunteneet toisensa. Tämä johtuu siis siitä, että he ovat aina eläneet itsensä kanssa, eli oman sisäisen maailman kanssa, ja kun nyt vastaan tulee ihminen, jonka sisäinen maailma vastaa omaa sisäistä maailmaa, se tuntuu silti kuin tuon toisen ihmisen olisi aina tuntenut. Tämä on tylysti sanottu, mutta tässä annettu selitys kattaa ehkä jopa yli 99 % kaksoisliekkiä koskevista ihmettelyistä.

Samalla maasto-kartta-kaavalla voisi määritellä myös sielun ”arkkivihollisen”, eli henkilön, jonka sisäinen maailma on mahdollisimman kaukana sielun omasta sisäisestä maailmasta. Tällaisen henkilön kanssa tuntee erillisyyttä ja arvovastaisuutta jo lähtökohtaisesti.

Mitkä asiat vaikuttavat hyvään tunneyhteyteen?

NLP terminologialla jatketaan, kun puhutaan hyvästä tunneyhteydestä. Tunneyhteys syntyy, kun vuorovaikutuksen toinen osapuoli luopuu hetkellisesti omasta ”kartastaan”. Tällöin henkilö voi kohdata vuorovaikutuskumppanin hänen omassa maailmassaan, hänen karttansa ehdoilla. Jokaisen ihmisen sisäinen maailma, eli kartta toimii tiettyjä lainalaisuuksia noudattaen. Karttaan vaikuttavat esimerkiksi henkilön elinympäristö, käyttäytymismallit, osaaminen, uskomukset, arvot, identiteettikäsitys ja persoonallisuus. Nämä kaikki mielentasot ovat jossain määrin opittuja, ja se tekee kartasta ainutlaatuisen. Jokaisen ihmisen sisäinen kartta on yhtä ainutlaatuinen kuin hänen sormenjälkensä.

Jos kristitty ihminen luopuu uskomuksistaan, hän voi kohdata islaminuskoisen ihmisen ihmisenä. Samoin ateisti voi kohdata hindulaisen, ja mies naisen, vanhus nuoren ihmisen jne. Jos tunneihminen pystyy luopumaan hetkellisesti tunteiden vallasta, hän voi kohdata järki-ihmisen, ja samalla tavalla akateemikko voi kohdata taiteilijan. Mikään näistä sisäisistä maailmoista ei ole toisia parempi, vaikka monille ihmisille oma sisäinen maailma saattaakin tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

Mietipäs tätä: uskallan väittää, että jo pienellä perehtymisellä, jokainen ihminen pystyy kohtaamaan periaatteessa kenet tahansa toisen ihmisen hänen omassa sisäisessä maailmassaan. Tämä osoittaa periaatteessa sen, että jokainen ihminen voisi olla potentiaalinen sielusisar tai kaksoisliekki toiselle ihmiselle. Se on ihmisen ego, joka haluaa luoda uskomattomia tarinoita ja taianomaisia sielujen kohtaamisia. Se ei ole meidän sielu tai henki, joka pyrkii tuomaan itseään esille ja korostamaan omaa ainutlaatuisuuttaan.

Periaatteessa tuo kysymyksessäsi esittämä virkkeenosa ”jotenkin katseiden kautta kommunikoi” antaisi viitteitä, että kyse on juuri tästä sisäisestä maailmasta. Ihmisen silmistä nimittäin voi nähdä mitä sisäistä osaansa (muisti, luovuus, järki, tunne) hän milloinkin käyttää omassa ajattelussaan. Kun saavutamme hyvän tunneyhteyden toisen ihmisen kanssa, pääsemme automaattisesti hänen kanssaan samalle aaltopituudelle, jolloin myös saatamme sanoa tai ajatella samoja ajatuksia yhtä aikaa.

Kaikkia näitä edellä mainittuja asioita opetan Totuuden talon viikonloppukursseilla. Tähän mennessä olen sellaisia pitänyt vain Oulussa, mutta tarkoituksena on ihmisten oman innokkuuden ja aktiivisuden mukaan pitää niitä myös muilla paikkakunnilla.

