Onko se pahuus tai ikävyys tai jokin muu negatiivisuus mitä voin nähdä/kokea vain minussa? Onko maailma tosiaan vain peili, josta peilaan itseäni? Voinko ikinä nähdä toista ihmistä niinkuin hän on? Voinko kokea itseni, niinkuin olen? Jos kaikki on vain harhaa, jonka vain kuvittelen, niin miksi minun täytyy kokea sellaista? Jos luon omat kokemukseni, silloinhan luon myös kokemukset toisista ihmisistä, tai ymmärrän sen mitä he sanovat tai miten toimivat vain omasta perspektiivistäni, niikuin tietenkin teenkin.

 

Pahuuden hahmottaminen on eräs vaikeimmista asioista totuuden tiellä. Ensiksikin pahuus on tosi helppoa hahmottaa muissa ihmisissä. Moni jääkin siihen kiinni, eikä koskaan kohtaa itseään totuudenmukaisesti. Toiseksi ihmisen on paljon helpompi samaistua sankareihin ja heidän hyviin ominaisuuksiinsa. Siksi meillä on supersankareita, ritareita ja muita maailmanpelastajia siellä täällä. Harva kykenee lukemaan esimerkiksi Raamattua niin, että samaistaa itsensä Herodeksen ja Juudaksen asemaan. Moni silti kykenee ajattelemaan, että hän on maailmanpelastava Jeesus tai ainakin Jeesuksen rakkain opetuslapsi. Tämä kertoo paljon sielun sisäisen pahuuden salakavaluudesta…

Tässä Kaiken ja Ei-minkään teoria luvussa kerron pahuudesta ja sen eri ulottuvuuksista: (https://houseoftruth.education/fi/opetus/kaiken-ja-ei-minkaan-teoria/luku-2-7-tahdon-ja-persoonan-teoria-ja-sovellukset)

Mitä syvemmälle sisäiseen pahuuteen sukelletaan, sen erikoisempia muotoja se ottaa käyttöönsä. Masennukset, ahdistukset, ADHD, muistihäiriöt, luovuuden ja todellisuuden hämärtyminen jne. jne. ovat kaikki sisäisen itsekkyyden tuotoksia. Sisäinen itsekkyys pyrkii saattamaan sielun epätasapainoon. Nykyään tämä epätasapaino on nimeltään ”persoonallisuus”. Nykyisten persoonallisuusmääritelmien mukaan ihminen voi olla ”tunneihminen” tai ”järki-ihminen”… Tämä ei ole totta, sillä jokaisen sielussa ovat samat osat. Siellä ovat myös tunne ja järki, joku voi vain olla ajautunut epätasapainoon itsensä kanssa niin pahasti, että käyttää pääsääntöisesti tunnetta tai järkeä. Olen tällä hetkellä kehittämässä sielusta paljon kokonaisvaltaisempaa teoriaa, jonka pitäisi sitten pystyä selittämään kaikki nämä epätasapainotilat, sekä tarjoamaan näihin tiloihin soveltuvat ratkaisut.

Takaisin kysymykseesi. Pahuus sielussamme ilmenee siten, että pakotamme maailman olemaan juuri sellainen kuin itse olemme. Jos me uskomme, että ihmiset ovat kateellisia, me aivan konkreettisesti luomme omasta elämästä sellaista, että ihmiset voivat olla kateellisia. Toki voimme ajatella, että pahuutta on myös sielun ulkopuolella, mutta silloin joutuisimme ajattelemaan, että leijona on paha, kun se syö antiloopin. No eihän se oikeasti ole paha, se vain toteuttaa oman osansa tässä maailmankaikkeudessa. Ainoa laji maan päällä on ihminen, joka kykenee tietoisesti tai tiedostumattomasti olemaan paha itselleen, muille ihmisille, luonnolle ja koko maapallolle.

Kun opit hahmottamaan oman sielusi, sekä siihen liittyvät osaset, opit myös hahmottamaan jokaisen ihmisen erilaisuuden. Kysyt, että voitko koskaan nähdä toista ihmistä, kuten hän on. Vastaan, että kyllä voit. Jos kykenet irtaantumaan omasta persoonastasi, niin pystyt kohtamaan toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on. NLP:ssä tätä harjoitellaan, kun puhutaan ”ihmisen kohtaamisesta hänen omassa maailmassaan”. Kun opit tarkkailemaan ihmisen käyttämää pääaistikanavaa, erilaisia ajatusrakenteita, tulkitsemaan hänen uskomuksia ja arvoja, niin opit kohtaamaan ihmisen paremmin hänen omassa maailmassaan.

Harha ihmisen mielessä/sielussa on syntynyt, koska ihminen on rakentanut itsensä sattumanvaraisesti elämänsä aikana. Ei kukaan kykene olemaan tietoinen omasta yliminästään, kun vanhemmat ja muut kasvattanut ohjelmoivat sen 3-6-vuotiaana. Ja näin sen kuuluukin mennä. Ja aivan samalla tavalla meidän jokaisen kuuluu irtaantua omasta perheestä ja vanhemmistamme, jotta voimme nähdä tämän harhan läpi. Jos ihminen ei kykene kritisoimaan omaa äitiään ja isäänsä, on hänen eriytymisprosessinsa keskeytynyt jossain vaiheessa. Henkisellä tiellä me kaikki kasvamme aikuisiksi ja sitten löydämme taas yhteyden sisäiseen lapseemme, sekä vielä lopulta tulemme tuon lapsen kaltaiseksi ihmettelijäksi.

Oma eteneminen totuuden tiellä on nopein keino oppia ymmärtämään maailman kaikkia ihmisiä. Ne harvat, jotka ovat saavuttaneet ykseyskokemuksen (ns. vesikasteen) totuuden tiellä, ymmärtävät hengestä käsin ihmisiä aivan eri tavalla kuin muut. Tämän vuoksi minä kannustan ihmisiä etenemään henkisellä tiellä, se oikeasti tekee meistä ihmisistä tasa-arvoisia, sekä kilttejä toisiamme kohtaan. Totuuden tiellä ensin opitaan rakastamaan itseä, sitten koko ihmiskuntaa ja lopulta ”Jumalaa” itseään.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).