Polttopuut sapattina

Sattuipa kerran niin, että erämaassa asuvan perheen esikoinen oli sairastunut. Perheen äiti oli huolesta sairaana, kun hän joutui katsomaan pojan nopeasti pahenevaa ja kivuliasta tautia. Äiti tutki sukunsa reseptikirjoja ja löysi sairauteen vastalääkkeen. Ainoa mutka matkassa oli se, että nyt oli sapatti, ja lääkkeeseen olisi tarvittu kiehuvaa vettä, eikä matalassa majassa ollut yhtään polttopuita jäljellä.

Perheen äiti ympäripuhui miehensä lähtemään leirin laitamille etsimään polttopuita. Olihan perheen rakas poika pelastettava, muuten koko suvun liekki uhkaisi sammua. Kiltti ja nöyrä isä teki työtä käskettyä.

Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina. Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen. Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä. Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella." Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti. (4. Moos. 15:32-36)

Saatana oli hyvillään, sillä kokonainen kansa oli mennyt hänen vipuunsa. Nämä kaikki ihmiset olivat tehneet työtä sapattina, kun he olivat vanginneet miehen, vieneet hänet leirin ulkopuolelle ja kivittäneet hänet. Silloin Saatana iski kyntensä heihin, ja he kaikki olivat kirottuja elämänsä loppuun asti.

Onneksi Saatanan pikkuepisodi ei jäänyt Jumalalta huomaamatta. Saatana nimittäin oli astunut omaan ansaansa ja ryhtynyt työhön sapattina saadakseen kokonaisen kansakunnan vipuunsa. Tämän vuoksi itse Jumala kirosi Saatanan ja hänen katalat suunnitelmansa. Toki myös tämä kiroaminen oli työtä, ja nythän oli sapatti, ja sen vuoksi Suuri Neuvosto joutui kokoontumaan. Hätäkokouksen aiheena oli Saatanan ja Jumalan kivittäminen.

Juuri kun Suuri Neuvosto oli jo kasassa ja alkanut pohtia Jumalan tekemää virhettä, neuvoston varapuheenjohtaja huomasi tänään olevan sapatti. Näin myös Suuri Neuvosto joutui tuhoamaan kaikki jäsenensä kivittämällä, yksi kerrallaan. Kivitystä jatkettiin pareittain, niin että aina arvottiin, kumpi parivaljakosta kivitti toisen hengiltä. Eloonjääneet muodostivat aina uusia pareja keskenään ja jatkoivat samaa rataa.

Kuten arvata saattaa, lopulta oltiin tilanteessa, jossa oli vain kaksi neuvoston jäsentä jäljellä. Myös he arpoivat elämästä ja kuolemasta, ja seuraavaksi jäljellä oli vain yksi jäsen. Viimeiseksi jäänyt neuvoston jäsen mietti erilaisia tapoja saada kivitettyä itsensä hengiltä. Hän ajatteli voivansa heittää kohtuullisen suuren kiven ilmaan siten, että se alas tullessaan murskaisi hänen kallonsa. Sitten hän keksi, että hän voisi antaa kiven olla vain paikoillaan ja hypätä itse vuorenjyrkänteeltä alas pääedellä, ja näin halkaisten oman kallonsa.

Vielä kaksi muuta itsemurhakeinoa keksittyään, viimeinen neuvoston jäsen päätti muuttaa sääntöjä. Jäsen ajatteli, että hän oli nyt yksinjäätyään valmis käyttämään elämässään omaa harkintavaltaansa asioiden suhteen. Hän ajatteli näin: ”Jos se on minulle ja ihmiskunnalle parhaaksi, minä teen työtäni vaikka taukoamatta, ja laulaen.”

Pohdittavaa:

  • Miksi työtä tehdään taukoamatta?
  • Entä miksi laulaen?
  • Mistä tässä oikeasti on kyse?
FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).