Raamatun luomiskertomuksen symbolinen viikunanlehti ei suojaa pelkästään Aatamin ja Eevan fyysistä alastomuutta, vaan myös henkistä. Aatamin jakaantumisen jälkeen Aatami edustaa kehoa ja Eeva mieltä, ja ne molemmat kaipaavat suojaa sukukalleuksiensa eteen. Viikunanlehti suojaa salaisuuksia, eli salattuja asioita, joista Egyptissä käytettiin termiä Amon. Niin kauan kuin viikunanlehti on henkisten sukuelinten (tahdon ja ytimen) edessä, ihminen pyrkii peittelemään asioitaan, eikä hän pysty kohtaamaan totuutta itsessään ilman rajuja tunnekohtauksia tai järjentason syyllisyyttä.

Henkisen evoluution ideana on oppia tuntemaan itsensä. Henkisen tien alussa myös huono itsetunto buustataan tarvittaessa kasvuun positiivisuuden ja ihanien enkelipölyjen kanssa, mutta heti kun sielu alkaa olla valmis, tulee hyvä itsetunto ja uudet voimavarat suunnata piilossa olevien asioiden kohtaamiseen ja käsittelyyn. Se ei ole Jumala meissä, joka haluaa pysyä piilossa maan uumenissa. Kun henkisen heräämisen ja itseoivalluksen nostama enkelipöly laskeutuu, on varjo-oivalluksen aika. Kyllä, minä olen jumalallinen ja ihana ihminen, mutta minä olen myös se kaikkein katalin valehtelija ja elämän kanssa huoraaja. Jos tätä tunnustusta ei kykene tekemään, ei henkinen evoluutio pääse jatkamaan matkaa itseoivalluksesta eteenpäin.

Kun henkinen evoluutio kuljetaan läpi ensimmäisen kerran, sanotaan varjo-oivalluksesta alkavaa vaihetta tulvan ajaksi. Alitajunta nostaa noin puolen vuoden aikana kaikkea kuonaa pintaan ja tällöin ihmisellä tulisi olla tietoisessa mielessään riittävät tekniikat tunteiden, uskomusten, identiteetin, tahdon ja lajittelujärjestelmän, sekä strategioiden muutoksiin. Tarkoituksena on hetkellisesti jopa kokonaan vapautua näistä kaikista sielun syvyystasoista. Tulvanaika tulisi mahdollisuuksien mukaan viettää osittain tai kokonaan yksin, sillä tässä vaiheessa itsekkyys nousee esiin ja luonnollisesti puolustautuu. Tämä vaihe on myös erittäin raskas, ja erilaiset mielisairaudet ja jopa itsemurha-ajatukset ovat ilmaantuneet monille ihmisille tässä vaiheessa. Ja juuri tämän vuoksi henkisiä voimavaroja tulee olla.

Jos valmistelevaa työtä ei ole tehty riittävän hyvin, vie tulva sielun mukanaan, eikä tällöin oikeaa ja hyvää henkistä kuolemaa pääse tapahtumaan. Tällaisessa tilanteessa armo kyllä tulee, mutta ihan yhtä varmasti karma laskee sielun jälleen sille kuuluvalle paikalle. Tämän vuoksi henkisiä kokemuksia ei kannata vertailla muiden kanssa, vaan kokemusten jälkeiset kuukaudet kyllä näyttävät sen, mille tasolle sielu jälleen asettuu. Tällä hetkellä totuuden talossa on kyetty tunnistamaan 12 erilaista tasoa. On siis täysin eri asia kokea henkinen kaste ja uudelleensyntymä, jos maaperä on valmisteltu rauhassa oikein, tai jos sitä ei ole valmisteltu. Valmistelemattoman maaperän nimittäin ottaa valtaansa sielun maallinen ydin – itsekkyys. Yleensä tähän ei mene aikaa kuin muutama päivä, ja monet ovatkin kokeneet henkisen taivaallisen heräämisen vaihtuneen helvetiksi. Mitä vähemmän maaperää on valmisteltu, sen suurempi kontrasti, eli sen suurempi ero puhtaan perustilan ja oman sen hetken todellisuuden välillä on.

Henkinen evoluutio suojelee itseään symboleiden avulla. Jos itseensä tai maailmansieluun kiinnittynyt ihminen yrittää edetä henkiseen kuolemaan ja uudelleensyntymään, ei hän löydä salattuja asioita itsensä sisältä, vaan hän lähinnä kiinnittyy mielessään salaliittoteorioihin tai uskonnollisiin konteksteihin. Ihminen voi myös liittyä ihan fyysisestikin johonkin salaseuraan, esoteeriseen tai uskonnolliseen liikkeeseen. Niin kauan kuin sielulla on salaisuuksia, salaisuudet omistavat sielun ja ohjaavat sen huomion automaattisesti jonnekin muualle, pois itsestään. Jos sielu ei ole valmis, viikunanlehti on ja pysyy edessä.

 

Viikunanlehden poistaminen

Viikunanlehden poistaminen tarkoittaa henkisen evoluution kulkemista. Kun sielu tulee tutuksi minuutensa ja minänsä kanssa (henkinen herääminen, minän eheytyminen), sinuiksi itsensä (itseoivallus) ja varjonsa (eli aiemman minänsä kanssa), nousee itsekkyys esiin kolostaan. Tämä kundaliinivoima ja symbolinen lohikäärme kokee olevansa Jumalan mahtava voima, mutta sillä on edelleen ne salaisuudet. Tässä vaiheessa sielun olisi hyvä vetäytyä yksinäisyyteen, sanotaanhan Raamatussakin, että käärme tulee nostaa erämaassa. Lohikäärmeen voittaakin vain symbolinen Pyhä Yrjö – taistelu viedään pyhälle maalle.

Itsekkyys tulee toimeen sielussa niin kauan, kuin se saa pitää vallassaan neljää voimaa. Nämä voimat ovat tahto, tehtävä, yhteys ja kääntäjä. Mitä kattavammin voimat saa kohdistettua omaa sieluaan kohden, sen enemmän persoonallinen elämä häviää ja hukkuu. Tämä on kuin keihäänpisto itsekkyyden kylkeen. Vanha peto herää. Ja kun tässä vaiheessa kyylle tarjoaa vain paastoa ja rukousta, se joutuu vihdoin saarretuksi täydellisen ympyrän sisään, eikä se voi tehdä muuta kuin jahdata omaa häntäänsä. Tällöin ihminen on vihdoin henkisesti alasti, eikä enää tunne siitä tarpeetonta häpeää, syyllisyyttä tai arvottomuutta. Näin tapahtuu sielun syntymä, ja viimeinen matka voi alkaa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).