Ensimmäinen kysymyksen osa on huomattavasti nopeampi käsitellä. Vastaus: tulikasteella on jokin tietty kesto.

 

Toinen kysymyksen osa onkin sitten haastavampi. Otetaan ensin erilaisia vastauksia ja johdetaan niistä sitten lopuksi esiin punainen lanka.

 

Nykyisin tehokkuuskonsultit puhuvat 10 000 tunnin säännöstä minkä tahansa asian ”huipulle” pääsemisessä (Gladwell, 2008)” (Kaiken ja Ei-minkään Teoria)

 

"Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää." (Ilmestyskirja 11:3)

 

Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.” (1. Pietarin kirje 3:18-22)

 

Tässä ”Nooan päivinä” viittaa Totuuden tien kahteen ensimmäiseen päivään, jolloin vesi ja tuli kuluttavat kaiken turhan ja maallisen pois ihmisen sielusta (eli mentaalisesta arkista).

 

Tämän seuraavan lainauksen on lausunut ääneen Buddha, heti valaistumisensa jälkeen.

 

Kun keskittynyt mieleni oli näin puhdistunut, kirkastunut, tahraton ja vailla epätäydellisyyksiä, kun se oli tullut joustavaksi, hallituksi, lujaksi ja järkähtämättömäksi, kohdistin mieleni tietoon mielen epäpuhtauksien lakkaamisesta. Tajusin välittömästi, todellisuuden mukaisesti kärsimyksen yleismaailmallisuuden, kärsimyksen syyn, kärsimyksen lakkaamisen sekä tien kärsimyksen lakkaamiseen. Tiesin välittömästi, todellisuuden mukaisesti mielen epäpuhtaudet, mielen epäpuhtauksien syyn, mielen epäpuhtauksien lakkaamisen sekä tien mielen epäpuhtauksien lakkaamiseen. Tämän tietäen ja tämän oivaltaen mieleni vapautui aistihalujen epäpuhtaudesta, joksikin tulemisen halun epäpuhtaudesta sekä tiedostamattomuuden epäpuhtaudesta. Vapauduttuani tiesin olevani vapaa ja tajusin, että syntyminen on lakannut, pyhä vaellus käyty loppuun, velvollisuus täytetty. Ei ollut enää sidonnaisuutta.” (Tipitaka, Majjhima-nikaya, I, 247-249)

 

Buddhalla tulikasteen aika kesti noin kuusi vuotta. Hän luopui koko omaisuudestaan ja kaikista maallisista velvollisuuksistaan, minkä jälkeen hän keskitti koko elämänsä vain Totuuden tavoitteluun. Buddhan luopuminen on johtanut vesikasteeseen ja tätä kuuden vuoden todellista etsikkoaikaa voidaan nimittää tulikasteeksi. Etsikkoaikanaan Buddha ajautui lopulta hyvin vaativiin askeettisiin oloihin, ja hän eli ”pyhällä hengellä” kuten Johannes Kastaja erämaassa. Tämä ei kuitenkaan johtanut Buddhankaan kohdalla valaistumiseen, vaan vasta luopuminen myös tästä askeettisuuden ääripäästä, eli luopumisesta luopuminen, vapautti hänen sielunsa suoraan yhteyteen Jumalan, eli perimmäisen totuuden kanssa. Tässä on kuitenkin hyvin painokkaasti sanottava, että kukaan ihminen ei voi oikaista tätä kohtaa ja muka väittää luopuneensa kaikesta vain ajatuksissaan. Kaikesta on ensin luovuttava, jotta voi oikeasti luopua myös luopumisesta.

 

Kungfutse kirjoittaa Totuuden tien kestosta tällä tavalla: ”Jospa joku minua käyttäisi, niin jo 12 kuukaudessa saisin jotakin aikaan ja kolmen vuoden kuluttua olisi kaikki kunnossa.” (Keskustelut/Tse-Lu)

 

Ja itse asiassa näin myös Kungfutse antaa ”opetukselleen” aikarajan, hänen näkemyksensä mukaan 4 vuotta on sovelias aika. Ensin vuosi autetaan ja ohjataan ihmistä syvemmin, jolloin hänen ajatukset saadaan nollaksi, eli neitseelliseksi pohjaksi totuutta varten. Tämän jälkeen on kolmen vuoden aika (eli tulikaste), jonka jälkeen ”kaikki” on kunnossa. Kun ”kaikki” on kunnossa, ihminen ei tarvitse henkistä tai hengellistä opetusta enää koskaan. Eihän kukaan tarvitse taskulamppua, kun hän menee katsomaan aurinkoa.

