Onko paha persoonallinen henkiolento vai kollektiivisen alitajunnan luoma mielikuvitusolento?

Onko Paha olemassa persoonallisena henkiolentona vai onko tällaisessa myytissä kyse kollektiivisen alitajunnan luomasta mielikuvitusolennosta?

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi.

Kysymys pahan persoonallisuudesta ei juurikaan eroa Jumalan persoonallisuudesta. Ihmisen sielu pyrkii antamaan jonkin muodon asioille, ja siksi erilaiset asiat ilmestyvät hänelle juuri sellaisessa muodossa, kuin hänen sielunsa on ne valmiit vastaanottamaan. Jos siis joku ihminen puhuu persoonallisesta pahasta, voi hän tarkoittaa tällä samaa kuin joku toinen kollektiivisen alitajunnan mielikuvitusolennolla. Ne molemmat ovat eri keinoja ulkoistaa pahan käsittely itsensä ulkopuolelle.

Otetaan tähän muutamia esimerkkejä aiheesta, niin niiden kautta voisi sitten hahmottaa kokonaiskuvaa aiheesta.

Valtaosa Raamattua lukevista ihmisistä kykenee samaistumaan esimerkiksi Jeesuksen tai Johannes kastajan tekoihin ja ajatuksiin, mutta paljon harvempi kykenee tunnustamaan olevansa vaikkapa kuin hekumaa hamuava Herodes tai maalliseen järkeensä (kulttuuriperinteensä) nojautua ylipappi. Tässä on kyse siitä, että henkisen tien alussa ihminen kykenee näkemään vain hyviä puolia itsessään, ja paha etsitään keinolla tai toisella jostain toisesta ihmisestä, tai sitten ylimaallisesta saatanasta.

Jos saatanan määrittelee ihmisen sydäntä otteessaan pitäväksi itsekkyydeksi (hauska sanaleikki ”itse kyy”), niin tällöinhän saatana voi ilmaantua kenessä tahansa ihmisessä, ja periaatteessa myös luonnossa ja kaikkialla. Onhan itsekkyys läsnä jokaisessa luonnonkolkassa.

Kollektiivinen alitajunta lienee Jungilta lainattu termi, tai ainakin nyt tässä oletan niin. Kollektiivinen alitajunta samaistaa termin maailmansielu kanssa. Maailmansielun voisi määritellä siten, että se sisältää kaikki ihmiskunnan olevat ja menneet ajatukset. Se sisältää kaikki kulttuurit ja uskonnot, sekä tieteet ja taiteet. Se on niin valtava tietopankki, että siihen voi hukkua, jos ei tiedä, mitä hakee. Egyptissä maailmansielua kuvattiin Neith-jumalattaren valtakuntana ja siitä käytettiin nimityksiä, kuten Akaasiset aikakirjat ja Akaasinen kirjasto. Nykypäivänä maailmasielua ehkä eniten jäljittelee internetti (hauska sattuma Neith ja netti), joka konkreettisesti sisältää ihmiskunnan menneitä ja nykyisiä ajatuksia. Netti sisältää kaikki hyvät ja tärkeät sekä kaikki pahat ja vastenmielisimmät asiat. Se on erittäin hieno kuvaus maailmansielusta!

Maailmansielua on sanottu vanhoissa teksteissä enkelten ja demonien maailmaksi, sekä astraalitasoksi. Kun ihmiset löytävät enkeleitä ja perkeleitä joka paikasta, he ovat tämän tason harhassa kiinni. Toisin sanoen he edelleen ulkoistavat asioita: he eivät näe itse olevansa enkeli ja perkele.

Henkisellä tiellä yleensä se on itseoivallus, kun (jälleen Jungin termejä) itse ja varjo heräävät. Nämä ovat suoraan avaimia maailmansieluun, ja siksi esim. Jeesus (itse) kuvataan maailmanpelastajana. Hänen vastustajanaan toimii tietysti saatana (varjo). Varjo haluaisi, että ihminen keskittyisi vain maailmansieluun ja mahdollisesti muiden auttamiseen ja vain positiivisiin ajatuksiin. Itse taas haluaisi jatkaa puhdistumistaan, ja jos ihminen kykenee sielussaan näin tekemään, tulee jossain vaiheessa sekä enkelit että demonit kääntymään ihmisen sisäiseen maailmaan, ja näin ihminen näkee niiden ominaisuudet itsessään. Tämä on totinen paikka, eikä siihen monikaan ihminen ole välttämättä vielä valmis. Maailma pitää ihmisen kiireisenä…

Totuuden talon verkkokirjassa pahuus määritellään kolminaisuuden kautta. Pahuus ilmenee petokaltaisena tunnetasona, väärän profeetan kaltaisen järjentasona, sekä saatanan, eli itsekkyyden kaltaisena tahdontasona. Pahuus myös pyrkii herättämään ihmisessä häpeää (tunnetaso), syyllisyyttä (järjentaso), sekä arvottomuutta (tahdontaso), jottei ihminen kykenisi kohtaamaan itseään ja varjoaan ja näin ollen voittamaan itsekkyyden luomaa harhaa.

Pahuus pyrkii johtamaan sielua harhaan. Se pyrkii suuntaamaan pahuuden etsinnän muihin ihmisiin ja itsensä ulkopuolelle – aivan kuten jumaluudenkin etsinnän.

Jos tähän loppuun vielä koitetaan tiivistää, niin vastaus kysymykseesi on: aivan kuten jumalallisen hyvyydenkin kanssa, myös pahuus ottaa sen muodon, mihin ihminen on sillä hetkellä valmis. Toinen voi nähdä pahan personoituneena, toinen ajatella pahuuden vain kollektiiviseksi arkkityypiksi. Eräs viisaus ohjaa meitä näin: etsi hyveitä muista ihmisistä, ja paheita vain itsestäsi. Jos tämä maailma parantuisi pahuutta jahtaamalla ulkoisesta maailmasta, niin ristiretket ja pyhät sodat olisivat jo auttanut ihmiskuntaa seuraavalle tasolle. Ei se kuitenkaan näin mene. Henkisen tien edetessä pahuus kyllä paljastaa lopulta itsensä, ja tällöin jos ihminen on valmis totuuden kohtaamaan, hän voi löytää aivan uudenlaisen sisäisen rauhan ja tasapainon. Jopa varjollakin on pyhä ja jalo tarkoitus. Eikä fyysinen evoluutio olisi saattanut ihmiskuntaa tähän tilaan ilman itsekkyyttä.

Ehkä tämä riittää pahuudesta näin aluksi. Pahuus elää ja kasvaa siinä, missä ihminenkin henkisen evoluution edetessä.

Tässä vielä totuuden talon verkkokirjassa oleva pahuuden määritelmä:

Määritelmä 13. (Pahuus; Itsekkyys, Eläimellisyys ja Taikausko)

Pahuus ihmisessä jakaantuu ulkoiseen (ryhmä) ja sisäiseen (yksilö) itsekkyyteen, jotka puolestaan jakaantuvat eläimellisyyteen ja taikauskoon taulukon 5 mukaisesti:

• Edellinen
• Seuraava