Menneet elämät

Mennään sitten siihen alussa esitettyyn ”muttaan”. Puhutaan hieman menneistä elämistä.

Tähän aiheeseen liittyen haluan nostaa esille eettisen pelisäännön. Jos ihminen saa tietoonsa jonkin edellisen elämänsä asian, jonka hän nyt yhdistää kohtaamaansa henkilöön, on eettisesti erittäin väärin, että tuo ihminen nostaa tämän asian esille. Jos tietoa on menneistä elämistä, ja nimenomaan henkilösuhteista, henkilökohtaisella tasolla, niin tämä tieto täytyy aueta molemmissa osapuolissa ennen kuin siitä saa ja voi keskustella tasa-arvoisesti. Muuten toinen osapuoli on aina niskanpäällä tilanteessa ja toisen on vain pakko uskoa, mitä toinen sanoo. Tämä on eettisesti täysin väärin.

Hyvin usein, kun vain toinen osapuoli muistaa menneitä tapahtumia, hän luo täysin subjektiivisia oletuksia muista ihmisistä ja omista menneistä kytköksistä heihin. Tarkoitan tällä sitä, jos ihminen sanoo esimerkiksi ystävänsä olleen myös edellisessä elämässä hänen ystävänsä, tai kuolleen isänsä syntyvän uutena lapsena samaiseen perheeseen, niin hyvin usein (ellei jopa aina) tässä on kyse valaistumattoman sielun itsekkäästä tulkinnasta. Jos sielu on kiinni jossain tapahtumissa ja henkilöissä, se koittaa vaikka väkisin saada perusteita sille, että nämä menetetyt asiat tulisivat takaisin. Vastaavasti valaistuneen sielun ajattelutapa on tämän tilanteen vastakohta. Se ei murehdi menneitä elämiä, vaan nimenomaan on irrottautunut niistä kaikista. Jos ihminen on valaistunut, ei se etsi omia sukulaisia ja ystäviä uusista vauvoista tai tuntemattomista ihmisistä, eikä se koeta auttaa ystäviään muistamaan entisiä elämiä. Mitä lähemmäksi valaistumista päästään, sen vähemmän on merkitystä menneillä ja tulevilla tapahtumilla, missään elämässä, kenenkään yksittäisen ihmisen kanssa. Ja tässä on se avain tähän asiaan: jos sielu ei ole valaistunut, eli se edelleen palvelee ensisijaisesti itseään, omia ystäviään ja sukulaisiaan, niin miksi sen tieto jälleensyntymäopista ja sielujen uusista kehoista olisi 100 % luotettavaa? Ainakaan tämä tieto ei ole olennaista, sillä kukaan hengellistä tietä kulkenut ihminen ei ole koskaan valaistunut sen vuoksi, että se olisi tuntenut läpikotaisin kaikki entiset elämänsä. Kirkastuminen tarkoittaa juurikin tästä subjektiivisuuden harhasta irtipääsemistä.

Siinä tilanteessa, jos kaksi ihmistä muistaa toisensa entisistä elämistään, ja he edelleen kokevat ykseyttä ja että heillä on toisilleen jotain annettavaa, en ymmärrä, mikseivät he voisi olla tekemisissä myös tässä elämässä. Tässäkin tilanteessa kannattaa huomio tuoda nykyaikaan ja tähän hetkeen aina kun se on mahdollista. Toki menneitä voi kaivella ja vanhoja muistella, mutta se on taivahan tosi, että jos sielu oikeasti olisi jo ollut valaistunut edellisessä elämässä, niin se ei olisi enää syntynyt tänne uudestaan. Siksi jokaisella sielulla tulee totuuden tiellä vastaan se piste, kun koko menneisyys ja kaikki elämät menettävät merkityksensä. Jokainen sielu voi kirkastua vain tässä elämässä, ei edellisessä tai seuraavassa.

• Edellinen
• Seuraava