 

Historiasta ja uskonnoista tuttujen henkilöiden lisäksi on vastauksen kirjoittajan oma kokemus tulikasteesta ja sen kestosta. Kohdallani tulikaste kesti noin viisi vuotta. Luulin pitkän aikaa, että kyse ei ole niinkään siitä kauanko se kestää, vaan siitä, että kaikki asiat tulee varmasti tehdyksi. Eli siitä, että symboliset ”uusi taivas ja maa” todenteolla rakennetaan niin monta kertaa oikein, että ne vihdoin tulevat jumalalliseen järjestykseen.

 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Miksi on annettu aikarajoja, vaikka kyse voisi olla selvästi siitä, että tietyt sielun osat vain yksinkertaisesti tulee rakentaa niiden puhdistumisen jälkeen uusiksi. Tulikasteen kestoon liittyen on sittenkin yksinkertainen vastaus:

 

Kun ihmisen lapsi syntyy ja tulee ulos äidistään, lapsen tiedostumaton mieli alkaa kehittyä ja kasvaa. Tästä alkaa noin kuuden vuoden aikakausi, jolloin mielen osat, kuten tunne, muisti, luovuus ja järki kehittyvät. Kaiken ja Ei-minkään Teoriassa tästä käytetään yhteisnimitystä ”pienempi tietoisuus”. Pienempi tietoisuus on siis pääsääntöisesti lapsen tiedostumattoman mielen rakennusaikaa, ja se kestää 4-6 vuotta. No miten tämä sitten liittyy tulikasteen kestoon? Myös uudelleensyntyneen ja hetkellisesti tyhjyydessä käyneen mielen ”uuden tiedostumattoman mielen”, eli ”uuden taivaan ja maan” rakennusaika on 4-6 vuotta. Linkki Teoriaan: ks. Määritelmä 15.

 

Tämä kaikki on nyt jälkikäteen niin varsin loogista. Ihmisen on tultava aluksi lapsen kaltaiseksi, sitten pikkulapsen kaltaiseksi, seuraavaksi hänen on mentaalisesti kuoltava, sitten uudelleensynnyttävä vedestä ja hengestä, sekä lopulta ihmisen tehtävä on rakentaa uusi, totuuteen perustuva pohja hänen tiedostumattomalle mielelle. Tähän pätee sama aikaraja kuin se luonnostaankin pätee jokaiseen syntyvään ihmiseen. Henkinen syntymän ja fyysinen syntyvä ovat kokemuksellisesti yllättävän lähellä toisiaan.

 

Miksi kaikki ”Jumalan” kohdanneet eivät valaistu kokonaan?

Tähän kysymykseen vastaa oikeastaan jo tuo edellinen kohta. Jos ihminen saavuttaa hetkellisen ykseyden Jumalan kanssa, ja hänestä tulee vaikkapa ”hengellinen opettaja” tai ”hengellinen parantaja”, on hänen seuraavien vuosien aikana kyettävä pääsemään irti tästä ylivertaisuuden harhasta ja lopullisesti parannettava itsensä ennen kuin ”tulikasteen aikaraja” tulee täyteen. Tämän aikarajan täyttymisestä käytetään symbolista nimeä ”tuomion päivä”, eli Totuuden tien kolmas päivä.

 

Jos Totuuden tien kulkija astuu kolmanteen päivään keskenveroisena versiona taivaallisesta minästään, ei hän saavuta tässä vaiheessa lopullista ja todellista valaistumista, vaan hän jää sille tasolle, mille hän on ikinä noussutkaan tuohon mennessä. Käytännössä sielu voi siis olla jopa samalla tasolla kuin se oli ennen tulikasteen aikaa tai sitten se voi olla valaistunut tai se voi olla mitä tahansa näiden kahden ääripään väliltä. Esimerkiksi kaikki profeetat ovat jotain tältä väliltä.

 

Mikä todistaa tämän opetuksen puolesta?

No ainakin kaikki yllä olevat lainaukset ja pyhien kirjojen opetukset todistavat tämän opetuksen puolesta. Myös se fakta miten ihmisen tiedostumaton mieli rakentuu pienen vauvan ja taaperon mieleen ja kehoon todistaa tämän opetuksen puolesta. Myös sellainen asia, että en ole koskaan lukenut kenestäkään valaistuneesta henkilöstä, joka olisi valaistunut jotenkin muuten kuin Kristuksen, Buddhan ja Krishnan opettamalla tavalla. Tai no olen kyllä lukenut monista, jotka väittävät valaistuneensa, mutta "jostain syystä" he edelleen noudattavat jonkun muun kuin perimmäisen totuuden tahtoa. Perimmäinen totuus ja Jumala eivät esimerkiksi halua rahaa parannus- ja opetustyöstään, vaan ihminen haluaa. Ihminen haluaa tehdä myös kunniaa omalle nimelleen, ei Jumalan nimelle.

