Olipa kerran huvittava tilanne, kun eräässä kaukaisessa maassa erään ihmisen varjo tuli aina ennen ihmistä itseään paikalle. Aivan sama, minne tuo ihminen oli menossa, niin hänen varjonsa oli jo siellä. Varjo oli jo ehtinyt jutella vieraiden kanssa ja kertoa, miltä hänestä tuntuu ja millaisena maailma näyttäytyy juuri hänelle.

 

Varjo oli myös viekas. Vaikka varjo oli musta, se viihtyi valokeilassa ja kameran edessä. Tosin oli niin, että vaikka varjoa kuvattiin kuinka paljon, siitä ei saatu mitään irti – kaikki oli vain harmaata valoa. Tämä sai varjon miettimään – miksi olen olemassa? Vaikka minne menisin ja mitä tekisin, niin aina tulee hän, joka tulee minun jälkeeni, ja tekee minun työni turhaksi. Vaikka kuinka koittaisin vihkiä ihmisiä ajatusmaailmaani sekä miellyttää ja tukea heitä, niin aina tulee se toinen, joka sitten tekee minut turhaksi ja tarpeettomaksi. Mitä järkeä on olla varjo, jos kukaan ei saa olla varjossa kuin hetken aikaa.

 

Varjo oli myös määrätietoinen. Varjo unelmoi: jos minä saisin päättää, rakentaisin itsestäni suuria, kivisiä patsaista. Mutta tietysti, kun olisin ne saanut valmiiksi, tulisi hän, joka aina tulee minun jälkeeni, ja rikkoisi patsaiden nenät. Sitten olisi vain suuria ja mahtavia kivipatsaista ilman neniä.

 

Varjo oli myös hyvä tyyppi – ihmisten mielestä. Kerrankin varjo oli kuullut, miten eräät ihmiset puhuivat toisilleen hänestä. He sanoivat varjon olevan hyvä kuuntelija ja vielä parempi tarinankertoja. Varjolla oli kuulemma aina hyvät kaskut ja vitsit valmiina tilanteen kuin tilanteen varalle. Mutta sitten varjo taas muisti: sen, joka tulee aina minun jälkeeni, pitää tulla ja tehdä parhaimmatkin oivallukseni turhiksi. Sitten ihmisetkin ajattelevat, että voi häntä varjoa, oli hänen juttunsa kyllä hyviä ja hauskoja, mutta vain hetken aikaa. Miksi aina pitää tulla hänen, joka tietää kaiken, ja näyttää valoa ihmisille.

 

Samassa varjo muuttui peiliksi. Tämä sai varjon näkemään asiat aivan uudessa valossa. Nyt minä odotan aina innolla häntä, joka tulee aina minun jälkeeni, sillä hänen valonsa on myös minun valoni. Me emme ole enää vastakohtia, vaan veljeksiä – me asumme samassa talossa.

 

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).