 

Mitä tapahtuu, jos tulikasteen jälkeen ihminen ei valaistu?

Yleensä ihminen on juuttunut johonkin Totuuden tien porttiin kiinni ja hän toimii pyhäksi katsomallaan tavalla, mutta tämä tapa on kuitenkin ristiriidassa joko pyhien kirjojen opettamien esimerkkien kanssa tai tieteellisten tutkimusten kanssa. Tällöin ihminen voi tehdä paljon hyvää itselleen ja muille ihmisille, kuten profeetat konsanaan. Tämä on huomattavasti parempi kohtalo kuin kokonaan ”kasteita” kokemattoman sielun kohtalo. Yhteistä kaikille ihmisille on se, että he joka tapauksessa ”joutuvat” tai ”saavat” kokea kaikki Totuuden tien kasteet ennemmin tai myöhemmin, tässä elämässä tai jossain muussa.

 

Jos ihminen ei uudelleensynny ja rakenna ”uutta taivasta ja maata” jo tässä elämässä, tulee hän aina vain uudelleensyntymään tänne takaisin kerta toisensa jälkeen niin kauan, että tämä pyhä työ saatetaan päätökseen myös hänen sielunsa kohdalla. Ja jokainen kerta häntä kastetaan vedellä ja tulella aina uudestaan ja uudestaan, kunnes lopullinen vapautuminen tulee todeksi myös hänen kohdallaan. Ihmisen kärsimyksen tehtävä on ohjata hänet aina uudestaan ja uudestaan hengelliseen etsintään. Siksi myös kärsimykseen voi suhtautua suurella kiitollisuudella.

 

Jos tulikasteen jälkeen ei valaistu, onko sitten vielä mahdollisuus valaistua tässä elämässä?

On. Tällaisessa tilanteessa Totuuden tie tulee vain kerta kaikkiaan aloittaa alusta. Yleensä tässä vaiheessa ihmisen ego on kuitenkin jälleen ottanut vallan sydämessä, sielussa ja tietoisuudessa, eikä siksi tällainen sielu enää kykene uskomaan sitä, etteikö muka hän olisi jo valaistunut tai ainakin vähintään saanut taivaspaikan itselleen. Tällainen sielu voi kysyä itseltään kysymyksen: ”Onko minulla varmasti tietoinen ymmärrys maailmankaikkeuden hengellisestä rakenteesta ja Jumalasta, eli ei vain alitajuinen intuitio, vaan tietoinen ymmärrys? Sama toisin sanottuna: eli pystynkö toimimaan ”ennustamisen” lisäksi perimmäisen Totuuden ja Rakkauden henkilökohtaisena todistajana? Voinko todistaa kaiken ja ei-mitään?

 

Tulikasteen aika on rankka. Jos vesikaste on koettu vähän kuin sattuman kautta esimerkiksi kuolemanrajakokemuksen, toisen ihmisen tai aatteeseen vihkimisen yhteydessä, ei tällaisella sielulla ole juuri mitään mahdollisuutta kirkastua. Tähän mennessä kaikki valaistuneiden ihmisten muistiinkirjoitetut henkilökuvat ja tarinat kertovat siitä, miten he ovat alusta asti kulkeneet Totuuden tietä omasta valinnastaan ja tahdostaan, ei sattuman tai rituaalivihkimysten kautta. He ovat tehneet epätodennäköisiä tekoja, kuten luopuneet koko omaisuudestaan ja omista uskomuksistaan, arvoistaan ja identiteettikäsityksistään. He ovat tehneet itsestään tyhjän astian, jolla ei ole edes omaa nimeä. Totuuden tien vapaaehtoinen kulkeminen on kuin arkin (sielun) rakentamista valmiiksi tulevaisuutta varten. Kun sielu kerran rakennetaan valmiiksi - Jumalan Kuvaksi ja Lapseksi - se tulee kestämään siitä eteenpäin mitä tahansa. Näin sielusta tulee pysyvä, kuten Totuus itse, jonka kuva tällainen sielu on.

 

Puhdistunut, kirkas sielu, joka on pyhittynyt Jumalan Lapseksi, on todellinen ikuinen elämä. Ei ole olemassa mitään muuta ikuista elämää. Kaikilla muilla asioilla on vastakohtansa, eli niillä silloin on myös alku ja loppu. Joka muuta opettaa, ei voi olla itse kirkastunut, eikä ole lukenut pyhiä kirjoja siten, että olisi ymmärtänyt niistä kaiken.

 

Toivottavasti tämä vastaus auttaa sinua eteenpäin Totuuden tiellä.

 

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).